Monelle on itsestään selvää, että parisuhteen perustana on oltava intohimoinen rakkaus. Jos suurta intohimoa tai romanttisen rakkauden tunnetta ei ole, suhteen jatkamista ei pidetä mielekkäänä. Tällainen ajattelutapa tuntuu olevan vallitsevana koko länsimaisessa kulttuurissa. Kysyisin: Voiko sellainen parisuhde toimia, josta suuret tunteet puuttuvat? Jos kumppani on ennemminkin hyvä ystävä, jonka kanssa arki on sujuvaa ja mukavaa. Elääkö kukaan teistä tällaisessa suhteessa? Onko kukaan valinnut kumppania esimerkiksi siksi, että tämä on luonteeltaan sopiva, vaikka suurta rakkautta ei häntä kohtaan tuntisikaan? Voiko suhde toimia, jos kumppanin valinta pohjautuu järkeen eikä niinkään tunteisiin? Millaista seksi on tällaisessa suhteessa? Voiko ihminen olla tyytyväinen tai jopa onnellinen suhteessa, jossa kaikki muu on periaatteessa ihan hyvin, mutta jossa ei ole intohimoista rakkautta? Jos elät tällaisessa suhteessa, oletko ajatellut olla siinä lopun ikääsi vai koetko sen vain jonkinlaiseksi välivaiheeksi ennen todellisen rakkauden löytymistä? Oletko eronnut tai ajatellut erota rakkauden tunteen puuttumisen vuoksi? Mitä sitten on käynyt? Entä mitkä seikat ovat saaneet jäämään järkiperusteiden pohjalta rakennettuun suhteeseen?
Valitsitko kumppanin järkiperustein?
Pohdiskelija_
303093
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Minusta suhdetta ei kannata aloittaa, jollei ole suuria tunteita. On myös väärin, itsekästä ja alhaista alkaa seurustella sellaisen ihmisen kanssa, joka rakastaa mutta jota itse ei rakasta.
Minulla on paljon ystäviä, kumpaakin sukupuolta, mutta en halua elää heidän kanssaan. En näe koko kysymyksessä mitään pointtia. Miten mies voisi olla sopiva minulle jollen rakasta häntä?
Jäänyt järkisyistä suhteeseen. Toki, pitkässä parisuhteessa siedin huonoa kohtelua, mutta koska mikään ei koskaan parantunut, erosin. Intohimoa ei siinä suhteessa kuitenkaan puuttunut eli mistään järkisuhteesta ei ollut kyse. Tunteeni kuolivat joten erosin.
Seksi ilman tunteita on liiketoimintaa.
En minä elämäntyyliäni kenellekään suosittele tietysti.
"Seksi ilman tunteita on liiketoimintaa." Näinpä. Samoin parisuhde ilman suuria tunteita. Se on hyötysuhde, jossa toista käytetään omaan hyvään oloon. Käytetään luomaan vakautta tai arjen helpoutta. Itsekkyyttä. Aidot vahvat tunteet sentään ovat epäitsekkäitä. Tuntee halua vaikka kuolla toisen puolesta. Ja tämä luo tyydyttävyys/tyytyväisyys eron. Järkisuhteita puolustelevat puolustelevat niitä, koska häpeävät huonompia suhteitaan.
Minusta suuret vahvat tunteet ovat aitoja ja epäitsekkäitä. Halua olla toiselle hyvä, sitä se ainakin minun tapauksessani tarkoittaa.
idealistista että. Seksi ilman suurempia tunteita voi olla myös esim. hellyyden ja läheisyyden osoittamista molempiin suuntiin. Hyvää ystävyyttä.
Kuulostaa vähän siltä, että sinun mielestäsi itsekkyyttä on kaikkinainen itsestään huolen pitäminen suhteessa? Mielestäni suhteessa pitäisi säilyttää tietty selvä järki, vaikka kovat tunteet toista kohtaan olisivatkin. Ettei mene mukaan mihin tahansa hyväksikäyttöön tai "kuole toisen puolesta".
silloin kun molemmat hyväksyvät tilanteen. Seksi, erotiikka ja romantiikka lienee parasta ulkoistaa täysin rakastajattarien ja rakastajien varaan. Lapset mieluiten keinohedelmöityksellä tai adoptiolla, mutta ei kohdunvuokraus tai ulkopuolinen rakastaja-siittäjäkään ole pois suljettuja vaihtoehtoja. Tunteita toki pitää olla: kiintymystä, ystävyyttä ja lojaalisuutta, hoivahalua, kunnes kuolema erottaa -asennetta.
Pohdiskelet toisaalta hienosti; toisaalta taas aivan hassusti.
Hassun kirjoituksestasi tekee se, että jälleen oletetaan ihmisen olevan laumaeläin, joka käyttäytyy - ja tulee käyttäytyä - kuten muutkin. Laumasta poikkeaminen tuo pelkotiloja; olenko erilainen, kummallinen, suorastaan sairas...
On kaikenlaisia naurettavia galluppeja, paljonko suomalasiet harrastavat seksiä ym.
Hulluiksi ne tekee se, että noissa gallupeissa ei edes erotella ikäluokkia, siviilisuhteita ym.
On vain kylmä luku - jotain/kuukausi. Todella valaisevaa....ketähän ne gallupit palvelee?
Ilmeisesti tämä risuparta seksitohtori haluaa vain ajoittain tulla julkisuuteen aiheella, joka tietysti kiinnostaa.
Galluppien myötä ihmiset laskeskelevat omia kertojaan; olenko nyt ollenkaan normaali ja kelpo kansalainen. Onkohan suhteeni lainkaan päivänvalon kestävällä tasolla.
Siis sinun tulee unohtaa miten muut pariskunnat. Unohtaa varsinkin se mitä media "opettaa" hyvästä parisuhteesta. Tärkeintä on kuinka sinä ja te koette hyväksi.
On varmasti lukuisia pareja, jotka elävät onnellisina ilman hirmuista intohimoa tai tunteiden paloa.
Heidän tunteiden palo on juuri siinä: levollisuudessa ja sen tuomassa hyvänolon tunteessa.
Heistä me ei vain niin tiedetä, koska heillä ei ole tarvetta tulla tänne kirjoittamaan pahanolon tuntojaan.
Koska heillä ei ole paha olla .. vaan Hyvä.
Kirjoituksesi hienous on juuri siinä, että itsekin selvästi haluat uskoa, että elämää on lakanoiden ulkopuolellakin. Kaiken tunteen ei tavitse olla intohimon sävyttämää.
Kuuntele jatkossakin sydämesi ääntä. Sieltä kumpuaa se, mikä sopii juuri sinulle - ja toivottavasti löydät vastaavan kumppanin.
Hungryheartille.
Minä ainakin tulkitsin aloituksen suuria tunteita kohdan siten että sillä tarkoitetaan suurta rakkautta, joka sisältää intohimoa, romantiikkaa.
Edelleen: Itse en aloittaisi suhdetta mieheen jota kohtaan minulla ei olisi suuria tunteita.
Tämä suuri rakkaus pitää sisällään intohimon.
En näe mitään tulevaisuutta sellaisella suhteella joka perustuu muuhun kuin suureen rakkauteen.
Mitä on Suuri rakkaus?
Eikö se ole sama kuin veteen piirretty viiva. Jokaisen tulisi määritellä se itse sisimmissään - ei ulkopäin
ohjeistettuna.
Sinun kohdalla suuri rakkaus edellyttää myös suurta intohimoa.
Intohimo on hektinen vietti, joka toki toisilla syttyy useammin ja myös rakkaus saattaa intohimoa synnyttää, ei kaikilla.
Rakkaus on kuitenkin tunne. Ja tunne on aina vakaampaa ja pysyvämpää kuin jokin vietti.
Moni kaipaa sitä vakautta ja turvallisuutta.
Kaikki on suhteellista. Jollekin pieni voi olla suurta tai suuri pientä. Joku toinen ei edellytä laillasi suureen rakkauteen suurta intohimoa. Romantiikkaa voi olla ilman hehkuvaa intohimoa.
Mitä rajumpaa intohimoa; sitä varmemmin se hiipuu. Moni pelkää tuota intohimon tuomaa ailahtelevuutta suhteeseen. Se ailahtelu johtaa siihen, että ruoho alkaa vihertämään aidan toisella puolen...aina vain vihreämmin.
Sinulle suuri rakkaus edellytti intohimoa. Älä kuitenkaan kuvittele, että sinun tapasi rakastaa on se ainoa ja oikea --- varsinkaan elämänmittaista tarinaa lupaava.
Kertoisitko mitä tarkoittaa rakkaus ilman intohimoa, siis parisuhteessa? Rakastamaansa ihmistä en petä (jos viittaat tuolla vieraissa käymiseen) joten silloin kyse ei ole tarkoittamastani suurista tunteista, joihin sisältyy sekä rakkautta, romantiikka sekä intohimoa. Silloin kyse olisi intohimosta, joka taas ei ole sama asia kuin suuret tunteet (=suuri rakkaus).
Intohimo ilman rakkautta ei ole suuri tunne. Sellaista en ole kokenut.
Kiteytit tuon todella hyvin :)
Intohimo on tietysti osin hormonaalinen (siis yksilöllinen) juttu. Tosin hormonaalista toimintaammekin voidaan tietyillä jatkuvilla ärsykkeillä ja ajatuksilla lisätä.
Rakastamaasi ihmistä et petä, sen uskon.
Uskallatko rehellisesti kuitenkaan paljastaa, onko niitä rakkaita rinnallasi jo monta kulkenut.
Ja montako ehtii vielä kulkemaan....
Se kun tahtoo olla niin, että intohimon jatkumiseksi partnereissakin on sopivaa vaihtuvuutta oltava.
Minun pointti jutuissani on, että mikäli suuri rakkaus edellyttää intohimoa, silloin etsit vastaavan kumppanin.
Mutta älä väitä kummin kaimallesi, että näin tulee elää. Hän saattaa ajatella eri tavalla ja suuri rakkaus on hänlle ehkä jotain muuta.
suomalaisakat tykkäävät huorata, minä en.
Puutteessako pitäisi sitten elää??
Arki sujuu järkiperusteisessakin mutta on seksissä eroa. Järkiperusteissessa suhteessa ei paljoa kiinnosta seksi miehen kanssa ku tunneperusteisessa tehtiin sitä paljon enemmän tähän verrattuna. Se oli paljon parempaakin. Voisin tässä suhteessa elää ilman seksii kokonaan. Mies ei vaan sytytä. En osaa nähä sitä seksikkäänä tai haluttavana. Se on niinkun ystävä. Sen alotteet ei sytytä mua. Mut arki sujuu. Voisin elää ilman seksiä kokonaan tässä suhteessa. Siinä tunneperusteisessa harrastettii sitä melkein jokapäivä. Silloin en ajatellu et voisin elää ilman seksiä. Mut löysin tän hyvän miehen joka ei sillä alueella niin iske. Miehelle oon sanonut et täähän on normaalia. Se on mun kanssa samaa mieltä. Me molemmat arvostetaan arjen sujumista.
Kummallista miten kokemukset ja käsitys järki- ja tunneperusteisesta suhteesta on. Itselläni järjettömän suuri rakkaus kuoli intohimon puutteeseen, seksi hänen kanssaan ei kiinnostanut. Nyt olen tavannut miehen joka ei tunnu niin oikealta, mutta joka on hiton hyvän näköinen ja peto sängyssä. Mitäs sitä tekisi kun ei halua toisen tunteilla leikkiä...
kummallista miten erilaisia nämä kokemukset siis on.
Ptyytäisin täsmentämään, tarkoitatko yllä intohimolla himoa vai intohimoa. Eri asioita, toki saman sukuisia.
Suuri rakkaus ei ollut niin suuri, jos ei edes haluttavan näköinen. Sekoitit nyt mistä puhuttiin. Tai siis sä oot niitä jotka harrastaa seksiä ilman tunteita ihan noin vaan.
Suuret tunteet kuolee aikanaan ja ainakaan minä en enää edes luota mieheeni monen hänen toilailunsa takia, enkä siis enää rakasta. Kaverit ollaan, eikä edes kauhean hyvät sellaiset, mutta yhdessä pysytään, kun ollaan jo 50 hujakoilla, eikä kumpikaan halua yksinäänkään elellä.
Ja on meillä päivittäin hyvätkin hetket, ollaan hyvä tiimi niin sanoakseni, mutta rakkautta siinä ei ole.
Seksiä harrastamme toisinaan ja mieheni haluaisi ehkä näin vanhemmiten vielä sitä rakkauttakin, mutta en pysty häneen enää luottamaan ja rakkaushan vaatisi sitä. Hakekoon muualta lohtunsa.
Asiasta en enää ole vuosiin keskustellut hänen kanssaan, eikä asia kiinnostakkaan enään, vaikka vuosikaudet nuorena itkinkin asian tiimoilta. Näin on hyvä, tyydyn tähän.
Olen kokenut molemmat ääripäät, eivätkä ne toimineet. Pitkä suhteeni muuttui järkiliitoksi, mutta vähäinen seksi rassasi, mutta ei vaan haluttanut.
Sitten oli pari vuotta kestänyt intohimoon perustunut suhde, joka sekään ei toiminut, kun muu ei pelannut kuin seksi.
Nyt on menossa suhde, joka on näiden välistä. Sängyssä menee kiihkeästi, mutta se ei ole ainoa yhdistävä tekijä. On myös yhteinen harrastus.
Niin, tällä kokemuksella sanon, että tämä viimeinen on paras. Eka suhde oli kuin oltais kämppäkavereita, toinen läkähdytti epävarmuudellaan ja oli kaikenkaikkiaan raskasta aikaa. Nyt on hyvä.
Olet nainen. Osuinko?
Hyvä aihe! Olen järki-ihminen, mutta on minulla myös tunteet. En anna tunteille liikaa valtaa, vaan päätän asioista järjellä. Jos tunnen ihastusta(perhosia vatsassa, ujoutta) miestä kohtaa, ja jos järkikin(mies ei vaikuta miltään epämääräiseltä hyypiöltä) sanoo et anna mennä, niin silloin lähden mukaan.
En hyppää suhteeseen noin vain "ihastuksissani" koskaan! Käyn läpi suuren prosessin järjellä, jolloin mietin kannattaako eli miehen elämäntilanne ja -laatu, luonne, onko mahdolliset "viat" liian suuria, mielenkiinnon kohteet yms. Jos löytyy häiritsevä tekijä, esim. miehen työ on reissaamista, en ala suhteeseen koska en halua olla "yksin suhteessa".
Voin sanoa olleeni yhden kerran rakastunut, enkä halua kokea sitä uudelleen. Suhteesta ei tullut mitään, elimme hetken huumaa ja se siitä. Joten sanon, että todellakin kannattaa kuunnella myös järjen ääntä. esim. vaikka mies olisi muuten täydellinen, niin jos miehelle maistuu viina liian usein, hän 99% varmuudella tuskin tulee siitä koskaan muuttumaan parempaan, vaikka hän niin kuinka lupaisi. Tällöin järki menee tunteiden edelle.
Ihastuminen riittää suhteeseen, koska se muuttuu myöhemmin rakkaudeksi. Suuria rakastumisen tunteita en edes odota, joutuisin luultavasti järki-ihmisenä näin elämään yksin koko elämän ;-)
"Suuria rakastumisen tunteita en edes odota, joutuisin luultavasti järki-ihmisenä näin elämään yksin koko elämän ;-) "
Juurihan kerroit, että olet kerran oikein rakastunutkin. Siis pystyt siihen. Mutta oi ja voi, miksi mielestäsi rakastut vain niihin, joita järkesi ei kelpuuta? Miksi ei se, mikä on järkevämpää, ole yleensä myös rakastuttavampaa?
Just näin!
Olen seurustellut mieheni kanssa 2,5 vuotta joista virallisesti asuttu yhdessä vuosi. Intohimoa ja rakkautta on. En ikinä voisi kuvitella suhdetta, jossa niitä ei olisi. Se kaikkein suurin kauhukuva, mitä voin keksiä. En tajua mitä ihmettä täällä puhutaan intohimon ailahtelevuudesta, hiipuvuudesta jne. Kyllä se on ihan vakaata ja jatkuvaa, kun sitä on. Ihastumisen ja rakastumisen fysikaaliset huumautumiset (hormonit) häipyvät 1-2 vuoden kuluttua. Kyllä kai jokainen järkevä ihminen osaa erottaa intohimonsa tunnehuumasta. Jos kokee toisen kaikinpuolin ihanaksi ja seksikkääksi ja suhteen hyväksi, niin luonnollisesti kokee häntä kohtaan intohimoa. Tämä on aivan luonnollinen asia. Epäilen, että täällä ei tiedetä mitä koko intohimo edes tarkoittaa. Se on sellainen mukava jännite, joka miehen ja naisen välillä kuuluu olla, jos he ovat rakastavaisia eivätkä kavereita. Se on toisaalta hyvin yllätyksetöntä. Sitä, että tietää reagoivansa siihen omaan rakkaaseensa jokaikinen päivä kiihoittumalla. Luonto on määrännyt, että mies ja nainen harrastavat seksiä. Silloin miehen ja naisen välisen kumppanuuden kuuluu olla seksuaalisväritteistä, muuten ollaan menty pieleen luonnon ohjeistuksista.
Olen 22-vuotias, ollut nyt parisuhteessa reilut 4 vuotta parhaan naispuoleisen ystäväni kanssa. Asumme yhdessä.
Listaan kohdat jotka osuvat meihin:
Jos kumppani on ennemminkin hyvä ystävä, jonka kanssa arki on sujuvaa ja mukavaa.
Kyllä!
Onko kukaan valinnut kumppania esimerkiksi siksi, että tämä on luonteeltaan sopiva, vaikka suurta rakkautta ei häntä kohtaan tuntisikaan?
Kyllä
Voiko suhde toimia, jos kumppanin valinta pohjautuu järkeen eikä niinkään tunteisiin?
Hyvin toimii suhde
Millaista seksi on tällaisessa suhteessa?
On ihan hyvää seksiä ja tarpeeksi usein.
Voiko ihminen olla tyytyväinen tai jopa onnellinen suhteessa, jossa kaikki muu on periaatteessa ihan hyvin, mutta jossa ei ole intohimoista rakkautta?
Olen tyytyväinen ja useimmiten onnellinen.
Jos elät tällaisessa suhteessa, oletko ajatellut olla siinä lopun ikääsi vai koetko sen vain jonkinlaiseksi välivaiheeksi ennen todellisen rakkauden löytymistä?
Elän tässä suhteessa nyt toistaiseksi ja odottelen että kyllästynkö tähän, löydänkö sen todellisen rakkauden vai miten käy. Luultavasti kun lähden työn perässä ulkomaille loppuu parisuhde.
"Elän tässä suhteessa nyt toistaiseksi ja odottelen että kyllästynkö tähän, löydänkö sen todellisen rakkauden vai miten käy. Luultavasti kun lähden työn perässä ulkomaille loppuu parisuhde."
Huh, olet varmaan myös ollut tarpeeksi "järkevä" (lue: "kiero") ollaksesi vilauttamatta näitä suunnitelmiasi kumppanillesi. Ei siis avioliittoa tiedossa, kuten aikamies eikä pikkupoika tekisi, kun tilanteen on noin pitkälle vienyt. Hyväksikäyttäminen on siis "järkevää"? Keksin edelleenkin tässä tapauksessa parempia vaihtoehtoja tuolle sanalle. Kyseessä on siis koko ihmissuhteen teeskenteleminen, joka toisilta miehiltä näyttää hyvin sujuvan.
Olin 17 vuotta suhteessa josta puuttui tunteet ja intohimo. Eikä edes järkisyitä ollut. Mies vaan oli niin voimakastahtoinen että ei laskenut minua menemään. Ja alunalkaenkin hän painosti minut suhteeseen. Seksi oli aina tylsää jopa vastenmielistä. Mies oli minulle kuin kaveri. Kyllä tuollainen suhde masentaa. Ehkä miehet pystyvät seksiin ilman tunteita mutta minä en halua enää sellaista. Olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
Mies itsekin kyllästyi haluttomuuteeni. Haki humalassa muuta jännitystä. Sain sitten erottua, mutta vaikeaa se oli sillä mies ei olisi millään päästänyt.
eihän kaikki suhteet johda avioliittoon ja kaikkihan sen tietää. onko avioliittoon päättymättömät suhteet hyväksikäyttöä mielestäsi? ehkä ko. pari on keskustellut asiasta tai tytöllä samat ajatukset, joten aika äkäseen tuomitset edellsien kirjoittajan...
Kyllähän tuota tuli valittua tämä nykyinen mies lähinnä järkiperustein. Toki sitä siinä alkuvaiheessa vähän ihastunut saatoin olla, mutta ihan järkisyin minä tätä suhdetta lähdin eteenpäin viemään. 27 vuotiaana ei ollut kovinkaan helppoa löytää omiin perhesuunnitelmiin sopivaa miestä jota vieläpä rakastaisi, joten tyydyin sitten toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon, eli mieheen joka sopi suunitelmiini ja jonka kanssa tulen toimeen. Nyt olemme olleet jo yli 11 vuotta yhdessä, on kolme lasta, vakaa suhde, farmari audi ja iso omakotitalo. Suhdekin toimii ihan hyvin, toki se tunneskaala on ollut pienempi tämän nykyisen mieheni kanssa kuin kenenkään muun miehen jota olen elämäni aikana tapaillut, mutta ainakin näin pitkässä suhteessa se on oikeastan ollut lähinnä vain hyvä asia. Ei meillä niitä hirmuisia riitoja tai muitakaan "huonoja" tunteita ole paljoa ollut, mutta eipä tosin sitten ole ollut sitä rakastamisen ihanuuttakaan, enemmänkin vain kumppanuutta ja mukavaa yhdessäoloa. Hellyyttä ja intohimoa on toki aina ollut, eikä seksistäkään ole ainakaan minulle jäänyt mitään valittamisen aihetta, sitä on ehkä noin 5-10 kertaa kuukaudessa joka on ainakin minusta ihan riittävästi näin pitkässä suhteessa. Olemme käyneet lomilla myös ihan kahdestaankin ilman lapsia rentoutumassa ja sitä intohimoa sekä parisuhdetta työstämässä. Kyllä minä olen ajatellut näin myös jatkaa ainakin seuraavat 10 vuotta, ehkä sitä "oikeaa rakkautta" lähden metsästämään sitten viisikymppisenä kunhan lapset lähtevät kotoa tai suhteemme muuttuu radikaalisti, mutta eipä ole oikeastaan paljoa kiinnostanut tuo rakkauden löytäminen, ihan hyvä on ollut näinkin. Olen saanut tästä suhteessa kaiken sen mitä olen halunnutkin, ehkä jopa hieman enemmänkin. Enkä todellakaan usko että asiat olisivat yhtään sen paremmin vaikka miestä olisinkin syvästi rakastanut suhteen alkuvaiheessa, sillä eiköhän ne tunteet olisi laimentuneet tälle nykyiselle tasolle jo vuosia sitten.
Miehen valitsin aikoinaan sen perusteella että meillä oli hyvin samanlaiset tavoitteet mitä perheeseen ja siihen mitä 30-50 vuotiaana aikoo oikein tehdä elämässään. Mies on ollut hyvin luotettava kumppani, mutta myös todella hyvä harkitsemaan ja ennenkaikkea suunnittelemaan asioita etukäteen ja kun minäkin olen vähän sen luontoinen, niin kaikista elämän isoista asioita olemme voineet yhdessä päättää, ihan sulassa sovussa ilman riitelyä, eikä mitään katkeruutta tai pettämistä ole suhteemme kuulunut. Jos mies pettäisi tai alkaisi ryyppämään tai vaikka lihomaan hirveästi, niin kyllä minä hänet sen takia oitis jättäisin ja myös hänkin tietää sen. Toki sitä on aina jostain pikkuasioista joutunut tässä suhteessa tinkimään ja nytkin minä sitä koiraa enemmän elämääni toivon kuin rakkautta. Harmi vain että mies haluaa sisutaa yhden huoneen omaan käyttöönsä kuntosaliksi vastineeksi siitä että saisin tuon koiran hankkia. No, liekkö tämä meidän suhteemme nyt tähän koira asiaan kuitenkaan kaatuu.