Olen 15-vuotias nuori ja vanhempani erosivat kun olin noin 12. Isä oli viimeiset vuodet kotona hyvin äreä ja nosti minua hiuksista, heitteli huonekaluille ja ravisteli vaatteista. Ne ajat, joina hän ei minua retuuttanut, hän katseli formuloita. Edes ruokapöytään hän ei istunut. Äiti puolusteli isää eikä halunnut nähdä totuutta. Lopulta isä tapasi toisen naisen ja meni tämän matkaan. Ero tuli, ja äiti tuli hyvin äreäksi isää ja hänen naisystäväänsä kohtaan, kuten minäkin. Päätin etten enää ikinä puhu isälleni
Aika kului, ja isä rauhoittui. Enää hän ei edes huutanut minulle, ja rentoutui silmissä. Uskalsin jopa puhua isälle pelkäämättä ja huomasin että hän alkoikin olla ihan ok-tyyppi, ja naisystävä oli mukava nainen. Aloin viihtyä taas isän seurassa kuten 6-vuotiaana.
Äiti on kuitenkin minulle hyvin katkera. Hän muistuttaa kokoajan lyönneistä, aivan kun en itse muistaisi niitä. Äiti on sopinut tarkat ajat, saan käydä kerran viikossa isän luona, ja silloin pitää tulla ajoissa, ennen seitsemää siis, kotiin. Jos sanon isää hyväksi piirtäjäksi, saan kunnon valistuksen siitä, kuinka isä ei ole hyvä missään.
Ymmärrän toki äitiäni ja hänellä on syyt olla vihainen, mutta ei tämä ole minullekkaan helppoa. Tahdon olla yhteydessä isäänikin, mutta tämä on vaikeaa. Suvut ovat ihan sujut toistensa kanssa, ainoa ongelma on siis äitini. Hän piti minulle vihaa kaksi päivää, kun otin isän päättäjäisiini juhlimaan. Ei missään nimessä voinut juhlia sovussa. Miksi tämä on niin vaikeaa? Mitä teen?
Aika kului, ja isä rauhoittui. Enää hän ei edes huutanut minulle, ja rentoutui silmissä. Uskalsin jopa puhua isälle pelkäämättä ja huomasin että hän alkoikin olla ihan ok-tyyppi, ja naisystävä oli mukava nainen. Aloin viihtyä taas isän seurassa kuten 6-vuotiaana.
Äiti on kuitenkin minulle hyvin katkera. Hän muistuttaa kokoajan lyönneistä, aivan kun en itse muistaisi niitä. Äiti on sopinut tarkat ajat, saan käydä kerran viikossa isän luona, ja silloin pitää tulla ajoissa, ennen seitsemää siis, kotiin. Jos sanon isää hyväksi piirtäjäksi, saan kunnon valistuksen siitä, kuinka isä ei ole hyvä missään.
Ymmärrän toki äitiäni ja hänellä on syyt olla vihainen, mutta ei tämä ole minullekkaan helppoa. Tahdon olla yhteydessä isäänikin, mutta tämä on vaikeaa. Suvut ovat ihan sujut toistensa kanssa, ainoa ongelma on siis äitini. Hän piti minulle vihaa kaksi päivää, kun otin isän päättäjäisiini juhlimaan. Ei missään nimessä voinut juhlia sovussa. Miksi tämä on niin vaikeaa? Mitä teen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kun olet joutunut riitakapulaksi...
Hyvä kuitenkin, ettet ole katkeroitunut isääsi kohtaan, vaikka on sinua tosi paskasti aikoinaan kohdellut.
Itse olin isälleni katkera huonosta kohtelusta aikuiseksi asti ja vasta hänen ollessaan vanhainkodissa pystyin antamaan anteeksi. Veljeni eivät pystyneet siihen koskaan.
Tuo äitisi käytös on tosi lapsellista ja luulenkin hänen pelkäävän, että isä ja uusi nainen vievät sinua häneltä enempi ja enempi...
Pidä äitiisi kuitenkin hyvät välit,itse olin äitini kanssa parhaat ystävät hänen kuolemansa asti ja kaipaan häntä vieläkin päivittäin..
Älä kehu isääsi ja naisystäväänsä äitisi kuullen, se on varmaan kuin puukkoa haavassa vääntelisi! Mutta pidä isääsi yhteyttä, ei varmaan kaikista tapaamisista tarvitse tiliä äidillesi tehdä? Varsinkin kun ikää tulee sinulle enemmän.
Olet kuitenkin kaikesta huolimatta tasapainoisen oloinen nuori ja tunnut pähkäilevän asioita ihan oikeaan suuntaan. Parisuhteet on vaikeita asioita, eikä toisten väleihin voi paljoa vaikuttaa, omaan käytökseen kylläkin. Tsemppiä sulle ja hauskaa kesää! Muista viettää aikaa muiden nuorten kanssa! :)
Koitat siis opettaa ettei asioista saa puhua? Viltin alle vaan ongelmat ja hyvää tulee. Näinkö ongelmat ratkeaa kun ei saa puhua eikä pukahtaa? Jos jollain on haavat niin pakkohan sitä on asioita opeteltava käsittelemään niin ettei koko suvun tarvitse varoa mitä sanoo. Onko se oikein jos tekee itsestään jonkun marttyyrin jonkun helvetin epäonnistuneen suhteensa takia?
Siinä on ollut sekä äiti ja isä idiootteja, on varmasti tulevaisuudessakin sillä kerran tyhmä niin aina tyhmä.
Yleensä sama kaava jatkuu sukupolvesta toiseen kenenkään katkaisematta sitä. Minun mielestäni puhumattomuudella ei asioita selvitetä.
Lapsi nyt ei saa joutua vanhempiensa välien selvittelijäksi!
Parisuhteet on parien välisiä asioita ja tollo olet, jos mielestäsi lapsen pitäisi niihin sotkeutua! Höh!
Muutama vuosi ja lapsi lähtee omaan elämäänsä ja voi pitää yhteyttä vanhempiinsa miten haluaa!
Itse pitää vanhempien ottaa vastuu käytöksestään, ei ole lapsen asia sitä tehdä!
Lapsi ei ole mikään terapeutti!
Ehkä elämä sinuakin opettaa, et ole täällä sitten tolloja neuvojasi tyrkyttämässä!
Suvun? Mitähän helvettiä se jollekkin suvulle kuuluu kenenkään suhteet?
Taidat olla aika beibi vielä iältäsi, kun luulet, että kaikki täällä ollaan yhtä suurta onnellista perhettä!
Katkera jätetty voi olla katkera hautaan asti, näilläkin sivustoilla on asia todistettu useasti ja
varsinkin lasten kannattaa elää sitä omaa elämäänsä ja jättää vanhempiensa tulehtuneet välit ihan niiden aikuisten omiksi kasvukynnyksiksi.
Eronneet ei paljon halua olla tekemisissä keskenään enään eron jälkeen ja keskustelut on tosiaan jo siinä vaiheessa käyty! Kummallakin tahtoo olla asioista ihan eri näkemykset, joista ei tingitä! Niihin ei kannata ulkopuolisten osallistua.
Lapsen ei tarvitse ottaa harteilleen vanhempiensa mokia, yrittää vain elää nuoren elämää.
Mitä oikein koitat sanoa? Että tätä tapahtuu kokoajan eikä pidä välittää asiasta, vaan elää omaa elämää ja antaa olla?
Helpommin sanottu kun tehty. Avioeroja tosiaan tapahtuu kokoajan, mutta hyvin harva odottaa sitä omalle kohdalleen. Itse olin yksi odottelijoista, sitten kun sen aika tuli, olin helpottunut. Nyt isä on kuitenkin kaveri. Kun molemmat piikittelee kokoajan toisiaan, on vaikea olla saamatta osumaa.
Minä en tosiaankaan ole ojentanut käsiäni odotellen että vanhempani heittävät huolensa minun harteilleni. Ne sysätään minulle: "Autappas vähän kun käy taas raskaaksi, minähän olen kuitenkin sinut elättänyt!" Siinä sitä sitten ollaan, kun istun mopon selkään ja sanon että menen isän luo. Vastaus kuuluu: "Tule kahden tunnin päästä! Ja sano etten minä tiedä mistä teltasta se puhuu" No sanonpa isälle teltasta. "Jahas, sanoppas mutsille että siellä se teltta on!" Voisin tietenkin olla viemättä viestejä, mutta ei siitä seuraisi kun kotiarestia kun en ymmärrä millainen hulttio isä on ja " Matkin sen elämää". Oon kuitenkin vielä molempien tossun alla vuosia, älkää unohtako sitä! En minä kapinoimaan kuitenkaan rupea.
Koetappa tässä elää nuoren elämää ajattelematta asiaa, kun isä lähettää viestin: "haluaisitko tulla leffaan?" ja lähettää vastausviestin: "En pääse, kun olin sun luona jo toissapäivänä"
No eipä tuo puhuminenkaan oikein sitten teillä onnistu..
Lopetappas sinäkin siinä heittopussina oleminen ja aloita aivoillasi ajattelu!
Ei niistä kulkemisistaan tartte niin tarkkaa lukua tehdä, itsenäisty vähän ja mene kumman vanhemman luo haluat! Ethän ole kuitenkaan millään huonoilla jäljillä, vaan kahden sinulle tärkeän ihmisen luona, vuorotellen vain...!
Kyllä sitä sen verran voi kapinoida, että sanoo vanhemmilleen, että "vittu mä meen sinne, silloin kun haluan!" Ja senkin voisit sanoo kummallekkin, etteivät sinua sotke asioihinsa.
Älä ala olemaan minään kynnysmattona! Päätä itse asioistasi, joudut niistä kuitenkin päättämään aikanas!
Koita pysyä vahvana ja pitää kiinni oikeudestasi kumpaankin vanhempaan.
Äidilläsi saattaa olla jotain pahempiakin ongelmia, kuten masennusta. Ehkä tilannetta helpottaisi, jos pystyisit asettumaan äitisi asemaan ja sanomaan hänelle, että ymmärrät että hänestä tuntuu pahalta ja että sinustakin tuntuu pahalta. Sanoisit, että olet huolissasi äidistäsi, puhuisit ihan rehellisesti sen miltä tuntuu. Sanoisit, että sinua loukkaa se, että hän haukkuu tai moittii isääsi ja että isä on sinulle kaikesta huolimatta rakas ja että äiti on rakas myös, ihan yhtä rakas..Sanoisit, että tietysti kaikki teistä olisi halunneet että perhe pysyy kasassa, mutta se oli mahdoton yhtälö, isäsi ja äitisi..Joskus me vanhemmat tarvitsemme myös herättelyä ja sitä huomiota, ja rakkautta lapsilta. Ota ja halaa äitiä joskus yllättäen, kerro miten tärkeä hän on sinulle ja miten paljon se merkitsisi että äiti voisi lakata olemasta katkera ja alkaa elää omaa elämäänsä ja palaisi vihdoin elämään sinun kanssasi.
Kerro hänelle, että isä on nyt onnellinen ja että kyllä äiti varmaan tietää ettei vanhempienne suhde ollut kunnossa. Kerro, että vaistosit kaikki ongelmat ja että haluat, että äitisikin on onnellinen. Kerro, että haluat olla tärkeä osa hänen elämäänsä ja _tarvitset häntä_. Sano, että haluat itse vihdoin olla onnellinen ja elää turvallista rauhallista elämää kotona. Kerro, että pidät tästä uudesta naisystävästä. Ehkä äiti haluaa tuntea olevansa kuitenkin se josta pidetään enemmän..tiedän, sellaisia ne äidit voi olla..Äitisi on kateellinen. Sano myös, että et ole unohtanut mitä isäsi on tehnyt, mutta että pystyt antamaan anteeksi (jos pystyt?) ja että äidinkin pitäisi yrittää..
Yritä saada äitisi käymään jossain lääkärissä (jos vaikka on masentunut). Koita järjestää teille jotain kivaa tekemistä yhdessä, menkää kaksin leffaan tms. Jos äitisi on negatiivinen, niin voit yrittää hienotunteisesti sanoa siitäkin tai koittaa jaksaa olla se positiivisen hengen luoja. Kerro, että tarvitset äitiäsi ja että yhdessä te selviätte. Mikään ei ole tässä maailmassa niin tärkeää kuin se että perheenä tulee hyvin toimeen! Tällä hetkellä sinä joudut olemaan teistä kahdesta se aikuisempi. Ehkä kun puhut rehellisesti ja rauhallisesti saat viestin perille, älä mene riitaan mukaan jos sellainen on tulossa vaan poistu paikalta ja sano että keskustelet kun hän on rauhoittunut.
Vanhempiaan ei voi valita, mutta asennetta voi muuttaa. Sinulla on muutama vuosi kai enää jäljellä "pakollista kotona asumista". Älä kuitenkaan esitä uhkailuja äidillesi, että muuttaisit kotoa pois isän luokse. Ei kannata kääntää veistä haavassa, vaan koittaa pitää diplomaattisesti kummankin vanhemman puolta tasapuolisesti. Muista kuitenkin, että sinulla on oikeus äitiin ja isään.
Lääkäri auttaa tyhmyyteen ja saa pillerin joka vie kaiken oman idiotismismin pois. Tarviiko lapsen toitotella vanhemmilleen kuinka "tarvitsee" heitä? Jotta vanhemmilla mielenterveys säilyisi.
Apua saa sosiaalitoimistosta jos on mielenterveys ongelmista kärsivät vanhemmat, mitä nykyään on paljon. Lapsia kun on pakko tehdä vaikka jo kolmetoista vuotiaana, mikä on ihan järkyttävää. Ei minkään moisia elämänhallinta taitoja ole suurimmalla osalla kunhan alkaa lisääntymään vaan kuin kanit.
Pakko päästä naimisiin ja saada kakara ennen kuin edes saa opiskeltua edes yhden ammatin. Sitten lasten pitää varoa vanhempiaan...ihan sairasta!
Ei se iästä ole kiinni..
Vanhat vanhemmat ne kauhistus on lapsen kehitykselle!
Tulee sellaisia mammanpoikia ja "päiviliisoja", jotka ei tosiaan ainakaan enään lisäänny, kun peräkammariin linnoittautuvat loppuelämäkseen hoidettuaan ensin vanhempansa hautaan..
" Miksi tämä on niin vaikeaa?"
sitä olis sun isäukkos kannattanut etukäteen vähän miettiä.
nyt on turha itkeä kun maito on jo maassa.
Eipäs aleta syyllistämään vain toista! Kummassakin on vikaa...