olemme seurustelleet mieheni kanssa lähes 7-vuotta. meillä on kaksi lasta. olen vuosia miettinyt eroa, muutaman kerran pettänytkin. en pääse siitä ero ajatuksesta eroon, se palaa aina vaan uudelleen ja uudelleen. miksi??! ja miksi en sitten osaa päästää irti? rakkaus muuttaa pitkässä suhteessa muotoaan, mutta mistä tiedän onko tämä enään rakkautta? en kyllä ole ollut yli puoleen vuoteen varma rakkaudesta. pystyn sanomaan, että rakastan, mutta en tiedä tarkoitanko sitä. siksipä olen ollut viime kuukaudet mielummin hiljaa.
tulemme toimeen ja pystymme elämään yhdessä, mutta paljon on päivä jolloin olen kiukkuinen ja tuntuu siltä, ettei miehen olisi tarvinnut tulla töistä kotiin ollenkaan (itse olen lasten kanssa kotona).
jossain vaiheessa tuntui siltä, kuin hän olisi enemmänkin kämppis ja hyvä ystävä kuin avopuoliso. olen kaivannut enemmän hellyyttä ja huomioa mitä häneltä olen saanut. on hän yrittänyt enemmän, mutta tuntuu kuin jotain puuttuisi.
viimeisimmän pettämisen jälkeen en ole pystynyt olemaan hänen lähellään. en tiedä miksi. aiemmin en ole tuntenut edes huonoa omaa tuntoa. enkä itseasiassa nytkään tunne, mutta en vain pysty esim. antamaan pusuakaan! mistä moinen?
jos olemme erossa minulla on ihan hyvä olla, mutta kun taas näämme ahdistaa. kun on pari päivää mennyt yhdessä alankin taas miettimään yhdessä oloa. eli toisin sanoen pystyn olemaan hänestä erossa, mutta pystyn myös elämään yhdessä. kun olemme erossa olen rauhallisempi lastenkin kanssa, yhdessä ollessa hermostun helposti.
tulemme toimeen ja pystymme elämään yhdessä, mutta paljon on päivä jolloin olen kiukkuinen ja tuntuu siltä, ettei miehen olisi tarvinnut tulla töistä kotiin ollenkaan (itse olen lasten kanssa kotona).
jossain vaiheessa tuntui siltä, kuin hän olisi enemmänkin kämppis ja hyvä ystävä kuin avopuoliso. olen kaivannut enemmän hellyyttä ja huomioa mitä häneltä olen saanut. on hän yrittänyt enemmän, mutta tuntuu kuin jotain puuttuisi.
viimeisimmän pettämisen jälkeen en ole pystynyt olemaan hänen lähellään. en tiedä miksi. aiemmin en ole tuntenut edes huonoa omaa tuntoa. enkä itseasiassa nytkään tunne, mutta en vain pysty esim. antamaan pusuakaan! mistä moinen?
jos olemme erossa minulla on ihan hyvä olla, mutta kun taas näämme ahdistaa. kun on pari päivää mennyt yhdessä alankin taas miettimään yhdessä oloa. eli toisin sanoen pystyn olemaan hänestä erossa, mutta pystyn myös elämään yhdessä. kun olemme erossa olen rauhallisempi lastenkin kanssa, yhdessä ollessa hermostun helposti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Täällä samatilanne! Tosin sillä erolla että mä haluisin erota, mutta mies ei suostu!
Mulla ei ole minkäänlaisia tunteita miestäni kohtaan, ehkä kaverina voidaan olla, mutta ei yhtään enempää. Samassa sängyssä nukutaan, mutta olen ajatellu vaihtaa nukkumispaikkaa, mua ällöttää miehen kosketus yritykset jne..En ymmärrä miksi se ei tajua, että mua ei kiinnosta, vaikka olen monet kerrat sen sanonut!!
Mullaki päivät menee hyvin, mutta sitten ku mies töistä kotiutuu, mua ei kiinnosta yhtää mikää, haluisin vaan lähtee kotoo pois. Jo pelkkä sen läsnäolo ärsyttää mua suunnattomasti ja tuntuu että joka päivä inhoon sitä enemmän ja enemmän. Lapsia meillä on kolme, joten niiden takia tässä tehty vielä mitää päätöksiä. Pettäny en ole, eikä tietääkseni miehenikään. Yhessä ollaan talssittu noin 11v.
