Minulla on avomieheni kanssa ero käynnissä, tai siis eropäätös tehty jo reilu kuukausi sitten, mutta nyt käytännön järjestelyt loppusuoralla.
Olenkin tässä pohtinut miten kummallinen onkaan ihmismieli. En ollut suhteemme loppuaikoina kovinkaan onnellinen ja mietin joskus olisiko parempi erota. En kuitenkaan asiaa ikinä ääneen sanonu, vaan halusin jatkaa yrittämistä, koska kuitenkin rakastin (ja rakastan edelleen) miestäni. Kyseessä on vielä ensirakkaus.
Pari kuukautta sitten mieheni ilmoittikin , että on pohtinut yhdessä oloamme ja jonkin aikaa elimme miettimisvaihetta, jonka aikana halunnut erota. Mieheni kuitenkin päätyi eroamisen olevan paras ratkaisu.
Eromme ei ole ollut erityisen julma. Sovussa olemme pystyneet asiat hoitamaan. Yritämme pysyä ystävinä.
Silti minuun sattuu, sattuu niin valtavasti! En tiedä johtuuko se tästä jätetyn roolista vai mistä.. Tunnen oloni huonoksi ja hylätyksi :( Vaikka suhteemme ei ollut mikään unelma, kaipaan sitä valtavasti. Joten voin vain yrittää kuvitella sitä tuskaa, kun joku menettää ihan oikeasti "täydellisen" kumppanin ja suhteen. Järjelläni osaan ajatella, että ratkaisu on mitä luultavimmin oikea, mutta tunteet ei sitä ymmärrä. Tämä on minulle tarvitsemani itsenäistymisen ja henkilökohtaisen kasvun paikka, jonka olenkin tiennyt itseltäni jääneen välistä seurustelun aikana. Kai se luopumisen tuska vaan on niin käsittämättömän suuri. Ja hyvähän se on että käy tällaisia tunteita läpi, tiedänpähän oikeasti rakastaneeni ja omaavani inhimilliset tunteet. Silti pelkään tätä tulevaa aikaa, jonka aikana pitäisi päästä asian yli ja jatkaa elämää..
Olenkin tässä pohtinut miten kummallinen onkaan ihmismieli. En ollut suhteemme loppuaikoina kovinkaan onnellinen ja mietin joskus olisiko parempi erota. En kuitenkaan asiaa ikinä ääneen sanonu, vaan halusin jatkaa yrittämistä, koska kuitenkin rakastin (ja rakastan edelleen) miestäni. Kyseessä on vielä ensirakkaus.
Pari kuukautta sitten mieheni ilmoittikin , että on pohtinut yhdessä oloamme ja jonkin aikaa elimme miettimisvaihetta, jonka aikana halunnut erota. Mieheni kuitenkin päätyi eroamisen olevan paras ratkaisu.
Eromme ei ole ollut erityisen julma. Sovussa olemme pystyneet asiat hoitamaan. Yritämme pysyä ystävinä.
Silti minuun sattuu, sattuu niin valtavasti! En tiedä johtuuko se tästä jätetyn roolista vai mistä.. Tunnen oloni huonoksi ja hylätyksi :( Vaikka suhteemme ei ollut mikään unelma, kaipaan sitä valtavasti. Joten voin vain yrittää kuvitella sitä tuskaa, kun joku menettää ihan oikeasti "täydellisen" kumppanin ja suhteen. Järjelläni osaan ajatella, että ratkaisu on mitä luultavimmin oikea, mutta tunteet ei sitä ymmärrä. Tämä on minulle tarvitsemani itsenäistymisen ja henkilökohtaisen kasvun paikka, jonka olenkin tiennyt itseltäni jääneen välistä seurustelun aikana. Kai se luopumisen tuska vaan on niin käsittämättömän suuri. Ja hyvähän se on että käy tällaisia tunteita läpi, tiedänpähän oikeasti rakastaneeni ja omaavani inhimilliset tunteet. Silti pelkään tätä tulevaa aikaa, jonka aikana pitäisi päästä asian yli ja jatkaa elämää..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eroaminen on aina tuskaa. Tunteet menee alas ja ylös... Turvaa Jumalaan!
Lainaa/osta kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy. Luettuasi kirjaa huomaat samaistuvasi, näin uskon. Suru ja pettymys kuuluvat osana eroprosessiin ja monet muut tunteet, jotka on hyvä läpikäydä ja purkaa eron jälkeen, vain siten voi eheytyä uudeksi upeaksi itsekseen. Kirjaa käytetään perusteoksena eroseminaareissa, jotka ovat vertaisryhmiä eron kokeneille. Itse olen osallistunut eroseminaariin, ja siitä minulla on vain positiivisia kokemuksia.
Jos et tuntisi tuskaa ja ahdistusta niin voisi jopa sanoa, että et ole edes rakastanut. Kaipaus, luopumisen ja menettämisen tunne kuuluvat eroon. En uskokaan, että kukaan voi erota mistään ja minkäänlaisesta suhteesta ilman noita tunteita, vaikka suhde olisi ollut kuinka kamala. Kuuluu asiaan. Kuten myös tulevaisuuden pohtiminen ja ehkä jopa pelko: miten tästä eteenpäin? Vanhan ja kokeneen neuvo: turvaa ystäviin ja sukulaisiin. Puhu. Se auttaa. Kun olet käynyt asian läpi, voit jatkaa elämääsi jotenkin rikkaampana ja ehkä viisaampana. Joidenkin vuosien päästä katsot nykyistä tilannettasi ja hymyilet anteeksiantavasti sekä entiselle puolisollesi ja itsellesi. Toteat, että olihan se.. niin-in. Ihmisen elämää. Vaikeaa, mutta vaistämätöntä.
Ihmistä ei ole tarkoitettu eroamaan! Vain aivan läpeensä mädästä suhteesta voi erota hyvin mielin.
Me ihmiset kasvamme siihen, että kiinnymme tiettyihin kasvoihin, tiettyyn ihmiseen. Se tulee sieltä aina äiti-lapsi -suhteesta saakka, jolloin opimme hahmottamaan ihmiskasvoja. Muodostamme niin rankan tunnesiteen, että sen rikki repiminen sattuu vääjäämättä!
Tämän ymmärtäminen helpottaa. Sillä totuushan on, että eivät ne sopivat kumppanit maailmasta lopu. Sopivampaa voi saada tilalle.
Entä mitä sitten on onnellisuus parisuhteessa? Minkä te menetitte? Se on sitä, että puoliso vastaa toisen tärkeimpiin emotionaalisiin tarpeisiin riittävän usein. Yleensä tuo asia on korjattavissa, mikäli haluja on. Miehesi nyt sitten valitsi lapsellisemman tien ja oli tunteittensa vietävissä.
Parasta on, kun varmistaa, että toinen on sopiva ennen kuin antaa sydämensä. Siinä saa mennä vaikka vuosi tai kaksikin seurustelusta. Pitää sen ihastuslinjalla. Sitten kun sitoudutaan, niin tehdään se kunnolla. Sinun tilanteessasi paras olisi tietysti ollut se, että olisitte korjanneet suhteenne siten, että molemmat vastaisivat toistensa tarpeisiin.
hei, itse kesäkuun alussa eronneena avomiehestä yhteisellä päätöksellä sovussa, voin kertoa että pahalta se tuntuu vaikka kuinka tietäisit sen olevan järkevä ratkaisu. ei se että eroaa toisesta tarkoita että rakkaus loppuisi samantien, meilläkin päätös tehtiin kuukausi ennen kun mies muutti pois. eli tiedossa oli että toinen lähtee, mutta se sattuu ja kovaa ei siihen voi varautua. itselläni oli miltei 4vuoden avoliitto takana. se on vaan opeteltava päivä kerrallaan elämään yksin ja toimimaan. anna itsellesi ja tunteillesi aikaa, paraneminen kestää, mutta kyllä se siitä. tsemppiä.
Osaat rakastaa ja tuntea. Ole ylpeä itsestäsi. Jatka vaan eteenpäin. Ajan kanssa tunteet selkiytyvät.