Olen tämän kevään ja kesän ajan ollut jotenkin ihan hukassa. Tunnen itseni yksinäiseksi. Juuri nyt kun tarvitsisin ystäviä todella paljon tunnen vain etääntyväni heistä. Ehkä olen itsekkin muuttunut paljon ja välillä tuntuu että en enää tunne itseäni kunnolla. En ole enää varma, mitä haluan elämältäni ja tulevaisuudeltani.. mikään ei kiinnosta enää samalla tavalla kuin ennen. Olen väsynyt elämääni ja jotenkin aivan eksyksissä ilman järkevää syytä, vaikka elämässäni onkin kyllä edessä jonkinlainen uusi jakso. Kaikki vähäisetkin ystäväni ja muut tutut vaikuttavat onnellisilta, etenevät kokoajan heille tärkeissä asioissa ja tietävät mitä haluavat.. tuntuu kuin itse olisin pudonnut junasta jo ajat sitten, enkä tiedä mihin suuntaan lähteä.
Olen harrastanut meditointia ja rentoutusharjoituksia sillointällöin noin vuoden verran.. hieman helppoa joogaakin olen kokeillut.. en kuitenkaan ole koskaan käynyt ohjatuilla kursseilla. Meditointi on aina ennen auttanut todella hyvin ja olo on heti kohentunut. Mutta noin kuukauden ajan meditointihetken jälkeen olen tuntenut itseni vain entistä enemmän tyhjäksi ja eksyksissä olevaksi.
Onko teille muille tullut tällaisia tuntemuksia ja miten olette päässeet niiden yli? Onko meditointi vaikuttanut teihin joskus negatiivisesti? Kaikki vinkit ja neuvot käy ja olen todella kiitollinen jos voitte auttaa. Haluaisin näistä ikävistä tunteista eroon ja edetä tästä tilanteesta johonkin suuntaan.
Tyhjä ja eksyksissä oleva olo..
14
1651
Vastaukset
- lanuu.
Loistavaa, mahtavaa. Sinulla on äimät hyvin hatussa tällä hetkellä.
Tuo kaikki osoittaa sen ettet ole turtuneessa tilassa.
Tärkeää tässä vaiheessa on se ettet tee asialle mitään siis sitä ettet pyri pääsemään eroon tuosta hämmentyneestä tilasta pakenemalla sitä. Pakeneminen on helppoa: Ystävät, kirjat, tv, radio, jooga, meditaatio, juominen, pc, ym, ym.
Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus oppia tuntemaan itsesi.
Tiedosta itsesi sellaisena kuin olet, se riittää.
Tiedostaminen on aivain Itsetuntemukseen.
"Haluaisin näistä ikävistä tunteista eroon ja edetä tästä tilanteesta johonkin suuntaan"
Haluat epätoivoisesti paeta hämmentynyttä tilaasi, mutta toivottavasti et siinä onnistu, koska pakenimisella et voi itseäsi tuntea vaan itseäsi turruttaa.
Suosittelen sinulle J.Krishnamurtin kirjoja: Erillisyyden päättyminen ja selkeyttä kohti.
Nuo kirjat eivät auta sinua pääsemään hämmennyksestä eroon (eikä ole tarkoituskaan), päinvastoin todennäköisesti lisää niitä.
Ne eivät auta sinua pakenemaan ongelmia vaan ymmärtämään itseäsi joka on ongelmien alkulähde.
Nuo kirjat auttavat sinua tuntemaan itsesi. Itsetuntemus on ainoa tapa ymmärtää ongelmat ja olla niistä vapaita.
Toivottavasti uskallat lukea ne.- ei ymmärrä.
miksi sanot ettei saa paeta joogaan, meditaatioon tai kirjoihin, mutta heti perään suosittelet kirjasarjaa?
- lanuu.
ei ymmärrä. kirjoitti:
miksi sanot ettei saa paeta joogaan, meditaatioon tai kirjoihin, mutta heti perään suosittelet kirjasarjaa?
"mutta heti perään suosittelet kirjasarjaa?"
Vastaus oli tuossa:
Ne eivät auta sinua pakenemaan ongelmia vaan ymmärtämään itseäsi joka on ongelmien alkulähde. - mnjjk
lanuu. kirjoitti:
"mutta heti perään suosittelet kirjasarjaa?"
Vastaus oli tuossa:
Ne eivät auta sinua pakenemaan ongelmia vaan ymmärtämään itseäsi joka on ongelmien alkulähde.Kiitos neuvosta. Täytyy saada noi kirjat jostain käsiini.. ja kyllä aion uskaltaa lukea ne. :)
Ota yhteyttä esim. meditointia pitkälle harrastaneihin ihmisiin. Kaikki kai näitä itämaisia henkiseen kasvuun tähtääviä menetelmiä harrastaneet ovat myös meditoineet.
Myös omalla kohdallani vahva skeptisyys reikiharrastuksen kanssa on ollut ajoittaista. En voinut millään sisäistää saamieni reikiviritysten toimivuutta käytännössä.
Siitäkin harrastuksesta on sanottu, että menetelmä auttaa käyttäjäänsä eheytymään, vaikka ei uskoisikaan harrastuksen mielekkyyteen, saati henkisen taspainon saavuttamiseen.
Kuitenkin jokapäivä joogaa tai reikiä harrastavalle uusia edistysaskeleita tapahtuu. Säännöllisyys on tärkeää. Reikistä ei tiedetä, että siinä on vahvoja koko kehoa vahvistavia fyysisiä sarjoja.
Henkinen ja fyysinen kunto kehittyvät samanaikaisesti. Luin Yle Tv tekstisivuilta tänä vuonna lööpin, joka kertoi meditoinnin vähentävän tressivaikutuksia merkittävästi.
Verrokkiryhmä oli harrastanut meditointia yli 25 vuotta! Huh huh. Näin vanhana harrastukseen mukaan tullut on kasvanut jo horsmaa monia vuosia ennen tuota vuosimäärää.- arjuuna
Tulemme yksinäisyyden tyhjän seinän eteen, niin pakenemme, toiset uskontoihin, viinaan, harrastuksiin ym. ,
kaikki ne on pakoa todellisuudesta, jonka kohtaamiseen meillä ei ole voimaa, kohdata sitä simästä silmään,
vaan pakenemme.
Tuota yksinäisyyttä ei pidä peljätä ja paeta vaan kohdattava se, ja se tapahtuu sen ymmärtämisellä, miksi pakenemme, ja miksi tuo pakenija, jonka olemme saaneet psykologisena perimänä
Itsenä tuntemine ntapahtuu esim.
meditaation avulla herätetyn oivalluksen avulla
Oikea meditaatio on mielen sisällön tyhjentämistä, keskittymällä äärettömään, sillä se herättää oivalluksen
jonka avulla voimme oppia tuntemaan todellisen itsemme, sillä analysoimalla me kierrämme vain kehää
Kun sen tuloksena tuo yksinäisyys päättyy ja muuttuu yksinolevuudeksi, joka on olemista yhtä kaiken kanssa.
Siiloinkun tuo tahahtuu, niin kaikki kärsimys, tuska ja ahditus päättyy simänräpäyksessä, ja samalla päättyy myös psykologinen aika, ja voimme elää ajattomassa nykyhetkessä - Eksynyt, löydetty
Suosittelen myös tätä kirjaa!!!
Tästä viestistä on tullut pari käyttäjävalitusta, jotka vetoavat siihen että tälle palstalle ei kuulu kristillinen propaganda. Suoran kristillisen propagandan olenkin tältä palstalta poistanut. Tämän viestin jätin huomioimatta seuraavista syistä:
Palstan pääasiallinen paikka on 'Urheilu ja kuntoilu' osiossa, mutta siihen on myös linkkiviite 'Idän uskonnot' kategoriassa, koska joogaa on hyvin monenlaista. Sananvapauteen kuuluu myös asiallisesti esitetty kritiikki tai kriittiset lähteet. Raja propagandaan on hiuksen hieno. Nyrkkisääntönä pidän kuitenkin sitä, että jos aiheena on kristinusko tai Jeesuksen pelastus, niin poistuu, mutta jos aiheena on jollain tapaa jooga, niin jutun pitäisi pääsääntöisesti pysyä.
Ymmärrän itse hyvin kristillisen propagandan ärsyttävyyden. Itselläni on Esko Halmen kirja 'Operaatio uusi aika' ja uskomattoman määrän tietoa on kirjoittaja kerännyt. Nämä "tiedot" on kuitenkin monissa kohtaa virheellisesti esitetty ja kaikki mahdollinen on demonisoitu. Pidän kirjaa kuitenkin hyvänä siinä mielessä, että se kertoo loistavasti kirjoittajasta itsestään.
Nämä kristilliseltä pohjalta joogasta, ym. varoittelevat kirjailijat ovat usein fundamentalistikristittyjä eikä heillä ole oikeaa tietoa asiasta. Yleistä näissä kirjoissa on, että kaikki mahdolliset joogasuunnat niputetaan yhteen vaikkapa jossain yksittäisessä hindulaisuuden suunnassa harjoitettavan joogan kanssa. Sama juttu kuin etsisi suomesta esim. nuoren maan kreationistin ja kysyisi siltä uskonnollisia kysymyksiä, jotka sitten yleistäisi kaikkien suomalaisten mielipiteiksi koska suomesta suurin osa kuuluu kirkkoon.
Kun keskustellaan joogasta, niin kuitenkin aihepiiriin tavallaan osaltaan kuuluvat myös fundamentalistikirstittyjen kirjoitukset joogasta, kunhan ne keskittyvät joogaan - eivät oman uskontonsa lähetystyöhön. On hyvä pitää esillä, että sellaisiakin on ja että niissä on pääsääntöisesti vääristeltyä ja hyvin äärikristillisesti värittynyttä tietoa joogasta. Vääristynyttä ja väärää tietoa ei kannata kätkeä, vaan ne on hyvä pitää esillä että voi informoida tarpeesta suhtautua kyseiseen tietoon varauksellisesti :)
Minittakoon, että nämä joogan demonisoivat kristityt demonisoivat yleensä myös judon ja karaten väittäen, että niissä taistellaan pahojen henkien voimalla ;D>> Mutta voisitko kertoa millä perustelet, miksi esim. tällaisesta keskustelusta, mitä tässä käydään, on sinun mielestäsi muka syytä poistaa viesti jossa tarjotaan kristillisen uskon vaihtoehtoa?
...
Mikä kristinuskossa muka on sellaista, mikä sinun mielestäsi antaa aihetta sensurointiin?
- diejdeodkedoekdoed
Itse yli 20 vuotta transsendenttistä meditaatiota harjoittaneena olen sitä mieltä että meditaation merkitystä ei kannata ylikorostaa. Sen tarkoitus (pätee ainakin TM:ään) on palauttaa ja ylläpitää henkinen tasapaino, ei sen enempää.
Jos harrastat omin päin jotain erikoisempaa meditointia niin saatat tehdä sen väärin:) Siinä tapauksessa vaikutus saattaa olla negatiivinen. Varsinkin liiallinen meditointi saattaa olla vaarallista.Luulisin, ettei terve ja tasapainoinen ihminen edes tarvitte lähtä kokeilemaan mitään erilaisilla tekniikoilla saavutettavaa 'lisäbonusta'.
Kun perhe, terveys, työ ja ihmissuhteet toimivat se toki riittää. Kuntoilee terveydekseen jne. Vedän kesälippiksestä arvion, että hyvä jos yhdellä neljänneksellä ihmisistä kaikki on OK.
Globaalitason päihde ja huumeongelma kertoo tästä omia viitteitään. Viimeviikolla suomalaisen kaupungin sosiaalihuollon tehtävissä toimiva henkilö sanoi, että nuorimmat käyttäjät ova 10 vuotiaita.
Luulisi, että terveyden huollon perusopetus on jotenkin alimittaista.
Uskovaiset tarjoavat helposti omia jeesusreseptejään. Heidän mielestään henkistä kasvua mahdollistavat tekniikat ovat ittestään pelsepuupista lähtöisin. Tai.
Sen pitää olla kristillistä meditaatiota- tai joogaa.
On 'mielenkiintoista', että myös kauan meditoinut henkilö näkee jopa vaaran paikan "väärin" tehdystä meditoinnista! Uskon, että intuitio sanoo, voiko polulla jatkaa.
Arvelen, että neurologisesti poikkeavat henkilöt voisivat hyötyä mm. ohjatun meditoinnin, joogan tms harjoittamisesta. Omin päin toimien voi nousta uhkaavia pilviä harrastajan taivaalle.- ei riitä
capt.cöpenick kirjoitti:
Luulisin, ettei terve ja tasapainoinen ihminen edes tarvitte lähtä kokeilemaan mitään erilaisilla tekniikoilla saavutettavaa 'lisäbonusta'.
Kun perhe, terveys, työ ja ihmissuhteet toimivat se toki riittää. Kuntoilee terveydekseen jne. Vedän kesälippiksestä arvion, että hyvä jos yhdellä neljänneksellä ihmisistä kaikki on OK.
Globaalitason päihde ja huumeongelma kertoo tästä omia viitteitään. Viimeviikolla suomalaisen kaupungin sosiaalihuollon tehtävissä toimiva henkilö sanoi, että nuorimmat käyttäjät ova 10 vuotiaita.
Luulisi, että terveyden huollon perusopetus on jotenkin alimittaista.
Uskovaiset tarjoavat helposti omia jeesusreseptejään. Heidän mielestään henkistä kasvua mahdollistavat tekniikat ovat ittestään pelsepuupista lähtöisin. Tai.
Sen pitää olla kristillistä meditaatiota- tai joogaa.
On 'mielenkiintoista', että myös kauan meditoinut henkilö näkee jopa vaaran paikan "väärin" tehdystä meditoinnista! Uskon, että intuitio sanoo, voiko polulla jatkaa.
Arvelen, että neurologisesti poikkeavat henkilöt voisivat hyötyä mm. ohjatun meditoinnin, joogan tms harjoittamisesta. Omin päin toimien voi nousta uhkaavia pilviä harrastajan taivaalle."Kun perhe, terveys, työ ja ihmissuhteet toimivat se toki riittää." Älykkäälle ihmiselle ei riitä. Älykkäät ihmiset tarvitsevat myös henkistä puolta elämäänsä. Siihen ei riitä mikään kuntoilu. Sinä voit elää ihan rauhassa omaa elämääsi tietämättömänä ihmisen henkisistä puolista. Jos se sinulle riittää niin hyvä, mutta älä tule opettamaan muita elämään tavallasi, joka ei riitä.
ei riitä kirjoitti:
"Kun perhe, terveys, työ ja ihmissuhteet toimivat se toki riittää." Älykkäälle ihmiselle ei riitä. Älykkäät ihmiset tarvitsevat myös henkistä puolta elämäänsä. Siihen ei riitä mikään kuntoilu. Sinä voit elää ihan rauhassa omaa elämääsi tietämättömänä ihmisen henkisistä puolista. Jos se sinulle riittää niin hyvä, mutta älä tule opettamaan muita elämään tavallasi, joka ei riitä.
Valaise siis meitä tavallisia ruohoisten, lumisten ja kivisten tien tallaajia oi ÄLYKÄS.
- selitellä sellaisell
capt.cöpenick kirjoitti:
Valaise siis meitä tavallisia ruohoisten, lumisten ja kivisten tien tallaajia oi ÄLYKÄS.
Sitä joko haluaa elämällee enemmän henkisyyttä tai ei. Ei sitä voi sellaiselle selittää, joka sitä ei ymmärrä. Elä vaan elämääsi niin kuin haluat, mutta älä oleta sen riittävän kaikille.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838