Kaippa mä vielä joku päivä rohkastun laittaan eropaperit vetämään.....sitä odotellaa...
Vaikuttaa siltä että puolisossasi on jotain "vikaa" mielestäsi. Tarvitset ulkopuolisia suhteita nykyisen suhteen ylläpitoon. Inhoat kumppaniasi. Mikähän teillä läheisyyden osalta toimi?
Ota se ero pian ja anna myös kumppanillesi mahdollisuus löytää rakastava nainen.
Parempi erota, jos parisuhde saa tekemään pahaa sekä itselle että toiselle. Ei kuulosta rakkaudelta tuo, että voit pettää tuntematta huonoa omatuntoa, mutta silti toisen lähellä oleminen ei tunnu hyvältä. Jos pystyt olemaan hänestä erossa, niin pystyt kyllä päästämään irtikin. Onhan lapsillekin paljon parempi että olette erillänne.
Sulla on huono omatunto. Se tietysti kumuloituu kaikkeen sun parisuhteessasi. Syrjähypyt oli sun valinta joista ei sitten seurannutkaan sitä jotain "parempaa oloa" jota niillä etsit. Siltikään et katso peiliin vaan purat pahan olosi mieheesi ja syyllistät hänet milloin mistäkin asiasta. Et haluaisi enää edes pussata häntä, haluaisit hänestä vaan nopeasti eroon, jotta sun ei tarvitsisi kohdata itse itsellesi aiheuttamaa syyllisyyttä, vaan voisit syyttää syytöntä ja aloittaa uhtaalta pöydältä jonkun uuden ja ihanan ihmisen kanssa.
Sulla on kova rakkauden ja hellyydenterve jo siksikin, että sä olet kotona jatkuvassa äidinroolissa ja turhautunut siihen. Mies elää ihan erilaista elämää joka vie hänet myös kodin ulkopuolelle, ja siitä sä olet hänelle tiedostamattasikin kateellinen. Syyllisyys estää sua keskittymästä takaisin miehesi partneriksi, näkemään hänessä enää mitään hyvää, hakemaan tukea häneltä ja nauttimaan häneltä saamastasi hellyydestä - puhumattakaan että itse pyytäisit sitä häneltä.
Ajattelet mieluummin pessimistisesti ja maasi jo myyneenä, että kaikki on loppu, joten paras vaan häipyä kuvioista.
Lapsiasi sä et tuossa tunnetilassasi kykene ajattelemaan sen enempää. Olet niin rutinoitunut ja väsähtänyt äidinrooliisi, että edes eron aiheuttama vaikutus sun omiin jälkeläisiisi ja sen asian ajatteleminen ei tahdo kyetä enää muuttamaan sun asennettasi. Sä kykenet ajattelemaan enää vain itseäsi; mitä sä tarvit ja haluat, miltä susta tuntuu, mitä sä olet joutunut kokemaan jne.
Ja kerrankin kirjotus, jossa ei neuvota ja käsketä ja saarnata, todetaan vaan ja luetellaan faktoja. Melkein toivon ettet sä ainakaan omakohtasesta kokemuksestasi oo tullu noin viisaaksi. :)
täytyy sanoa, että tää oli aika hyvä! tosin tota hellyyden kaipuu juttua oli jo ennen lapsiakin... ja ekan kerran meinasin erota ensimmäisen raskauden aikana.
voit sitten sinkkuja jakaa määrättömästi sitä tuheroasi ympäriinsä ja ilostuttaa sinkku- ja miksei ukkomiehiäkin.
eiköhän sut ole luotu semmoiseksi lutkahtavaksi YH-äidiksi, joka vielä kaikkein mieluiten iskee kyntensä ukkomiehiin.
just, kiitosta vaan... ukkomiehiin en ole koskaan koskenutkaan ja kuka on puhunut, että olisin peti puuhiin asti mennyt?? en todellakaan, en kertaakaan! ihan suutelu tasolla menty!
Älä tommosista suoli24 kommenteista välitä, osoittaa vaan oman typeryytensä tuokin..
Itse olen käynyt oikeesti vieraissa, vaikka olikin kyllä exäni, ettei kovin vieras..! :D
Ja syy oli se, etten saanut mieheltäni vuosien jälkeen enään mitään positiivista. Äijä oli aina menossa ja kaipasin syliä, minäkin. Kävin siis lohduttautumassa ja hyvää teki! En tietenkään ukolleni kerro, eikä oo kysellytkään..on niin täynnä omia juttujaan.
Itsekkin olen kestänyt tätä rumpaa lasten takia, ettei tartte niitä repiä tutuista kuvioista, mutta lasken päiviä, jolloin tämä teatteri loppuu. Et ole ainoa ajatuksinesi..
Kehitä itsellesi omaa elämää, saat muuta ajateltavaa ja se parisuhde ei pyöri koko ajan mielessä.
Työpaikkaa kannattaisi varmaan alkaa miettiä myös..
totta kyllä tuo... ollaan nimittäin aina oltu todella tiiviisti yhdessä. lähestulkoon kaikki vapaa- ajat tehty yhdessä jotain (niin ennen lapsia, kuin lasten jälkeenkin). nyt vasta tässä eroa miettiessä meillä on ollut omat puuhamme, emmekä ole paljoa yhdessä aikaa viettäneet. huomasin kyllä sen piristävän. eli toisin sanoen toivoa vielä voisi olla... mutta jotenkin tuntuu, kuin se ero ajatus olisi jo niin pinttynyt päähäni etten pääse siitä mihinkään. eniten pelkään tekeväni väärin. jos minulla onkin nyt se kaikki hyvä mitä voi olla, enkä koskaan enään saa tällaista (toki voi olla mahdollista saada vielä parempaa). todennäköisesti paluuta ei enään koskaan ole. ja mieheni on kuitenkin lasteni isä. mutta en voi olla ajattelematta sitä miltä tuntuu kun on yksin... mieleni on niin paljon rauhallisempi. miehen kanssa ollessa tuntuu, kuin olisi yksi lapsi enemmän. ja lisää holhottavia en todellakaan kaipaa!
Ihan normaali parisuhde teillä! Tuo neuvo aikasemmalta, että hommaa omaa elämää on hyvä! Sitä se mieli yrittää sulle viestittää! Siksi on hyvä olo sulla olla välillä ilman miestäsi!
Se alkuaikojen huuma on nyt ohi ja pakka pitää sekoittaa uudelleen..pahimmat kuhertelut on kuherreltu ja biologiaa toteutettu, lapset siis saatu aikaiseksi ja rakkaushuuma ohitettu!
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kannattaisi erota...vaikka se taas sopisi biologiaan..ottaisithan taas vain uuden miehen ja tekisit uusia lapsia...sehän on tämän maailmankaikkeuden perin tarkoitus, lisääntyä ja lisääntyä! Mutta älä lähde siihen mukaan! Pääset vähemmällä pysymällä liitossasi, jos kerran oikeita syitä eroon ei ole!
Itse kun pienten lasten kanssa väsyin kotona ukon rillutellessa menoissaan, pistin muksut hoitoon lähellä kouluikää ja aloitin lähihoitaja opiskelut. Sain uudet kaverit sieltä ja elämään muuta sisältöä.
Työpaikka järjestyi helposti ja lapset menivät kouluun..Isäntäkin joutui nyt olemaan lastenvahtina, kun MINULLA oli iltamenoja ja hyvältä tuntui!
Enpä paljon parisuhdettani joutanut enään pähkäilemaan kiireiltäni ja mukavaa oli!
Lasten tultua lukioikään tapasin sitten kuitenkin työn puitteissa ihanan miehen, johon rakastuin, vaikka ei ollut suunnitelmissa ja hyvä oli sitten erota entisestä, kun lapsetkin olivat jo isoja.
Ala sinäkin miettimään töihin tai opiskeluun menoa, niin saat elämääsi muuta ajateltavaa!
Parisuhdettaan ei kannata liikaa ajatella,kannattaa panostaa omaan elämäänsä, sieltä sitten tulee mitä tulee! :D
Eroa, ei se siitä millään parane. Lapset tietysti mutkistaa tilannetta, mutta sille ei nyt voi mitään. Jostain syystä olet kyllästynyt suhteessa olemiseen ja mieheesi, se voi johtua sinusta itsestäsi, miehestäsi tai molemmista. Et vain koe miestäsi kohtaan enää minkäänlaista intohimoa, sitä tunnetta olet hakenut pettämisillä muualta. Jos olet ns. kyllästyvää ihmistyyppiä niin sama tilanne saattaa tulla uuden miehen kanssa eteen myöhemmin. Yleensä tämän ihmistyypin ihmiset ajautuvat samantien uuteen suhteeseen eron jälkeen.