sh töihin ulkomaille- kaveri mukaan!?

Hei! olen 27v perioperatiivinen sairaanhoitaja ja haluaisin viimeistään alkuvuodesta 2011 lähteä ulkomaille töihin. Olisiko joku toinen sh jota kiinnostaisi lähteä kanssani? Voitaisin nähdä ennen lähtöä ja muutenkin yhdessä suunnitella muuttoa ja hoitaa lupa-asioita ym. Ja taloudellisesti ois kiva jos voitais asua kimppakämpässä ainakin aluksi kunnes saa palkan juoksemaan ja talouden tasapainoon :)

Itseäni kiinnostaa britannia ja sellaiset euroopan maat jossa pärjää saksan kielellä eli saksan lisäksi varmaan sveitsissä ja itävallassa pärjää tavallisella saksalla....? myös espanja luonnistuu jotenkin, mutta sitä pitäisi vielä petrata hieman ennen lähtöä. Kiinnostaisiko sua mikään näistä maista? Olen ollut työelämässä vasta hyvin vähän aikaa ja siksi haluankin lähteä ulkomaille nyt kun vielä en ole jämähtänyt paikoilleen ja uskaltaa lähteä. :D

Kiinnostus nähdä hoitotyötä muualla maailmassa on suuri, mutta haluan lähteä ulkomaille myös muista syistä. Haluan kokemuksia, nähdä uusia paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin. En ole koskaan "myynyt" itseäni hoitajan työlle enkä sitä aio tulevaisuudessakaan tehdä.

Jos sua kiinnostaa lähteä ulkomaille ja luulet että voitais tehdä se yhdessä, niin vastaile tänne tai kirjoita suoraan mulle osoitteeseen [email protected]

:)
3401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

heiiii.. sähköpostiosoite jonka yllä annoi ei toimi. annoin väärän.... :P oikeassa on eri vuosiluku eli [email protected] :) :)
kirjoittele siis tonne jos ulkomaille lähtö kanssani kiinnostaa. :)

Äänestä
  • Älkää missään nimessä lähtekää englantiin hoitsuksi. Huomaatte sen kun olette perillä. Norjaan kannattaa lähteä. Sairaanhoitajista on yhtä suuri pula nyt kun -70 luvulla. Ja euro on heikko.
    Tottakai ruotsia on pakko osata.

    Äänestä

  • jdhdgts kirjoitti:

    Älkää missään nimessä lähtekää englantiin hoitsuksi. Huomaatte sen kun olette perillä. Norjaan kannattaa lähteä. Sairaanhoitajista on yhtä suuri pula nyt kun -70 luvulla. Ja euro on heikko.
    Tottakai ruotsia on pakko osata.

    Ja se viellä espanjasta että hoitsun peruspalkka lähtee 1200 eurosta niin onnea vaan. Olen tällähetkellä yøduunissa Oslossa ja palkka on 33,73 euro/tunti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairhoi kirjoitti:

Hei! olen 27v perioperatiivinen sairaanhoitaja ja haluaisin viimeistään alkuvuodesta 2011 lähteä ulkomaille töihin. Olisiko joku toinen sh jota kiinnostaisi lähteä kanssani? Voitaisin nähdä ennen lähtöä ja muutenkin yhdessä suunnitella muuttoa ja hoitaa lupa-asioita ym. Ja taloudellisesti ois kiva jos voitais asua kimppakämpässä ainakin aluksi kunnes saa palkan juoksemaan ja talouden tasapainoon :)

Itseäni kiinnostaa britannia ja sellaiset euroopan maat jossa pärjää saksan kielellä eli saksan lisäksi varmaan sveitsissä ja itävallassa pärjää tavallisella saksalla....? myös espanja luonnistuu jotenkin, mutta sitä pitäisi vielä petrata hieman ennen lähtöä. Kiinnostaisiko sua mikään näistä maista? Olen ollut työelämässä vasta hyvin vähän aikaa ja siksi haluankin lähteä ulkomaille nyt kun vielä en ole jämähtänyt paikoilleen ja uskaltaa lähteä. :D

Kiinnostus nähdä hoitotyötä muualla maailmassa on suuri, mutta haluan lähteä ulkomaille myös muista syistä. Haluan kokemuksia, nähdä uusia paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin. En ole koskaan "myynyt" itseäni hoitajan työlle enkä sitä aio tulevaisuudessakaan tehdä.

Jos sua kiinnostaa lähteä ulkomaille ja luulet että voitais tehdä se yhdessä, niin vastaile tänne tai kirjoita suoraan mulle osoitteeseen [email protected]

:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu