Rantaparkkeeraus

Kyllä täytyy ihmetellä, mikä on tämä tyhjä alue rantaravintoloiden ja gallerianpihan välillä. Autojen parkkeeraus kiellettiin, että eivät jäätelökioskin asiakkaat jää auton alle. Jäätelökioski muutti gallerian seinustalle, koska asiakkaat häipyivät parkkeerauskiellon takia. Nyt kaikki autot ovat jälleen jäätelökioskin asiakkaan vaarana ja todella pienellä alueella. Miksi isompaa parkkialuetta ei saa käyttää? Muutenkin ranta on näiden hienojen kesäkelien takia tyhjänä, mutta ei saa edes lämpimässä autossa katsella merimaisemia. Hoh, hoijaa!
28915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Se on juuri sitä kuin joillain on niin valtava narsistinen päättämiskiima, pakko huseerata ja päättää joka asiassa.
Tullinranna tulisi antaa kehittyä vapaasti ihmisten ehdoilla.

Tulee mieleen Rovaniemellä viime kesänä oleet vanhat markkinat jotka onnistuivat yli odotusten, syytä yllättävään menestykseen arveltiin löytyvän päättäjistä jotka loistivat poissaolollaan.

Äänestä

ja tuli mieleen "kävelykadun" työmaata katsellessanikin, että siinä jää muutama kauppaliike kivasti pimentoon, kun ei ole tarpeeksi lähellä parkkitilaa. Aivan varmasti vaikuttaa asiakasmääriin ja negatiivisesti

Äänestä
  • Eikö Kemiläiset jaksa muutamaa metriä kävellä. Kävelykadut on jo joka kaupungissa (paitsi Kemissä) ja liikkeet niiden varrella voivat hyvin. Mene katsomaan vaikka Ouluun tai Rovaniemelle miten pärjäävät liikkeet kävelykadun varrella.

    Äänestä

  • R678 kirjoitti:

    Eikö Kemiläiset jaksa muutamaa metriä kävellä. Kävelykadut on jo joka kaupungissa (paitsi Kemissä) ja liikkeet niiden varrella voivat hyvin. Mene katsomaan vaikka Ouluun tai Rovaniemelle miten pärjäävät liikkeet kävelykadun varrella.

    saa auton parkkiin kahden metrin päähän vai toiseen kultasepänliikkeeseen, johon pitää kävellä autolta 100 metriä niin tietysti menen ensiksimainittuun.

    Ehkä olen laiska kävelemään. Kemin kadut ovat tuulisia, pimeitä ja luotu autoiluun. Jos haluan kävelyliikuntaa, menen metsään tai rantaan . Ostoksille pitää päästä autolla.

    Oulu ja Rovaniemi ovat erikseen, siellä on oikeat kävelykadut ja paljon liikkeitä. Täysin eri asia kuin Kemin aneeminen kadunpätkä ja pari hassua puotia

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    R678 älä hyvä ihminen vertaa Oulua tai Rovaniemeä Kemiin ja Kemin "kävelykatuun". Herranpieksut, Kemin "kävelykatu" tulee olemaan mitä, noin 20 metriä. Jonka varrella on mitä, 2-3 kauppaa.
    Onhan se aivan onnetonta, ketä varten tommonen pätkä pitää muuttaa "kävelykaduksi"??
    Oulussa on sentään kauppoja, kuppiloita ja tapahtumia kävelykadun varrella...

    ja toinen asia; käytiin eilen pyöräilemässä sisäsatamassa, pitkästä aikaa. Mitä ihmettä varten, tai ketä varten se 20 metrin matka on kielletty autoilta??

    Kemi on nimensä mukainen: Ihmekaupunki, jossa tehdään ihme päätöksiä.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Aikaisempi kirjoittaja antoi ymmärtää että kävelykadun takia joutuu kävelemään 100 m päästäkseen kultasepän liikkeeseen. Mutta jos kävelykatu on 20 m pitkä niin miten siitä tulee se 100 m? Vaikka kävelykatua ei olisikaan niin ei sitä silti saa aina sitä autoaan juuri siihen liikkeen eteen. Kävelemään joutuu kuitenkin.

    Miksi ihmeessä pitäisi saada ajaa läpi siitä sisäsataman kohdasta? Ei se läpiajo palvele muita kuin tyhjänpäiväisen pillurallin ajajia. Aikuiset ihmiset käyvät kyttäämässä ketä istuu terasseilla.

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    saa auton parkkiin kahden metrin päähän vai toiseen kultasepänliikkeeseen, johon pitää kävellä autolta 100 metriä niin tietysti menen ensiksimainittuun.

    Ehkä olen laiska kävelemään. Kemin kadut ovat tuulisia, pimeitä ja luotu autoiluun. Jos haluan kävelyliikuntaa, menen metsään tai rantaan . Ostoksille pitää päästä autolla.

    Oulu ja Rovaniemi ovat erikseen, siellä on oikeat kävelykadut ja paljon liikkeitä. Täysin eri asia kuin Kemin aneeminen kadunpätkä ja pari hassua puotia

    siihen, kummassa on paremmat
    - valikoimat
    - hinnat
    - palvelu

    en siihen, kumpi sattuu olemaan lähempänä

    Äänestä

  • Johnny Walker kirjoitti:

    jättää kauemmaksi.

    Rannassa oli kätevä käydä ajelemassa ja oli kivaa, kun auton sai jättää ihan siihen terassien ja jätskikojujen viereen. Tänä kesänä ei ole tullut käytyä koko rannalla

    Äänestä

  • laiskuus maksaa kirjoitti:

    siihen, kummassa on paremmat
    - valikoimat
    - hinnat
    - palvelu

    en siihen, kumpi sattuu olemaan lähempänä

    Yksikään tuon "kävelykadun" liikkeistä ei ole toimialansa paras Kemissä. Paras oikea kultasepänliikekin löytyy sieltä Valtakadun yläpäästä.

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    saa auton parkkiin kahden metrin päähän vai toiseen kultasepänliikkeeseen, johon pitää kävellä autolta 100 metriä niin tietysti menen ensiksimainittuun.

    Ehkä olen laiska kävelemään. Kemin kadut ovat tuulisia, pimeitä ja luotu autoiluun. Jos haluan kävelyliikuntaa, menen metsään tai rantaan . Ostoksille pitää päästä autolla.

    Oulu ja Rovaniemi ovat erikseen, siellä on oikeat kävelykadut ja paljon liikkeitä. Täysin eri asia kuin Kemin aneeminen kadunpätkä ja pari hassua puotia

    Kyl siinä jotain vikaa on, kun palvelut lähtee karkuun? Esim; Yliopiston aptekki ainaskin muuttaa pois kävelykadun läheisyydestä, menee todennäköisesti entisen euromarketin tiloihin. Siellä ainakin löytyy parkkitilaa, nykypaikassa taitaa nippanappa kaks inva-autoa mahtua pysäköimään. Siinä talossa on muutekin aikasta tyhjää ja tyhjenee lisää. Sääli että Kemin kaupunki näivettyy ja tyhjenee. kohta keskustassa ei ole kuin punainen risti, palastusarmeija sekä pari muuta kirppistä.

    Äänestä

  • Kauno Koodi kirjoitti:

    Aivan totta, rannassa oli kiva ajella silloin kun siellä pystyi ajelemaan. Nyt sinne ei kannata mennä kuin pyörällä, jos silläkään. Ja tuo "kävelykadun" pätkä on ihmeellinen päätös. Kun sitä alettiin puuhaamaan, niin olisi luullut, että se idea kehittyisi vielä enemmän. Että tulisi edes jotain toimintaa. Mutta nyt; pätkä katua kiinni ja siinä se.
    Tottakai jossain on vikaa ja paljonkin. Mutta tämä johnny walker, joka tuntui olevan perillä tästä asiasta, voisi ehkä kertoa, miksi Kemin keskusta kuihtuu kuin pyy maailmanlopun edellä??

    Äänestä

  • 30 kirjoitti:

    Yksikään tuon "kävelykadun" liikkeistä ei ole toimialansa paras Kemissä. Paras oikea kultasepänliikekin löytyy sieltä Valtakadun yläpäästä.

    ...se on vaan semmoinen "kemin kerma" joka nimen (ja hintatason) vuoksi sinne menee ja elvistelee, että tämä on sitten ostettu itse kultaseppäsuvulta.
    Mutta jokainen tyylillään... Itse haluan vähän raikkaamaa linjaa ja hinnat kohdilleen, SEKÄ sen asiakaspalvelun.

    Äänestä

  • Ypypyä kirjoitti:

    timanttiset ja kultajouset..... Jos raikkaampi linja tarkoittaa jokaisen kaulassa roikkuvaa muotikrääsää niin siitä vaan, jokainen tyylillään.

    Äänestä

  • Kauno Koodi kirjoitti:

    Kyl siinä jotain vikaa on, kun palvelut lähtee karkuun? Esim; Yliopiston aptekki ainaskin muuttaa pois kävelykadun läheisyydestä, menee todennäköisesti entisen euromarketin tiloihin. Siellä ainakin löytyy parkkitilaa, nykypaikassa taitaa nippanappa kaks inva-autoa mahtua pysäköimään. Siinä talossa on muutekin aikasta tyhjää ja tyhjenee lisää. Sääli että Kemin kaupunki näivettyy ja tyhjenee. kohta keskustassa ei ole kuin punainen risti, palastusarmeija sekä pari muuta kirppistä.

    Ei riitä asiakkaita Kemissä

    Äänestä

  • duunari55 kirjoitti:

    Aivan totta, rannassa oli kiva ajella silloin kun siellä pystyi ajelemaan. Nyt sinne ei kannata mennä kuin pyörällä, jos silläkään. Ja tuo "kävelykadun" pätkä on ihmeellinen päätös. Kun sitä alettiin puuhaamaan, niin olisi luullut, että se idea kehittyisi vielä enemmän. Että tulisi edes jotain toimintaa. Mutta nyt; pätkä katua kiinni ja siinä se.
    Tottakai jossain on vikaa ja paljonkin. Mutta tämä johnny walker, joka tuntui olevan perillä tästä asiasta, voisi ehkä kertoa, miksi Kemin keskusta kuihtuu kuin pyy maailmanlopun edellä??

    Miksi Kemin keskusta näivettyy. Syitä on varmaan monia. Väestön ikääntyminen. Väestön väheneminen eli varsinkin nuorten pois muutto kun ei ole sopivia opiskelupaikkoja eikä töitä. Lama kukkarossa ja korvien välissä. Jos lähes ainoat huvit ovat vittuilu, kotona murjottaminen ja pilluralli niin aivan varmasti näivettyy. Jos keskusta halutaan säilyttää elinvoimaisena niin ihmisten pitää lähteä ulos ja käyttää keskustan palveluja - ravintoloita ja kahviloita, kauppoja ja kioskeja. Pitää tavata ihmisiä muuallakin kuin netissä. Olla ystävällinen toisille eikä heti alkaa aukomaan päätään. Lopettaa valitus ja tehdä itse jotain asian eteen.

    Äänestä

  • varma tieto kirjoitti:

    Ei riitä asiakkaita Kemissä

    No niimpä kuuluu lähtevän. Eipä ole keskustassa kohta mitään, saas nähä millon "antikaisen-talo" tyhjenee kokonaan?

    Äänestä

se on hyvä että ranta on suljettu, aina kävi motoristeja ulisuttamassa justiin siinä missä eniten oli ihmisiä rannalla nauttimassa, ja hippoppari teinejä ulvottamassa musiikkia basssot täysillä...säälittävää!

Äänestä
  • siinäpä tuli jonny walkerilta eväitä kaupungin kehittämiseen. Ei muuta kuin tuumasta toimeen jonny, niin alkaa lyyti kirjottaan. Sie voisit aloittaa. Jäämme odottamaan, millaista täällä on kesällä 2011.

    Äänestä

  • just joo ja dippadai kirjoitti:

    siinäpä tuli jonny walkerilta eväitä kaupungin kehittämiseen. Ei muuta kuin tuumasta toimeen jonny, niin alkaa lyyti kirjottaan. Sie voisit aloittaa. Jäämme odottamaan, millaista täällä on kesällä 2011.

    näytti rantaa, ei ketään siellä....

    Äänestä

  • just joo ja dippadai kirjoitti:

    siinäpä tuli jonny walkerilta eväitä kaupungin kehittämiseen. Ei muuta kuin tuumasta toimeen jonny, niin alkaa lyyti kirjottaan. Sie voisit aloittaa. Jäämme odottamaan, millaista täällä on kesällä 2011.

    Kertoisitko itse "just joo ja dippadai" että miten se keskustan näivettyminen pitäisi estää. Kaikki ehdotukset ovat varmasti tervetulleita. Minä käytän osaltani keskustan palveluja nyt ja tulevaisuudessa. Lamalle en voi mitään vai pitäisikö voida kun sanoo sen syyksi? Pillurallia ajamallako se pysyy elinvoimaisena?

    Äänestä

  • Niin no nykyäänhän siellä ei tosiaankaan ole mitään eikä ketään. Ei ihmisiä eikä ääntä.

    Äänestä

Tosi hyvä päätös. Autoille ihan riittävästi tilaa pysäköidä autonsa. Jopa tuolla torilla on tilaa. Pieni liikunta tekee hyvää meille kaikille. Aivan upea ranta. Turvallista käveleskellä ja oleskella. Toivotaan vielä paljon upeita päiviä.

Äänestä
  • Kesällä pannaan kukkaruukkuja tielle vaikka jalankulkijoille on ihan oma kaista aidattuna meren vieressä. Eikö mahdu?. Kuinka moni viitsii lähteä torilta kävelemään, ei moni ja sen huomaa. Ranta palvelee nykyään vain niitä jotka pyöräilee kaljaa kittaamaan. Palvelee yksityisyrittäjiä aurinkoisina päivinä. Tämäkö oli tarkoitus?. Talvella tie poikki kuukausia lumilinnan takia. Ois ihan kiva vaan ajaa ohi ja katsoa maisemia ohi ajellessa. Ranta palvelee kaljalla kävijöitä. Ja sanotaan Kemiläisesten yhteiseksi olohuoneeksi, just. Yrittäjät keräävät kaljanmyyntituloja ja paljonko he sijoittivat rantaan. Muistatteko, paljonko väkeä oli kun läpiajo oli sallittu? Väkeä istui autoissa katselemassa maisemia, jos alueella ei muuten olisi ollut ketään. Oli edes jotakin elämää. Tällaiset rajoitukset rajottaa ihmisten liikkumista ja tulokset on nähtävissä. Tokihan tehtyjä päätöksiä ei muuteta, ei tietenkään. Pidetään kiinni siitä, että on omituinen suljettu tila, jossa voisi ihan hyvin olla autoja, koska ne ei olisi kenenkään tiellä. Kun kaikki tukkii autoineen, mopoineen pienelle alueelle jäätelökioskin eteen, varmasti vielä vahinkoja sattuu, jos ei ole jo sattunut.

    Kyllä on mennyt ahdasmieliseksi tämä autoilu. Kävelykatukin on kuin huono vitsi. Katotaanpas kuinka paljon siellä sitten on väkeä? Rannassahan ei ole, kuin niinä iltoina kun tarkenee ryypätä ulkosalla.

    Äänestä

  • päätös kirjoitti:

    Kesällä pannaan kukkaruukkuja tielle vaikka jalankulkijoille on ihan oma kaista aidattuna meren vieressä. Eikö mahdu?. Kuinka moni viitsii lähteä torilta kävelemään, ei moni ja sen huomaa. Ranta palvelee nykyään vain niitä jotka pyöräilee kaljaa kittaamaan. Palvelee yksityisyrittäjiä aurinkoisina päivinä. Tämäkö oli tarkoitus?. Talvella tie poikki kuukausia lumilinnan takia. Ois ihan kiva vaan ajaa ohi ja katsoa maisemia ohi ajellessa. Ranta palvelee kaljalla kävijöitä. Ja sanotaan Kemiläisesten yhteiseksi olohuoneeksi, just. Yrittäjät keräävät kaljanmyyntituloja ja paljonko he sijoittivat rantaan. Muistatteko, paljonko väkeä oli kun läpiajo oli sallittu? Väkeä istui autoissa katselemassa maisemia, jos alueella ei muuten olisi ollut ketään. Oli edes jotakin elämää. Tällaiset rajoitukset rajottaa ihmisten liikkumista ja tulokset on nähtävissä. Tokihan tehtyjä päätöksiä ei muuteta, ei tietenkään. Pidetään kiinni siitä, että on omituinen suljettu tila, jossa voisi ihan hyvin olla autoja, koska ne ei olisi kenenkään tiellä. Kun kaikki tukkii autoineen, mopoineen pienelle alueelle jäätelökioskin eteen, varmasti vielä vahinkoja sattuu, jos ei ole jo sattunut.

    Kyllä on mennyt ahdasmieliseksi tämä autoilu. Kävelykatukin on kuin huono vitsi. Katotaanpas kuinka paljon siellä sitten on väkeä? Rannassahan ei ole, kuin niinä iltoina kun tarkenee ryypätä ulkosalla.

    Niin, katsokaapas kemin web-kameraa. Outo tyhjä alue. Eikä porukkaa juuri koskaan. Nyt on kun on kesän kuumin päivä.

    Äänestä

  • tosiontosion kirjoitti:

    Niin, katsokaapas kemin web-kameraa. Outo tyhjä alue. Eikä porukkaa juuri koskaan. Nyt on kun on kesän kuumin päivä.

    Arvoisat suomi24:n kemi-palstan kirjoittajat. Jos rannan sulkeminen vaivaa, ottakaa
    selvää päättäjistä jotka ovat asian takana ja kysykää heiltä niin ei tarvi täällä arvuutella/viisastella.
    (pöytäkirjat löytyy helposti kemin sivuilta).

    Äänestä

  • tosiontosion kirjoitti:

    Niin, katsokaapas kemin web-kameraa. Outo tyhjä alue. Eikä porukkaa juuri koskaan. Nyt on kun on kesän kuumin päivä.

    Heinäkuu on hiljaista aikaa Kemissä. Suurin osa kemiläisistä taitaa lomailla ja olla pois paikkakunnalta. Siksi ranta on melko hiljainen. Siellä on muutama satunnainen kemiläinen kulkija ja vieraileva lomalainen. Kemi ei ole sellainen kesäkaupunki, mikä vetäisi turisteja läjäpäin. On ihan hyvä, että meillä on tällainen ihana ranta ilman autojen pakokaasuja ja ajoneuvojen hurinaa. Voi sitä merimaisemaa ihailla ilman autoa.

    Äänestä

  • KK kirjoitti:

    Arvoisat suomi24:n kemi-palstan kirjoittajat. Jos rannan sulkeminen vaivaa, ottakaa
    selvää päättäjistä jotka ovat asian takana ja kysykää heiltä niin ei tarvi täällä arvuutella/viisastella.
    (pöytäkirjat löytyy helposti kemin sivuilta).

    Arvuutellut/viisastellut? Mitä varten tämä palsta on? Kerrankin kirjoitetaan asiaa, eikä jotkain mamu-juttuja.! Se ranta on yhteisillä veromarkoilla rakennettu, kai meillä kemiläisillä on asiaa edes mahdollista arvostella- Mielipidekyselyjä ei aiheesta ole tehty. Nyt se palvelee yksityisyrittäjiä.
    Kun kesäterassien edustalle rakennetaan isommille veneille uusi laituri, niin se kohdentuu pieneen osaan väestöä. Kenellä niitä isoja veneitä on? Todennäköisesti aita ympärille, ettei luksuspaatit joudu ilkivallan kohteeksi? mitäs me sitten töllistellään?

    Ranta on pikkuvirkamiesten temmellyskenttä, ja rahaa uusiin laitureihin ja aallonmurtajiin Kemillä riittää, vaikka ne palvelevat vain pientä joukkoa. Muuhunhan sitä ei riitäkkään.

    Äänestä

  • KK kirjoitti:

    Arvoisat suomi24:n kemi-palstan kirjoittajat. Jos rannan sulkeminen vaivaa, ottakaa
    selvää päättäjistä jotka ovat asian takana ja kysykää heiltä niin ei tarvi täällä arvuutella/viisastella.
    (pöytäkirjat löytyy helposti kemin sivuilta).

    kun olen niitä äänestänyt. Kaipa gallupit ja kyselyt asioista on tehty, ennen kuin katu on suljettu.

    Ainakin minun pitää työssäni ensiksi tehdä suunnitelma tarpeesta ja kartoittaa hyödyt, haitat, mahdollisuudet ja uhkat. Olen ilman muuta olettanut, että kunnalliset päättäjät toimivat nykyaikana samoin.

    Eivätkö? Sepä merkillistä, ottaen huomioon, että tulosvastuusta myös kunnallisella puolella on jauhettu jo vuosikausia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

outoja päätöksiä kirjoitti:

Kyllä täytyy ihmetellä, mikä on tämä tyhjä alue rantaravintoloiden ja gallerianpihan välillä. Autojen parkkeeraus kiellettiin, että eivät jäätelökioskin asiakkaat jää auton alle. Jäätelökioski muutti gallerian seinustalle, koska asiakkaat häipyivät parkkeerauskiellon takia. Nyt kaikki autot ovat jälleen jäätelökioskin asiakkaan vaarana ja todella pienellä alueella. Miksi isompaa parkkialuetta ei saa käyttää? Muutenkin ranta on näiden hienojen kesäkelien takia tyhjänä, mutta ei saa edes lämpimässä autossa katsella merimaisemia. Hoh, hoijaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu