Mikseivät naiset tajua, että miestä ei voi muuttaa?

Tuntuu jotenkin tyhmältä seurata sivusta, kun kaverit kerta toisensa jälkeen lankeavat "kyllä se vielä muuttuu" -ajatuksiin. Ihan kuin he kerta toisensa jälkeen ryntäisivät tiiliseinää päin ja kolhisivat itsensä. Jos miehessä alusta alkaen on selkeästi vikaa, mihin ne viat muka yhtäkkiä katoaisivat? Eikö olisi fiksumpaa etsiä mies, joka ei esimerkiksi olisi alkoholisti, pettäjä tai sairaalloisen mustasukkainen? Tai no, mitä sitä nyt tunteilleen voi. Usein raukat rakastuvat retkuihin omien sairaiden lapsuuden kotiolojen vuoksi.

Nytkin kaveri on ottamassa takaisin miestä, jonka haukkui juuri lyttyyn ja josta erosi. Juttelin hänen kanssaan pitkään. Hän alkoi jälleen kuvitella, että mies muuttuu, kun hän ottaa tämän takaisin ja kohtelee tätä paremmin. Pää meinasi räjähtää, mutta toivotin onnea. Saa nyt nähdä, mitä sairaalloisen mustasukkainen juoppo seuraavaksi keksii.
151061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"ja kohtelee tätä paremmin."

"paremmin kohtelu", kun ei vaan miehiin tehoa sillai, että muuttuisivat. luulevat raukat nääs, että käyttäytyvät hyvinkin oikein, kun saavat osakseen hyvää kohtelua.

Potkia niitä pitäisi, niinkuin kissa-emo läpsii pentujaan korvalle, jos käyttäytyvät kissalle sopimattomasti.

miehet ovat niin itsekkäitä, ettei tavallisen naisen voimat riitä heistä kitkemään sitä pois.
kaikki lapset ovat itsekkäitä, mutta kasvatuksen pitäisi karsia heistä pahimmat särmät, mutta miehille pitäisi olla hyvin voimakas miehinen kasvatus, joka opettaisi ottaman toiset huomioon. Se puuttuu meidän yhteiskunnassamme sodan jälkeen syntyneiltä sukupolvilta. Ehkä sota vei niin paljon miehiä, että perinne katkesi ja naiset eivät olleet asennoituneet kasvattamaan poikiaan miehiksi, sillä heillä oli riittämiin siinäkin, että saivat ruuan lapsilleen. - niin monet seikat ovat ajaneet ihmiset siihen, missä nykyisin mennään.

Äänestä

mutta tajuavat myös, etteivät parempaa saa tai että parempi sen kanssa, johon on tunteita verrattuna johonkin toiseen, johon ei ole tunteita mutta huonosti sekin ennen pitkää kohtelisi, kuten kaikki :) Ja lapsuuden sairaat kotiolot ehkä, mutta eipä niitä itsestään poiskaan saa

Äänestä

"Pää meinasi räjähtää, mutta toivotin onnea."

miesporukassa ei olisi toivotettu pelkästään onnea, vaan sanottu myös, että katsoppas miten kävi viimeksi, ja omalla vastuulla olet liikenteessä. Eikö naisille voi sanoa edes kiltisti niitä negatiivisia käsityksiä? Nopeuttaa oppimisprosessia, jos ei anneta sitä sosiaalista tukea täysin aukottomasti.

Äänestä
  • Juu, voi... Mutta... No, itte jossain vaiheessa yritin sitten sanoa, ja lopulta vastaus oli, että minun kanssani asiasta ei voi puhua, koska en näe hänen kantaansa/ymmärrä ja mitä vielä. No, sitten toisella kertaa kuulin, miten hänen "täytyisi saada kuulla raaka totuus", mikä siis ei missään tapauksessa tarkoita raakaa totuutta (nuorempana olen erehtynyt senkin kertomaan), mutta eipä se koskaan ole antanut aihetta kuin itsesääliin "niin, tiedän, mutten voi itselleni mitään" ja parasta on selitykset "niin, mutta jotain todella spesiaalia siinä miehessä täytyy olla, kun se on tuollainen ja mä silti vaan rakastan... Ehkä se on Se Oikea, miten sitä muuten kestäisi?" eli marttyyriuspisteitä ropisee,- ainakin omissa silmissä.

    Ja kyllä, hassuinta on, että nämä naiset joita tunnen, ovat kaikki alkoholisti/narkkari/retku isänsä kolhimia, mutta vika ei ole isässä! Vaan äidissä. Siis, kaikki mikä perheessä on pahaa, on ikäänkuin äiti, ja isää, tuota saavuttamatonta paskiaista, - ei kun... älykästä ja ihanaa, mutta niin kovia kokenutta, lähes jumaloidaan. Ja ymmärretään loputtomiin... Kuten sitä ihanaa miestäkin, kenessä on vaan jotain niin suurta...

    Nykyään en kommentoi, siis mitenkään suuntaa ottavasti. Niin, jokaisen oma elämähän se on... Ehkä siinä sitten on jotain. Semmoista se on sitten varmaan. Niin kai sitten. Mikäs siinä, jos siitä tykkää ja sitä kestää.

    Tosin, en kyllä jaksa kauaa kuunnellakaan, sama virsi vuodesta toiseen.
    Joten voi sanoa, ja kiltistikin, mutta se on aivan turhaa, säästä sanasi ja ota kalja.

    Äänestä

  • Muistutin kyllä syistä, miksi nainen miehen jätti. Sanoin negatiivisista asioista kiltisti, mutta suoraan. Neiti kuitenkin käyttäytyi, kuin uskoisi negatiivisten asioiden katoavan kuin tuhkana tuuleen, jos hän vain rakastaa enemmän. Muistutin useaan otteeseen, ettei toista voi muuttaa. Mutta sanoin myös, että hän on aikuinen ihminen ja tekee omat valintansa on myös niistä vastuussa.

    Äänestä

Sitä on ihastunut omiin mielikuviinsa.

Toisaalta toivoo, että tilanne muuttuisi.

Hyviäkin hetkiä on ollut, aika kultaa muistot...

Haluaa uskoa toisen puheet.

Jos kaikki lopettaisivat suhteensa siihen että epäilevät, olisiko ainuttakaan suhdetta jäljellä?

Joskus on vain pakko uskoa, toivoa ja luottaa elämään.

Kaikki me teemme virheitä eikä meistä kukaan ole täydellinen.

Ne virheet eivät ole jokaiselle yhtä pahoja ongelmia. Toinen kammoaa vieraissa käyntiä, toiselle se on ok. Toinen ei siedä valehtelua, kolmas vain sivuuttaa sen. Yksi saa raivareita ja on mustasukkainen - toiselle se ei tee mitään ja kolmas ottaa eron.

On aina helppoa sanoa sivusta mitä pitäisi tehdä - kun itsellä ei ole niitä samoja tunteita pelissä. Jos tätä elämää rämpisi vain järjellä ja jättäsi tunteet sivuun, voisi olla aika ikävä elämä.

Äänestä
  • "On aina helppoa sanoa sivusta mitä pitäisi tehdä - kun itsellä ei ole niitä samoja tunteita pelissä. Jos tätä elämää rämpisi vain järjellä ja jättäsi tunteet sivuun, voisi olla aika ikävä elämä. "

    Ikävä elämä jos ajattelee ja harkitsee eikä vain toimi tunteidensa pohjalta TYHMÄSTI?

    Kerro hyvä ihminen millä tavoin aloittajan esimerkin naisen elämä ei ole "Ikävää" mitä tulee parisuhteisiin?

    Ei ajattelu tarkoita sitä että on tunteeton ja elää pelkällä kylmällä järjellä vaan osaa asettaa ne epärealistiset ja täysin TYPERÄT tunteet syrjään tarvittaessa jotta toisenlaiset tunteet pääsevät valloilleen jotka vievät oikeasti kohti hyvää elämää.

    Mutta osa naisista rakastaa draamaa, kärsii isäsyndroomista, hoitovietistään ja osaa vain himottaa kun mies on enemmän kuin vähän apinamainen kohdellen ronskinsti. Siinä on sitä "jotakin"!

    Muu elämä jossa käytetään aivoja on vain tylsää, ikävää ja mälsää!

    "Kaikki me teemme virheitä eikä meistä kukaan ole täydellinen. "

    PASKAA.

    Jokainen tietää että pettäminen on väärin ja samoin valehtelu.
    Ehkä sinä olet vain epätäydellinen pettävä ja valehteleva eläimen kuvatus joten sulle kaikki on ok ja keskusteltavissa.

    "Joskus on vain pakko uskoa, toivoa ja luottaa elämään. "

    Elämään? et sinä mihinkään "elämään" luota jos sinä hakkaavan ja pettävään juopporetkuun ihastut vaan siihen toiseen ihmiseen!

    "Jos kaikki lopettaisivat suhteensa siihen että epäilevät, olisiko ainuttakaan suhdetta jäljellä? "

    Olisi. Ne joiden välillä on oikea luotto eikä vain TYHMYYTTÄ, TYPERYYTTÄ ja SITÄ PASKAA MITÄ SINÄ JAUHAT.

    Äänestä

  • Turpaan vain! kirjoitti:

    "On aina helppoa sanoa sivusta mitä pitäisi tehdä - kun itsellä ei ole niitä samoja tunteita pelissä. Jos tätä elämää rämpisi vain järjellä ja jättäsi tunteet sivuun, voisi olla aika ikävä elämä. "

    Ikävä elämä jos ajattelee ja harkitsee eikä vain toimi tunteidensa pohjalta TYHMÄSTI?

    Kerro hyvä ihminen millä tavoin aloittajan esimerkin naisen elämä ei ole "Ikävää" mitä tulee parisuhteisiin?

    Ei ajattelu tarkoita sitä että on tunteeton ja elää pelkällä kylmällä järjellä vaan osaa asettaa ne epärealistiset ja täysin TYPERÄT tunteet syrjään tarvittaessa jotta toisenlaiset tunteet pääsevät valloilleen jotka vievät oikeasti kohti hyvää elämää.

    Mutta osa naisista rakastaa draamaa, kärsii isäsyndroomista, hoitovietistään ja osaa vain himottaa kun mies on enemmän kuin vähän apinamainen kohdellen ronskinsti. Siinä on sitä "jotakin"!

    Muu elämä jossa käytetään aivoja on vain tylsää, ikävää ja mälsää!

    "Kaikki me teemme virheitä eikä meistä kukaan ole täydellinen. "

    PASKAA.

    Jokainen tietää että pettäminen on väärin ja samoin valehtelu.
    Ehkä sinä olet vain epätäydellinen pettävä ja valehteleva eläimen kuvatus joten sulle kaikki on ok ja keskusteltavissa.

    "Joskus on vain pakko uskoa, toivoa ja luottaa elämään. "

    Elämään? et sinä mihinkään "elämään" luota jos sinä hakkaavan ja pettävään juopporetkuun ihastut vaan siihen toiseen ihmiseen!

    "Jos kaikki lopettaisivat suhteensa siihen että epäilevät, olisiko ainuttakaan suhdetta jäljellä? "

    Olisi. Ne joiden välillä on oikea luotto eikä vain TYHMYYTTÄ, TYPERYYTTÄ ja SITÄ PASKAA MITÄ SINÄ JAUHAT.

    Koita nyt hyvä ihminen rauhoittua!

    Joku jaksaisi katsella sinunlaistasi naksupäätä, toinen ei. Tyylisi on niin toista loukkaava ja alentava, että suosittelisin ystävälleni ettei jatkaisi seurustelua kanssasi. Oletko yksin? Vai katseleeko joku raivareitasi? Kestääkö sinua joku?

    Olemme erilaisia, toinen kestää yhtä ja yksi toista.

    En ottanut kantaa aloittajan tuttavanaisen kohtaloon. Eikä aloittaja kovin asiaa avannutkaan, vaan mielestäni pohti myös ihan yleisellä tasolla. Aloittajan kirjoituksen perusteella emme voi päätellä suhteesta juuri mitään. Ja kirjoitus on aloittajan näkemys asiaan. Tuttavanaisella voisi olla aivan erilainen kuva tilanteesta.

    Anteeksianto on vaikea taito. Katkeruus on suuri vika.

    Rakkaus on valtava voima.

    Äänestä

  • ymmärrän, mutta... kirjoitti:

    Sinä voit lässyttää paskaasi ja jeesuksen voimalla jaksaa.

    Loput meistä tarvitsevat uskoa toisiin ihmisiin.

    Äänestä

  • ymmärrän, mutta... kirjoitti:

    Koita nyt hyvä ihminen rauhoittua!

    Joku jaksaisi katsella sinunlaistasi naksupäätä, toinen ei. Tyylisi on niin toista loukkaava ja alentava, että suosittelisin ystävälleni ettei jatkaisi seurustelua kanssasi. Oletko yksin? Vai katseleeko joku raivareitasi? Kestääkö sinua joku?

    Olemme erilaisia, toinen kestää yhtä ja yksi toista.

    En ottanut kantaa aloittajan tuttavanaisen kohtaloon. Eikä aloittaja kovin asiaa avannutkaan, vaan mielestäni pohti myös ihan yleisellä tasolla. Aloittajan kirjoituksen perusteella emme voi päätellä suhteesta juuri mitään. Ja kirjoitus on aloittajan näkemys asiaan. Tuttavanaisella voisi olla aivan erilainen kuva tilanteesta.

    Anteeksianto on vaikea taito. Katkeruus on suuri vika.

    Rakkaus on valtava voima.

    Suurin toiveeni olisi oppia tuo anteeksiantaminen. Sitä kautta tietäisin elämän muuttuvan helpommaksi
    ja onnellisemmaksi. Antakaamme tuolle "turpaan vaan" nimimerkille myös anteeksi hänen tietämättömyytensä sillä eihän se ole rikos jos ei "vielä" ymmärrä kuinka paljon mukavampaa elämä olisi itselläkin kun tuollaiset pettäjäpaskiaiset eivät saisi tunteita kuumenemaan noin. Eihän oikeasti kukaan voi toiselle mennä sanomaan mitä tietä tämän tulisi kulkea. Emme me tiedä mikä tapa on oikea tai parempi. Joskus voi olla niin että sitä päätä pitää hakata seinään monta kertaa ennen kuin sanoma menee perille. Valehtelija ei edes välttämättä itse tajua valehtelevansa tai se joka uskoo parempaan ei tajua että mahdollisuus parempaan on hyvin minimaalinen tietyn ihmisen kanssa.
    Uskominen parempaan on minun mielestäni kuitenkin hieno kyky täällä epäluottamusta viljelevässä yhteiskunnassa. Täällä ei katsota olevan viisasta luottaa enään kehenkään sillä todennäköisesti he kusettavat.
    Jos tuo kirjoittaja on sitä mieltä että joku täällä on täydellinen niin sehän on hienoa kun uskoo niin.
    Hänen mielestään joku ilmeisesti on?

    Jeesus se ei ollut

    Harjoittelen jatkuvasti anteeksiantoa. Ilman Jeesustelua

    Äänestä

Parisuhde perustuu usein henkisten säröjen natsaavuuteen, mikä ei tarkoita molemminpuolista rakkautta ja puolisoiden välistä kilpailua toinen toisensa kunnioittamisessa. On raskasta katsoa sivusta, kun läheinen ihminen haaskaa elämänsä kusipään rinnalla. Homma kuitenkin perustuu siihen, että päätään seinään hakkaava itse kokee saavaansa suhteesta jotain. Hän saa hoitaa, yrittää parantaa sekä ymmärtää ja harjoitella anteeksi antamista. On mahdollisuus esittää marttyyria, haalia säälipisteitä sivullisilta esittämällä hyvää ihmistä, joka jaksaa uskoa hulluun. Joillekin on tärkeää parisuhteen mahdollisesti tuoma taloudellinen turvallisuus tai suhteessa eläminen koetaa statukseksi sinänsä. Vastaavasti kumppanuksista toinen voi nauttia vallankäytöstä, toisen suoranaisesta nöyryyttämisestä.

Itselläkin on kokemusta ystävistä, jotka roikkuvat vaikeissa miehissä. Ajan myötä olen oppinut ymmärtämään, että kyse on heidän omasta valinnastaan. Välillä he ovat hädissään ja pyytävät sivullisten tukea, mutta miehen tasaannuttua ovat heti valmiita palaamaan tämän luo. Näitä ihmisiä voi verrata alkoholisteihin: viina tekee pahaa jälkeä, mutta sitä ilman ei elämä ole elämisen arvoista.

Äänestä

Miestä ei voi muuttaa, mutta mies voi itse muuttua.

Alkoholismi on sairaus. Siihen on hoitoja, samoin kuin mustasukkaisuuteen.

Ystäväsi voisi "määrätä" miehensä terapiaan.

Äänestä
  • Kukaan ei kuitenkaan muutu kuin omasta halustaan.

    Muistaakseni ystäväni aiemmin puoliksi pakotti miehen terapiaan, mutta mies kävi siellä kerran ja totesi sen turhaksi paskaksi.

    Äänestä

on kato joku juttu siinä miehen ja naisen välillä niin kauan kuin se juttu menee ohi.. mut ei se tarkoita sitä et meitä saa arvostella etenkin jos olet "ystävä"

Äänestä
  • En mielestäni arvostelekaan, mutta kun tahtoisin pystyä auttamaan ystäviä jotenkin. On vaan ilkeetä seurata vierestä, kun toiset tekee saman virheen kerta toisensa jälkeen. Eli ilmeisesti vaan oon paskapää, joka puuttuu liikaa muiden asioihin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

9 kirjoitti:

Tuntuu jotenkin tyhmältä seurata sivusta, kun kaverit kerta toisensa jälkeen lankeavat "kyllä se vielä muuttuu" -ajatuksiin. Ihan kuin he kerta toisensa jälkeen ryntäisivät tiiliseinää päin ja kolhisivat itsensä. Jos miehessä alusta alkaen on selkeästi vikaa, mihin ne viat muka yhtäkkiä katoaisivat? Eikö olisi fiksumpaa etsiä mies, joka ei esimerkiksi olisi alkoholisti, pettäjä tai sairaalloisen mustasukkainen? Tai no, mitä sitä nyt tunteilleen voi. Usein raukat rakastuvat retkuihin omien sairaiden lapsuuden kotiolojen vuoksi.

Nytkin kaveri on ottamassa takaisin miestä, jonka haukkui juuri lyttyyn ja josta erosi. Juttelin hänen kanssaan pitkään. Hän alkoi jälleen kuvitella, että mies muuttuu, kun hän ottaa tämän takaisin ja kohtelee tätä paremmin. Pää meinasi räjähtää, mutta toivotin onnea. Saa nyt nähdä, mitä sairaalloisen mustasukkainen juoppo seuraavaksi keksii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu