Oon kolmekymppinen muija ja jo vuosikausia sitten päätin, etten enää aio miesten sekoittaa päätäni ja aion olla vaan yksin.
Elämä jatkui, vaikka tunsinkin tavallaan eläväni vain puolielämää, olin niin tyytyväinen siihen, ettei enää tartte kärsiä kaikkia tunnemyrskyjä ja parisuhdeongelmia, joita näin muiden kokevan.
Olin noin 90% ajasta ihan tyytyväinen. Ja se riii mulle.
Sitten se tapahtui! Työpaikalle tuli kesätyöntekijäksi yksi mies ja se oli vaan yks katse ja...ei jumalauta!
Yhtäkkiä vuosikausiin heräsinkin taas eloon, aloin kiinnostua ulkonäköni kohentamisesta, aloin ostella meikkejä, pitää hiuksia auki ja mikä tässä on kamalinta, en hitto soikoon nuku enää ollenkaan!
Olen kuin joku henkiolento joka ei tarvitse ruokaa eikä unta ollenkaan.
Normaalisti en edes masturboi kuin kerran kuussa, nyt monta kertaa päivässä.
Älkääkä yhtään naureskelko siellä, tämä ei ole mikään vitsi!
Normaalisti jos on yhdenkin yön valvonut, niin on seuraavana päivänä ihan poikki.
Mutta en ole viikkoon nukkunut kuin parin tunnin yöunia ja silti tunnen eläväni enemmän kuin koskaan ja jopa työkaverit sanoo, että näytän pirteämmältä ja hehkeämmältä kuin koskaan.
Jopa alkossa minulta on alettu kysyä papereita! Hallelujaa!
Mutta kun en HALUA tätä! En halua sitä kaikkea parisuhderumbaa kokea taas, joka vie järjen pitkäksi aikaa ja sittenkin, kun se alkuhuuma on mennyt niin tulee se karmaiseva epävarmuus ja mustasukkaisuus, että jos vaikka suhde ei kestäkään...jatkuva miellyttäminen toisen tyytyväiseksi pitämiseksi, sukujen odotukset ja paineet, seksielämän suorittamispaineet sun muut..
EN HALUA tätä kaikkea, mutta menin tyhmyyksissäni katsomaan liian syvälle silmiin ja nyt en jumalauta nuku enää ollenkaan, ei auta unilääkkeet eikä alkoholi kun kroppa vaan elää omaa elämäänsä..
Jopa kuukautiskierto on seonnut niin, että mulla on nyt jatkuvat menkat.
Miehelle en oo tunteitani näyttänyt, ellei sitten ole huomannut kun salaa kuolaan häntä..
Mulla on jopa sydän mennyt ihan sekaisin, ikinä ei ole mitään oireita ollut pumpun kanssa, mutta nyt mulla on yhtäkkiä noussut korkea verenpaine ja -pulssi!
Lisäksi on rytmihäiriöitä tai jotain lisälyöntjä, kun joutuu joka päivä näkemään sen kirotun äijän töissä!
Henkihän tässä menee jumalauta!
Ajattelen tätä vain sairautena, EN halua suhdetta, en vaikka joka soluni sitä huutaakin.
En oikeesti jaksa sitä paskaa, alussa on ihan pöpipää rakkaudenhuumassa, tee siinä sitten töitä kun on ihan piipaa päästä!
Ja lopulta se kuitenkin loppuu niinkuin kaikki suhteet.
Aion potea tän sairauteni yksin ja vaipua takaisin ihanaan koomaani, missä olin kauan niin tyytyväinen.
Odotan innolla että tämä kamala vaihe menee ohi.
Onneks kohta tulee syksy ja se tyyppi häipyy töistä, saa taas elää rauhassa, hitto!
Elämä jatkui, vaikka tunsinkin tavallaan eläväni vain puolielämää, olin niin tyytyväinen siihen, ettei enää tartte kärsiä kaikkia tunnemyrskyjä ja parisuhdeongelmia, joita näin muiden kokevan.
Olin noin 90% ajasta ihan tyytyväinen. Ja se riii mulle.
Sitten se tapahtui! Työpaikalle tuli kesätyöntekijäksi yksi mies ja se oli vaan yks katse ja...ei jumalauta!
Yhtäkkiä vuosikausiin heräsinkin taas eloon, aloin kiinnostua ulkonäköni kohentamisesta, aloin ostella meikkejä, pitää hiuksia auki ja mikä tässä on kamalinta, en hitto soikoon nuku enää ollenkaan!
Olen kuin joku henkiolento joka ei tarvitse ruokaa eikä unta ollenkaan.
Normaalisti en edes masturboi kuin kerran kuussa, nyt monta kertaa päivässä.
Älkääkä yhtään naureskelko siellä, tämä ei ole mikään vitsi!
Normaalisti jos on yhdenkin yön valvonut, niin on seuraavana päivänä ihan poikki.
Mutta en ole viikkoon nukkunut kuin parin tunnin yöunia ja silti tunnen eläväni enemmän kuin koskaan ja jopa työkaverit sanoo, että näytän pirteämmältä ja hehkeämmältä kuin koskaan.
Jopa alkossa minulta on alettu kysyä papereita! Hallelujaa!
Mutta kun en HALUA tätä! En halua sitä kaikkea parisuhderumbaa kokea taas, joka vie järjen pitkäksi aikaa ja sittenkin, kun se alkuhuuma on mennyt niin tulee se karmaiseva epävarmuus ja mustasukkaisuus, että jos vaikka suhde ei kestäkään...jatkuva miellyttäminen toisen tyytyväiseksi pitämiseksi, sukujen odotukset ja paineet, seksielämän suorittamispaineet sun muut..
EN HALUA tätä kaikkea, mutta menin tyhmyyksissäni katsomaan liian syvälle silmiin ja nyt en jumalauta nuku enää ollenkaan, ei auta unilääkkeet eikä alkoholi kun kroppa vaan elää omaa elämäänsä..
Jopa kuukautiskierto on seonnut niin, että mulla on nyt jatkuvat menkat.
Miehelle en oo tunteitani näyttänyt, ellei sitten ole huomannut kun salaa kuolaan häntä..
Mulla on jopa sydän mennyt ihan sekaisin, ikinä ei ole mitään oireita ollut pumpun kanssa, mutta nyt mulla on yhtäkkiä noussut korkea verenpaine ja -pulssi!
Lisäksi on rytmihäiriöitä tai jotain lisälyöntjä, kun joutuu joka päivä näkemään sen kirotun äijän töissä!
Henkihän tässä menee jumalauta!
Ajattelen tätä vain sairautena, EN halua suhdetta, en vaikka joka soluni sitä huutaakin.
En oikeesti jaksa sitä paskaa, alussa on ihan pöpipää rakkaudenhuumassa, tee siinä sitten töitä kun on ihan piipaa päästä!
Ja lopulta se kuitenkin loppuu niinkuin kaikki suhteet.
Aion potea tän sairauteni yksin ja vaipua takaisin ihanaan koomaani, missä olin kauan niin tyytyväinen.
Odotan innolla että tämä kamala vaihe menee ohi.
Onneks kohta tulee syksy ja se tyyppi häipyy töistä, saa taas elää rauhassa, hitto!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ymmärrän tunteesi. Itse olen mies.
Rakastumisen tilaa verrataan hirmuiseen stressi-tilaan. Mutta ei kai niin paha niillä, jotka pystyvät
rennosti heittäytymään siihen tunteeseen. Elävät siinä hetkessä; eivät pekää mahdollista kohmeloa - koska kohmelon tullen heittäytyvät uuteen huumaan.
Olet vain - ja olen - niin herkkä ja haavoittuva. Turvallinen kärivstely yksin on paprempi kuin suhteen päättymisen tuoma ahdistus ja hylkäämisen pelko. Ja mahdollinen ahdistus jo orastavan suhteen aikana.
Yllättävänkin voimakkaasti kuitenkin reagoit ottaen huomioon, että asiat ovat vielä pelkästään päässäsi ja fantasioissasi.
Entä jos varovasti kerrot tunteistasi. Onko hän lähdössä myös paikkaunnalta. Kenties asiat menisi hyvin
ja saisit kokea sellaista hyvää arkista yhdessäoloa, jossa ollaan jo seesteisessä yhdessäolossa.
Ehkä hän olisi hieman kaltaisesi...
Voimakkaat reaktiosi kuitenkin kertovat, että kaipaat jotain -- sitä.
Kyllästymisen asti varmaan olet kuullut, ettet mitään saa - ellet yritä. Se on helppo sanoa niin...
Ymmärrän oikein hyvin, että joillekin se uskallus on kuitenkin korkean kynnyksen takana.
Kenties jotain valottaisit tälle kaverille .. tai sitten odotat syksyn ja talven pimeyttä ja turvallista arkea:)
Levollista mieltä ja paranevia unia .. olet varmasti rakastamisen arvoinen ihminen.
lämminhenkisestä vastauksesta.
Tuollaisia saa näillä palstoilla harvoin.
Ei ole kivaa kun on sielu sekaisin..tavallaan siitä nauttii, mutta tämä eteerinen henkiolento-tila ei voi olla kauhean terveellistä pidemmän päälle..
Kun en todellakaan syö enkä nuku juuri lainkaan.
Tää rakkaudenhuuma on niin ihanaa ja niin kamalaa samaan aikaan.
Yhtäkkiä taas alkaa kuunnella romanttisia laulujakin, mitä en oo tehnyt vuosiin.
Haluan vaan takas siihen tuttuun ja turvalliseen olotilaani.
Että kun tunnen itteni typeräks kun menin toista katsomaan silmiin=(
Se tunne vaan on niin kaiken peittävä, kun toinen katsoo sua ihan kuin suoraan sieluun.
Kirjoitit näin:
"Oon kolmekymppinen muija ja jo vuosikausia sitten päätin, etten enää aio miesten sekoittaa päätäni ja aion olla vaan yksin."
Mistähän tämä päätös mahtoi johtua? Ilmeisesti huonoista mieskokemuksista? Olivatko edelliset miesjuttusi samanlaisia salamarakastumisia, eli hullaannuit vain miehen ulkonäöstä vaikka et tiennyt tyypin luonteesta mitään?
Jos olivat, niin olet vaarassa toistaa taas ihan samaa kaavaa, joka ei ole ennenkään toiminut.
Eihän tuossa oikeasti mistään rakkaudesta ole. Kehosi vain viestitää, että olisi aika lisääntyä ja kun satuin bongaamaan potentiaalisen siittäjän, niin kroppasi yrittää saada sinua suvunjatkopuuhiin. Sori jos kuulosti tökeröltä, mutta sitäöhän tuo oikeasti on. 30v nainen, kesä, biologinen kello, komea uros jne. Siitä se masturbointitarvekin kertoo.
Olen tietty tullut loukatuksi rakkaudessa, kuten varmaan me kaikki ollaan;)
Miksi sitten tuon lopullisen päätökseni tein, en osaa sanoa..
Ehkä vaan en kestänyt enää enempää. Mulla on aina kaikki elämän myllerrykset vaikuttanut kauhean voimallisesti terveyteen ja myös mielenterveyteen.. Joten varmaan se oli ihan normaalia itsesuojelua.
Toiset kun näyttää vaan hyppelehtivän iloisesti suhteesta toiseen, mulla se ei ole koskaan mennyt niin helposti, vaan se on sitten aina tätä että menen ihan sekaisin, joudun saikkareille jne.
Mitä tulee ulkonäkökysymykseesi, niin koskaan en ole seurustellut nykymittapuun mukaan "komean" miehen kanssa, vaikka tietty rakastuneen silmissä oma kulta on maailman komein;)
Mutta siis on ollut ihan ylipainoisia tyyppejäkin ja muutenkin sellaisia ei mallipojuja.
Tämä uusin höyrähdykseni..no munhan silmissä se on ihan jumala, mutta jos nyt ajattelen taas pinnallisesti niin hän on aika pieni mies, minun pituiseni (n.165cm) että ei mikään mallipoju taaskaan, mutta jotenkin vaan ekaks kiinnitin huomiota, miten hän oli niin kohtelias kaikille ja sitten tulikin se katse, mikä vei järjen..
Mutta onhan näitä tässä vuosien mittaan ollut aijemminkin, ei tosin näin kovaa jysäystä, että menee tytöltä ihan sielu sekaisin, mutta onneksi tiedän että aika parantaa tämänkin taudin.
Voi hyvinkin olla, että luonto yrittää pakottaa saada lisääntymään, naisillahan se kuumin vaihe on just tässä kolmekymppisenä ja totta hitossa luonto koittaa saada taipumaan tahtoonsa, mutta aion olla lujana;)
Ja tiedän että pystynkin olemaan, ainoastaan jos se mies tajuaisi mun tunteet ja tulisi juttelemaan, niin silloin olis varmaan menetetty peli=D
Mutta tuskin huomaa mitään.
Korkeat pulssi ja verenpaine sekä rytmihäiriötyyppiset tuntemukset johtuvat vain unen vähyydestä. Pyri nukkumaan enemmän.
Muuten ota tuosta henkiolento-olotilasta kaikki energisyys ja tunnelmat irti. Se hiipuu kyllä aikanaan, aloitat suhteen ihastukseesi tai et.