Mieheni rakastui ystäväpariskunnan rouvaan alkuvuodesta ja jo maaliskuun lopussa hän muutti pois kotoa ja kertoi, että meillä ei ole koskaan mitään ollutkaan ja hänen on pakko erota. Yhteinen lapsemme on 12-vuotias ja lisäksi meillä on kaksi lasta hänen aikaisemmasta avioliitostaan! Tuo nainen muutti hänen luokseen kuukauden kuluttua ja draama jatkuu. Mieheni laittoi heti eron vireille, mutta jotenkin minä en vaan ole valmis eroamaan. Onko joku palannut yhteen puolison kanssa, vaikka puoliso olisi jo asunut toisen naisen kanssa?? Onko siiniä mitään järkeä?
Paluu yhteen mahdollinen?
hyppytorni
211457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ihmeessä tahtoisit vielä takaisin kun olette jo virallisesti AVIOeronneet? Ottiko miehesi sinusta eron.
Mieti lapsia, äkkiä menevät sekaisin kun äiti on sekaisin ja isi juoksee naapurin haaroissa. Ties mitä keksivät ahdistukseensa. Hoida itsesi kuntoon ja aloita uusi elämä..
on tehnyt nyt virheen ja kuvittelee että elämä lähtee käyntiin sen naapurin rouvan kanssa.
Voit kohta hykerrellä naurusta kun huomaavat ettei juttu toimikaan! Harvoin tollaiset jutut lähtee pelaamaan..
Mut miks sä tahdot miehen takas..et ole valmis eroamaan...luopumaanko? Etkä kykene käsittelee asiaa? Käy juttelemassa jossain ennen kuin teet mitään ratkaisuja. Elämä on arvokasta! Ei se yhteen miehen vätykseen kaadu. Nih.
miehen saamisesta takaisin. Sillä sä vain pitkität pääsyäsi uuden elämän alkuun. Jos se on sanonut sulle, ette koskaan mitään ollutkaan (mikä ei tietenkään oo totta, hän vain uuden suhteen hehkussa näkee sut negatiivisesti) hän tuskin sua haluaa enää takaisin. Aloita miettimällä suhteenne ja miehen huonoja puolia ja valheellisuutta sekä sitä, voisitko vielä luottaa häneen, jos hän tulisi takaisin. Ja pakota itsesi uskomaan, ettei hän enää tuu takasin. Muuten odotat koko ajan etkä pääse eteenpäin. Kaikkeahan voi tapahtua, mutta koska sä oot jätetty osapuoli, se ei oo susta kiinni, vaan mies ei todellakaan halua olla sun kanssa. Sinuna en ottaisi noin tehnyttä miestä takaisin, vaikka hän joskus sitä haluaisikin, mutta jos niin käy, sä voit tietysti päättää toisin. Mutta jos mies jättää, täytyy uskoa, että se ei rakasta eikä halua takaisin. Ja sen jälkeen nostaa pää pystyyn ja alkaa pikku hiljaa etsiä uusia ilonaiheita elämässään. Muuten jää pateettisen surkeaksi haaveilijaksi, joka ei pääse eteenpäin. Mua ei petetty, mutta jätettiin, ja pääsin yllättävänkin nopeasti siitä yli, kun aina, kuin meinas kaiho iskeä tolkutin itselleni, että se ei enää tuu takaisin, ei halua. Lisäksi hänkin jätti mut tavalla, jonka vuoksi tiedän, etten voisi enää luottaa hänen rakkauteensa, jos aloittaisimme uudelleen. Ja silloin se ei enää olisi sitä rakkautta ja se suhde ja se mies, joka kerran oli.
Jotkut ukot on just tuota! Niin mulkusta talutettavia idiootteja, että ihan hävettää!!
Itse olen ollut aviksessa äijän kanssa, joka juoksi nuorten naisten perässä ja aina otin takaisin, kun "tosirakkaus" sitten hällä laimeni..
Ei sitä peliä kuule jaksa! Kun sain muksut teineiksi, panin ukon meneen lopullisesti, sen suhteet oli syöny mua liikaa, ja ukko oli muuttunut mulle ihan yhdentekeväksi.
Nyt on erosta jo kolme vuotta, lapset ovat aikuisia ja olen tullut mummiksi, mikä on maailman ihanin asia ja exäni soittelee edelleen minulle viikoittain ja ruinaa takaisin. Höh!
Joten, vaikka miehesi takaisin tulisikin, aina tulee uusia ihastuksia, kun on sille tielle lähtenyt.
SINUN rakkaus siinä loppuu...miehesi ei ymmärrä koko käsitystä, hänellä puristaa vain housuissa ja vieraat naiset himottaa.
Älä tuhlaa omaa elämääsi vaan käännä uusi sivu elämässäsi ja anna paskan mennä. Ei se suhteenne enää takaisin palautuisi, aina vaivaisi sinua heidän hellät hetkensä ja naimisensa, se syö ihmistä.
"Miehesi on tehnyt nyt virheen...... voit kohta hykerrellä naurusta..." Onkohan tuo aikuisen kirjoittamaa? Eppäile. Mikä virhe se on, jos ei vaan ole toista ihmistä kohtaan enää sitä tunteen paloa??? Mitä hykertelemistä siinä on jos toisen tunne-elämä on sekaisin. Asiat vaan menee niinkuin ne menee. Kaikkia avioliittoja ei vain ole tarkoitettu kestämään; ne ihmiset eivät ole tehty toisilleen arkielämää silmälläpitäen. Mikä pirun koston himo iskee ihmiseen (jätettyyn sellaiseen), jos suhde loppuu??? Eikö asioita voisi vaan ajatella järjen kautta? Jos suhde loppuu, niin ei muuta kun "kerää varusteet jäältä ja kohti uutta vaihtoa". Niin se vaan männöö....
vastauksista. Olen keskustellut asiasta ystävien ja ammatti-ihmisenkin kanssa ja tiedän, että minun taitaa olla vaikea luopua. Siksi kysyinkin onko tässä mitään järkeä. Minulla vaan on voimkkaita tunteita häntä kohtaan ja kun noita lapsia on jo kahdesta eri äidista ja ovat asuneet kaikki meillä koko ajan. Mieheni haluaa kaksi vanhinta lasta luokseen asumaan. joten sisarukset erotetaan toisistaan. Minä haluan, että poikani asuu minun kanssa eikä tuon naapurin rouvan hoteissa. Mieheni haki eroa pikaisesti parin viikon jälkeen, kun tämä juttu oli tullut julki, mutta harkinta-aika jatkuu melkein vuoden loppuun alkuun asti. Itse en ole tottunut tekemään hätiköityjä päätöksiä. Olen tosiaan jo hykerrellyt monta kertaa, kun olen kuullut, että tuossa uudessakin suhteessa alkaa arki kolahtaa vastaan. Hankalinta tässä on se, että he ilmeisesti haluavat kotiimme asumaan osituksen jälkeen. No, koitan ottaa rauhallisesti ja elää elämääni ihan normaalisti. Sekaisin en ole ollut lasten aikana, olemme eläneet ihan normaalisti, vaikka isä ei kotona asukaan.
äijällä on lapsia kahdelle eri muijalle ja meni kimppaan naapurin rouvan kanssa! Avian täysin toivoton tapaus, ei moisen perään kannata itkeä! Jos jos joskus edes yrittää takaisin, niin lyöt paistinpannulla tai hommaa se rouvan ex-mies lyömään.
Mutta ei välttämättä, kun ne tunteet siinä uudessakin suhteessa tuppaa väljähtymään ajan myötä.
Ja useinko tuo vaihtamalla paranee, kun se oma minä tulee mukaan kuitenkin siihen uuteenkin suhteeseen.
Siinäs tunteetonta tekstiä... Voisko ajatella niin, että ku niitä lapsia väännetään, ni jonkinmoinen vastuu liitosta ja sen kestävyydestä jää molemmille... vosikos... kun kaikki yli 25 vuotiaat tietää kyllä ettei ruusutarhaa ole, elämää vaan...
Joo, kosto loukkaa eniten sen hautojaa, mutta kyllä jotkut aikuiset miehet on ihan kestämättömiä kakroita... ap:kin ex-ukkelilla jo kahden liiton lapset... ... ...
"Mikä pirun koston himo iskee ihmiseen (jätettyyn sellaiseen), jos suhde loppuu??? Eikö asioita voisi vaan ajatella järjen kautta?"
meikäläinen ainakin luottaa eroasioissa puhtaaseen ja kylmään järkeen, nimittäin kun olemme joskus puhuneet vaimoni kanssa uskottomuduesta, olen tehnyt selväksi, että jos hän joskus lähtee toisen matkaan, teen kaikkien osapuolten elämästä helvetin. jos vaimo on onneton liitossa ja ajattelee puhtaasti järjellään, hän eroaa, ei lähde toisen matkaan :-)
rationaalista, eiks niin?
Hyvä vanhan liiton "mies".
Jos olet huomannut, kun paljaalla panee, voi seurata jälkeläisiä. Ja ennen kaikkea on niiden elämästä huolehdittava, koska nykyiset aikuiset ovat jo mennyttä kauraa jolla ei erityistä väliä ole.
Sama viesti kaikille edellisille. Lapset, lapset ja lapset. Ja se plii plaa että "lapsi sopeutuu kaikkeen" ja "Lapsi on onnellinen vain jos vanhemmat ovat joka hetki 100 % onnellisia ja mennä koohottavat kunkin tunteensa perässä" voi jäädä saman tien kirjoittamatta.
Ap:lle: ymmärrän ristiriitaiset tunteesi ja toiveesi siitä että lapsellasi ja lapsipuolillasi olisi perheen tapainen. Näyttää kuitenkin siltä, että tämä mies on yksinkertaisesti ihan hunsvotti, kypsymätön ja vastuuton otus, jollaiset olisi parasta steriloida jo nuorella iällä. Huono homma, hoida nyt hyvin itsesi ja lapsesi, ja mieti suhtautumisesi miehen vanhempiin lapsiparkoihin. Sääliksi käy eniten ehkä heitä.
Ei mahdollista eikä mitään järkeä. Hän voi haluta tulla takaisin tulevaisuudessa mutta olet hullu jos otat takasin. Sinuna muuttasin kauas heistä ja alota oma elämäs. Veikkaan vaikka mitä että mies on ollut monen muunkin naisen kanssa teiän yhteiselonne aikana, sory vaan. Tosi paska äijä.
Jos miehesi todella haluaa takaisin ja sinä haluat hänet myös, niin unohda täällä kommentoivien puheet. Ota hänet takaisin ja sillä hyvä.
Tosin ensin on syytä käydä lävitse aivan kaikki asiat, joita ei ole käsitelty. Siis aivan kaikki. Jos näin ei tehdä, niin sitten on melko turhaa palata yhteen. Joku ammattilainenkin on sanonut, että ero pitäisi tehdä samalla harkinnalla kuin naimisiin meno. Harmi vain se, että usein kumpaakaan ei tehdä tarpeeksi suurella harkinnalla.
Itse erosin vuosia sitten ja myöhemmin alkoi harmittamaan se, että erotilanteessa asioita ei selvitetty. Olisi ollut syytä fiksusti puhua ja jutella läpi kaikki ne jutut, joiden takia halusin eroa. Kun tuon tekee kunnolla, niin sitten voi erota hyvällä omalla tunnolla.
Joo. Mä olen palannut yhteen exän kans, KAIKKI asiat puitiin läpi ja kaiken piti olla taas kunnossa.
Meni puoli vuotta ja kärähti työkaverinsa kanssa saunaillassa lauteilla naimisesta, jonka ystävällisesti toinen työkaverinsa minulle ilmoitti.
Paskat ne uudelleenyrittelyt mitään kannata! Jos on perso akkojen pilluille, on sitä jatkossakin!
Ja jos selvinpäin malttaakin sen molonsa vain oman eukon haaroissa pitää, viina muuttaa senkin asian..
Sä oot niin oikeessa, niin oikeessa!
Mutta niin totta...niin totta. Noin se menee...valitettavasti! Jos ei olis tullu naapurin rouva, niin sitten joku muu, jossain vaiheessa. Kun pettää kerran, pettää toisenkin! EROA!
mieltä, ei se suhteen uudelleen lämmittäminen kanna, kun luottamus on menny niin se on menny.
Ei siinä mitkään puhumiset enään auta, tehty mitä tehty.
Näin on. Kun toinen on kunnolla mokannu ja haluaa kuitenkin vielä yrittää, se on semmoista elämä sen jälkeen, että epäilee toista kaikista illanvietoista, vaikka olisi kunnollakin..
Eipä paljon huvita hellyyttä kumppanille antaa, kun tietää, että se on nuollu jonku toisenkin värkkiä ja itelle ei halua enää pahaa mieltä tuottaa ja antautua enää suhteelle avoimin mielin. Sehän nimittäin VOI taas tehdä aviorikoksen, vaikka päissään.
Se on semmoista se oleminen, että kumppani ei ole enää speciaali, vaan joku ukonrähjä vierellä. Aika yhdentekevä, siis...
jep jep!
Hyviä kommentteja asiasta täällä.
Itse petettynä ja jätettynä ex aviomiehenä olisin vielä hetki sitten saattanut ottaa ex-än takaisin,
mutta samassa tahdissa kuin oloni parani, haluni takaisin ottamiseen väheni, kunnes tajusin että ei enää ikinä, sillä ei ollut ensimmäinen , ei toinen, ei kolmas ei ..... pettäminen kyseessä. Lasten vuoksi jaksoin uskoa parempaan, sitä ei koskaan tullut.
En vihaa häntä, päinvastoin rakastan, mutta terveellä tavalla sitä ihmistä mikä hän joskus oli.
Kummassakin löytyy sikoja, niin miehissä kuin naisissakin.