Miksi pettäminen on niin kauheata?

Jos kumppanisi harrastaa seksiä toisen kanssa niin so what? Selän takana toimiminenko?
Entä jos kumppanisi voi käydä parempia keskusteluja toisen ihmisen kanssa kuin sinun?

Eikö ihmiset voi nähdä asiaa kokonaisuutena? Jos saat yhdeltä ihmiseltä parasta seksiä ja toiselta kumppanuuden ja hellyyden, miksi pitäisi tyytyä yhteen.

Ps. en ole itse pettänyt, kunhan mietin.
18415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

On se kamalaa ja loukkaavaa,lisäks siinä on sekin riski et toinen tuo tulessaan sukupuolitauteja.
Mut kaikki ei ole tätä mieltä ja niille sopiikin avoin suhde.

Äänestä

en edes katso pettämiseksi jos nainen on muiden miesten nussima. Johan siinä nainen on pettänyt ensin.

Äänestä

Se kai ihmiset ylipäätään yhdessä pitää. Tarve tuntea, että siitä yhdestä saa koko potin eikä tartte enää vaihtaa, hakea ja testailla mitään kuten vielä sinkkuaikoina. Myös se "parasta" jotakin jakava ihminen on yksilö eikä se ole välttämättä enää vuoden päästä käytettävissä, joten pitäis taas etsiä uusi...
Onhan se tavallaan itsekästä ongelmien pakoiluakin, että perustelee valintansa aina sillä, ettei toinen muka yllä sille vaatimustaolle mikä itsellä on. Mitäs jos se syy siihen ei-toimivuuteen onkin se oma asenne eikä se partneri taitoineen? Entäs sitten kun ne omat tarpeet muuttuvat taas? Jälleen partnerin vaihto?
Kyllästyy sitä ennenpitkää sellaseenkin jatkuvaan hakemiseen ja vain tiettyjen asioiden korostamiseen niinä elämän "tärkeimpinä" asioina.

Äänestä

Ihan ensiksikin: Seksin harrastaminen useamman kanssa ei tarkoita aina pettämistä - vaikka eläisi parisuhteessa. Näitä kutsutaan avoimiksi suhteiksi. Täältä suhdeosiolta jopa löytyy oma osionsa niihin juttuihin. Sitten löytyy osio uskottomuus. Näissä on taas kyse parisuhteista, joissa kaksi ihmistä on yhdessä määritelleet parisuhteensa sellaiseksi, että seksin harrastaminen toisten kanssa on "kauheata".

Seksi itsessäänhän ei ole kamalaa vaan juuri se tilanne, jossa siihen liittyy uskottomuus, pettäminen, luottamuksen pettäminen, valehtelu, salailu.

Kuvittelenpa nyt jos itse joutuisin petetyksi. Aloitimme puolisoni kanssa suhteemme avoimena, katteltiin rauhassa eikä tehty sitoumuksia. Aikamme katteltua mies alkoi virittämään keskustelua vakiintuneemmasta parisuhteesta. Myös siitä miten kokisimme seksin harrastamisen toisen kanssa ja ylipäätänsä mitä toivomme parisuhteessa toisiltamme. Miten sitä suhteet voivat arkistua ja kiusauksia tullakin ja miten silloin haluaisimme meneteltävän itseämme kohtaan. Mitä yleisesti noista ajattelemme ja mitä kokemuksia meillä on petetyksi tulemisesta. Ja olimme samoilla linjoilla eli emme halua, että ulkopuolisia suhteita on ja jos suhde menee siihen jamaan, kummallakaan ei ole tarvetta tai kiinnostusta ulkopuoliseen seksiin eikä sen koeta tarjoavan mitään mitä ei olisi jo nähty ja koettu. Ja koska ulkopuolisia suhteita ei haluta harrastaa, niin pettäminen itsessään aiheuttaisi aivan liikaa draamaa, huonoa omatuntoa ja kyyneleitä. Miehellä ei ole koskaan ollut niin suuria seksuaalisia tarpeita, että seksiä täytyisi hakea ulkopuolelta ja ongelmista olemme voineet puhua ja voisimme myös puhua jos niitä makuukammariin ikinä tulisi. Sen sijaan flirtissä tai sen sellaisessa ei ole mitään pahaa, kun kummatkin tiedetään se raja. Eli kokonaisuudessaan ollaan oltu erittäin avoimia aatoksistamme. Mies on itse joutunut kokemaan ikäviä tuolta pettämisen saralta eikä halua sitä kokea tai samaa toiselle tuottaa.

Tämä on siis pohjustus. Parisuhteessa (oli ne yhteiset linjaukset mitkä tahansa: seksi ok/ei ok) olen huomannut miten tärkeää on luottamus siihen kumppaniin. Hänen kanssaan olemme tehneet suuria päätöksiä elämässämme, kuten tuoneet maailmaan kaksi meistä vielä niin riippuvaista lasta, joita meidän tulisi yhdessä kasvattaa. Aviomieheni kanssa olemme kummatkin jakaneet niitä syvimpiä tuntoja, olleet toistemme tukena vaikeinakin hetkinä. Vuosien yhteiselon jälkeen on muodostunut suuri kiintymys, kunnioitus ja luottamus tuohon tiimiläiseeni. Ja tunto siitä, että toisemme heikkoudet ja vahvuudet tunnemme. Hänen heikkouksiinsa ei kuulu valehtelu ja pettäminen. Jos mies pettäisi, valehtelisi siitä minulle ja pahimmassa tapauksessa vieläpä pitkäaikaisesti, niin se toisi suuren ristiriidan siihen käsitykseeni hänestä, ihmisestä jonka koen tuntevani harvinaisen hyvin. Se pistäisi kaikki aikaisemmat puheet uuteen valoon ja valehtelu/petos olisi asia, joka musertaisi kykyäni kunnioittaa ja luottaa häneen, jotka ovat siis aikas tärkeät pilarit tässä arkea jakaessa ja eläessä. Se olisi kamala tunne, jos ihminen jonka kanssa on jakanut niin paljon ja joka on ollut muuten sinulle niin avoin, valehtelisi ja tuollaisessa asiassa, joka häntä itseään on satuttanut aikoinaan erittäin pahasti.

Eli kyllä: Selän takana toimiminen. Ja seikat kuten luottamuksen ja tuntemuksen romahtaminen, turvattomuus, kunnioituksen menettäminen. Kaikissahan ihmissuhteissa petos tuntuu pahalta.

Ja jos sinusta ulkopuolisissa suhteissa ei ole mitään pahaa, niin eihän sinun tarvitse sitä murehtia. Koska vieläkin pariskunta ITSE muodostaa parisuhteensa normit eikä siihen ole yhdelläkään ulkopuolisella ihmisellä kauhisteltavaa/ihmeteltävää/sanottavaa, koska he eivät siinä parisuhteessa elä eivätkä siitä päätä. Sinun vain täytyy löytää kumppani, joka on kanssasi samaa mieltä näistä normeista. Itsekin tiedän tuollaisia avoimia suhteita, jotka ovat toimineet hyvin ja kummatkin olleet tyytyväisiä. Jos noissa tahdotuissa normeissa on ristiriitaa, niin siitähän se ongelma tulee. Maailmastahan löytyy mitä ihmeellisimpiä ihmissuhdeviritelmiä, joten ei nyt tuota tarvitse niin murehtia, jos toiset pariskunnat ovat valinneet, että seksiä ei muiden kanssa harjoiteta. Se on vain valinta eikä sitä tarvitse edes perustella. Mutta jos on valinnut toisin, niin pettämistähän ei edes ole olemassa siinä suhteessa. Eli mielestäni kyse ei ole seksistä, vaan niistä yhteisistä säännöistä, joita toinen päättänyt rikkoa kysymättä. Laittaa seksin tilalle tuossa mitä tahansa muuta, josta sovittu, niin aina sen rikkominen pahalta tuntuu.

Äänestä
  • "Eli mielestäni kyse ei ole seksistä, vaan niistä yhteisistä säännöistä, joita toinen päättänyt rikkoa kysymättä."

    Ongelmahan ja keskusteltava seikkahan tässä on se, että kulttuuriimme ajaa pariskunnat sopimaan seksuaalisesta uskollisuudesta, siis seksin rajoittamisesta parisuhteeseen. Mies ja nainen päätyvät sellaiseen seksiä koskevaan sopimukseen, vaikka - kuten totesit - seksistä ei ole aina ollenkaan kyse. Joillakin pareilla kyse on nimenomaan seksistä: he ovat niitä, jotka kokevat, että juuri seksi kuuluu vain parisuhteeseen - siis ei irtoseksille menneisyydessä ja tulevaisuuudessa. Mutta toiset parit ovat vapaamman seksin kannattajia, mahdollisesti itsekin irtosekstailleet. Heitä ei pitäisi harhauttaa tekemään epäjohdomukaisia seksiä koskevia sopimuksia, vaan heidät tulisi ohjata avoimiin suhteisiin.

    Äänestä

  • mies olen kirjoitti:

    "Eli mielestäni kyse ei ole seksistä, vaan niistä yhteisistä säännöistä, joita toinen päättänyt rikkoa kysymättä."

    Ongelmahan ja keskusteltava seikkahan tässä on se, että kulttuuriimme ajaa pariskunnat sopimaan seksuaalisesta uskollisuudesta, siis seksin rajoittamisesta parisuhteeseen. Mies ja nainen päätyvät sellaiseen seksiä koskevaan sopimukseen, vaikka - kuten totesit - seksistä ei ole aina ollenkaan kyse. Joillakin pareilla kyse on nimenomaan seksistä: he ovat niitä, jotka kokevat, että juuri seksi kuuluu vain parisuhteeseen - siis ei irtoseksille menneisyydessä ja tulevaisuuudessa. Mutta toiset parit ovat vapaamman seksin kannattajia, mahdollisesti itsekin irtosekstailleet. Heitä ei pitäisi harhauttaa tekemään epäjohdomukaisia seksiä koskevia sopimuksia, vaan heidät tulisi ohjata avoimiin suhteisiin.

    Ja koen, että sekin on jonkinlainen kahden ihmisen välinen sopimus, kun päätetään että toisten kanssa voidaan harrastaa seksiä (=avoin suhde). Avoimessakin suhteessa on hyvä varmistaa, että ollaan samoilla linjoilla ettei tule suru puseroon jommalle kummalle/kummallekin vain koska noista asioista ei ole viitsitty suoraan puhua.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Ja koen, että sekin on jonkinlainen kahden ihmisen välinen sopimus, kun päätetään että toisten kanssa voidaan harrastaa seksiä (=avoin suhde). Avoimessakin suhteessa on hyvä varmistaa, että ollaan samoilla linjoilla ettei tule suru puseroon jommalle kummalle/kummallekin vain koska noista asioista ei ole viitsitty suoraan puhua.

    mutta irtosekstailleille ihmisille parisuhteeton eli sellaisen ulkopuolinen seksi "toisten" kanssa on status quo, joka ei muutu piilo-oletuksin vaan sopimuksin/lupauksin (jos muuttuu, miksi haluaisi muuttaa?). Eihän siitä status quon vahvistamisesta sopimuksin toki haittaakaan ole.

    Äänestä

Voi pyhä yksinkertaisuus.

Miltä sinusta tuntuisi, jos kumppanisi sanoisi sulle: et ole riittävän hyvä seksissä, et tyydytä minua, et ole riittävän haluttava?

Nämä asiat ihminen sanoo toiselle pettäessään tätä.

Avoimissa suhteissa seksi muiden kanssa ei ole pettämistä.

Äänestä
  • Nyt sekoitellaan puuroja ja vellejä.

    Kun kumppanisi haluaa muita, hän "sanoo", että et riitä (jossakin mielessä). Tämä on totta yhtä lailla avoimissa ja suljetuissa suhteissa. Mielestäni on kauheampaa, jos ei voi myöntää kumppanilleen totuutta, vaan salaa halunsa muihin ja sen, että arvelee saavansa parempaa seksiä muualta (vaikkapa koska on ennenkin saanut).

    Avoimissa suhteissa ei voi pettää harrastamalla seksiä suhteen ulkopuolella. Mutta toki voi valehdella ja pettää luottamuksen monella muulla tavoin.

    Äänestä

Oiskohan se vaikka niin että kun jonkun kanssa sovitte että "olette yhdessä" niin se tarkoittaa oikeastaan ainoastaan sitä että "olette yhdessä silleen VAIN keskenänne".

Jos tuon asian ottaa pois eli on jonkun toisen kanssa niin sittenhän sitoumusta ei enää ole ja jos sen vielä salaa pyrkien hyötymään tilanteesta niin on jo hyväksikäyttöä.

