Elämäni nollattiin Tammikuussa aivan totaalisesti. Mieheni tuli kertomaan lähdöstään ja samana iltana hän pakkasi hieman tavaroita mukaansa ja minä jäin yksin. Sain sitten ystäviltäni tietää, että hän oli muuttamassa yhteen tyttöystävänsä kanssa. Minulle hän kertoi asiasta kun itse löin kuulemani asiat pöydälle keskusteltavaksi. Nyt olen päässyt suurimmista vihan ja muiden tunteiden pyörityksestä eroon, mutta olen tällä hetkellä kulminaatiopisteessä, että miten jatkan elämääni. Kapaisinkin kiperästi hyviä neuvoja, ihmisiltä jotka ovat kokeneet saman. 1. minulla on suuri hinku muuttaa hyvin, hyvin kauas tältä seudulta, mutta samalla sosiaaliset suhteeni katoavat. Auttaako se jos muutan paikkakuntaa näkemään asioita eri valossa ja auttaako se nollaamaan tunteita? 2. kuinka pian eron jälkeen on terveellistä aloittaa uusi rakkaussuhde? aloitin seurustelun helmikuun lopulla erään hyvin rakastettavan ihmisen kanssa, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että se oli huono veto tähän paikkaan, koska en ole vielä päässyt eroon, eroon liittyvästä "traumasta". Tahtoisin vain rauhaa ympärilleni, mutta koen tekeväni vääryyttä samalla tälle uudelle ihmiselle, jos nyt lähden pois. Miten menetellä? Kokemuksia?
Hyvää kesän alkua kaikille ja henkistä jaksamista.=) -DreamHolder-
Hyvää kesän alkua kaikille ja henkistä jaksamista.=) -DreamHolder-
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinä olet vereslihalla. En voi antaa neuvoja, mitä sinun tulee tehdä, mutta anna itsellesi aikaa. Myös minä olen käynyt läpi tuollaisen vaikean eron hylkäämisineen ja yllättäen yksin jäämisineen. Siihen ei, kuten ei muuhunkaan suruun, auta kuin aika. Jos jonkin neuvon voin antaa...miksi hakea uutta rakkautta? Se ei ole varmaankaan oikeasti mahdollista vielä. Mutta sen aika tulee, usko minua. Se tulee. Sure ja toivu rauhassa ja anna itsellesi aikaa.
En usko, että paikkakunnalta muutto ratkaisee asiaa. Tunteet seuraa mukana menet minne vain ja samalla menettäisit sen voimavaran, jotka sinulla nyt on eli ne sosiaaliset suhteet. Pieni irtiotto voi olla paikallaan, jos se on mahdollista (viikko jossain muissa ympyröissä).
Jos olet löytänyt ihanan ihmisen, niin kerro hänelle, että et vielä ole kokonainen ihminen, jos haluaa tukea, anna tehdä se.
Mietitkö koko ajan, mikä sinussa on vialla, etkö ole tarpeeksi kaunis, naisellinen, et halua nähdä exääsi ja luulet kaikkien ihmisten ajattelevan, että tuossa se lempattu menee. Näin minä tunsin, kunnes tajusin, että olen aivan sama ihminen, kuin ennen hylkäämistä tuo toinen ihminen ei vain halunnut minun tyyppistä ihmistä. Pitkän ajan kuluttua olen löytänyt sellaisen ihmisen, jolle olen todella rakas ja hän minulle. Joskus myös sinulle käy näin.
Tuollaisia tunteita minulla ei ole ollut. Tosin olen pettynyt hyvin paljon sellaisiin ihmisiin joita pidin ystävinäni, joten jos todellisuudessa ajatellaan asiaa niin kaikki sosiaaliset suhteet ovat entisen mieheni kautta hankittuja. Luonnollisestikin he ovat sitten hänen "puolellaan". En ole kokenut, että naiseudessani olisi jotain vikaa, mutta tunnustan, että olen joskus kokenut, että ihmiset ovat katsoneet säälivästi kadulla. Aivan kuin otsassa lukisi "kusetettu" eli petetty taikka jotain muuta vastaavaa. Niin, itselleen on oltava rehellinen ensimmäiseksi, ennenkuin pystyy olemaan sitä muille. Näinhän se on. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa. Kiitän näistä viesteistä hyvinkin paljon. Ne ovat antaneet toisenlaista näkemystä asioille, ja juuri ulkopuolisen katsonta kykyä tarvitsinkin. Jos on jotain vielä, kuuntelen mielelläni. Olen hyvin empaattinen ihminen ja tavallaan suurin syntini tällä hetkellä on se, että empatisoin ja yritän kovasti ymmärtää exäni motiiveja tekoonsa. Olen löytänytkin muutamia ja ne ovat mielestäni aivan ymmärrettäviäkin, mutta silti mikään ei kuitenkaan "oikeuta" tuollaiseen käytökseen. Ei kenelläkään ole oikeutta tuhota itsetuntoa, repiä sielu riekaleiksi valehtelemalla ja olla välinpitämätön toisen tunteista. Se oli täysin itsekäs teko ja täysin anteeksiantamaton. Neljän vuoden avioliitto tehtiin tyhjäksi yhdessä yössä. Tiedän, ettei se ole mitään verrattuna 10-30 vuoden avioliittoon, mutta se on minun tietoni ja kokemukseni asiasta. jokaiselle eroon liittyvät kokemukset ovat erilaisia. Heh, tässäkin yritän todistella, että minulla on oikeus tunteisiini.. säälittävää. noh, kello on 4.15 aamuyöllä joten lopettelen vaikka tähän.. Hyvää yötä ja huomenta samalla. =) DreamHolder. PS. Tulen exäni kanssa ihan hyvin toimeen nykyään, olemme puhuneet asiasta monet kerrat ja käymme kahvillakin välillä. joten sellaista kaunaa ei enää ole. onneksi=).
Hei taas!
Ihmiselle joka kysyi, miksi uusi ihmissuhde näin nopeaan tahtiin..
Tuohon on paha mennä vastaamaan, mutta yritän parhaani kuitenkin.
Suhde ei ollut todellakaan etsimällä etsitty vaan se kirjaimellisesti vaan käveli vastaan. Kaipasin niin paljon toisen ihmisen läheisyyttä josta olin jäänyt paitsi jo monta kuukautta ennen mieheni lähtöä. Koko syksynä hän koski minuun vain muutamia kertoja ja aivan loppuvaiheessa huomasin hänen kavahtavan esim halaamisiani, mistä oli ennen pitänyt. Eikä ihmekkään, hänhän pääsi halailemaan aivan uutta ihmistä jota rakasti. Tammikuun olin aivan apaattinen, mutta helmikuussa sain "otteen" itsestäni. Hain työpaikkaa ja sainkin, hoidin asioitani ennätysajassa kuntoon. itseasiassa aloitin jo seuraavana päivänä asioiden hoitamisen kun mieheni ilmoitti lähdöstään. Ajattelin vain, että se stanan kusipää ei vedä koko elämääni alas pöntöstä vaikka avioliitto siinä menikin.
Helmikuussa koin olevani mukamas siinä kunnossa, että olisin jo muka pahimmasta erossa, mutta olin väärässä. Se oli sitä shokkitilaa. Sitä halusi ajatella, että asiat ovat nyt hyvin kun ei tarvitse ajatella ketään muuta kuin itseään ja oli niin ylpeä sinkkuudestaan jne. Aloitin uusia harratuksia jne ja pyörin hyvin paljon ihmisten parissa. itseasiassa pidin hyvin huolen siitä, että olin mahdollisimman vähän kotona, koska siellähän ne möröt eli muistot olivat lukittuna. elättelin niin hyvin illuusiota hyvästä olosta, että aloin itsekin uskomaan siihen. ja kun sitten tapasin tämän ihmisen jonka kanssa seurustelen se tuntui niin hyvälle. sain taas rakastaa ja minulle jopa annettiin rakkautta. nyt kuitenkin hiljalleen olen huomannut, että en ole vielä alkumetreilläkään "paranemisprosessissa". Tunteet myllertävät ja aina välillä tuntuu siltä kuin pääni olisi iso mehiläispesä joka kuhisee elämää yöllä ja päivällä.
Jos tämä jotenkin vastasi kysymyseen niin hyvä.=) -DreamHolder-