Olisko asia niin että osa ihmisistä nyt vain on vähemmän puoleensa vetäviä kuin toiset ? Osa ei tahdo kelvata kenellekään. Jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Asialle nyt vaan ei voi mitään. Nykyaikana se on tietysti ikävämpi juttu koska enää ei ole mitään "pakkoa" löytää kumppania kuten oli esim. vielä kultaisilla 70-80 luvuilla. Oman epäkiinnostavuuden kyllä huomaa aika nopeasti ja nuorena. Moni vaan ei halua myöntää sitä itselleen ihan inhimillisistä syistä.
Kannattaako asiaa murehtia sen enempää ? Yksinäisyys ja esim. lapsettomuus voi tuntua raskaalta mutta aina niiden murheenalhojen yli pääsee. Asialle kun ei voi tehdä mitään. Puolison voi tietysti hommata kehitysmaasta jos olo käy liian sietämättömäksi ja kestää ympäristön piiloitetun paheksunnan.
Em. pätee niin naisiin kuin miehiin. Ei se ole naisilla yhtään helpompaa. Olen sitten muuten mies. Aika harvalle sinkkumiehelle kelpaa nainen kuin nainen.
Kannattaako asiaa murehtia sen enempää ? Yksinäisyys ja esim. lapsettomuus voi tuntua raskaalta mutta aina niiden murheenalhojen yli pääsee. Asialle kun ei voi tehdä mitään. Puolison voi tietysti hommata kehitysmaasta jos olo käy liian sietämättömäksi ja kestää ympäristön piiloitetun paheksunnan.
Em. pätee niin naisiin kuin miehiin. Ei se ole naisilla yhtään helpompaa. Olen sitten muuten mies. Aika harvalle sinkkumiehelle kelpaa nainen kuin nainen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
olen yrittänyt toitottaa täällä useaan otteeseen, mutta ei nämä miehet sellaista usko... Minä ainakin olen ihan sataprosenttisesti sitä mieltä, että kun en ole miehille kelvannut, niin pakkohan minussa on olla joku suuri vika, ei se nyt hyvänen aika sattumaakaan ole! Pitää vain hyväksyä ja elää eteenpäin! :)
...ratkaisu. Tee deitti-ilmo. Siinä se.
Nainen kuin nainen saa deitti-ilmolla satoja vastauksia. Kamalinkin tapaus saa kymmeniä. Siitä on ihan tutkimustietoakin mm. erilaisilla deittisaiteilla.
Jos kymmenistä tai sadoista deittivastaajamiehistä ei löydä ketään, kuka edes jonkin verran miellyttäisi, niin vika on kyllä naisessa, ei miehissä.
En ole sama kirjoittaja kuin edellä mutta oma viimeisin (ja viimeinen ever) kokemukseni nettideittailusta:
Laitoin ilmoituksen (ilman kuvaa, mainiten että kuvan saa sitten sähköpostissa). Kerroin kiinnostuksen kohteistani samaan tapaan kuin täällä tänään. Vastauksia: nolla. Zero.
Laitoin itse viestiä noin puolellekymmenelle miehelle, kuvallisille ja kuvattomille. Yksi vastasi viestiini. Yhdellä lauseella, jonka sisältö oli jota kuinkin sanasta sanaan tämä: "Lähetä kuvas niin katsotaan".
Myytti: naiset saavat kymmenittäin tai jopa sadoittain vastauksia -> murrettu.
Ei yksittäinen tapaus voi kumota tilastollista faktaa. Minä tiedän useitakin naisia, jotka ovat kertoneet saaneensa päälle 50 vastausta deitti-ilmoonsa ja enemmänkin olisi varmaan tullut, mutta he ottivat ilmonsa pois. Minun tietoni yksinomaan kumoaa sun tulokset.
Sun tapauksessa täytyisi alkaa tarkastelemaan sitä, mistä huono onnistumisesi johtuu. Oliko sulla jo negatiivinen asenne deitteihin jo heti alussa ja se näkyi ilmossasi? Kyllähän kuka tahansa pystyisi, jos haluaisi, tehdä deitti-ilmon naisena, joka ei saisi yhtään vastausta.
Ja joo, jos siis raitista miestä etsit, niitä on, ikävä kyllä, suomessa kai vain viisi prosenttia, oliko se kaiken kaikkiaan, eli miehiä noista on vähemmän. Eli lopulta syy saattaa olla, että sulla oli liian kovat kriteerit, olit liian ehdoton.
puppua. Mullakin on ollut deitti-ilmoitus, itse asiassa kahdella eri saitilla. Olen siis tuo, jolle noita deitti-ilmoituksia ehdoteltiin. Toisella saitilla en saanut vastauksia, toisella sain kaksi vastausta; toisen mieheltä, joka oli 29 vuotta itseäni vanhempi ja toisen, jonka kirjoittaja kirjoitti minulle pitkän viestin, jonka sisältö vastasi pitkälti noiden kaikkein katkerimpien tämän palstan kirjoittajien vuodatuksia. Hän päätti viestin sanoihin "mitään vittua tästäkään tuu kun säkin oot varmaan tyypillinen suomihuora". Noistako olisi sitten pitänyt valita, ettei ole liian nirso?!
Ainiin; yhdelle miehelle koitin kirjoittaa itse. Hän pyysi kuvaa ja jonka lähetettyäni hän vastasi vain, että hänelle kelpaa vain blondit.
Myytti tosiaan murrettu!
En vaadi raittiutta, vaihtoehtoina oli raittius tai kohtuukäyttö (tai mikä se vaihtoehto nyt onkin). Tupakoinnin suhteen olen tiukempi, en halua haistella tupakoivaa miestä. Kriteerit kaiken kaikkiaan olivat realistiset, ei tyyliin "kaikki käy" mutta ei myöskään yli 185 cm pituusvaatimuksia tai atleettista ruumiinrakennetta. Ja ihan iloisella mielialalla kirjoitin.
(Enkä muuten paljastanut myöskään olevani itse raitis vaan käytin valkoista valhetta ja valitsin sen sosiaalisen alkoholinkäytön tjsp.)
En ole katkera; ilmeisesti en ole kiinnostava persoona mutta toisaalta, aikaisempien kokemusten perusteella en varmaan ole mitään menettänytkään. Ihmisillä tuntuu olevan netissä paljon korkeammat odotukset kuin elävässä elämässä; moni odottaa kohtaavansa pääministerin tai angelinajolien.
Ihan varmasti saisin vastauksia, jos laittaisin ilmoituksen tissivaon kera ja vihjailisin hakevani sugardaddya tai seuraa kuumiin kesäöihin - mutta jälleen: mitä ihmeen iloa niistä vastauksista minulle olisi, kun en sellaista oikeasti halua?
Olen tavis, liian tavis pärjätäkseni nettideittimarkkinoilla, eikä baariscenekään ole minua varten. Otan kaiken irti elämästäni tällä tavalla (ja nimenomaan kesästä, koska syksyllä mieliala laskee ja työt painavat päälle). Selvittelen seuraavaksi mahdollisuuksia päästä jonnekin majakkaretkelle ennen Ahvenanmaan reissuani. Nuuksiossa on kai avattu joku uusi vaellusreitti, se olisi kiva kiertää, ja vanhemmatkin odottavat käymään. Eli tekemistä riittää ja niin kauan kuin kohdalle ei osu ihmistä, jolle tällaiset tavalliset asiat riittäisivät niin nautin elämästä yksin (ja ystävien kanssa). Ainakin oman vakaumukseni mukaan kun tämä on ainoa käytössä oleva elämä. Kannattaa siis käyttää se mahdollisimman hyvin.
neitejä. Treffipalstoilla taitaa olla kyllä joku kummallinen ilmiö että tavallisesti naiset saavat miehiä enemmän vastauksia ilmoituksiinsa. Tämä ei kyllä mielestäni kerro suoraan sitä että naisten olisi helpompi löytää kumppani.
Jos on paljon miessinkkuja on myös naisia oltava lähes yhtä suuri määrä. Tätä palstaa lukiessa saa kyllä sen kuvan että suurin osa (lähes kaikki) sinkuista olisi miehiä. Näinhän asia ei voi olla. Näillä miehihllä on pakko olla vastapuoli. Suomessa kun ei ole moniavioisuutta.
Selittäisikö em. epäsuhdan vain se seikka että sinkkunaiset piilottavat sinkkuutensa. Naiselle sinkkuus, tai sen myöntäminen on vielä vaikeampaa kuin miehelle ?
kuulostaa periaatteessa sellaiselta ilmoitukselta (ja jos et olisi itseäni paljon pitempi ja painavampi), johon olisin voinut vastata, jollei ilmoitus olisi kuvaton. Ei voi mitään, mutta jotenkin mulle tulee vain sellainen fiilis, että ihmisellä on jotakin salattavaa, jos ei voi laittaa edes vähän kauempaa otettua tai vain osan kasvoprofiilista näyttävää kuvaa. Silmätkin olisi toisaalta kyllä kiva nähdä, joskus sen näkee suoraan silmistä, että tuo tyyppi ei vaan voi herättää vastakaikua. Vaikea homma.
pariutumis-ikäisiä sinkkunaisia on vähemmän. Niin yksinkertaista.
MItähän tuo "pariutumisikä" tarkoittaa? Pariutuahan voi vaikka 90-vuotiaana. Ilmeisesti "pariutumisikä" = sen ikäinen nainen, että pystyy saamaan lapsia?
"Ei se ole naisilla yhtään helpompaa."
On se. Jo yksinkertaisesti siitä syystä, että pariutumisikäisiä naisia on vähemmän kuin miehiä.
Niin, ja onko sen pakko olla vika? Jos on sinkku, kuten moni kuitenkin on todennut, niinkin voi elää ihan täyttä ja täyspäistä elämää, ja rakkautta on muutakin kun parisuhde-rakkaus. Yksinäinen voi olla parisuhteessakin, eikä niistäkään lähelläkään kaikki mitään auvoa ole. Jotkut kelpaa myös syistä, mitä eivät ehkä itsekään halua myöntää tai tietää...
Ainahan osa on ollut puoleensa vetävämpiä ja eri asiat painaneet eri aikakausilla. Itse kuitenkin olen huomannut, että kyllähän mä ainakin taidan ihan itse aiheuttaa sinkkuuteni... Olen nirso, enkä käy kuin töissä pääasiallisesti. No, aivan varmasti sinkkuna pysyn. Mutta kun en halua suhteen alkavan kännissä baarista ja hauskoja ja mielenkiintoisia tapahtumia, minne sattuisin vielä pääsemään on vähän. Jos töitä on, niitä on niin paljon, että ne vie kaiken ajan, ja jos ei, ei ole rahaa mennä minnekään. Silloin pari kertaa vuodessa kun missään käyn, en jaksa pilata iltaani elämällä toivossa että lottovoitto kohtaisi, ennemmin vain pidän hauskaa.
Yksinäisyyttä tuntee joskus, mutta kuten jo mainitsin, niin tuntee ne pariutuneetkin joskus. Lapsettomaksi voi jäädä, vaikka olisi suhde ja hoidot, jos ei ole rahaa adoptoida... Niin ja ne hoidotkin maksaa. Että senkin moni joutuu hyväksymään, oli suhde tai ei, jokaisella on taakkansa ja kaikkea ei vaan saa.
Mutta en mä koe että mussa ois vikaa sen kummemmin, ihan tavallinen ihminen mä olen ja pääasiallisesti voin ihan hyvin. Ois ihan kiva joskus keskustella sinkuuden varjopuolista, tai siis, mä olen sen ikäinen että olen jo yksineläjä, en sinkku, mutta siihen ei oikein voi... Siitä ei jotenkin saa puhua yleisesti, niinkun parisuhdeihmiset voi jauhaa parisuhteestaan: seurusteleva on avoin, sinkku epätoivoinen, seurustelevalla menee huonosti (se on korjattavissa) sinkku on epätoivoinen ja puutteessa, seurusteleva voi vaikka välillä keskittyä töihinsä, sinkku hakee sillä korviketta onnettomuuteensa, jne. että se joskus harmittaa, että siitä yksinelämisestä ei saa oikein koskaan keskustella mitään, tai siihen alkaa virrata säälikommentteja, vaikka elämäähän se vaan on. Kaikki ovat joskus onnettomia, yksinäisiä, menee huonosti, seksiä ei ole, vituttaa... Vaikka yleisesti olisikin tyytyväinen elämäänsä. No, mutta. Ei voi mitään.
Mutta niin, miksi stressata ylimääräistä? Niinpä, ei miksikään. Pilaa vaan oman elämänsä, kun kaikkea mahdollista kuitenkin on ja voi tehdä. Hyvä suhde olisi ihan kiva, mutta huono paljon pahempi vaihtoehto. Joten eletään ja ollaan.
väärää sanaa "vika". Parempi ilmaisu olisi ollut ehkä "ominaisuus". Minäkin ajan takaa juuri sitä että on turha stressata sinkkuudella jos sille ei oikein mitään voi. Parempi hyväksyä asia, ottaa se kohtalona, keskittyä elämään. Tai tietenkin sille voi yrittää tehdä jotain mutta kyllä sekin jälkensä jättää.
Pahinta mielestäni sinkkuudessa (joskus iskevän yksinäisyyden lisäksi) on se että vieläkin muut luokittelevat sinut epäonnistuneeksi tai omituiseksi jos olet sinkku. Melkein helpommalla pääsisi jos valehtelisi olevansa homoseksuaali. Vaikka meitä on jo niin paljon. Olemmeko me sitten niin omituisia epäonnistujia ?
Kyllä ne tietysti yrittävät sulle Ferraria myydä vaikka tavallinen Ford menettelee ja Lada mökkiautona olis paras. Niin ja vetää näppärästi vielä vanhan Soliferin suviseuroihin. Ja kun me hoilattiin niin ja virtemme soi.... :)
Jooop. Tajusin jo jonkin aikaa sitten että yksin ollaan yksin mennään. Katselen vielä 5-10 vuotta ja kun alkaa jonkinlainen sietoraja häämöttää ja kaikki oleellinen on koettu niin ei muuta kuin meren syleilyyn. Mun "sosiaalinen haasteellisuus" nyt vaan on liikaa kaikille tapaamilleni ihmisille, ja kun kuitenkin kuulun homo sapiensa lajiin ja siten olen sosiaalinen elukka jossain mielessä niin tyhjän tunteenhan tuo jättää. Mut sillä pärjätään mitä on niin kauan kuin se tuntuu edes joltain.
Yksinäisyys ei ole tietyn rajan jälkeen "valinta" tai "pakko" vaan se on oikeastaan molempia, sitä vaan oppii oleen keskenään. Tekeen juttuja jotka miellyttää itseä, antaa toisten mennä ohi ja vaikka jotain kontakteja tuliskin niin niihin vain ei tartu ja sit jatkaa yksin eikä mikään muutu ja se on ihan luontevaa.
Joku yksin vanheneminen ja sellainen ei kyllä kuulosta saavuttamisen arvoiselta asialta.
Kun tarpeeksi kauan puuttuu jotain niin ei huomaa enää et puuttuu. Siitä on tullut luonnollinen olosuhteiden ominaisuus.
Tuo oli kyllä aivan kuin yhden juuri tapaamani miehen suusta!
Tapasin kivan kaverin ja olin erittäin kiinnostunut, yritinkin puoliväkisin (joo ehkä liikaakin), kaveri ei vaan kunnolla lämmennyt ja osin hänen kertomastaan ja osin itse pääteltyäni oletan tilanteen olevan juuri edellä olevan kaltainen.
Toki naisena sitä ei voi välttyä ajattelemasta että jos vaan olisin ollut "oikeammanlainen" hänkin olisi hitusen enmmän innostunut ja halunnut yrittää :(
On suurempi kuin positiivisuuden voima. Kun on ollut tarpeeksi (eli liian kauan) yksin sitä alkaa ihan oikeasti pelkäämäänkin toisia ihmisiä. Olen saanut lapsuudenkodistani hyvin erilaisen lähtökohdan ihmissuhteisiin kuin moni muu - olen yksinhuoltajan ainoa lapsi eikä äidilläni ollut koskaan juurikaan ystäviä. Sukuni henkilöt olivat myös sillä tavalla etäisiä - tai kelvottomia - ja kaikki ne jotka eivät olleet joko kuolivat kun olin pieni.
Ihmissuhteeni ovat aina muodostuneet joko ikäänkuin vahingossa tai siten että joku on päättänyt tutustua minuun, huomannut että olen yksinäinen ja tarvitsen siihen apua. Tämä oli toimivaa nuorena. Nyt vanhemmiten kaikki "sellaiset" ihmiset ovat parisuhteissaan ja keskittyvät omaan hyviinvointiinsa ja sosiaalisiin piireihinsä. Jäljellejääneet sosiaaliset kontaktit ovat sitten käytännössä jotain alkoholisoituvaa porukkaa tai muuten omituisia. Olen muutaman kerran myös tutustunut aikuisiällä jokseenkin samanlaisessa tilanteessa olevaan ihmiseen. Ongelmahan siitä seurasi: Ensin tiivistä yhteydenpitoa, rakastuminen ja kulttuurishokki-paniikki, jarrut kiinni molemmin puolin ja erkaneminen. Myöhemmin ponnettomat yhteydenottoni eivät tuottaneet tulosta, hän oli jo sepittänyt oman selviytymistarinansa ja niin tein sitten minäkin.
"Toki naisena sitä ei voi välttyä ajattelemasta että jos vaan olisin ollut "oikeammanlainen""
Yksinäiselle ollaan "oikeanlainen" (yksinäisyyden suhteen) pitämällä hänestä kiinni, aina, varmasti sillä yksinäinen päästää irti koska hän pitää yksinäisyydestään kiinni. Se vaatisi täysin pelottoman ihmisen joka ei epäröi etteikö hän olisi oikea henkilö yksinäisen elämään. Katsos, kun yksinäsiestä pitää kiinni hän JOUTUU lopulta myöntämään että hän ei ole yksin. Me emme ole tyhmiä; todellakaan. Yksinäisyys on tilana samanlainen kuin masennus. Se sisältää itseään ylläpitävän mekanismin mutta yhtälailla myös tarpeen ja tahdon pois tilasta. Samoin yksinäinen ei osaa mitoittaa suhdettaan toiseen ihmiseen, vaan pyrkii väistämättä miellyttämään (pitääkseen kiinni toisen ihmisen ehdoilla, myydäkseen itsensä) tai ei-miellyttämään (usko tappioon ja omaan kelpaamattomuuteen, häpeään omasta yksinäisyydestä jne jolloin ilman toisen ihmisen kiinnostusta on helpompaa (Et halua tutustua minuun jos tiedät millainen oikeasti olen. Yksinäinen Friikki.) - silloin on helpompi ajaa toinen pois jottei tarvi toivoa turhaan.).
Se olennainen asia mikä yksinäiselle ihmiselle merkitsee on se että asian voittaminen ei ole hänestä kiinni, ja että hän saa ne välineet ja asiat joita nimenomaan hän tarvitsee ihmissuhteeseensa. Yksinäinen ihminen on _täysin_ riippuvainen toisesta ihmisestä ja hänen tahdostaan olla yksinäisen kanssa. Tämä riippuvuus itsessään on jo virhe (individualistinen suhdekulttuurimme painottaa sitä että toisesta ihmisestä ei muka saisi riippua.) - mutta se on pakko hyväksyä. Tämä toisesta riippuminen sosiaalisessa kontaktissa on status quo, välttämättömys -väistämättömyys. Jos sitä ei täytetä pysyy yksinäinen yksinäisenä. Se on käsittämättömän narsistinen ja itsekäs tarve. Se on yksinäisyyden ydin; syy, seuraus, selitys ja oikeutus. Kun yksinäinen on hiljaa toiselle ihmiselle on se vaatimus, kun yksinäinen puhuu toiselle ihmiselle on sekin vaatimus. Yksinäisen ihmisen sielu on lauma petoja jotka haluavat syödä toisen ihmisen elävänä, ottaa itseensä, voittaa hänet kaikilla tavoilla ettei tarvitsisi enää olla yksin. Ja silloinhan on jo alkanut suhteessaan tielle jolla ei ole voittoa vaan tappio - ja yksinäisyys on voittanut taas itsensä tosiolevaksi.
Yksinäisellä ihmisellä on oikeastaan vain yksi henkinen haaste tässä asiassa - ja se on luopua katkeruudesta ja hyväksyä se tuska puhtaana. Tuskin kukaan koskaan onnistuu siinä.
Tässä biisi joka kertoo asiasta.
http://www.youtube.com/watch?v=SmVAWKfJ4Go
Siinäkin on - vaikkakin hienosti peitettynä, rivien väliin sijoitettuna - yhä maaninen vaatimus (joka tulee ilmi musiikissa sen takovassa painostavuudessa, Cash hakkaa yhtä ainoaa nuottia ties kuinka kauan...) - "tule luokseni ja ole kanssani, poissaolonne on tuskaa".
Valtion pitäisi tarjota meille häviäjille ilmaista heroiinia ja muita päihteitä, jotta elämään tulisi jotain sisältöä, eikä yksinäisyyden takia tarvitsisi hypätä junan alle tai suorittaa pekka-ericmäistä joukkoitsemurhaa...
Meneppä katselemaan elokuva "Reindeerspotting" ja huomaat että Nisteilläkin on useita kertaluokkia mielenkiintoisempi ja sosiaalisempi elämä kuin sinulla.
Onpas kauniisti ajateltu.
Sosiaalidarwinismia.
"Em. pätee niin naisiin kuin miehiin."
Kyllä mutta miehiin paljon enemmän.
"Ei se ole naisilla yhtään helpompaa."
Kyllä on.
"Aika harvalle sinkkumiehelle kelpaa nainen kuin nainen."
Joo mutta silti kokonaisuudessaan todella usealle sinkkumiehelle kelpaa monikin nainen kun taas sinkkunaisille kelpaa vain harvat miehet.
että osatotuudet ovat ehkä tehokkaimpia johtamaan harhaan, koska ne helposti tulkitaan koko totuuksiksi siksi kun niissä selvästi näyttää olevan perää. Kaiken päälle juuri nuoret ihmiet nimenomaan haluavat selkeitä yksinkertaisia joko/tai totuuksia ja muunlaisia juttuja heillä on taipumus pitää paskanpuhumisena.
Joo kyllä nämä asiat aika paljon näin voi kokea ja nimenomaan joskus teini-iässä, mutta ei se silloinkaan ihan pelkästään näin mene vaan kulttuurilla ja sitä kautta tulevilla paineilla on silloinkin oma roolinsa ja tällainen voi olla hyvinkin merkittävää joissakin tapauksissa. Sitten kun olet jo 20 niin pelkästään kulttuuriset tekijät voivat hyvinkin riittää tekemään sinusta jopa naisasialuuserin vaikka et sellainen oman persoonasi pohjalta olisi tai olisi siihen asti ollut. Tämä asia koskee nimenomaan miehiä sillä naisilla enemmänkin ulkonäkö pelkästään ratkaisee ja se taas on persoonakohtainen juttu.
Tietenkin se miten mies kokee olevansa sopusoinnussa näiden kulttuuristen paineiden kanssa vaikuttaa myös hänen käyttäytymiseensä tehden hänestä joko epävarmemman tai itsevarmemman käytökseltään ja siten naisille enemmän tai vähemmän haluttavan, mutta tämäkään juttu ei liity miehen persoonaan synnynnäisesti niinkuin pelkkä ulkonäkö.
Mutta ei tämä poista sitä etteikö meillä olisi esim. selvästi rumia naisia jotka eivät vetoa miehiin, ja jotka naiset eivät kuitenkaan myönnä olevansa rumia tai miehiin vetoamattomia, vaan tämän sijaan sönkkäävät loputtomasti vaikka mistä psykologiasista ihmissuhdejutuista joilla pyrkivät tätä asiaa selittämään. Näin, mutta tämä on siis vain totuus tässä nimenomaisessa tapauksessa ja ei sellaisenaan yleistettävissä koskemaan kaikkia tapauksia, puhumattakaan siitä että tätä voitaisiin soveltaa miehiin ja naisiin yhtä lailla.
mikä saa sut ajattelemaan, että mitkään ihmisten psykologiset ominaisuudet eivät merkkaisi rumille ihmisille mitään? viihtyvätkö rumat ihmiset kaikkien kanssa? tuntevatko rumat ihmiset seksuaalista himoa kaikkia vastaantulijoita kohtaan?
Ime munaa. Sinkkuus on sinun vika.
mulle kelpaa nainen kuin nainen...
ehkä siksi en löydä koskaan sopivaa parittelukumppania. Olen liian avoin...