Olen juuri kokenut elämäni kamalimman asian, minut jätettiin. Virallisesta eropäätöksestä on melkein 2 kuukautta. En ikinä osannut kuvitella, että ero sattuisi näin paljon..
Asutaan vielä yhdessä, kohta on molemmilla omat asunnot. Kyseessä on molemminpuoleinen ensirakkaus, ja suhdetta kesti 7 vuotta. Eron jälkeen ollaan oltu kotona suht normaalisti, vietetty arkea yhdessä. Tietysti riitojakin on ollut, varsinkin minun puolelta, kun on totta kai katkeruuden, surun, vihan ja epätoivon sekaiset tunteet. Miehen mukaan suurin syy eroon oli se, että haluaa kokea yksin olemisen. Olimmekin koko seurustelun ajan tiiviisti yhdessä ja olemme kasvaneet yhdessä ja tavallaan myös yhteen. Mies on muutamaan otteeseen sanonut, että saattaa katua päätöstään myöhemmin ja on hetkittäin jo katunutkin, mutta nyt on vain kuulemma pakko tehdä näin. En toki haluaisikaan olla suhteessa, jossa toista ahdistaa. On toki itsellänikin ollut joskus samanlaisia tuntemuksia, mutta olen niistä päässyt yli tiedostaen sen, että kaikkea ei voi saada ja katuisin päätöstäni kuitenkin myöhemmin. Sinkkuna sitä usein haluaa parisuhteen ja parisuhteessa oleva haluaa olla sinkku.
Olemme sopineet, että yritämme pysyä ystävinä ja tähän päivään asti olemmekin tosiaan olleet paljon yhdessä. Olenkin tässä nyt miettinyt, että onko tämä vain jotain yritystä erota "pehmeästi" vai onko ero sittenkin virhe? Itse ainakin tällä hetkellä toivoisin kovasti, että palaisimme vielä yhteen. Jos erillään asuminen saa näkemään suhteen uudessa valossa ja arvostus toista kohtaa kasvaa?
Kysyisinkin siis onko teillä kokemusta yhteen palaamisesta ensirakkauden kanssa, kun eron syynä on ollut halu kokeilla olla yksin ja kokea jotain muuta? Molemminpuolista rakkautta kuitenkin vielä on..
Asutaan vielä yhdessä, kohta on molemmilla omat asunnot. Kyseessä on molemminpuoleinen ensirakkaus, ja suhdetta kesti 7 vuotta. Eron jälkeen ollaan oltu kotona suht normaalisti, vietetty arkea yhdessä. Tietysti riitojakin on ollut, varsinkin minun puolelta, kun on totta kai katkeruuden, surun, vihan ja epätoivon sekaiset tunteet. Miehen mukaan suurin syy eroon oli se, että haluaa kokea yksin olemisen. Olimmekin koko seurustelun ajan tiiviisti yhdessä ja olemme kasvaneet yhdessä ja tavallaan myös yhteen. Mies on muutamaan otteeseen sanonut, että saattaa katua päätöstään myöhemmin ja on hetkittäin jo katunutkin, mutta nyt on vain kuulemma pakko tehdä näin. En toki haluaisikaan olla suhteessa, jossa toista ahdistaa. On toki itsellänikin ollut joskus samanlaisia tuntemuksia, mutta olen niistä päässyt yli tiedostaen sen, että kaikkea ei voi saada ja katuisin päätöstäni kuitenkin myöhemmin. Sinkkuna sitä usein haluaa parisuhteen ja parisuhteessa oleva haluaa olla sinkku.
Olemme sopineet, että yritämme pysyä ystävinä ja tähän päivään asti olemmekin tosiaan olleet paljon yhdessä. Olenkin tässä nyt miettinyt, että onko tämä vain jotain yritystä erota "pehmeästi" vai onko ero sittenkin virhe? Itse ainakin tällä hetkellä toivoisin kovasti, että palaisimme vielä yhteen. Jos erillään asuminen saa näkemään suhteen uudessa valossa ja arvostus toista kohtaa kasvaa?
Kysyisinkin siis onko teillä kokemusta yhteen palaamisesta ensirakkauden kanssa, kun eron syynä on ollut halu kokeilla olla yksin ja kokea jotain muuta? Molemminpuolista rakkautta kuitenkin vielä on..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olimme seurustelleet 3 vuotta ja ikääkin on hieman vähemmän kuin teillä. Tämä suhde oli molemmille ensimmäinen vakavasti otettava. Tässä nyt sitten molemmille tuli sellainen mieli että josko erottais ja lähdettäis katsomaan vähän maailmaa. Hyvinä ystävinä olemme pysyneet silti. Kuukausi olemme asuneet erillämme ja tapaillut toisia ihmisiä. Kuitenkin teemme vielä asioita yhdessä ja vierailen ex-anoppilassakin melko tiuhaan. Tänäänkin menemme leffaan ja sunnuntaina olen luvannut ex-anoppia auttamaan rippijuhlissa.
Kuitenkin molemmille on tullut sellainen tunne että haluais palata yhteen. Kuitenkin tietty osa sanoo meistä ettei kannata. Olemme nyt vähän niin kuin välitilassa. Tapailemme, halittelemme, suutelemme, mutta silti emme seurustele ja molemmat saa mennä miten tykkää. Päätimme jättää turhat keskustelut tulevaisuudesta ja annamme mennä asioiden omalla painolla :)
Minä erosin pari kuukautta sitten ensimmäisestä poikaystävästäni, seurustelimme melkein 4v. Olen 23, ex vuoden vanhempi. Erottiin kun haluttiin kokeilla itsekseen olemista. Eksällä ilmeisesti menee ihan hyvin eikä hän kaipaa entistä. Minä taas kaipaan. Itse olin se, joka eron ns. pani vireille, mutta kyllä eksäkin tunnusti että oli samaa ajatellut. Eli periaatteessa yhteisestä päätöksestä. Nyt vaan tuntuu etten kelpaa enää kenellekään enkä oikein tiedä kuka olen. Jos on paljon tekemistä niin elämä tuntuu menevän ihan hyvin, mutta esimerkiksi tänä iltana tunnen itseni tosi yksinäiseksi ja surulliseksi. Olen varma että tulen elämään lopun elämääni yksin, ei kukaan tällaista halua. Tätä kirjoittelen useamman paukun jälkeen, tuntui siltä että nyt ei kestä ilman. Eniten ehkä satuttaa se, että ex ei kaipaa seuraani yhtä paljon kuin minä hänen. Kai minä elättelin toiveita että hän olisi tajunnut suhteemme hyvät puolet ja olisi kiinnostunut vielä yrittämään. Olemme ystäviä ja näemme useamman kerran viikossa, mutta tuntuu että olisiko parempi olla kokonaan erossa. Ikävöin vaan niin kovin ettei tosikaan.
Yritän huomenna muistaa tulla kirjoittelemaan selvin päin eron hyvistä puolista, nyt vaan itkettää ja masentaa.
Jos rakastaa niin antaa mennä, kyllä hän tulee takaisin jos niin on tarkotettu käymään mutta jos jäätte yhteen nyt niin siitä ei hyvää seuraa, ainoastaan katkeruutta. On hyvä käydä tuulettumassa ja kaukana niin sillo näkee lähemmäksi paremmin ja eihän sitä koskaan tiedä. Olkaa hyvissä välein tietenkin mutta älkää liian usein jos tajuat mitä tarkotan. Jos on rakkautta niin on aina toivoa..
sanoisin seuraavaa. Miehelläsi on jo uusi nainen/naisia katsottuna. Tuo syy että mies "haluaa kokea yksin olemisen" ei kuulosta uskottavalta. Hän myös haluaa pitää sinut hätävarana jos uusi suhde ei onnistu. Mietipä kuinka moni lopettaa pitkän, suht toimivan suhteen vain ollakseen yksin ?
Voitte hyvinkin palata yhteen. Mahdollisuudet ovat 50/50. Jos tietysti tyydyt olemiseen miehesi varalla olo vaihtoehtona. Tämäkään ei tarkoita ettekö voisi olla onnellisia. Tiedän itse monta paria joissa ei olla yhdessä sen ykkösvaihtoehdon kanssa. Silti ne toimivat. Jopa paremmin.
Oikeassa olet ja minä olen nainen. On se nähty monta kertaa kaveripiirissä, valitettavasti míehet ja naiset ajattelee erilailla asioita ja olis parempi jos miehet osais olla rehellisiä koska sillo me tultais paljon paremmin toimeen toistemme kanssa.
Tiedossa on, että jos mies sanoo haluvansa olla yksin.. niin.. Ensimmäisen kerran kuulin sanonnan vuonna 1991 ja seuraavan kerran 2006. Erona ekaan kertaan oli vain se, että ymmärsin heti ja välittömästi mistä on kyse! Elämä opettaa, jos ei muuten olekaan kovin välkky.
Kiitos vastauksista. Tietysti minäkin olen ajatellut, että ruoho on alkanut näyttämään viehreämmältä aidan toisella puolen.. Tällä hetkellä hänellä ei ainakaan ole ketään, sen tiedän 99% varmasti, en nyt halua perusteluita kertoa.. Mutta ehkäpä sitten yleisesti on vaan muut naiset alkaneet kiinnostamaan.
Olen kyllä monesti tivannut, että onko taustalla jokin toinen nainen, mikä selittäisi tilanteen. Kovasti vakuuttaa ettei ole. Että yhdessäelo vain ahdistaa, mutta minä kuitenkin olen muka melkein täydellinen.. Olen myös kysynyt, että eiko pelota menettää "täydellinen tyttöystävä" yksin olemisen kokeilun takia. Ei osannut kunnolla vastata, haluaa vain tästäkin huolimatta kokea elämässään yksin olemisen ja oppia tuntemaan itsensä paremmin.
Tuntuu kyllä, ettei mieheni minua tarpeeksi arvostanut seurustelumme aikana, joten ehkä hänestä minun menettäminenkään ei ole niin paha asia.
En vain todellakaan ymmärrä miehen käyttäytymistä. On edelleenken hirveän huolehtivainen minun suhteen ja haluaa tarjota apuaan kaikessa mahdollisessa. Tiedä sitten johtuuko huonosta omasta tunnosta. Edelleenkin vietämme aikaa yhdessä ja se sujuu ongelmitta.
Toivon että pääsisin tästä suhteellisen nopeasti yli ja että mies tajuaisi edes jossain vaiheessa mitä on menettänyt. Ja toivottavasti siinä vaiheessa olen jo tarpeeksi vahva sanomaan ei, jos ja kun hän minut takaisin haluaa. Tai ehkä minäkin opin näkemään hänet uudella tavalla eron myötä ja haluankin hänet entistä enmmän takaisin.. No aika näyttää, elämässä kun ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. Nyt ainakin olen vielä suhteellisen sekaisin asioista, ehkäpä lähitulevaisuudessa ajtuksetkin selkenevät..
heh, paljon olen nähnyt elämässäni ja voin myös sanoa että miehesi puheet eivät voi mitenkään TÄSYIN pitää paikkansa koska:
1. kukaan ei riskeeraa elämänsä rakkautta(jota sinä muka hänelle edustit) pelkän yksinolon takia..
2. miehellä täytyy olla joku toinen syy, kuten että
3. vieras kuka tahansa pillu on alkanut kiinnostaa tai
4. mielessä on joku tietty pillu
5. Kukaan ei jätä toista noin raukkamaisesti että "saatan katua päätöstäni myöhemmin"
6. Miehes on kusipää, unohda hänet.