Kelpaako yksi?????

Voisit ikäsi puolesta olla mun tytär, joten tässä sulle vanhempiesi ikäisen ihmisen ajatuksia.
Me ollaan mun puolisoni (joka on mua 7v vanhempi) kanssa toistemme ekat (ja toivon mukaan viimeisetkin) ja mekin käytiin alussa kaikenlaisia mietintöjä (yksin ja yhdessä) myös siitä, pitäiskö meidän kenties kokea muitakin vaiko ei ja mitäköhän siitä tulee jos ja kun me vaan totutaan toisiimme ja blaa blaa blaa...
Se on ihan luonnollista epävarmuutta ja varmistelun tarvetta ja kuuluu osana aikuiseksi kasvamiseen. Se on myös osa elämänkumppanin valintaprosessia, jonka jokainen sisimmässään toivoo osuvan heti oikeaan ja olevan siten ainoan tarpeellisen, koska kukaan ei haluaisi kokea epäonnistuvansa niin intiimissä ja tunnepitoisessa asiassa.

Me ei sitten lähdetty kuitenkaan kokeilemaan muita, koska koettiin olevamme onnellisia yhdessä ja tunnettiin etteivät muut voisi sitä fiilistä juurikaan parantaa, kentien vain päinvastoin ja sitä ei haluttu kokea. Nykyään me ollaan jopa ylpeitäkin siitä, että oltiin niin fiksun filosofisia ja itseämme kuuntelevia jo kaksikymppisinä, sillä meillä on mihin verrata.
Ystäväpiirissä ja sukulaisissa oli samanlaisia alkuja, mutta joissa tehtiin sitten kaikenlaisia kokeiluja; kihlauksia, jopa avioliittoja ja lapsiakin muiden kanssa, mutta joissa palattiin sitten kuitenkin takaisin yhteen sen ekan kanssa, kuka mistäkin syystä.
Joillekin ne välietapit sopi, joidenkin liitot kaatoi lopulta pelkkä ajatuskin niistä "muista" jne. Me senkin porskutetaan, kohta 25v yhteiseloa taulussa, eikä olla koskaan kaduttu mitään. On ihastuttu muihin ja selvitty niistäkin, sillä pohjalla on vahva yhteenkuuluvuudentunne ja molemminpuolinen luottamus.
Me rakastetaan yhä niin näkyvästi, että lapsetkin siitä meille kuittailee: "Mutsi ja faija ne jaksaa vaan kulkee käsi kädessä..."

Ei voi tietää etukäteen miten elämä menee, voi vain elää, luottaa itseensä ja kuunnella itseään, toteuttaa kulloinkin syntyviä yksilöllisiä tarpeitaan, ottaa riskejä ja kantaa vastuunsa loppuun asti.
Me on pitkässä liitossa koettu myös se, että puolisosta löytyy jatkuvasti uusiakin piirteitä, koska elämä muuttaa meitä koko ajan, ja kun ilmapiiri suhteessa on positiivinen ja rakastava, myös ne muutokset ovat positiivisia.

Sinun on siis täysin mahdollista kokea elämäsi erittäin tyydyttäväksi vain yhden kumppanin kanssa.
Ja totuushan on se, jota nuorena ei tietenkään juuri mieti, että sen kumppaninsa saattaa myös menettää paljon aikaisemmin kuin voi ikinä kuvitellakaan, eikä jollekin kolmannelle ihmiselle ensinkään, vaan esim. kuolemalle. Vaikka jo tänään. Sen ymmärtäminen avaa aivan erilaisen näköalan jokaineen päivään jonka saa sen valitsemansa kumppanin kanssa elää.
Ja jos hän kuolee tai jättää, sitä elää sitten sen surukokemuksen läpi ja jatkaa uutta tietä, josta siitäkään ei voi tietää etukäteen mihin se johtaa tai millaista sitä on kulkea.

Sellaista on elämä. Ihminen ei voi ohjailla kaikkea, vaikka mieli tekisikin. Voi tapahtua mitä vaan vaikka suunnittelisi elämänsä kuinka selväksi tahansa. Sitä kivuliaampi pudotus tuntemattomaan, mitä tiukemmiksi on suunnitelmansa rakentanut ja itsensä toiseen ihmiseen ripustanut.