Tampereen säästö texissä Kemin surkeinta palvelua

Anu_kem

Yritin ostaa tampereen säästö texistä kukkia firmani kesäjuhliin. (noin 250€)
Myyjänä oli noin 40 vuotias lyhyet poika hiukset omaava lippalakki päinen nainen. Hän kohteli minua TODELLA TÖYKEÄSTI!! yritin kysellä kukkien hintoja ja mahdollista apua kukkien siirtämiseen pakettiautoon. Myyjä oli enemmän kiinnostunut keskustelemaan kaverinsa kanssa kuin auttamaan minua (ainoata asiakasta kaupassa!)

Kun sitten yritin keskeyttää häntä ja kysyä ystävällisesti kukkien hintaa hän ärähti minulle töykeästi että "ne kyllä löytyy jos tajuaa etsiä"!!! tokaisi vielä perään että hän on aivan liian kiireinen että voisi auttaa joka ikistä asiakasta erikseen!! (olin edelleen kaupan ainoa asiakas)

Tunsin oloni erittäin loukatuksi ja päätin lähteä kaupasta. Sain kaikki haluamani kukat City marketista! asiakas palaute oli kohdallaan ja sainpa jopa alennusta!!

Emme aio enään koskaan asioida Tampereen säästö teksissä!! kaikki samat tuotteet saa kyllä K-raudasta, Prismasta tai City marketista. Näissä kaupoissa on myös asiakaspalveluun sopivat työntekijät!

Välttäkää Tampereen säästö texiä! varsinkin Kemin puutarha puolta!! sen asiakaspalvelu on huonompaa kuin missään muualla!!!

18

1768

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopajoopajoo

      taidat olla sen sortin asiakas, että siwan kassallakin kyselet hintoja vaikka kaikki on todellakin näkyvillä.
      Oikein tulit kohdelluksi mun mielestä.

      • 12+18

        Kemin Tamppiksen puutarhapuolesta en tiedä, mutta se elintarvikepuolen partaukko on oikea töksäke. Ei meinaa antaa asiakkaiden edes valita tuotteitaan, esim. tiettyä kalaa tiskistä ymv. Siihenhän asiakkaalla on tietenkin oikeus, mutta ko. herra saattaa alkaa soittamaan suutaan, jos ei hänen lappamansa muikut (siitä vähän vanhemmasta lootasta) kelpaa. Kassatytöt on kyllä olleet aina ihan mukavia.


    • 15

      kyseisessä tapauksessa olisi ollut marssia sinne konttoriin omistajan juttusille niin asia olisi saanut uutta makua.
      Itselleni sattui samassa kaupassa mutta siellä sekatavarakaupan puolelle vähän saman tyyppinen tapaus jossa myyjä oli todella ylimielinen esittämääni pieneen kysymykseen, no ei siinä mitään, laitoin tavaran takaisin hyllyyn ja marssin saman tien omistajan juttusille ja omistaja lähti välittömästi kyseisen myyjän luokse ja luulen että ei kehunut häntä.

    • 18

      Virheellisten tuotteiden palautus ei toimi joustavasti niin kuin pitäisi, vaan on älytön, aikaavievä ja hermoillekäyvä prosessi.

      Lisäksi kaupassa tuli turhan usein vastaan päiväyksen ylittäneitä elintarvikkeita.

      Näin siis 15 vuotta sitten, viime aikoina en ole ko. liikkeessä käynyt.

      • mä vaan

        Minä olen lopettanu Texissä käynnin jo aikapäiviä sitten. Jos joskus myyjän sattui löytämään, asia ei joko kuulunut hälle, tai yleensä sanoivat en tiiä. No, onhan Kemissä kauppoja joissa tiedetään tai palvellaan. Ja hinta-laatu suhde Texin ja muiden kauppojen kohdalla on olematon; ei kannata pahoitta mieltään muutaman kymmenen sentin tähden. Joten minun osalta boikotti jatkuu.....


      • vittuuntunut
        mä vaan kirjoitti:

        Minä olen lopettanu Texissä käynnin jo aikapäiviä sitten. Jos joskus myyjän sattui löytämään, asia ei joko kuulunut hälle, tai yleensä sanoivat en tiiä. No, onhan Kemissä kauppoja joissa tiedetään tai palvellaan. Ja hinta-laatu suhde Texin ja muiden kauppojen kohdalla on olematon; ei kannata pahoitta mieltään muutaman kymmenen sentin tähden. Joten minun osalta boikotti jatkuu.....

        ja toimii,jos kohtaat puhelimeen lörpöttelevän myyjän,kysäise onko siellä tärkeäkin asiakas.asiansa osaava myyjä keskeyttää puhelun ja soitaa myöhemmin jos on tarvetta.
        PAINAKAA HYVÄT MYYJÄT KALLOONNE SE,ETTÄ KASSALLA SEISOVA ASIAKAS TUO TEILLE RAHAA,EIKÄ SE PUHELIMEN PÄÄSSÄ RIEKKUVA JOKA EI KEHTAA TULLA EDES MYYMÄLÄÄN.


    • kemiläinen67

      Tee valitus kyseisestä hänelle! Matti on mukava mies ja homma hoituu.

      • toinen HÖH

        Miksi tuhlaisin yhtään enempää aikaa ja vaivautuisin kertomaan kauppiaalle henkilökunnan puutteista. Näkee kyllä kassasta pikkuhiljaa, jos jossain mättää ja miettii sitten. Ensin saa huonoa palvleua ja sitten pitää vielä muka hoitaa ongelma pois esimiehen avuksi. HÖH


    • .,.-

      on varsinainen tietopankki. Hänen mielestä valmistajasta riippuu minkäkokoiset kengät, ei KENGÄNNUMEROSTA. Kun 46 numeron kenkä on 43 kengän kokoinen, on siinä silloin tuotevirhe. !!

      • oikeatkengätjalassa

        sinä et ilmeisesti ole koskaan kenkiä jalassa pitänytkään? kun toulta kenkiä ostat??? hahahehehheehahhaha tollo.


      • qewre44
        oikeatkengätjalassa kirjoitti:

        sinä et ilmeisesti ole koskaan kenkiä jalassa pitänytkään? kun toulta kenkiä ostat??? hahahehehheehahhaha tollo.

        ei millään pahalla, mutta tuomosen sepustuksen päätteeks jonku muun kutsuminen tolloksi on jo absurdin väärällä puolella :D


    • kiitosta

      Minä olen kyllä tyytyväinen Tamppikseen, eihän noita myyjiä meinaa muistakaan liikkeistä. No marketit onkin itsepalvelu myymälöitä

      • Euroja

        Osta kaksi tuotetta maksa kolme. Ei ikinä enää Tamppikseen. Tosi huonoa palvelua.


      • shootaae
        Euroja kirjoitti:

        Osta kaksi tuotetta maksa kolme. Ei ikinä enää Tamppikseen. Tosi huonoa palvelua.

        Juu ja ostatpa mitä vain, niin voit olla aivan varma ettei tuote kestä parii käyttökertaa pidempään! Ja köyhän ei kannata tunnetusti ostaa halpaa... Eli ihmiset menkää ostamaan RAUTAKAUPASTA työkalut ja muut tamppiksesta saatavat rautapuolen tavarat, kestävätpähän ehkä ja ammattitaitoakin löytyy muualta. Meille myytiin kiviporanteriä (niin, naisena kun en tiennyt mikä oli mitäkin) ja kappas kotona ukko sanoikin, että olivat puuporanteriä. Ja ei ole ensimmäinen vastaava kerta.

        Itse ostan nykyään sieltä, missä on asiansa osaavia ihmisiä, eikä kouluttamattomia paskiaisia!


    • Kyllähän minäkin äänestän jaloillani. Viimeksi Prismassa etsin ns jeesusteippiä (hopeateippi, jesari, ilmastointiteippi), mutta en vain löytänyt, en millään, eikä puoli yhdeksältä illalla ollut keneltä kysyä. Vein siis jo koriin ottamani maidot takaisin ja poistuin kaupasta. Onneksi Tamppis oli auki, sieltä löytyi, tosin sitä huonompaa laatua, mutta kelpasi minun tarkoituksiini hyvin. Sieltä sitten ostin myös ne maidot.

      Oikeasti, jos saatte mielestänne huonoa palvelua, kannattaa ensin kääntyä myymälän esimiesten puoleen. Jos asia ei tunnu ratkeavan, itkekää sitten täällä. Ja kannattaa muistaa, että sillä myyjällä on työaika yleensä vain siihen asti kun kauppa on auki. Sen pitää siinä aukioloaikana hoitaa tavarat esille, hinnoitella, viedä roskat ja hoitaa muitakin "ei myyntitilanne" - töitä.

      Ja tuota, se oma asenne... Kuinka happamana itse menet kauppaan. Minua kyllä on palveltu aina, oikein hyvinkin. Mutta ei minulla olekaan tarvetta nipottaa. Jos et ole tyytyväinen, vaihda kauppaa. Tamppis on kuitenkin "lähikauppa" vielä yli tuhannelle kemiläiselle ja minä n kerran kuussa käyvänä olen ainakin tyytyväinen, se on minun tarpeissani löytänyt sopivan rakosen.

      Kannattaa myös muistaa halpa-kauppojen toimintaperiaate, eli myytävät tuotteet ovat hinta-haitarin alapäästä ja ne asetellaan myymälään suoraan lavoineen. Meillä on kohta muutenkin vähemmän näitä halpakauppoja, kun tämän kuun lopussa TOKMANNI pistää ovensa kiinni keminmaassa, myymälän tavarat siirretään ouluun, edes alennusmyyntejä ei pidetä. Toivottavasti omistaja keksi tiloille hyvää käyttöä, tyhjänä ei ehjiä tiloja kannata seisottaa.

      • Thaimaa-Repo

        Kemi K-raudan naismyyjät ei valitettavasti tunne tekniikkaa, esim akkutyökoneiden akkutekniikkaa, mikä kestää pakkasessa, mikä taas vaatii kalliimman laturin, mikä kestää putoamista jne. Minimivaatimus rautakaupan myyjälle on mielestäni se, että tietää lapion kärjen lämpökäsittelymenetelmän, ettei tarvi ostaa muoviakin taipuisampaa lapiota.

        Rakennuspuolen myyjästä kommentoin vaan sen, että minulle jäi mielikuva että hän ei rakasta asiakkaita.


    • Karppenlöövi

      Ostin limukkapullon tamppiksesta, ja kotona huomasin sen maistuvan oudolta. Olikin näköjään n.2kk vanhaa. Jos minä käyn kaupassa ruokaostoksissa, oletan että tuotteiden päiväykset on kunnossa, eikä jokaisen tuotteen päiväystä tarvitse tarkistaa.

    • mätö on matti

      Poikotoinut tampista jo useamman vuoden.Kyllästynyt palauttamaan rikkinäisiä tuoteita paras oli kahvinkeitin joka piti vaihtaa 7 kertaa 3päivän aikana matkakulujahan tuo paska pulju ei huomio mitenkään, tässäkin tapauksessa matkoista tuli huommatavasti kallimat mitä itse keitin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      10634
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      42
      5622
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      5173
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3911
    5. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3628
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3563
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3076
    8. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      83
      2959
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      45
      2728
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2633
    Aihe