Kertokaa miten olette tehnyt ekalla tapaamis kerralla kun olette tavanneet miehen vanhemmat ? Minulla on Pian se edessä Mieheni on maalta kotoisin nykyään asumme yhdessä kaupungissa hänen vanhempansa asuvat kaukana 12 h matkan päässä maatilallaan. Mieheni on kertonut että he ovat mukavia ja näyttänyt kuviakin heistä silti olen epäileväinen koska olen täys kaupunkilainen tottunut mukavuuteen ja että kaikki on lähellä minulla on tatuointi lävistyksiä poltan röökiä pelkään että he saavat minusta kamalan kuvan. mitä tehdä ? Valitettavasti olen myös hiukan nirso ruoan suhteen. hyviä neuvoja ??? Asiaa hankaloittaa myös ikäeromme mies on 9 vuotta minua vanhempi...
Eka Tapaaminen Miehen Vanhempien Kanssa
minä vaan
74449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mukavalla miehelläsi on varmasti mukavat vanhemmat.
He luottanevat oman poikansa arvostelukykyyn, ja uskovat sinun olevan kelpo kumppani, kun mies on kerran juuri sinut valinnut. Toivovat teille vain hyvää, ja siksi suhtautuvat sinuun varmasti hienosti!
Kysyit hyviä neuvoja:
itse ehkä polttaisin kuitenkin mahdollisimman vähän (enimmäkseen vaikka kävelyretkillä miehesi kanssa, kun esittelee paikkoja ja lähiseutuja)
ja
maistelisin kerrankin rohkeasti uusia ruokia.
Hekin saattavat jännittää sinun tapaamistasi. Luota siihen, että miehesi pitää sinusta niin paljon, että tahtoo teidän tapaavan. Et voi olla kuin oma itsesi - kuin ketä tahansa uusia ihmisiä kohdatessasi.
Ja yhdeksän vuotta ei ole mitään, ikäerosta puhutaan viidestätoista vuodesta ylöspäin :)
totuus on että maalla asuvat ihmiset arvostavat ruokaa erilailla kuin kaupunkilaiset. Ehkä lävistykset ja tatskat vielä menee, mutta jos alat nyrpistelemään nokkaa tai kaivamaan ahvenfileistä ruotoja ja "kovia kohtia" pois, saati että jätät kokonaan syömättä, et tee heihin kovinkaan hyvää vaikutusta.
Kannattaa varautua siihen että anoppilassa ei syödä mäkkärin burgereita tai nakkeja ja ranskalaisia. Siellä syödään perinteistä suomalaista ruokaa, kuten karjalanpaistia, pottumuusia, poronkäristystä tai ehkä anoppi haluaa tehdä miniään hyvän vaikutuksen tekemällä parhaimman annoksensa lihasoosia (lue läskisoosia) ja tuppipottuja. Nämä siis omasta kokemuksestani.
Niin ja oikeaa ruokaa se on, ei se tapa vaikka sitä syö. Ellet ole sitä laatua joka yökkäilee jos lihanpalassa sattuu olemaan jänne.
Anoppikokelaskin on ihminen, vaikka palstalaiset joskus muuta väittävät. Anoppilassa kannattaa siis käyttäytyä ihan samanlailla peruskohteliaasti kuin kenen tahansa vieraan ihmisen kotiin ekaa kertaa mennessä. Joku pikku tuliainen voi olla hyvä idea (itselle ei tainnut aikanaan tulla mieleen, mutta varma en enää ole, kun siitä jo vuosia on kulunut). Periaatteessa kannattaa olla vain oma itsensä, koska harva pystyy menestyksellisesti muuta olemaan. Juttelet mukavia helpoista aiheista. Miehesi voi varmaan etukäteen varoittaa, jos joku aihe on erityisen vaikea, mutta yleensä semmoiset hyvää-päivää-kirvesvartta-jutut ovat sopivia ja ihan yleisestikin etikettiin ei kuulu alkaa paasaamaan omia vakaumuksiaan.
Lähtökohta on kuitenkin aina "talo elää tavallaan". Jos sinulla on jotain oikeita ruoka-allergioita, niin tiedotat niistä etukäteen asiallisesti miehesi välityksellä. Mutta muuten jätät nirsoilun kokonaan sinne kaupunkiin, ja syöt vaikka hammasta purren ja nätisti hymyillen, mitä tarjotaan. Kehut vielä päällepäätteeksi, jos sitä näytetään odottavan, tai sitten ainakin kiität iloisesti. Tämä on oman anoppini kohdalla edelleen suurin kompastuskivi, anopin sapuskoja ei voi arvostella (ei tulisi muutenkaan mieleeni arvostella ihmisille heidän tarjoomuksiaan).
Ja mitä tulee kaupungin mukavuuksiin, niin jätät nekin odottamaan paluutasi. Jos anoppilassa ei ole tarjolla sisävessaa vaan ainoa hotelli helpotus on ulkohuussi pihan perällä - sinne sinäkin menet tarvittaessa, ja ehdottomasti ilman, että nokkaasi nyrpistelet. Ehdit irvistellä siellä asioidessasi ihan riittämiin, jotta voit palatessasi olla taas hymyilevä.
Ikäeronne ei todennäköisesti aiheuta ongelmaa, ellet ole sitten aivan teini ja aio siten myös käyttäytyä. Mutta sillä ei yleensä saa pinnoja muilta ihmisiltä, että arvostelee näiden elämää (ei kelpuuta ruokia tai marisee epämukavuuksista). Muuten, maalla voi olla hyttysiäkin!
Ekalla tapaamisella tottakai hieman jännittää, mutta hyvin se menee kun muistat että talossa talon tavoilla. Pyydä miestäsi "briiffaamaan" sinua vierailun aikana, mitä on tapana tehdä ruokaillessa, missä ja milloin olisi fiksuinta tupakoida yms. Reipas, avoin ja ystävällinen asenne vievät jo pitkälle, kättele ensikertaa tavatessa, hymyile ja katso silmiin. "mukava tavata" - lausahdus antaa ystävällisen vaikutelman jos ei muuta tilanteeseen sopivaa keksi. Kehaise kotia, ole kiinnostunut, pyydä esim. esittelemään maatilaa ja tiedustele sen historiasta yms., nämäovat helppoja puheenaiheita. Vanhemmat haluavat varmaankin tietää perheestäsi ja "sukujuuristasi". Anoppia voi auttaa ruuanlaitossa tai appea saunan lämmityksessä (jos tuntuu luontevalta) ja voitte samalla jutella niitä näitä.
Jos appivanhempasi ovat huumorintajuisia niin aina parempi, silloin ei tule hiljaisia hetkiä.. =) Tuliaisiksi kannattaa viedä jotakin mitä olette miehesi kanssa ajatuksella harkinneet. Ja näin kesäaikaan voitte ottaa mukaan vaikkapa mölkyn tai muun ajanvietteen jota voisitte yhdessä tehdä. Ruuan kanssa nirsoilun kanssa kannattaa olla varovainen ja hienotunteinen ettei anoppi loukkaannu. Kaikkea kannattaa maistaa ja lykätä lautasen reunalle vaivihkaa jos ei pysty syömään. Ja jos joku kiinnittää asiaan huomota ja kysyy niin sano suoraan ystävällisesti ettet yleensäkään pidä kyseisestä ruoka-aineesta mutta kehu samalla jotakin toista ruokaa aterialla. Hyvin se menee kun olet vaan oma itsesi ja mahdollisimman kohtelias! =)
Kyllä uskon Että ovat mukavia se vain että mieheni ei mielellään puhu asioista hän ei kertonut vanhemmilleen että seurustelee aikanaan kun olimme yhdessä on aina ollut sellanen ettei puhu suhde asioistaan vanhemmilleen.. tottakai osaan olla kohtelias enkä nyt rupea vieraassa paikassa sanomaan että hyi en syö. tänään kävinkin varaamassa erään taitelijan tekemän taulun jonka aijon antaa heille lahjaksi, Onko Liikaa ?? taulu on pieni eikä edes kallis. ovat pyytäneet minua sinne jo viime jouluna mutta olin töissä joten en päässyt :( En epäile ettenkö viihtyisi maalla pelkään eniten minkälaisen kuvan annan heille itsestäni. mutta kaipa se hyvin menee. en ole mikään teini joka ei osaa käyttäytyä. mieheni on 32 v ja itse olen 23v. ikäero huolettaa siksi että mieheni meni aikoinaan kihloihin 22 vuotiaan kanssa ja hänen isänsä oli suhtautunut siihen vähän hoh hoijaa asenteella mitä olen kuullut. mieheni tulee hyvin toimeen minun vanhempieni kanssa ja vanhempani pitävät hänestä todella paljon.. Minulle Itselleni On tärkeää Että He pitävät minusta . Eräs eksäni äiti oli järkyttävä hän syytti minua joka asiasta ja hän tuli jatkuvasti väliimme ja sai lopulta eksäni eromaan minusta mamman poika siis ja ainut lapsi jotne siitä jäänyt sellanen epävarmuus että toivottavasti tulisi tämän äidin kanssa toimeen
Onpa teksti hyvin lähellä omia kokemuksiani, joten kaipa se on pakko vastata.
Miesystäväni on minua 7 vuotta vanhempi, saman ikäinen kuin sinun miehesi. Olen tavannut aikaisempia anoppejani hyvin vähän, joten tilanne jännitti (totta kai) minua suuresti. Sinänsä tilanne on sama, toisaalta täysin päin vastainen - sillä itse olen maalta, miesystäväni vanhemmat vastaavasti hyvinkin kaupunkilaisia.
Perus maalaistyttö-asenteella on helppo lähteä (vaikka et maalta olekaan, se ei ole vaikeaa!), eli paljon hymyä, muutamia kysymyksiä ja runsaasti kiittelyä. Mitä tuohon "nirsoiluun" tulee, se kannattaa unohtaa kotioloihin. Olen tosiaan maalta itse kotoisin, ja ruoka on maalla kuin pyhä asia. Se, mitä valmiiksi nenän eteen tehdään, se on syötävä valittamatta. Kaipa ne juuret juontuvat siihen aikaan, kun ruokaa haettiin omasta pellosta. Joten: syö vaikka väkisin, ota vain pieniä määriä, maista ainakin. Ja kiittele ja kehu jotain erinomaisen hyvää. Ei siihen taikakikkoja vaadita. :)
Vastaavati tupakoinnin näen vähän kaksipiippuisena asiana. Joillekin se on ehdoton "ei", joillekin sivuutettava seikka. Ihan portinpielessä ei kuitenkaan heti kannata alkaa kessutella, vaan poistukaa miesystävänne kanssa sitten tosiaan vaikka kävelylle ja pössyttele siellä. Voihan se kyllä olla, etteivät miesystäväsi vanhemmat edes pidä asiaa minään ihmeellisenä numerona.
Siitä se tutustuminen lähtee - eihän kukaan ensi tapaamisella odota mitään maata mullistavia suhteenmuodostuksia! Vaikka en omalla kohdallani itseäni sen enempää tilanteeseen prepannutkaan, ne muutamat "ihana koti teillä", "näyttääpä tämä esine vanhalta, miltä ajalta se on peräisin" ja muutamat vastaavat tekivät kaiketi vaikutuksen.
Tapasin miesystäväni vanhemmat ensi kerran vasta vajaa vuosi sitten. Nyt jo soittelemme toisinaan järjestelläksemme asioita (miesystäväni asuu eri kaupungissa kuin minä ja hänen vanhempansa) ja puhelunkin aikana heitämme hauskaa juttua. Pidän heistä kovasti (ja kaiketi hekin minusta!), pikku hiljaa se suhde heihinkin on mahdollista luoda. :)
kaikille vastanneille ja hyville vinkeille. pian loppuu työt ja lähden koulun penkille jatkamaan opinnot loppuun. tilaisuuden tullen lähdemme viikoksi tapaamaan mieheni vanhempia innolla odotan heidän tapaamista kova hinku sinne mennä ja kuulla mieheni lapsuudesta juttuja. :) mahtavaa että on näin ihania ihmisiä jotka viitsii kertoa kokemuksistaa hyviä jatkoja kaikille kesä on melkein ohi mutta iloisia hetkiä loppu vuodelle ! :)