Mies juuttui päästään yöpöydän laatikkoon

Lapin pelastuslaitos sai lauantaiaamuna erikoisen tehtävän.

Torniolainen mies oli nähnyt yöllä niin villejä unia, että oli onnistunut pyöriessään saamaan päänsä yöpöydän laatikkoon. Ikävä kyllä pää meni sen verran syvälle, ettei mies saanut sitä enää omin avuin pois laatikosta.

Paikalle hälytetyt pelastusviranomaiset ottivat sahan kauniiseen käteen ja vapauttivat miehen pinteestä.

- Tapaus oli sellainen, että se olisi voinut käydä kenelle tahansa. Ei se iso homma ollut sahata laatikkoa irti, paloesimies Jari Oja sanoo.

"Koko viemärinreikä piikattiin irti"

Hänen mukaansa pelastuslaitos saa silloin tällöin kutsun varsin erikoisille keikoille.

- Kerran eräs mies oli juuttunut sormistaan viemärikaivoon. Ei siinä muu auttanut kuin piikata betonisesta lattiasta koko viemärinreikä irti.

Ojan mukaan on ihan oikein soittaa vastaavissa tapauksissa pelastuslaitokselle.

- Meillä on ammattitaito näihin tehtäviin. Jos ei ole, sitä hankitaan, Oja lupaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010071012018976_uu.shtml
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


,.,.,,.., kirjoitti:

Lapin pelastuslaitos sai lauantaiaamuna erikoisen tehtävän.

Torniolainen mies oli nähnyt yöllä niin villejä unia, että oli onnistunut pyöriessään saamaan päänsä yöpöydän laatikkoon. Ikävä kyllä pää meni sen verran syvälle, ettei mies saanut sitä enää omin avuin pois laatikosta.

Paikalle hälytetyt pelastusviranomaiset ottivat sahan kauniiseen käteen ja vapauttivat miehen pinteestä.

- Tapaus oli sellainen, että se olisi voinut käydä kenelle tahansa. Ei se iso homma ollut sahata laatikkoa irti, paloesimies Jari Oja sanoo.

"Koko viemärinreikä piikattiin irti"

Hänen mukaansa pelastuslaitos saa silloin tällöin kutsun varsin erikoisille keikoille.

- Kerran eräs mies oli juuttunut sormistaan viemärikaivoon. Ei siinä muu auttanut kuin piikata betonisesta lattiasta koko viemärinreikä irti.

Ojan mukaan on ihan oikein soittaa vastaavissa tapauksissa pelastuslaitokselle.

- Meillä on ammattitaito näihin tehtäviin. Jos ei ole, sitä hankitaan, Oja lupaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010071012018976_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu