Tapasin extyttöystäväni töissä 2009 helmikuussa. Olin kokopäiväinen ja hän oli työharjoittelijana. Olimme osin samoissa hommissa ja heti alusta kemiat kohtasivat. Erosin helmikuussa tähän asiaan liittymättömistä syistä 5 vuotta kestäneestä suhteesta ja samoihin aikoihin tuli myös uudella tuttavuudellani ero,miehen kanssa,jonka kanssa hänellä on kohta 5-vuotias poika. Alkukeväästä ja kesän kynnyksellä tihenevään tahtiin aloin pitää työkaverini kanssa yhteyttä. Hän olikin saanut vakituisen työn ja oli samoissa tehtävissä kuin minä. Meistä alkoi tulla kavereita. Puhuimme päivittäin tunteja puhelimessa ja suurin osa muusta ajasta mesessä. Kesällä hän aloitti kaukosuhteen miehen kanssa,joka asui satojen kilometrien päässä. Oli selvää,että meillä oli paljon enemmän yhteistä aikaa kuin hänellä ja uudella suhteella. Hän tuli useasti viikossa luokseni ennen töitä ja usein myös myöhään vuoron jälkeen. Tuolloin vielä kavereina. Vaikka keskusteluiden raja oli vain taivas ja kipinää välillemme aiheutti iso määrä flirttiä,voin sanoa hänen olleen yksi parhaita ystäviäni. Mahtuihan tähän aikaan draamaa siinäkin muodossa,että hän toimi neuvonantajana kun mietin yhteen palaamista keväällä päättyneen suhteeni kanssa. Tässä oli kuitenki kysymyksessä "heikko hetki",joka ei johtanut yhteen palaamiseen. Vietimme yhä enemmän aikaa yhdessä. Pian huomasin,että olen häneen ihastunut ja erään myöhään yöhön venyneen mesekeskustelun myötä tulikin molemmilta tunnustus asiasta. Lopulta hän päätyi laittamaan poikki tuoreen kaukosuhteensa ja antaa meille mahdollisuuden. Hän onnistui eroamaan sovussa ja kolmas osapuolikin selvisi kunnialla. Syksy pimeni ja vietimme aikaa yhdessä. Nyt olimme pari ja päivät ja yötkin juteltiin tulevaisuudesta ja meistä kahdesta. Minua ei häirinnyt hänen kanssaan asuva poika. Asiat menivät niin hyvin,että hetken päästä menimme kihloihin ja vuoden vaihteessa muutin hänen luokseen asumaan.
Näihin aikoihin ongelmat kuitenkin alkoivat. Vaikka olemmekin hänen kanssaan samanlaisia ihmisiä,on meillä merkittäviä eroja menneisyydessä ja lisäksi ikäero. Hän on viisi vuotta vanhempi. Hänellä on myös paljon harrastuksia, jotka vievät aikaa. Hän aloitti myös osa-aikaisen yötyön, joka samalla vähensi yhteistä aikaa,huolimatta siitä että ennestäänkin sitä oli vaikea järjestää. Tajusin,että vietin yöt lapsenvahtina ja hän oli töissä. Puhuin usein yhteisestä ajasta ja sen tärkeydestä, niin hän ei asiaa ymmärtänyt. Tästä kasvoikin pahempia riitoja ja erimielisyyksiä. Koin usein joutuneeni hänen vuoksi tekemään paljon,saamatta itse niitä muutamia asioita,joita häneltä pyysin. Ymmärrän ja tiedän,että lapsi ja muut kuviot vievät aikaa. Mutta nämä asiat eivät olleetkaan ongelmia kunnes aloin tuntemaan,että hän laiminlyö minua ja käyttää vain hyötynä. Tilanne kääntyi keväällä siten, että hän lopetti päivätyön ja siirtyi yötyöhön. Lisäksi hän aloitti opinnot myöhemmin ja jännite yhteisenajan puutteen vuoksi kasvoi. Alkoi tuntua,ettemme pysty olemaan päivääkään riitelemättä ja tämä vaikutti kaikkeen. Henkilöstä jonka kanssa hän erosi suhteemme tieltä syksyllä oli tullut hänelle kaveri huolimatta mönkään menneestä suhteesta. Kerran hän jäikin kiinni ikävästä ja sopimattomasta kirjoittelusta exänsä kanssa liittyen meidän keskinäisiin vaikeuksiin. Ymmärrän hänen ahdinkonsa tilanteesta,mutta silti tämä musersi minut ja ei tehnyt hyvää tilanteessamme. Välit tulehtuivat siihen pisteeseen,että päädyimme eroamaan. Hän kyllästyi tilanteeseen minua aiemmin ja lopulta ei enää jaksanut yrittää. Päivät täyttyi pienistä riidoista kasvaen suuriksi. Minä taas yritin uskoa vielä kuukausikin taakse päin. Annoin hänelle omaa aikaa enemmän,mutta lopulta erosimme heinäkuussa. Muutin asumaan veljen luokse väliaikaisesti. Olemme olleet jonkin verran yhteyksissä. Minua on kaduttanut liian nopea eteneminen. Lapsi,omakotitalo ja kaikki mitä kahta eri vuorossa työtä tekevän ja siinä sivussa opiskelevan ja aikaa syövien harrastusten arkeen kuuluu,yhteisen ajan puute. ARKI kaikissa muodoissaan. Nämä monilla tulee kuvioihin vuosien päästä,tulivat kuukausissa. Tajuan isoimman virheen olleen kiire. Olemme keskustelleet ja päätyneet tilanteeseen,jossa nyt otamme etäisyyttä ja annamme toisille aikaa. Emme ole yhteyksissä. Ajattelimme jossain vaiheessa yrittää uudestaan eri pohjalta. Emme muuta yhteen,minulla on oma asunto ja talous.Tapailemme,edeten hitaasti. Haluaisin puollueettomia mielipiteitä. Hän oli enemmän sen kannalla, että nyt pidetään taukoa ja hiljaisuutta. Mitä tämä kertoo? Ymmärrän itsekin tuon ja uskon että oma pää myös sen vaatii. Ole miettinyt myös sitä,minkä vuoksi tämä ero on ottanut niin koville vaikka tätä niin kauan halusikin ja loppuajat olivat tuskaa?Lupasin antaa hänelle aikaa ja palaa asiaan kun tuntuu. Nyt on kulunut hetki, enkä saa häntä mielestä. Hän myös viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa,tämänkin jonka kanssa meni poikki takiamme.Uskollisia olemme luvanneet toisillemme olla, mutta silti kaikki ahdistaa.Neuvoja kaivataan.
Näihin aikoihin ongelmat kuitenkin alkoivat. Vaikka olemmekin hänen kanssaan samanlaisia ihmisiä,on meillä merkittäviä eroja menneisyydessä ja lisäksi ikäero. Hän on viisi vuotta vanhempi. Hänellä on myös paljon harrastuksia, jotka vievät aikaa. Hän aloitti myös osa-aikaisen yötyön, joka samalla vähensi yhteistä aikaa,huolimatta siitä että ennestäänkin sitä oli vaikea järjestää. Tajusin,että vietin yöt lapsenvahtina ja hän oli töissä. Puhuin usein yhteisestä ajasta ja sen tärkeydestä, niin hän ei asiaa ymmärtänyt. Tästä kasvoikin pahempia riitoja ja erimielisyyksiä. Koin usein joutuneeni hänen vuoksi tekemään paljon,saamatta itse niitä muutamia asioita,joita häneltä pyysin. Ymmärrän ja tiedän,että lapsi ja muut kuviot vievät aikaa. Mutta nämä asiat eivät olleetkaan ongelmia kunnes aloin tuntemaan,että hän laiminlyö minua ja käyttää vain hyötynä. Tilanne kääntyi keväällä siten, että hän lopetti päivätyön ja siirtyi yötyöhön. Lisäksi hän aloitti opinnot myöhemmin ja jännite yhteisenajan puutteen vuoksi kasvoi. Alkoi tuntua,ettemme pysty olemaan päivääkään riitelemättä ja tämä vaikutti kaikkeen. Henkilöstä jonka kanssa hän erosi suhteemme tieltä syksyllä oli tullut hänelle kaveri huolimatta mönkään menneestä suhteesta. Kerran hän jäikin kiinni ikävästä ja sopimattomasta kirjoittelusta exänsä kanssa liittyen meidän keskinäisiin vaikeuksiin. Ymmärrän hänen ahdinkonsa tilanteesta,mutta silti tämä musersi minut ja ei tehnyt hyvää tilanteessamme. Välit tulehtuivat siihen pisteeseen,että päädyimme eroamaan. Hän kyllästyi tilanteeseen minua aiemmin ja lopulta ei enää jaksanut yrittää. Päivät täyttyi pienistä riidoista kasvaen suuriksi. Minä taas yritin uskoa vielä kuukausikin taakse päin. Annoin hänelle omaa aikaa enemmän,mutta lopulta erosimme heinäkuussa. Muutin asumaan veljen luokse väliaikaisesti. Olemme olleet jonkin verran yhteyksissä. Minua on kaduttanut liian nopea eteneminen. Lapsi,omakotitalo ja kaikki mitä kahta eri vuorossa työtä tekevän ja siinä sivussa opiskelevan ja aikaa syövien harrastusten arkeen kuuluu,yhteisen ajan puute. ARKI kaikissa muodoissaan. Nämä monilla tulee kuvioihin vuosien päästä,tulivat kuukausissa. Tajuan isoimman virheen olleen kiire. Olemme keskustelleet ja päätyneet tilanteeseen,jossa nyt otamme etäisyyttä ja annamme toisille aikaa. Emme ole yhteyksissä. Ajattelimme jossain vaiheessa yrittää uudestaan eri pohjalta. Emme muuta yhteen,minulla on oma asunto ja talous.Tapailemme,edeten hitaasti. Haluaisin puollueettomia mielipiteitä. Hän oli enemmän sen kannalla, että nyt pidetään taukoa ja hiljaisuutta. Mitä tämä kertoo? Ymmärrän itsekin tuon ja uskon että oma pää myös sen vaatii. Ole miettinyt myös sitä,minkä vuoksi tämä ero on ottanut niin koville vaikka tätä niin kauan halusikin ja loppuajat olivat tuskaa?Lupasin antaa hänelle aikaa ja palaa asiaan kun tuntuu. Nyt on kulunut hetki, enkä saa häntä mielestä. Hän myös viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa,tämänkin jonka kanssa meni poikki takiamme.Uskollisia olemme luvanneet toisillemme olla, mutta silti kaikki ahdistaa.Neuvoja kaivataan.
Vastaukset 45
Vanhimmat
olet selvästi läheisriippuvainen...roikut suhteessa jossa sua käytetään hyväksi..tiedän kun itsekin olin aikoinaan sellaisessa.Koita nyt tajuta että tuhoat tunne-elämäsi..ja aika raskaasti.
Tässä tapauksessa sympatiani naisen puolella, anteeksi. Hänellä on lapsi ja vuorotyö. Sinä kyttäät keskustelujaan exän kanssa ja vaadit itsellesi palveluksia. Nainen ahdistuu ja haluaa tauon. Hän haluaa elämän ja sinä takerrut. Hän on aikuinen ja sinä et. Etsi itsellesi samantyyppinen takertuja, nainen etsii itselleen ihmisen joka antaa tilaa hengittää. Olen kuin tuo nainen ja siksi olen sinkku. Kaikki tapaamani miehet haluaa takertua, minä haluan olla vapaa ja ajatella ensin lapsia. Haluan antaa aikani heille, en miehen paapomiseen. Miehellä pitää olla hyvä itsetunto sen hyväksymiseen. Takertuminen kertoo huonosta itsetunnosta, jokaista naisen juttukaveria epäillään suhteeksi ja siksi roikutaan kiinni. Minun ex roikkui, kun ravistin väkisin irti, uhkaili ja nyt on löytänyt täydellisen parin itselleen. Takertuvat toisiinsa antamatta tilaa hengittää. Sivusta lasten kanssa seuraan kumpiko haluaa happea ensin.
Mun mielestä tällaisessa tilanteessa vaaditaan molemmilta joustamista. Eikö sinällään se, että hän on jo toiminut lastenvahtina ja auttanut naista kyllästymiseen asti. Eikö mielestäsi naisen tarvitse yhtään joustaa ja tulla asioissa vastaan? Sen sijaan, että toinen joutuu uhraamaan elämästään ja ajastaan paljon.
Onko aikuismaista käyttää toista hyväkseen? Olen samaa mieltä ensimmäisen vastauksen kanssa. Jossain vaiheessa täytyy ajatella vain itseään jos toinen ei toistuvista keskusteluista huolimatta sitä ymmärrä.
Nainen käytti avopuolisoaan hyväksi kun mies joutui olemaan lapsenvahtina kun nainen oli YÖTYÖSSÄ?! Mitä hyväksikäyttöä tuo on? Nainen ei antanut pesää miehelle koska ei jaksanut ja se varmaan on syy miksi miesrassu tunsi olonsa laiminlyödyksi. Poor baby mies ja ilkeä akka se nainen.
jos yhteistä aikaa ei löydy enää ollenkaan edes suhteen alussa, niin uusi mies ei ole mitään muuta kuin lapsenvahti ja sillä selvä.
minä en olisi sellaiseen suostunut. kokeilkoot vuorotyöläisen yhn elämää.
"Nainen ei antanut pesää miehelle koska ei jaksanut ja se varmaan on syy miksi miesrassu tunsi olonsa laiminlyödyksi."
elämä on täynnä valintoja. voi panostaa tonnilla töihin ja opiskeluun sekä omaa paljon aikaavieviä harrasteita, tai sitten voi vaikka vähän yrittää huomioida perhettään ja allokoida aikaa myös sille. jos panostaa töihin, opiskeluun ja itseensä niin silloin joko mies tai lapsi, tai parhaimmassa tapauksessa kummatkin, jäävät ilman huomiota. lapsi ei voi paeta, mies taas voi.
lisäksi naine oil 5 vuotta vanhempi. heti vaihtoon tommonen.
pääset paljon helpommalla.
vuorotyöläis-yhn miehenä olet aina kolmosena, ensin tulee työ ja opinnot, sitten lapsi ja vasta joskus myöhemmin sinä.
"Hän myös viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa,tämänkin jonka kanssa meni poikki takiamme.Uskollisia olemme luvanneet toisillemme olla, mutta silti kaikki ahdistaa."
joopajoo. eiköhänt eidänkin juttu ole selvä esimerkki siitä, että hälle ystävät ovat potentiaalisia kumppaneita.
yh-naisella arvojärjestys on selvä: ekana tulee lapsi/lapset, sitten muut asiat. Samaa mieltä kuin edellinen eli miehen joka vaatisi ykkössijaa tulee valita lapseton nainen. On käsittämätöntä että miehet ei ymmärrä lasten tärkeyttä vaan naisen tulisi raskaan työn lisäksi ja lapsesta huolehtimisen sijasta paapoa aikuista miestä! Täydet sympatiat aloittajan exälle täältä.
Ei kait tässäkään lienee pelkästä pesästä kyse. Ymmärrän itse hyvin vastaavanlaisia tunteita läpi käyneenä, että mikäli toiselle joutuu antamaan itsestään paljon niin on vaikeaa ymmärtää jos tuntee itsensä laimilyödyksi. Se että vahdin itsekin avopuolisoni lasta (en omaani) oli mielestäni asia jota ei saisi pitää itsestään selvyytenä suhteessa. Vaan toisen osapuolen tulisi ymmärtää, että se ei ole aina helppoa ja vaikka kuuluukin asiaan, niin aina tulisi kysyä olisiko toinen valmis tekemään tämän saman puolestani. Omalla kohdallani avopuolisoni sanoi usein suoraan, että ei pidä toisten lapsista ja ei itse tekisi samaa. En tiedä onko se sitten omaa tyhmyyttä vai mitä, että itse edes lähtee tällaiseen kuvioon. Mutta mielestäni parisuhteessa molempien pitää huomioida toista ja sitä ei kuuluisi tarvita pyytää. Eikä nyt puhuta ainoastaan siitä pesästä :D
ap:n naisen olisi pitänyt jäädä kotiin hoitamaan lasta ja ennenkaikkea miestä eikä edes suostua yövuoroihin. Hyi itsekästä naista.
"ap:n naisen olisi pitänyt jäädä kotiin hoitamaan lasta ja ennenkaikkea miestä eikä edes suostua yövuoroihin. "
älä jauha paskaa. APn mukaan naisella on aikaavieviä harrastuksia.
kyllä se on niin ettei voi käydä töissä, opiskella, olla hyvä äiti, harrastaa ja pitää parisuhdetta kunnossa. JOSTAIN ON KARSITTAVA, tässä tapauksessa nainen on päättänyt karsia parisuhteeseen käytettävästä ajasta.
Mies taas ei ole ymmärrettävistä syistä tuohon sopeutunut.
Naiset, koittakaa tajuta että jos haluatte saada kaiken, ette välttämättä saa mitään!
Ja ymmärtäkää myös, että yh-äiti, joka panostaa uraan ja harrastuksiin on ihan paska avovaimo, ei semmosella tee yhtään mitään.
Mun mielestä alkuperäisessä viestissä oli selvä ajatus, että yhteen muutettuaan suhde muuttui, muttei parempaan suuntaan. Arki tuli eteen liian nopeasti, aloittajasta tuli itsestäänselvyys. Arjen ei tarvitse olla sellaista. Parisuhteessa toisesta voi ilahtua aina uudelleen ja uudelleen vaikka asuisikin yhdessä. Vähintä mitä pitää olla, niin tasavertaisuus, että on itsekin valmis tinkimään jostain, että itselleenkin tulee olo, että jotain voi jättää vähemmälle sen takia, että parisuhteelle jäisi aikaa.
Ymmärrän unetonta. Hän todennäköisesti on pohtinut asioita öisin kumppaninsa ollessa töissä, kun on ollut kaksin tämän lapsen kanssa. Uskoisin itsekin, jos tavan takaa huomaisin olevani lapsenvahtina ja hänen, kenen pitäisi olla tärkein syy, miksi ollaan yhdessä, olevan poissa, jossain muualla, ahdistuvani.
En oikein ymmärrä tuota lapset-ensin- ajattelua, enkä ihmettele, jos sitä toteuttavan kanssa alkaa tuntea olonsa toisarvoiseksi. Ei ihmisiä voi laittaa jonoon, jossa toisten täytyy odotella kiltisti vuoroaan. Käsittääkseni heitä pitää pitää yhdessä rivissä, nähdä jokainen, jokainen on ainutlaatuinen, jokainen tarvitsee oman osansa vuorovaikutuksesta kokoajan, eikä sitten kun edellisen tarpeet on tyydytetty.
Olen itse nyt seurustellut vuoden lapsettoman miehen kanssa. Itselläni on alaikäiset lapset, ja he ovat osa meidän kuviota, ja se on toiminut moitteetta. Mitä ilmeisemmin kyse on ennenkaikkea tahdosta. Vietämme aikaa "lasten ehdoilla", mutta meillä on selkeästi myös aika, joka menee meidän kahden ehdoilla, kummastakin pidämme luonnollisesti kiinni. Lapsia ei voi ohittaa, mutta loppujen lopuksi heidän riittävä huomioiminen ei syö kaikkea valveillaoloaikaa, eikä heitä yksistään tarvitse laittaa etusijalle. Me olemme yhtä joukkuetta, jossa jokainen tulee kuulluksi ja huomatuksi rinnakkain, ei minkään vuorosysteemin perustella. Emme ole mikään palveluyritys, josta jotain saadakseen pitää jonottaa, vaan perhe, jossa jokainen tarvitsee toistaan.
Tietysti kyse on myös arvoista ja asenteista. Olen jo yksin lasteni kanssa ollessani tehnyt selväksi, etten minä ole heille mikään ravintoautomaatti, palvelija, yksinomainen tarpeitten tyydyttäjä. Olen kasvattanut lapseni siihen, että he pystyvät tekemään itse omia ratkaisujaan, enkä koskaan ole heitä paaponut, vaan olen luottanut heidän ikänsä ja taitonsa huomioiden heidän omaan taitoonsa ja tahtoonsa toimia itsenäisinä yksilöinä. En myöskään tiedä paapovani miestäni, eikä hän minua. Olemme tasavertaiset keskenämme, perheen aikuiset, ja lapset selkeästi määräysvallassamme. Osoitamme kaikki neljä toisillemme huomaavaisuutta, kohteliaisuutta ilman suurempaa paapomisen tarvetta.
Töissä pitää käydä. Itse olen freelancer, joten voin määrätä työaikani ja aikatauluni itse. Miehelläni on päivätyö, jonne hän lähtee aamuisin, lapset lähtevät kouluun. Kolmivuorotyötä olen tehnyt lasten ollessa pienempiä, ennen parisuhdetta, ja täysin omaa valintaani pelkästeen perheen toimivuuden kannalta lopetin sen. Tahtoasia siis sekin. Uskon, että parisuhteessakin eläessään pystyy elämän järjestämään niin, että voi tehdä myös yötyötä, onhan silloinkin työstä vapaata. Tahtoasia vaan sekin, millä vapaansa täyttää; käykö huomiotta jääneet ystävät läpi, istuuko heidän kanssaan viettämässä laatuaikaa vai antaako sen perheelle, kumppanilleen.
Kyse siis siitä, mitä pitää tärkeänä, ja mielestäni alkuperäisen kumppanin käytös osoitti valitettavasti sen, ettei puoliso ollutkaan se tärkein. Ehkä ero ei tuossa tapauksessa olekaan pahinta, vaan se, että jäisi jostain syystä jonon jatkoksi odottelemaan vuoroaan. Unettoman kirjoituksesta jotenkn paistoi, että sitä vuoroa saisi odotella todella kauan.
Minulle yh-äitinä on selkeä järjestys: lapset ensin. En ole koskaan tajunnut ajatusta että äidille mies olisi tärkeämpi kuin lapsi. Ap:n ex on raskaassa yötyössä ja tarvitsee harrastukset vastapainona. Hän ei tarvitse miestä, kuten en minäkään. En ainakaan tässä elämänvaiheessa, minä nautin olla itsenäinen nainen jolla lapset. Miehillä on paha tapa tulla sanelemaan miten naisen tulisi elää elämäänsä. Monet naiset tarvitsevat miehen ollakseen tyytyväinen, sallittakoon se heille. Taidan olla aika feministi sitten. Sallittakoon se minulle. Miehet eivät millään tajua että vaikka olen sinkku, en ole otettavissa.
>>Minulle yh-äitinä on selkeä järjestys: lapset ensin. En ole koskaan tajunnut ajatusta että äidille mies olisi tärkeämpi kuin lapsi.
Suhtauduitko myös lastesi isään samalla tavalla? Kerroitko tämän hänelle ennen kuin teitte lapset, vai teeskentelitkö haluavasi perheen, jossa miehellä on muutakin merkitystä kuin siitossonnin rooli?
>>Ap:n ex on raskaassa yötyössä ja tarvitsee harrastukset vastapainona. Hän ei tarvitse miestä, kuten en minäkään.
No näköjään tarvitsi, kun kerran miehen kanssa yhteen muutti. Ainakin lapsenvahdiksi.
Ap:n exällähän oli vakituinen päivätyö, mutta hän jätti sen ja otti yötyön. Ilmeisesti pariskunta ei keskustellut asioista yhdessä, vaan nainen on vain tehnyt mitä tahtoo ja mies on nyt huomannut olevansa vain ikäänkuin sivuroolin esittäjä naisen elämässä.
Ihan hieno juttu sinänsä, että nainen opiskelee ja luo työuraa ja pitää yllä ystävyyssuhteitaan eikä roiku miehessä, mutta jos miehen kanssa ei jää yhtään yhteistä elämää, niin kyllä silloin on parempi olla ryhtymättä ollenkaan parisuhteeseen.
Aloittaja jo miettikin että suhde voisi toimia niin että kumpikin asuu omissa talouksissaan. Sitä voi kokeilla, mutta ehkä kannattaisi nyt kuitenkin puoli vuotta olla sinkkuna ensin ja miettiä onko tuo nyt ihan varmasti se paras mahdollinen kumppani vai kannattaisiko etsiä uusi, jonka elämäntavat ovat vähän samanlaisemmat kuin aloittajalla.
toisen tähän vastanneeseen kanssa, että kun suhteen aloittaa, jostain pitää karsia aikaa sille suhteelle. Teidän suhde alkoi hyvin pitkän kaveruuden/ystävyyden jatkumona. Yli puolet siis ajasta joka tunsitte, hän sai toimia oman aikataulunsa mukaan ja tehdä päätökset vain itseään ja lastaan ajatelleen. Taisi tulla molemmille shokkina että yhtäkkiä se 24 tuntia vuorokaudessa ei enää riitäkkään. Naine ei ollut valmis joustamaan tarpeeksi antaakseen aikaa suhteelle, ja sinä saatoit puolestasi seisoa hänen tiellään, et tukenut häntä opiskelussa, uusissa töissä vaan vaadit vähän liikaakin huomiota. Molemmissa vika.
Itse kun olen nyt kohta 4 vuotta ollut avoliitossa, ja ennen tätä en koskaan, on minulle olut suuri haaste mm. harrastaa vähemmän, tehdä töitä vähemmän ja tavata ystäviä/perhettä vähemmän JOTTA aikaa olisi myös suhteen toiselle osapuolelle ja hänen ystäviensä/perheen tapaamisiin, meidän yhteisiin harrastuksiin ja muuhunkin vapaa-aikaan. Niin se vaan menee kun suhteeseen ryhdytään että JOSTAIN ON KARSITTAVA. Tietenkään ei saa kaikkea hyljätä, silloin katkeroituu, mutta voi sitä vaikka treenata vaan 4krt/vko ja sit loput kerrat vaikka yhessä sen kumppanin kanssa esim lenkkeilemällä tai pariurheilulajeissa, mennä vaan 2vkl kuussa ylitöihin ja vierailla sielä kavereiden luona tai baarireissuilla muutaman kerran kuussa vähemmän kuin sinkkuaikoina.
Kiitos runsaista asiallisista vastuksista. Kaikissa näkökannoissa on paljon totta ja kaksihan siihen tosiaan aina tarvitaan. Haluaisi kuitenkin painottaa muutamaa seikkaa. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ollut syyttää exääni ja tiedän minussakin ja toiminnassani olleen paljon viilaamista. Tähdennän myös sitä, että varsinaisesti kirjoituksessani ei ollut kyse siitä, että kokisin jääväni toiseksi pojalle. Ymmärrän hänen tärkeytensä ja roolinsa exäni elämässä ja tiedän myös sen, että kun on lapsi kuvioissa niin se vaatii kompromisseja ja säätämistä jos aikoo yhteistä ja kahdenkeskistä aikaa edes joskus järjestää. Kompromisseilla tarkoitan kuitenkin tässä sitä, että molemmilta vaaditaan joustamista. Vai kuuluuko sen mennä niin, että hän menee täysin ja aina minne haluaa, tekee mitä haluaa ja kuitenkin se, että minä jään vahtimaan hänen poikaansa siksi ajaksi on vastaan tulemista minun puoleltani ainakin minun mielestäni ja tälle toivoisin joskus saaneeni jotain vastakaikua. En koe, että on oikein pitää tällaista itsestäänselvänä toiselta. Vaikka tällaisessa suhteessa asiaan kuuluukin ja sen tiedostinkin ja juuri sen vuoksi sitä teinkin.
Exäni esimerkiksi aloitti opiskelunsa kahden viikon varoitusajalla ilmoittamatta minulle. Toisaalta ymmärsin sillä olisin todennäköisesti ollut asiaa vastaan ja sen vuoksi hän ei tahtonutkaan sitä minulle kertoa. Myöskin tuolloin oli jo selvää, että suhteemme ei kauaa kestäisi. En siis syytä häntä! Kuitenkin opiskelu vielä tuolloin oli asia, joka tulisi vaikuttamaan minuunkin. Ensin hän opiskelisi päivät ja sitten olisi vielä yöt töissä ja kesäaikana alkaisi harrastuksissakin aktiivisempi aika. Eli yksinkertaisuudessaan tämä vaikuttaisi minunkin elämääni ja aikatauluihini, sillä päiväkodit eivät välttämättä yötä päivää voi ottaa lapsia hoitoonsa. Pelkästään tämän vuoksi olisi ollut reilua kertoa minullekkin ajoissa. Tämä myös peruutti suurimman osan edessä olleen yhteisen kesälomamme suunnitelmista. Ei tuntunut hyvältä.
Kuten todettu tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa en ole kuullut hänestä mitään vähään aikaan ja otamme etäisyyttä. Sen jälkeen olemme ajatelleet katsoa tilannetta uudelta pohjalta. Ehkä tapailemme ja etenemme täysin erilailla ja uudella tavoin ja ennen kaikkea siten, että kaikki tuo arki ei iske hetkessä. Kihlasormuksetkin pidetään visusti piilossa. Tällä hetkellä ollessani veljeni luona pienessä huoneessa kuumassa en ehdi muuta kuin miettiä näitä asioita. Päällimmäisenä ajatuksissa: Onnistuuko tämä enää? Onko tämä sitä mitä todella tahdon? Mitähän hänelle kuuluu nyt? Osaako hän ollenkaan ikävöidä? Käykö hän läpi näitä samoja tunteita?
Olen kuitenkin luvannut nyt antaa hänelle tilaa ja odotan sen verran kuin on tarvis. Hän saa sitten ottaa minuun yhteyttä kun siltä tuntuu. Mutta helppoa tämä ei ole.
"Olen kuitenkin luvannut nyt antaa hänelle tilaa ja odotan sen verran kuin on tarvis. Hän saa sitten ottaa minuun yhteyttä kun siltä tuntuu. Mutta helppoa tämä ei ole."
EI HYVÄ MIES EI NOIN!
Ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja lopeta tuo jossittelu. Te olette eronneet, joten mene eteenpäin. Etsi itsellesi mukava poikamiesboksi ja ala kattella muita naisia. Typerintä mitä voit tehdä on jäädä odottelemaan sillä ennenpitkää saat huomata, että naisella onkin joku uusi kaveripoju kierroksssa.
alat nyt vaan elämään kuin sinkku ja lopetat sen odottelun. Näin aikakin kuluu joutuisammin eikä tuo sulje pois mahdollista yhteenpaluuta. Et vain laita kaikkea sen kortin varaan, että odottelet ja jonain kauniina päivänä kaikki palaa ennalleen. Todennäköisesti näin ei tule käymään.
sinua tullaan kyselemään suhteeseen takaisin ainoastaan siinä tilanteessa, ettei lapselle löydy muuta ilmaista hoitajaa. Kun hätä on suurin, ja hoitaja pitäisi löytyä, jopa sinä kelpaat. Jos hoitomaksuksi käy muutama haukkaus piparia entisessä yhteisessä vuoteessa, sekin menettelee, mutta pidemmän päälle asia on loppuun käsitelty.
Tuohon jos lähdet vielä mukaan, hetki voi olla hyvin, mutta kohta pyörät pyörii samaa rataa. Eli, niinkuin to ei ei ei-kin totesi, ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja jatka elämääsi.
Millainen nainen jättää lapsensa yksin lähes tuntemattoman miehen kanssa???
Ei millään pahalla :)
> Hän oli enemmän sen kannalla, että nyt pidetään taukoa ja hiljaisuutta. Mitä tämä kertoo?
Hän on loukkaantunut siitä, että sinä olet mennyt sotkemaan hänen kuviot. Hänellä oli kaikki: työ harrastukset ja kätevä lapsenvahti.
Hän varmasti jo etsii uutta miestä elämäänsä. Sinua pitää varalla lapsenvahdiksi, kuten tähänkin asti.
Hän ei uskalla laittaa kokonaan poikki, ennen kuin tietää, että seuraava suhde toimii ja ei enää ollenkaan tarvitse sinua.
Voitko olla aivan varma, että hän ei petä lupauksista huolimatta?
Tottahan hän sinulle kertoo vain olleensa "kavereiden kanssa ulkona".
Ala etsimään uutta kumppania. Sellaista, joka laittaa sinut etusijalle ainakin niin, että teille jää yhteistä aikaa.
Myös sinä voit lopettaa nykyisen suhteenne tauon, jolla ei saa tavata muita. Ilmoita naiselle, että koska hänestä ei ole kuulunut mitään, jatkat eteenpäin.
Ei se ole heikkoutta. Se on rohkeutta :)
Hän käyttää sinua lähinnä hyväkseen.
Hän ei ollut laittanut poikki nettitutun kanssa, vaan on kertonut teidänkin asioista hänelle.
Missä muissa asioissa nainen valehtelee tai on toiminut sinua kohtaan väärin?
huoliaan jollekin sivulliselle. Miksei saisi kirjoittaa nettitutulleen? se selkiyttää ajatuksia. Jotenkin naisena sain ahdistavan kuvan aloittajasta. Kirjoittamisesta paistaa riippuvan ihmisen kuva. Tunnistan kun ite olen jokin aika sitten päässyt eroon kiviriipasta joka tukahdutti elämääni. Ja ei ole uutta miestä kierroksessa, vaan olen niin tyystin miehiin kyllästynyt etten varmaan seukkaa enää koskaan.
välillä tuota naisten logiikkaa! Millä tavoin saa ahdistavan kuvan miehestä joka hyvää tahtoaan tuntunut hoitavan toisen miehen lasta ja kyllästynyt kun ei ikinä ole aikaa hoitaa parisuhdetta, joka kuitenkin miehen näkökulmasta on se minkä vuoksi hän on siellä?
Eli pitäiskö tästä tulkita, että miesten pitäs kitisemättä auttaa naisia ja hoitaa heidän lapsiaan ja tehdä kaikki niin kuin naisen aikatauluun sopii ja se on heti ahdistavaa jos mies joskus edes toivoisi yhteistä aikaa?
oma kokemus asioista. Minulla vaan ei ollut kyseessä isäpuoli vaan erittäin ahdistava lasten isä. Hoidin lapset, kodin, opiskelin etäopiskeluna, lähipäiviä viikonloppuisin ja olin työharjoittelussa. Mies kitisi ja kitisi kun en jaksanut häntä huomioida ja äreili lapsille koko ajan. Etäopiskelun esseetehtävät tein öisin, koska muulloin en ehtinyt. Tosiaan siinä jaksoi vielä kuunnella miehen aneluja yhteisistä tekemisistä (=miksi en halua koskaan seksiä harrastaa). Sitten moitti jatkuvasti miksi ei ole tarpeeksi siistiä. Hoidin kotityöt 100%:sti. Hän kävi kyllä kaupassa ja sinnekin tuhlasi ihan turhaan suurimman osan rahoista (osti kaljaa). Nyt kun olemme eronneet (en vaan jaksanut enää) syyttää minua "helpoksi luovuttavaksi". Olen ehkä hitusen puolueellinen, mutta en ihan purematta niele aloittajan valitusvirttä. Ja suositan samaa kuin muutkin, hommaa lapseton nainen seuraavaksi.
kyllä se vaan on niin että jos parisuhde unohtuu niin perhe hajoaa ja sillä selvä.
ihan turha sitä on selittää opiskeluilla, työharjoittelulla tai työllä. niin se vaan on, että kyseessä on puhtaat arvovalinnat. jos opiskellaan ja käydään työharjoittelussa sekä hoidetaan lasta, niin kyllä siinä parisuhde jää aivan pakostakin kakkossijalle.
ja kyllähän kotityöt kuuluu sille, joka ei tuo leipää pöytään, paitsi työharjoittelujaksojen aikana.
on sitten taas oma asiansa, kuinka paljon mies itse vaikuttaa siihen ettei suhteelle jää aikaa.
keskenkasvuinen kakara aikuinen juoksee pakoon vastuuta. Kaikki juontaa juurensa lapsuudesta. Usein nämä miehet joita on lapsena kaltoin kohdeltu eivät koskaan kasva henkisesti aikuiseksi. Heidän mielestään on normaalia että lapsi/lapset sivuun ja hän ensin. Oman exän isä oli juoppohullu, äidillä mielenterveysongelmaa. Ex lykättiin sukulaisten hoiviin joka lomaksi. Jos olisin ollut fiksumpi, en olisi häntä ottanutkaan saati lapsia tehnyt (vaikka lapsia en kadukaan). Sisarukset miehellä myös omituisia.
aikuisen naisen pitäisi ymmärtää, että uusi mies ei ole olemassa vain lasta ja häntä varten, vaan miehenkin pitäisi saada suhteesta jotain. se voi tarkoittaa aikaavievistä harrastuksista tinkimistä.
"keskenkasvuinen kakara aikuinen juoksee pakoon vastuuta"
keskenkasvuinen yh, joka ei näe nokkaansa pitemmälle, pitää muiden miesten velvollisuutena kasvattaa penskat. kuule, meillä miehillä ei ole PÄTKÄÄKÄÄN tekemistä sun muksujes kanssa!
olisko sun nyt kuitenkin pitänyt vähän miettiä kenen kanssa niitä lapsia tehdään?
ole kysymys mistään lapsen syrjään heittämisestä. Mielestäni on kohtuullista ja reilua varsinkin suhteen alkuajasta järjestää kahdenkeskeistä aikaa, milloin sitä parisuhdetta sitten hoidetaan? Ja varsinkin näin alussa ollutta. Tässä suhteessa kun oli kyse vielä siitäkin, että exäni poika nukkuikin samassa huoneessa kuin me. Suhteemme alkaessa hän nukkui samassa sängyssä! Sen saimme sovittua alussa, että tuomme sentään pojalle oman sängyn sänkymme viereen ja hän oppikin pian nukkumaan siinä. Mutta edelleen samassa huoneessa. Tämäkö osoittaa sen, että lapsi on yritetty asettaa syrjään? Tai sekö, että avopuolisoni vaati minulta kaikessa joustamista; omassa ajassa, aikatauluissa ja kaikessa, mutta itse vain suunnitteli kaiken oman mielensä mukaan ja tämä kaikki myös vaikutti minuun.
Kaiken lisäksi tulin pojan kanssa loistavasti toimeen ja pidin hänestä huolimatta siitä, että ei ollut oma lapsi. Missään vaiheessa poika ei haitannut minua, joten mielestäni en ole tehnyt tai sanonut mitään mikä osoittaisi, että minulla olisi tarve kilpailla hänen kanssaan exäni suosiosta.
Välillä lapsi oli useita viikkoja isällään eri paikkakunnalla. Yhteinen aika oli tuolloinkin vaikeaa saada sillä päivät hän opiskeli tai oli toisessa työssä, hän tuli kotiin iltasella oli muutaman tunnin kotona ja lähti yöksi töihin, aamulla hän tuli pariksi tunniksi nukkumaan, jolloin itse lähdin töihin ja hän lähti taas aamusta opiskelemaan tai töihin, viikonloppuna hän oli päivät vapaalla, mutta yöt töissä. Ymmärrän sen, että velvollisuudet on hoidettava ja ei toista voi siitä syyttää jos niiltä ei jää vapaa-aikaa, mutta mielestäni tässäkin on osin kyse valinnoista ja priorisoinneista. Joissakin asioissa pitäisi mielestäni ahneuden sijasta käyttää tunnetta ja järkeä. Tätä samaa se oli silloinkin kun poika oli kotona. Miksi kilpailisin pojan kanssa hänen ajastaan kun ei sitä ollut meille kummallekkaan? Juuri tämän vuoksi näkisin, että kiirehtiminen teki paljon hallaa meille, jos emme olisi aloittaneet niin intensiivisesti niin julma arki ei olisi heti iskenyt.
Ja sinulle, joka sanoit: "Hän on loukkaantunut siitä, että sinä olet mennyt sotkemaan hänen kuviot. Hänellä oli kaikki: työ harrastukset ja kätevä lapsenvahti."
Tässä kohtaakin on mielestäni kysymys vapaaehtoisista valinnoista. Ei häntä kukaan pakottanut lähtemään tähän mukaan ja monissa asioissa hän kiirehti minua enemmän mm.kihlaus. Hän ei vaan varmaan tiedostanut, että parisuhdekin vaatii tietyn panoksen molemmilta osapuolilta. Onko joku tästä erimieltä? Ei kai parisuhteessa voida hyppiä täysin toisen pillin mukaan ja niille, jotka väittävät, että minä en joustanut, yrittänyt, auttanut ja tullut vastaan, voivat mennä itse kokeilemaan miten onnistuu samoissa kuopissa.
Ristiriitaisia tunteita tästä. Ehkä elämänsä hukkaan heittäminen päättömällä ja sokealla toisen odottamisella onkin järjetöntä... mutta tällä hetkellä tunteet vain ovat niin sekaisin, ettei varmaan tiedosta itsekään mitä todella tahtoo, puhumattakaan siitä mikä on järkevää.
Aloittaja vaikuttaa fiksulta mieheltä, ei vaan käsittänyt lapsettomana millaista elämä yh:n kanssa on ja sen takia lähti ns. "soitellen sotaan". Tunnustan itse erehtyneeni pahasti, tein lapsia itsekkään omaan napaan tuijottajan kanssa jonka lopulta jätin koska hänta piti hoitaa enemmän kuin lapsia. Jos ei ollut aina valmis sängyssä ja passannut ja paaponut, karjui lapsille ja paiskoi tavaroita kuin pahin uhmaikäinen. Sittemmin ex hylkäsi lapsensa täysin ja asuu nyt lapsettoman vanhemman naisen kanssa. Nainen tekee kaiken mitä ex haluaa, ostelee kaikkea ym. Nainen on sairaalloinen, alkoholin ja tupakan suurkuluttaja ja todella ruma, joten ex pompottaa häntä ihan miten haluaa, kilpakosijoita ei ole eikä tule. Minä taas olen saanut miehistä niin tarpeekseni että olen tyytyväisenä lasten kanssa, en todellakaan ottaisi kuvioihin mukaan varsinkaan lapsetonta miestä. Eivät he ymmärrä perhe-elämää pätkääkään (jolleivat itse satu olemaan monilapsisesta perheestä).
Ap osallistui kotitöihin, mm. lapsen hoitoon...
no sä nyt oot ollu jonku persereikä juopon kanssa...tässä on ihan eriasia kyseessä
en tajuu tota naisten "oon niin kyllöstynyt miehiin" niinkuin kaikki miehet ois tollasia paskoja ja jos sä et halua miehiltä mitään, niin miksi et "ryhdy" lesboksi
liikaa eri asioita suhteelta?
Aikoinaan rakastuimme tulisesti erään miehen kanssa, mut mulla oli omat sinkkuaikaiset menoni. Hän jätti mut ja sanoi syyksi, ettei mulla ole aikaa hänelle. Olen aina menossa ja hän taas haluaisi viettää yhteisiä viikonloppuja ja aamuja ilman kiirettä. Rakastunut kun yhä olin, sanoin, että muutan tapojani. Hän ei uskonut ja suhde loppui.
Koin sen epäreiluksi, minusta hän ei antanut mulle tarpeeksi aikaa muuttua. Päätin erosta huolimatta rauhoittua ja osoittaa, ettei mun koko ajan täydy olla menossa. Kului muutama kuukausi, toivuin erosta ja yhtäkkiä tajusin, että kalenteri oli taas täynnä ja olin koko ajan menossa tai tulossa. Tajusin, että hän oli oikeassa, enkä olisi kauan kestänyt hänen toiveidensa mukaan.
Tästä on niin kauan, että suhde on muisto vain, mutta sen jälkeen tajusin, että suhteessa täytyy olla sellaisen ihmisen kanssa, jonka käsitys kivasta ajanvietosta, itsenäisyydestä ja omista menoista on lähellä omaa käsitystä. Muuten tulee liikaa riitoja, mustasukkaisuutta ja etääntymistä. Tietysti kompromisseja tarvitaan ja omien näkemysten tarkistamista, mutta liian erilaisen kanssa kumpikaan ei ole onnellinen. Tää ei ole kiista siitä, kumpi tekee oikein tai väärin, vaan kysymys siitä, sovitteko yhteen.
> Ja sinulle, joka sanoit: "Hän on loukkaantunut siitä, että sinä olet mennyt sotkemaan hänen kuviot. Hänellä oli kaikki: työ harrastukset ja kätevä lapsenvahti."
Tässä kohtaakin on mielestäni kysymys vapaaehtoisista valinnoista. Ei häntä kukaan pakottanut lähtemään tähän mukaan ja monissa asioissa hän kiirehti minua enemmän mm.kihlaus.
Tarkoitin, että hän käytti sinua hyväkseen. Olet ollut hänelle ja lapselle loistava apu arjessa.
Hänellä oli kuviot: työ, harrastukset ja muut. Sinut jätettiin lapsenvahdin rooliin.
Kun sanoit tästä hänelle, hän huomasi, että et olekaan tyytyväinen paikkaasi. Hänen koko "hieno" järjestelmänsä meni pilalle, koska sinä et ollut tyytyväinen ja hän heitti sinut pois kuvioista.
En todellakaan tarkoita, että sinun olisi pitänyt tyytyä kuvioon. Teit aivan oikein, kun otit asian esille. Nainen on käyttäytynyt sinua kohtaan väärin. Se kertoo siitä, että hänellä ei oikein ole tunteita sinua kohtaan. Veikkaan, että hän on jo kovaa vauhtia etsimässä uutta lapsenvahti-poikaystävää.
Ei kaikki yh:t ole tuollaisia. Tuo nainen kuulosti jo narsissilta oman edun tavoittelijalta.
Parisuhteeseen kuuluu kaksi, yhteinen aika ja yhteiset suunnitelmat. Niitä teillä ei ollut. Se on ollut naisen valinta. Valitettavasti.
Ehdotan, että soitat heti naiselle. Lopetat teidän hiljaisuuden. Kysyt missä mennään. Todennäköisesti nainen syyttää sinua yhteydenotosta ja väittää, että sen takia teidän yhteiselo ei tule koskaan onnistumaan. Tai hän tarjoaa sinulle samaa lapsenvahdin pestiä, kuin aikaisemminkin. Mihin sinun ei luonnollisesti kannatakaan suostua ja väittää, että suhde loppuu, koska sinä et jousta tarpeeksi.
Voi myös olla, että hän ei enää vastaa puheluihisi.
Teet niin tai näin, nainen tulee syyttämään sinua suhteen loppumisesta. Todennäköisesti hän on siitä päättänyt jo aikaa sitten, kun hääti sinut ulos omista kuvioistaan. Olisi mielenkiintoista tietää, että kuka nyt toimii lapsenvahtina. Hänen koko järjestelmänsä perustui siihen, että joku toinen huolehti hänen lapsestaan.
Koita päästä yli tuosta kylmästä suhteesta ja etsiä itsellesi lämmintä seuraa :)
Tuota naista ei kannata odottaa.
Tsemppiä jatkoon ! :)
Sellainen on suomalaisen miehen näkemys. Kun ei aina hypi miehen pilin, anteeksi pillin mukaan, suhde on loppu ja jos nainen haluaa jotain omaakin juttua, hän on hyväksikäyttäjä..
Ei tässä naista hyväksikäyttäjäksi sanottu, mutta eikö lopputulos mihin pyritään olisi molemmilla tasa-arvoinen kohtelu? Ei suhde voi mennä niinkään että vain nainen on tyytyväinen...
Useammasin kohtaa mainittiin että nainen käyttää miestä hyväkseen lastenhoitoapuna kun itse raataa yötyössä. Olisi varmaan pitänyt poika lykätä yöhoitoon jotta pienen (siis miehen) yöunet ei tärveltyisi..
Kyse oli ennemminkin mielestäni siitä, että molempien tulisi suhteelta saada jotakin. Mielestäni siinä mielessä hyväksikäyttö on väärä sana, joskin tässä tilanteessa voi olla sitäkin. Kysymys on tässä mielestäni siitä, että mies tahtoisi tehdä suhteenkin eteen jotain ja on valmis auttamaan naista ja hoitamaan tämän lasta ja pyörittämään kotia, unohtamatta sitä, että hänkin tuntuu käyvän päivätyössä. Naiselta mies odottaisi kompromisseja joita kokee itse joutuneensa oletuksena tekemään, jotta voivat olla edes yhdessä. Huolimatta siitä, että naisella on yötyö ja opiskelut ja päivätyökin alussa, ovat mielestäni asioista joita tulisi säädellä. Ei kai oikeasti kukaan nainen voi ajatella, että mies jaksaisi olla suhteessa, jossa vain toinen yrittää ylläpitää ja hoitaa varsinaista suhdetta. Tiedän monta yksinhuoltajaa, jolla on toimiva suhde. Tärkeää olisi vain muistaa, että kyllä me miehetkin ymmärrämme, että jos on mukana lapsi, se vie ja ottaa oman aikansa suhteessa ja myös tiedostamme, että asiat ovat välillä mutkikkaita. Kuitenkin mielestäni on väärin pitää taustalla olevaa suhdetta itsestään selvänä ja ajatella, ettei sen eteen tarvitse tehdä mitään. Eikä tässä mitään paapomistakaan aloittaja osakseen toivonut, vaan tervejärkistä huolihtimista tilanteessa hänelle olennaisimmasta asiasta; heidän kahden suhteestaan.
aloittajan ex-naisystävänkin kertomus. Miehillä on usein tapa nähdä itsensä niin puhtoisina ja ihmetellä eroa kun taas naisen näkemys voi olla aivan erilainen. Minun ex ihmettelee eroamme vaikka tein kaikki kotityöt yksin ja opiskelin sekä olin työharjoittelussa samaan aikaan. No, olihan mieskin töissä mutta silti oletti minulle kuuluvan kaiken kotihomman. Hän "katsoi" lasten perään kun olin koulussa= nukkui sohvalla ja lapset vaarassa. Sen takia aloin niin kyllästyä etten enää edes yrittänyt huomioida häntä enää ja sitten erosimme. En usko että ex haluaa enää aloittajan kanssa jatkaa, jotenkin vaan kyllästyi mieheen.
Sehän ei sinällään tietenkään ole mustavalkoinen näkemys?? Tässähän on todettukin, että suhteessa on aina kaksi ja kaikkeen tarvitaan kaksi. Niin myös tässä suhteessa.
Ja kyllästyminen mieheen tuli siitä, kun mies toivoi vastakaikua ja kompromisseja joita joutui tekemään itse jatkuvasti?
Eli taas tämä joidenkin naisten enemmän tai vähemmän "mustavalkoinen" näkemys, joka jo aiemmin todettu.
Miehen pitäisi tehdä kaikki mitä nainen pyytää kitisemättä ja niellä kaikki, kuitenkin samalla antaen itsestään suhteen eteen saamatta vastakaikua.
Mielestäsi on siis oikein, että mies vahtii jatkuvasti toisen miehen lasta ja toivoisi joskus saavansa aikaa asialle, jonka vuoksi hän tekee tämän? Parisuhteelle.
Muistakaa, että ei me miehet olla siinä suhteessa sen lapsen takia, vaikka se siihen näissä tapauksissa kuuluukin.
On myös sanomatta selvää, että naisen tarina on todennäköisesti poikkeava, jos ei olisi niin tämäkin suhde todennäköisesti eläisi ja voisi hyvin. Kuitenkin tosiasia on se, että ei suhde toimi jos sitä ei hoida.
Mihinkään muuhun kommentoimatta, mutta koska koet huolta asiasta - lapsi on edelleen päiväkodissa yövuorojen aikaan, kuten oli myös ennen suhdetta ja myös suhteen aikana silloin kun emme erikseen sopineet että ap lasta vahtii, hänen pyynnöstään. Yövuorot kuuluivat asiaan jo ennen suhdetta, se vain unohtui mainita ap:lta.
terveisin vittumainen yh-äiti joka kärsii narsismista ja mistä lie
Minusta on hiukka outoa, että haluaa luoda "ystävyyssuhteen" herran kanssa joka aiemmin väistyä, jotta voitte aloittaa yhteisen elämän. Miksi hän olisi nyt tervetullut?
On se sitten vaikea ymmärtää, että naisen palkka on niin pieni (lähes kaikilla aloilla), että yötyön lisä on yksinhuoltajalle ainoa tapa saada sitä edes lähelle miehen palkkatasoa. Kouluttautumisessa nainen myös yrittää turvata lapselleen parempaa elintasoa, jotta sen uuden miehen ei sentään tarvitsisisi häntä elättää, mutta sekään ei siis käy. Nainen on siis itsekäs ja hyväksikäyttäjä.
Ja kokemuksesta...aikalisä tarkoittaa yleensä sitä, että homma on ohi, se on vaan asian "kohteliaampi" ilmaus, jolla nainen yrittää välttää turhaa selvittelyä ja riitaa.
no en mie ainakaan muuta textistäs tuumi, kuin et opiskelijuus ottaa erilailla lujille, kuin palkkatyöläisyys. Aikuisopiskelija tuntee ittensä pahimmillaan rotan-nahax, jos teillä tuolloin opiskelija-aikoihin tuli propleemia.Olen itse opiskelija, olen ollut vakituisesti saman kanssa 8 vuotta....opiskelijuusaika on ollu täys helvetia, onnex lopputyö on tehty...Aikuisilla saattaa opiskelijaidentiteetteys olla huisisti erilainen vedos, kuin nuoremmillaan. lykkyä pyttyyn!
Sympatiseeraan aloittajaa ja komppaan heitä ketkä olivat sitä mieltä että unohtaa tämän naisen ja alkaa katsella uutta lapsetonta naista rinnalleen. Tämä ensimmäinen nainen tahtoo vain lapsen hoitajan. Ikävä kyllä on niin että meillä kilteillä miehillä ei oikein ole muuhun kysyntää kuin kavereiksi tai hyödynnettäviksi.
Kannattaa lukea tämän ketjun naiskirjoitukset uudestaan lävitse. Aloittaja kuvasi varsin tasapuolisesti ja neutraalisti suhteensa kulun.
Valtaosa naiskirjoittajista näkee kuitenkin että "naisella on ehdoton oikeus neuvottelematta tehdä valintojaan ja vaatia mieheltä ehdotonta joustavuutta". Edelleen valtaosa naiskirjoittajista kieltäytyy selvästi ymmärtämästä aloittajan ja mieskirjoittajien viestin ydintä eli "eikö asioista olisi voinut keskustellen sopia".
On mielenkiintoista huomata myös monien naiskirjoittajien havainto- ja tulkintaharha: "minun mieheni oli itsekäs sika ja siispä alkuperäinen kirjoittaja ja muut mieskirjoittajat ovat itsekkäitä sikoja".
Arvoisat naiskirjoittajat: suuri osa teistä omaa niin lukkiutuneen ja egoistisen (itsekkään) asenteen maailmaa kohtaan, että elämästänne tulee onnellisempaa, jos vähän yritätte tuulettaa asenteidenne arkistoa. Sitä kutsutaan itsekasvatukseksi tai reflektioksi. :) kaikella ystävyydellä
Joo, totahan tuo on. Monella yksinhuoltajalla on elämästä pää vielä niin pahasti sekaisin, että kaivaa verta nenästään, kun lähtee sellaisen kanssa kimppaan.
Monesti tommoset naiset ottavat sellaisen "palveluautomaatin" miehekseen. Nyhverö palveluautomaatti on naiselle tosi kätevä apulainen, mutta sen tyyppinen mies ei sytytä naista eikä automaatti saa juuri minkäänlaista arvostusta osakseen..
hoitamista, aikaa ja panosta molemmilta, muuten ei ole parisuhdetta.
Lasten äidin pitää hoitaa lastenhoitonsa muualla, ei käyttää hyväkseen miesystävää.