arpoja

Olen nyt juossut maraton mielessä 3-4 krt/vk 3 kk ajan, sitä ennen lähinnä satunnaista juoksua usean vuoden aikana. Olen 25 v mies ja en ylipainoinen, mutta mikään "juoksija" en koskaan ole ollut. Eilen juoksin 21 km lenkin aikaan 2.10 ja tuntui että paukkuja vielä olisi ollut, polvet vaan tuntui olevan kovilla kun tien reunaa juoksin. Muutaman pitkän lenkin olen tehnyt tätäkin ennen, pituutta siis n. 20 km suunnilleen.

Onko järkeä lähteä tällä kunnolla edes koittamaan maratonia syyskuun alussa? Varsinkin kun elokuussa töiden vuoksi en yksinkertaisesti pysty täysillä treenaamaan (työtunteja n 100/vko). Maraton on kuitenkin ilmeisesti täysin eri asia kuin 2 x puolimaraton, rasitus kumuloituu matkan kaksinkertaistuessa. Ja minun vauhdilla maratoniin menisi sitten varmasta 5 h joka kuulostaa tosi pitkältä juoksulta, tosin luulen että aikaa juostessa puolikas menisi 2 h joka olisi huomattavasti mukavampikin.

Mitä mieltä olette, kannattaisiko vaan lähteä puolikkaalle ja testata oma kunto vai kannattaako lähteä maratonia kokeilemaan? Onelmaksi tulee lähinnä se että syksyllä on enää harvoja maratoneja johon pääsisi, joten jos ei nyt syksyllä tule maratonia kokeiltua niin sitten menee ensi kevääseen. Ja onko muita juoksijoita joiden on mahdoton laatia raskaan ja epäsäännöllisen työn vuoksi tarkkaa harjoitusohjelmaa, olisipa 8-16 työt niin ei olisi ongelmaa, käytännössä minulla on 3-4 päivässä viikonssa töitä 12-24 h joten näinä päivinä ei lenkki millään onnistu.

Miten olette ihmiset ratkaisseet työn ja urheilun sovittamisen keskenään?
2158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lähtisin juoksemaan maratonin.
Peruskuntoa on, mutta ei mitään merkittävämpiä vaivoja. Voithan vielä vähintään kuukautta ennen aiottua maratonia juosta hitaasti 25-26 km:n lenkin.
Muutaman kuukauden aktiivisella harjoittelulla itsekin juoksin ensimmäisen maratonin.
Se, että elokuussa et voi täysillä treenata, ei haittaa mitään. Joka tapauksessa viimeisen kuukauden aikana kannattaa vähentää harjoituksen määrää. Treenaat sen minkä helposti ehdit.

Maratonilla lähdet tarpeeksi hiljaa ja kirit jälkimmäisellä puolikkaalla, jos on varaa. Pääset varmasti reilusti alle viiden tunnin.
Itse olen aina juossut jälkimmäisen puoliskon nopeammin kuin ensimmäisen ja sehän tarkoittaa, että aloitus on ollut varovainen.

Äänestä

Minua kiinnostaa sama
Yritän nyt treenata vielä puolikasta varten, ja olen huomannut että ongelmani on se että en saa viikolla juostua.
Jonnkinverran olen asiasta mutu tuntumalla kuullut, että suositellaan että harjoittelet maratoonia varten mielummin kuin puolikasta. Harjoittelu on aika paljon samaa, paitsi viikonloppuiset pitkät juoksut ovat pitempiä kuin mitä puolikkaassa on. Lihasten täytyy tottua liikkumaan. Ja kuulemma - siis kuulemma, haluat juosta vasta sitten kun tiedät että saat sen loppuun asti juostua.

Mutta lykkyä nyt kuitenkin. Minä aion yrittää samaa.

Nyrkki säänto on että älä ensimmäistä puolikasta kovin nopeasti juokse, ei kannata väsyä puolivälissä. Mielummin hitaammin jotta jaksat sitten loppuun asti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kksaf kirjoitti:

Olen nyt juossut maraton mielessä 3-4 krt/vk 3 kk ajan, sitä ennen lähinnä satunnaista juoksua usean vuoden aikana. Olen 25 v mies ja en ylipainoinen, mutta mikään "juoksija" en koskaan ole ollut. Eilen juoksin 21 km lenkin aikaan 2.10 ja tuntui että paukkuja vielä olisi ollut, polvet vaan tuntui olevan kovilla kun tien reunaa juoksin. Muutaman pitkän lenkin olen tehnyt tätäkin ennen, pituutta siis n. 20 km suunnilleen.

Onko järkeä lähteä tällä kunnolla edes koittamaan maratonia syyskuun alussa? Varsinkin kun elokuussa töiden vuoksi en yksinkertaisesti pysty täysillä treenaamaan (työtunteja n 100/vko). Maraton on kuitenkin ilmeisesti täysin eri asia kuin 2 x puolimaraton, rasitus kumuloituu matkan kaksinkertaistuessa. Ja minun vauhdilla maratoniin menisi sitten varmasta 5 h joka kuulostaa tosi pitkältä juoksulta, tosin luulen että aikaa juostessa puolikas menisi 2 h joka olisi huomattavasti mukavampikin.

Mitä mieltä olette, kannattaisiko vaan lähteä puolikkaalle ja testata oma kunto vai kannattaako lähteä maratonia kokeilemaan? Onelmaksi tulee lähinnä se että syksyllä on enää harvoja maratoneja johon pääsisi, joten jos ei nyt syksyllä tule maratonia kokeiltua niin sitten menee ensi kevääseen. Ja onko muita juoksijoita joiden on mahdoton laatia raskaan ja epäsäännöllisen työn vuoksi tarkkaa harjoitusohjelmaa, olisipa 8-16 työt niin ei olisi ongelmaa, käytännössä minulla on 3-4 päivässä viikonssa töitä 12-24 h joten näinä päivinä ei lenkki millään onnistu.

Miten olette ihmiset ratkaisseet työn ja urheilun sovittamisen keskenään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu