Töihin lähtiessä poikkesin tankkaamaan ja sittä sitten olin kurvaamassa huoltoasemalta tielle, jossa on satasen rajoitus, niin siitäpä tielle rullatessani sujahti vasemmalta puolelta ihan nokan edestä henkilöauto vähintään sata lasissa.
Siis perkele mä kattoin ihan normaalisti molempiin suuntiin, mutta jonnekkin ovipalkin taakse se auto vaan jäi niin, että en sitä lainkaan huomannut.
Jatkoin siitä ajelua töihin ja siinä matkalla mietin, että kyllä se perkele on joskus pienestä kiinni. Jos olisin ollut pari sekuntia aikaisemmin liikkeellä, en varmaan kirjoittelisi nyt tänne, vaan paskanjauhanta olisi varmaan lopullisesti osaltani ohi, auton kylki on sen verran huonosti suojaava kolarissa antava suunta.
Siinä aloitellessani tankkaamaan, kirosin mielessäni sitä naista, joka oli juuri tankkaamassa samalla puolella, kuin oli korttiautomaatin "naamataulu", nainen oli pysäköinyt autonsa varmaan puolen metrin päähän automaatista. Jotenkin siihen mennessäni melkein sen naisen kylkeen kiinni, häiriinnyin ja näpyttelin tunnusluvun väärin. Tokalla kertaa se meni oikein. Että nöyrimmät anteeksipyyntöni sille tuntemattomalle naiselle siitä, että mielessäni toivotin hänet hevonvittuun aamulla. Sinähän oikeestaan pelastit henkeni.
Miten on, oletko sinä kokenut vastaavan tyylisiä "ihmepelastuksia"?
Siis perkele mä kattoin ihan normaalisti molempiin suuntiin, mutta jonnekkin ovipalkin taakse se auto vaan jäi niin, että en sitä lainkaan huomannut.
Jatkoin siitä ajelua töihin ja siinä matkalla mietin, että kyllä se perkele on joskus pienestä kiinni. Jos olisin ollut pari sekuntia aikaisemmin liikkeellä, en varmaan kirjoittelisi nyt tänne, vaan paskanjauhanta olisi varmaan lopullisesti osaltani ohi, auton kylki on sen verran huonosti suojaava kolarissa antava suunta.
Siinä aloitellessani tankkaamaan, kirosin mielessäni sitä naista, joka oli juuri tankkaamassa samalla puolella, kuin oli korttiautomaatin "naamataulu", nainen oli pysäköinyt autonsa varmaan puolen metrin päähän automaatista. Jotenkin siihen mennessäni melkein sen naisen kylkeen kiinni, häiriinnyin ja näpyttelin tunnusluvun väärin. Tokalla kertaa se meni oikein. Että nöyrimmät anteeksipyyntöni sille tuntemattomalle naiselle siitä, että mielessäni toivotin hänet hevonvittuun aamulla. Sinähän oikeestaan pelastit henkeni.
Miten on, oletko sinä kokenut vastaavan tyylisiä "ihmepelastuksia"?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Sulla oli suojelusenkeli matkassa.
En itse oo aikuisiällä kokenut mitään vastaavaa, enkä koskaan niin että itse olen ajanut, mut lapsena oon ollut kunnon kolarissa. En sitä itse kyllä muista.
joka oli lapsena kolarissa ja aikuisena tappoi yhden ihmisen... jotain häikkää siinä oli aina, vaikka ihan normaalisti koulua kävikin.
on paljonkin häikkää, että tuo sen varmaan selittää.:) Ja kyllä mä tarvittaessa tappamaan pystyisin, vaikken ole luonteeltani edes tippaakaan väkivaltainen.
ollut parissa kolarissa, joissa toisessa auto pyöri katon kautta muutaman voltin ja toisessa pyörähti katolleen ojaan. Molemmista olen selvinnyt pintanaarmuilla ja ruhjeilla.
Niissä molemissa olen havainnut sellaisen mielenkiintoisen ilmiön, että kaikki ikään kuin hidastuu. Siis ihan, kuin olisi mukana hidastetussa tapahtumassa, jossa kuitenkin itse olisi normaalinopeudella mukana. Kai se ihmisen keho pumppaa itsensä täyteen adrenaliinia.
kuuloista kyllä, onneksi on käynyt noin hyvä tuuri sulla kummassakin tapauksessa.
Jos saataisiin naiset ja autokoululaiset tukkimasta teitä ja aiheuttamasta vaarallisia ohitustilanteita, niin liikenteestä tulisi huomattavasti turvallisempaa.
vaan voin puhua, mutta mun on turvallisempaakin kyllä pysyä poissa ratista, koska keskittymis-, tarkkaavaisuus- ja huomiointikyky mulla ihan nollissa.
kans käyny niin, että kaikki tuntuu hidastuvan, mut se on tapahtunu etukäteen ja sillä on tilanteesta selvitty, kun on tehnyt väistöliikkeen.
nuo sivuteiltä tulevat auto on hyvin vaarallisia.
mopoihin pitäis laittaa pacecar autoissa käytetyt kirkkaasti vilkkuvat valot, toki niin et mopoilija voi nappia painamalla tehdä itsensä huomatuksi.
siis jos autokin voi jäädä huomaamatta, niin miten helposti sitten moottoripyörä, tai mopo.
"Moottoripyöräilijä törmäsi henkilöautoon ja kuoli
05.07.2010 19:40
Porissa tapahtui maanantai-iltapäivänä kuolonuhrin vaatinut kolari.
Henkilöauto oli menossa Alaruukintieltä Raumantielle. Raumantietä Porista päin ajoi moottoripyöräilijä, joka törmäsi auton vasempaan kylkeen.
Autolla oli kärkikolmion osoittama väistämisvelvollisuus.
Moottoripyöräilijä kiidätettiin Satakunnan keskussairaalaan, jossa hän menehtyi saamiinsa vammoihin."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2221134
Olin vähällä törmätä vastaantulevaan rekkaan, kun se ajautui vastaantulijoiden kaistalle. Se oli silloin lumisena talvena muutama vuosi sitten.
Auto. auto. auto. auto...
Olen kerran...Alta parikymppisenä olin henkilöautossa menossa joulun viettoon ja autossa oli vain kuski & minä. Mentiin sitten nelostiellä sellaista metsätaipaletta, missä ei ollut katuvalaistusta, mutta verraten paljon esim. rekkoja ja suurikokoista autokalustusta. Tie oli liukas ja auto lähti luisuun, pyörien holtittomasti ympyrää keskellä tietä ja hetkellisesti takana näin vain suoraan kohti tulevan rekan loistavan valon... Viime hetkellä auto kuitenkin jotenkin luisui ojaan ja jokusen sekuntia myöhemmin ( ts. vaikea arvioida kestoa, mutta muutamista sekunneista siinä oli kyse) rekka suhahti ohi... Ei olisi ollut mitään mahdollisuutta selviytyä hengissä ja kokonaisena ilman tuuria.
Toinen läheltä piti- tilanne oli aikoinaan eräällä rampilla, jossa kuskina toiminut, juuri vasta kortin saanut ystäväni menetti - niin ikään talvella ja liukkailla - auton hallinnan ja siitä en tiedä, että miten pahasti siinä olisi käynyt, jos pahin olisi tapahtunut, koska kys. rampilla on kuitenkin aika korkeat kaiteet, mutta pelkkää jorpakkoa siellä kaukana alapuolella olisi ollut. Jotenkin auto kuitenkin ihmeellisesti ohjautui ns. uraa pitkin tiellä ja onneksi ei ollut paljon muuta liikennettä.
Ole onnellinen elämästäsi ja hyvä, ettei mitään tapahtunut. Harvinaisen sisällöllisesti siisti viesti sinulta.
Olisi palstan taso kohonnut kummasti.
Vaatis ku huonosti käy. Vaikka itse kuinka varoisi ja yrittäis olla tarkkana mut vastapuolesta ei ikinä osaa sanoa. Kaverilleni kävi jokin aika sitten vähän vastaavanlailla, hän oli vaan se maantietä pitkin ajava. Kaverini katsoi sivutieltä tulevaa autoja ja huomasi sen hiljentävän eikä sit noteerannut sitä sen enempää, kohdalla ollessaan auto kuitenkin tuli eteen ja sitten rytisi. Kävi tuuri ja molemmat selvisivät pienillä vammoilla. Toinen osapuoli sanoi myöhemmin ettei hän huomannut et isommalla tiellä oli joku.
Maantiellä henki on höllässä ja ei tarvita kuin muutema sekuntti ja hetken herpaannus niin jälki voi olla todella pahaakin. Vaikka kuinka omalla toiminnallaan pyrkis estämään mahdollisa kolareita niin se ei kuitenkaan riitä kun maantiellä on muitakin.
tapahtu uidessa. Meikä oli parven kärjessä, mut sit meinas loppumetreillä voimat hiipua. Olin kuitenkin ekana perillä ja tässä ollaan.
meisasi usko loppua, kun niitä ohutsuolen mutkia vaan oli aina vaan.
me ollaan kuljettu eri reittiä perille. Tää vaan todistaa et perille vie useampi polku, eikä lopputuloksesta voi matkaa päätellä.
tossa parikytä vuotta sitten silloinen mieheni sai pelastettua meidät molemmat pahalta kolarilta ajamalla auton sellaisesta välistä, jopa naarmuuntumatta, ettemme vieläkään ymmärrä sen enempää kun tuttavatkaan, miten auto ikinä edes mahtui siitä.
Jälkikäteen oon muutaman kerran käynyt paikalla ihmettelemässä.
.
ajaa paljon kolareita
.
k.o. henkilö on nörtti :) eikä tiedä autoista muuta kun miten sillä liikutaan paikasta a paikkaan b :D
läheltäpiti- paikkoi ollu, mut ei mitää ihmepelastuksii kylläkää. ei ny muistu yhtää sellast melkein henki lähti tilannetta, enempi sellast hauskat kotivideot matskuu.
Olin jotain 17v, kun olin kesätöissä haravoimassa puistoa, jossa oli vanhoja isoja lehtikuusia. Rupesi satamaan ja tuulemaan kovaa. Lähdimme haravoimasta juuri sen puun alta, joka hetkeä jälkeen lähtömme katkesi rysähtäen noin puolentoista metrin korkeudesta maasta. Pelkästään sen puun oksa oli vyötäröäni paksumpi. Olisin jäänyt sen painavan puunrungon ja sen oksien alle. Lisäksi puu oli hieman ontto keskeltä ja siellä oli mehiläiset tehneet pesän. (Olen allerginen mehiläisille ja ampiaisille). Mehiläiset läksivät lentämään vihaisesti peräämme, mutta sade piiskasi osan maahan ja osa yritti takaisin suojaan puunrunkoon.
Näin ollen sade pelasti henkeni, koska haravoin hetkeä aiemmin juuri siinä, mihin runko oksineen rysähti. Olin ehtinyt kävellä siitä poispäin toiseen suuntaan reilut 15m, kun rysähti.
Ja tämä on vaan yksi tapaus monista läheltä piti tilanteesta.
Nainen automaatilla, jonka toivotit jonnekkin, viivästytti toimintaasi niin pitkään, että tilanne syntyi melkein.
Mikäli ketään ei olisi ollut tankilla ja numerosarja mennyt oikein, olisit ollut lähdössä noin 15 sek. aikaisemmin. Miten kauan sitten tuli lisäaikaa sovitellessasi autoa automaatin viereen.
se toine auto ei olis ollu sen tolpan takana piilossakaa.
päätelty.
Ajokortin olin saanut paria vuotta aikaisemmin, mutta en ollut juurikaan ajellut autoa, joten harjoittelin aina kun mahdollista.
Oltiin pimeänä syysiltana tulossa Lieksasta Joensuuta kohti maantiellä, jossa on 80 rajoitus. Ajoin hiljempaa, sillä oli aivan säkkipimeää. Erään mäen juurellä näin mäen päällä rekan valot ja hetken päästä rekan vierellä toiset, henkilöauton valot. Minun kaistallani oli tulossa minua kohti. Äitini mies pelkääjän paikalla sanoi rauhallisesti, että "aja rauhassa pientareelle" ja heti perään "ei hyvältä näytä". Ohjasin auton ihmeen rauhallisena pientareen puolelle, rekka tööttäsi hulluna ja parin sentin päästä vasemmalta puoleltani rekan vierestä sujahti tuo toinen henkilöauto ohi. Puolen minuutin päästä tapahtuneesta iski tärinä ja paniikki. Onneksi siinä oli P-alue, jossa vaihdettiin kuskia.
Edelleen pelkään ajaa pimeällä maantiellä. Ennen pelkäsin omaa ajoani, nykyään toisia kuskeja.
Toinen läheltä piti -tilanne sattui kehä ykkösellä. Olin ajanut omaa (tai siis työsuhdeautoa) vasta muutaman kuukauden, mutta aina samaa reittiä. Olin vaihtamassa vasemmanpuoleiselle kaistalle ja tein kuten kuuluu eli käänsin päätäni vasemmalleni varmistaakseni, että tilaa on. Jostain syystä (tai no, sieltä tuli iso auto ja yritin arvioida sen vauhtia) pään kääntäminen kesti liian kauan, tie kaartoi oikealle ja ihan viime tingassa sain korjattua auton asennon niin, etten syöksynyt päin betonivallia. Pudistin asian mielestäni, että sain ajettua kotiin, jossa sitten pääsi itku.
Olen nykyään mielestäni varsin hyvä ja kokenutkin kuljettaja, mutta välillä pelkään. Enimmäkseen toisia autoja. Tai siis niiden kuljettajia. Sen verran niitä kaikenmaailman kamikaze-huumehörhöjä ja raivohulluja kuskeja tuolla tien päällä näkee.
Pimeään kulmaan mahtuu iso rekkakin, vaikka ei uskois.