Henkilö joka pettää ei ainakaan rakasta ketään paitsi itseään.

Syy minkä takia kyse usein on seksistä eikä keskustelemisesta on että voithan keskustella kenen kanssa tahansa ilman sitoumuksia.

Seksi nähdään tavalaan sen suhteen kaiken muun ilmentymänä ja virallistajana.

"Eikö ihmiset voi nähdä asiaa kokonaisuutena?"

Tämä on selittävää paskaa. Vähän sama kuin joku olisi ajanut lapsesi yli ja juopunut yliajaja sanoo että "nyt hän pääsi taivaaseen aikeisemmin, etkö voisi nähdä asiaa kokonaisuutena"

"Jos saat yhdeltä ihmiseltä parasta seksiä ja toiselta kumppanuuden ja hellyyden, miksi pitäisi tyytyä yhteen."

Tätä "tyytymistä" kutsutaan sellaisiksi asioiksi kuin sitouminen ja "RAKASTAMINEN".

Äänestä

"Ps. en ole itse pettänyt, kunhan mietin."

... mutta taidat jossain vaiheessa pettää, eikö vain.

Äänestä

Eli toisen luottamuksen pettäminen. Jos oltaisiin yhdessä sovittu, että vieraissa sopii käydä, niin sitten se ei olisi edes pettämistä.

Äänestä

Pettämisessä mielestäni on kauheaa valehtelu. Jos mieheni kertoisi, että hän haluaa harrastaa seksiä toisen kanssa ja näin tekisi, olisi asia minulle ok. Kaikenlainen salailut ja paskanpuhuminen minua loukkaa.

Äänestä

Jos minä en kelpaa kokonaan, voi vaihtaa siihen toiseen sitten.
Kun minä jouduin pettämisen kohteeksi, koko maailma musertui.
Tunsin tuon silloisen kumppanini niin likaiseksi, toisen saastuttamaksi, etten olisi enää koskaan voinut ajatella harrastavani seksiä hänen kanssaan.
Tunsin itseni häväistyksi, halvaksi.
Koko maailma oli mustaa. Vaikka ensin tuntui että voisin antaa anteeksi, koska rakkauteni oli niin vahvaa, en kuitenkaan voinut tehdä sitä, koska itsekunnioitukseni hävisi, enkä voinut enää katsoa itseäni peiliin.
Minut se musertaa, en tiedä miten miehet sen kokee.
En pysty sitä järkevästi selittämään, koska silloin ei järjellä ole sijaa kun se tapahtuu omalle kohdalle.
Se mies pettää edelleen, olisin voinut kostaa sille naisellekin jos harrastaisin seksiä varattujen kanssa.

Äänestä

huora-ainesta. Et sovellu parisuhteeseen.

Pääsi tuntuu olevan aika "pehmeä". Se on tyypillistä huorilla.

Äänestä
  • Oletko itse uskollisuuden perikuva, vai yhtä saastainen (tai jopa saastaisempi) kuin hän?

    Äänestä

Parisuhde on kahden ihmisen välinen juttu. Ja siihen sitoudutaan. Muutakin voi olla mutta sitten se ei enää ole parisuhde.

Äänestä

on varmaan loukkaavaa? Jos rakastaa? haloo?

Ei sillä sitten ole niin väliä jos on vain kiintynyt ja ns. "tykkää tyypistä"...voihan sitä harrastaa kolmenkin kimppaa jne. koetella seksuaalisia rajojaan. Jokainen elää tavallaan...yksiavioisuus on kuitenkin kannattavampaa jos mietitään vaikkapa perhesuhteita ja sukulaissuhteita!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Girl-82_´ kirjoitti:

Jos kumppanisi harrastaa seksiä toisen kanssa niin so what? Selän takana toimiminenko?
Entä jos kumppanisi voi käydä parempia keskusteluja toisen ihmisen kanssa kuin sinun?

Eikö ihmiset voi nähdä asiaa kokonaisuutena? Jos saat yhdeltä ihmiseltä parasta seksiä ja toiselta kumppanuuden ja hellyyden, miksi pitäisi tyytyä yhteen.

Ps. en ole itse pettänyt, kunhan mietin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu