Naiset tyytymättömän näköisiä

Miesnäkökulmasta olen huomannut, että nuoret (18-30v) naiset yllättävän usein näyttää tyytymättömiltä. "Olisin mieluummin muualla" -ilmettä tulee yhä useammin vastaan katukuvassa, palveluammateissa ja yöelämässä. Olen ehkä perehtynyt ilmeisiin ja eleisiin normaalia enemmän psykologian koulutukseni kautta, mutta havainnot tältä kesältä ovat kaikkiaan uusia ja kiinnostavia.

Onnellisuus näkyy kasvoilta aitona ja omistautuneena hymynä, jota ainakaan minulle ei pysty kukaan teeskentelemään. Tätä "rehellistä hymyä" tapaa lähinnä enää naisilta, jotka ovat tulleet äideiksi ja löytäneet sisäisen balanssinsa tämän kokemuksen kautta. Olisiko todella niin, että yhä useampi sinkkunainen haaveilee sellaisesta elämäntyylistä, jota ei Suomen oloissa ole saatavilla? Tämä selittäisi onnellisuuskokemusten vähenemisen ja on paljon mahdollista johtuen maailmalla palvottujen naisidolien hulppeasta lifestylestä.

Toisaalta tyytymätöntä ilmettä esiintyy nyt hyvin paljon myös niillä nuorilla naisilla, jotka kulkevat jonkinlaisen miehen kainalossa. Tämäkin viittaa siihen, että unelmat ovat olleet monta pykälää korkeammalla kuin saavutettavissa oleva todellisuus. Nämä unelmat liittyvät kumppanin ja parisuhteen ohella moniin muihin elämän alueisiin, kuten työpaikkaan, asuinpaikkaan, harrastuksiin ja kaveripiiriin.

Yhtä kaikki, tutustuminen uusiin ja kiinnostaviin ihmisiin olisi paljon helpompaa, jos pystyy nauttimaan tästä hetkestä. Miehenä voin sanoa että mielenkiinto laskee melkoisesti jos naisella on "tahdon muualle"-fiilis ja vaikeuksia olla tilanteessa läsnä. Mitä maksaa keskittyä hetki ja jutella avoimesti?

Lopulta onhan asia niin, että meidän miesten tehtävä on tehdä naiset onnellisiksi. Se on vaan pirun vaikeaa, kun enää ei anneta edes mahdollisuutta iloiseen ja avoimeen tutustumiseen!!
271652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Uskon että kyse on usein juuri tästä, ett naisella ei sitten enemmän tai vähemmän suuret odotukset toteudu parisuhteessa ja perheessä pienen alkuhuuman jälkeen! Olen myös seurannut viime aikoina enemmän "vähän sivu silmällä" ja huomannut, että varsinkin naiset jotka ovat sellaisen ulkonaiseltaan olemukseltaan ainakin jonkin verran kovan jätkän kanssa, niin he eivät näytä kovin tyytyväisiltä vaan ilmeisesti joutuvat aika paljon sietämään jätkän mielen oikkuja!

Sen sijaan hillitymmän tai vähän nörtähtävän näköisen miehen kanssa olevat pariskunnat näyttävät tyytyväisemmiltä! No eihän nämä asiat toki aina ole yks yhteen...

Onko se teevee, kirjat, oma luulo omasta korkeasta tasosta vai mikä, joka nostaa niitä odotuksia liikaa?

Äänestä
  • "Sen sijaan hillitymmän tai vähän nörtähtävän näköisen miehen kanssa olevat pariskunnat näyttävät tyytyväisemmiltä!"

    Olen itse pistänyt saman merkille. Olen kehittänyt tällaisille pariskunnille nimityksen "yliopistopariskunnat", koska näissä usein mies (ja nainenkin) näyttää vähän nössöltä, mutta samalla kiltiltä ja älykkäältä. Ja usein nuo pariskunnat kuljeskelevat hymyssä suin ja juttu luistaa - viihtyvät siis selvästi keskenään.

    Kun taas niissä pariskunnissa, joissa jätkä on sellainen lihaksikkaan oloinen ja komea "jääkiekkoilija" tai "raksajätkä", on nainenkin usein hyvin kaunis, mutta harvoin iloisen näköinen. Pikemminkin kuin myrkyn niellyt.

    Johtuneeko sitten siitä, että näissä jälkimmäisissä tapauksissa mies tosiaan on selkeästi hallitseva ja naisella ei paljoa ole sanomista kaapin paikkaan, kun taas "yliopistopariskunnissa" keskusteluyhteys pelaa paremmin? Mene ja tiedä.

    Äänestä

Entäs sitten nuorten, ja vähän vanhempienkin naisten tapa puhua narisevalla äänellä ? Mitäs siihen sanot ?

Äänestä

Aloittaja, olet todella oikeassa mitä kirjoitit.
Olen itse iloisemman puoleinen ihminen, ja tunnen olevani outolintu nykynaisten keskuudessa...

Äänestä
  • Onko tyytymättömän näköisyys sitten nirppanokkaisuutta? Vai kenties ylimielisyyttä?

    Tottahan ne koppavatkin naiset alkaa mukautua kansan riveihin, viimeistään siinä vaiheessa kun tulee kolmekymmentä mittariin ja muutama muksu.

    Äänestä

Täysin saman huomannut olen minäkin. Olisiko niin että hyvännäköisillä naisilla ulkoiset paineet muodostuu liian koviksi. Mies, auto, asunto, kaikki pitää olla niin tikissä kunnossa ettei valikoima riitä / kukkaronnyörit kestä. Kun sitten saadaan komea urheilijamies, sen kova luonne ei vastaakkaan kauniin naisen empaattisiin tarpeisiin. Nopea auto, joka ei olekkaan arkipäivässä yhtään käytännöllinen. Hieno asunto, jonka maksaminen ja ylläpito tulee helvetin kalliiksi. Kulissit on kunnossa mutta henkisesti eletään ihan karsinassa.

Tunnen nyt reilun kaksvitosen tyttösen joka oli nuorempana kova urheilija, todella iloinen ja positiivinen, tiukan muodokas ulkonäkö riitti moneen kauneuskilpailuun. Miesodotukset älyttömän korkealla. Löysi jalkapalloilijan ja meni heti naimisiin. Jo kuukauden päästä iloinen ilme oli muuttunut tyyliin "tässäkö se nyt oli". Säteilevä hymy on poissa. Naimisiin päästyään hän lopetti heti kuntoilun, lakkasi meikkaamasta, turposi kuin pullataikina, vaikkei yrityksistä huolimatta tullut raskaaksi.

Sääli hänen miestään. Aavistuksen realistisempi ote ja molempien elämä olis tuhannesti helpompaa.

Äänestä

taidatte arvioida hieman yläkanttiin ihmisten lukemisen taidon pelkän hymyn perusteella.

Äänestä

Miehenä voin sanoa että se ratkaisee eniten, miten uusi/tuntematon nainen sinua katsoo.

a) hymyilevästi = PLUSSA
b) hymyilevästi katsoen suoraan silmiin = ISO PLUSSA
c) hymyilevästi, suoraan silmiin, kiinnostuneella katseella = JALAT MENEE ALTA
d) naama peruslukemilla = MITÄÄNSANOMATON
e) kyllästyneesti = MIINUS
f) väsyneen kyllästyneesti ja vaivautuneesti = ISO MIINUS
g) poissaolevasti, epäilevästi ja muualle tuijottaen = NEVER TUOLLAISTA VANHAAPIIKAA.

Äänestä
  • No en minä ainakaan ujona ihmisenä ala hymyillä tuntemattomille ihmisille, jos ei juuri sillä hetkellä satu joku mukava asia erityisesti hymyilyttämään. Hyville tutuille sen sijaan hymyilen aina nähtäessä. Eikös siitä täällä meillä päin miehet saisi ihan vääriä käsityksiä, jos yhtäkkiä nuoret naiset alkaisivat kaduilla katselemaan silmiin ja hymyilemään? Sitähän saattaisi tietynsorttinen ihminen pitää jo suunnilleen kosintana. Ilmapiiri nyt ei vaan Suomessa ole kauhean iloinen ja vapautunut, totta kai se vaikuttaa ihmisiin. Tietysti sitä parantaisi, jos ihmiset vaan päättäisivät alkaa hymyillä enemmän, mutta sittenhän se ei olisi sitä aitoa hymyä jonka tunnistaa aidoksi, jos ei kerran aihetta ilolle ole.

    Luulenpa, niin kuin täällä on jo todettu, että ulkopuolelta tulevat vaatimukset siitä millaista elämää kenenkin pitäisi elää, miltä näyttää ja mitä asioita saavuttaa, jotta olisi jotain, voi pistää mielen matalaksi. Vaikka itselle riittäisi suht. vaatimatonkin elämä, niin monesti tuntuu että se ei ole tarpeeksi muille. Pitäisi tietää hyvin tarkkaan kuka on ja mitä elämältään haluaa ja minä vuonna, suunnilleen jo heti peruskoulun / lukion / amiksen jälkeen tai viimeistään siinä vaiheessa kun erehtyy menemään työhaastatteluun. Ei riitä, että on kyvykäs ja halukas työhön, vaan pitää tietää omat tavoitteet kymmeneksi vuodeksi eteenpäin, täytyy osata analysoida oma itsensä palasiin ja osata ja olla valmis tekemään kaikkea yhtäaikaa, ja siltikin tarjolla on monesti vain jotain määräaikaisia töitä jos niitäkään ja kuitenkin sun täytyy olla valmis sitoutumaan ja antamaan kaikkes. Se on hyvin hankalaa, jos kukaan eikä mikään tässä maailmassa ole valmis sitoutumaan suhun / muhun. Ympäriltä toitotetaan sellaista viestiä, että tee töitä ja sitoudu ja ole sellainen ja tällainen, jos et, niin et ole oikein mitään. Ei tarvitse kuin lukea nettipalstoja ja lehtiä, niin huomaa millainen elämä on hyväksyttyä ja arvostettua ja millainen ei. Kaikkien pitäisi yhtäkkiä olla jotain erityistä. En itse koe asioita ihan näin synkkinä, koska en ota näitä paineita kovin vakavasti, mutta voin hyvin kuvitella, että tänä aikana moni nuori voi ottaakin, joten ei ole ihme jos suupielet näyttää alaspäin. Tähän kun vielä lisätään toimimaton parisuhde liian suurine vaatimuksineen ja ulkonäköpaineet joita myöskin tulee tuutin täydeltä ihan mihin vain pääsi käännät... (sekä tietyssä iässä odotetaan, että tuot maailmaan uusia ihmisenalkuja).

    Olen varmasti onnellinen sitten jos elän vanhaksi eikä kukaan enää odota minulta mitään.

    Äänestä

  • mulla taas päinvastoin. En kestä lipevää hymyä ja suoraan silmiin tuijottelua. Ns. halpa flirtti on tyhmintä mitä tiedän. Ihmiset harrastaa sitä suuresti kohentaakseen olematonta itsetuntoaan.
    Parasta on vakava ilme ja älykäs katse. Tietysti juttusille päästessä hymy silloin kun on huvittava juttu ja ujous/hermostuneisuus saa tietysti hymyilemään, jolloin se on luonnollista.

    Äänestä

huomanneet, muutamilla tyttösillä silmätkin on jo kääntyneet aavistuksen keskelle päin. Niin ahkerasti kuunneltu iPodia ja tuijotettu suoraan eteenpäin aamusta iltaan. Kannattaisi joskus vähän vilkuilla sivullekin ja huomioida ympäröivää todellisuutta, ettei ihan pääse elämä ohi.

Äänestä
  • oli provo.

    Äänestä

  • Se johtuu tästä meidän pohjoisesta asuinpaikastamme. Täällä kun ei yksinkertaisesti ole juurikaan mitään katsottavaa. Miehet ovat persejalkaisia kaljamahoja maantien harmaissa (jos on enää sitäkään) hiuksissa. Ainut vaate mitä osataan päälle laittaa on t-paita, jalassa kulahtaneet verkkarit tai roikkuvat farkut. Todellakin katselen iPodistani mieluummin jotain komeaa heppua kuin näitä suomalaisia "lakanoita".
    p.s. sitä saa mitä tilaa

    Äänestä

  • vai. Se musiikki on miljoona kertaa mielenkiintosempaa kuin aivottomat miehet.

    Äänestä

Hyvä havainto. Olen pistänyt merkille vähän samaa, mutta mielestäni myös miesten ilme on melko lailla peruslukemilla. Suomessa ylipäätään kaikki tuntuvat tuijottavan bussissa tai junassa omaa laukkuaan, kännykkäänsä tai ulos. Kaikki naapurit ei edes vaivaudu tervehtimään sukupuoleen katsomatta. Toiseen ihmiseen lähinnä vilkaistaan. Mielenkiintoisinta on se, että tätä ilmenee suunnilleen samanikäisten naapureiden keskuudessa. Huomattavasti vanhemmat tai nuoremmat naapurit tervehtivät vapaammin. Juttelisin mielelläni niitä näitä ihmisten kanssa, mutta tuntuu, että Suomessa ollaan heti olettamassa, että yrittää iskeä ja niinhän se sitten usein on, että ajatus juttelemaan menosta jää ajatuksen asteelle. Kyllä iloiseen ihmiseen haluaa ja uskaltaa tutustua kaikkein mieluiten.

Äänestä
  • Tuo naapurien tervehtiminen on juuri hyvä esimerkki. Itselläni (mies 30v) keskustan kerrostalossa kukaan ei tervehdi, paitsi talonmies. Samassa rapussa asuu itseni ikäistä porukkaa, nähdään päivittäin käytävässä ja hississä. Joskus olen jopa yrittänyt aloittaa jutustelun, mutta vastapuolet tyytyy aina pieniin pään nyökäytyksiin. Ei sanaa saa suustaan tulemaan, saati sitten hymyä.

    Kun menen mökille pieneen maalaiskuntaan, kaiken ikäiset naapurit on heti iloisesti tervehtimässä ja juttelemassa. Mistä tahansa. Se on todella vapauttavaa ja luo ihmisen luontaisesti tarvitsemia sosiaalisia ympyröitä. Välillä tekisi mieli ääneen tuumata kaupunkilaisille, että eläkää sitten netissä ja pienissä sisäpiireissänne, kun ette muuhun pysty.

    Terve ihminen huomioi ympäristönsä muut yksilöt ja pyrkii heidän kanssaan positiiviseen kommunikaatioon.

    Äänestä

  • jakke80 kirjoitti:

    Tuo naapurien tervehtiminen on juuri hyvä esimerkki. Itselläni (mies 30v) keskustan kerrostalossa kukaan ei tervehdi, paitsi talonmies. Samassa rapussa asuu itseni ikäistä porukkaa, nähdään päivittäin käytävässä ja hississä. Joskus olen jopa yrittänyt aloittaa jutustelun, mutta vastapuolet tyytyy aina pieniin pään nyökäytyksiin. Ei sanaa saa suustaan tulemaan, saati sitten hymyä.

    Kun menen mökille pieneen maalaiskuntaan, kaiken ikäiset naapurit on heti iloisesti tervehtimässä ja juttelemassa. Mistä tahansa. Se on todella vapauttavaa ja luo ihmisen luontaisesti tarvitsemia sosiaalisia ympyröitä. Välillä tekisi mieli ääneen tuumata kaupunkilaisille, että eläkää sitten netissä ja pienissä sisäpiireissänne, kun ette muuhun pysty.

    Terve ihminen huomioi ympäristönsä muut yksilöt ja pyrkii heidän kanssaan positiiviseen kommunikaatioon.

    se on mukavaa vaihtaa pari ystävällistä sanaa esim. naapurien kanssa MUTTA kun niiiiin monet ihmiset alkavat maanvaivaksi jos on ystävällinen. Eli pian koko rappu on oven takana pyytämässä kylään tai pihalle viettämään aikaa ja jos menee niin jutut alkaa lentämään ja pian kaikki onkin tietoisia toistensa yksityisasioista. Silloin kun ei ole itse paikalla, jutut alkavatkin leviämään jne. Se on ihmisen luonto sellainen, vaikkei aina pahalla tarkoittaisikaan. Se on tosiasia, ettei ihminen pysty repeämään joka paikkaan. Jos on liikaa ystäviä ja toimintaa, tulee pian hermoromahdus. Parempi että ne ystävät asuvat hieman etäämmällä toisistaan. Ihmiset kun sotkeutuvat toistensa asioihin liian tiukasti jos on toistensa seurassa ympäri vuorokauden.

    Äänestä

Ruikuti ruikuti. Miksi näillä palstoilla jatkuvasti joku mies tillittää sitä kuinka kadulla vastaan kävelevät tyttöset tai kaupan kassat tms. eivät katso heitä ja hymyile ja flirttaile. Miksi vitussa pitäisi? En minäkään naisena odota, että kaupan kassalla oleva mieshenkilö flirttaisi minulle, he tekevät vain työtään, rahastavat ostokset ja that's it, tehköön sen minun puolestani vaikka kuinka happamalla naamalla, kunhan asia hoituu. Ja entäs sitten kadulla kävelevät ihmiset, oikeasti, kyyläättekö ja hymyilettekö te myös jokaiselle vastaan tulevalle mummolle? Tuskin. Miksi kaikkien nuorten tyttöjen pitäisi teidät huomata? Hankkikaa itsetuntonne muualta.

Äänestä
  • ak, puhut asiaa.

    kun jatkuvasti jotain limanuljaskoja roikkuu liepeissä, helmoissa, pakaroissa, tisseissä kiinni ja jauhaa limaisia ällöttäviä juttujaan, eikä kunnioita sun yksityisyyttäsi, niin kyllä siinä aika äkkiä alkaa suupielet nuorelta naiselta maatakohden kaartumaan. ja jos ei muuten, niin vaikka väkisin vääntämällä, että saa olla rauhassa. myös otsan rypistely, jäätävä tuijotus ym. on täytynyt ottaa käyttöön. ei nuoret tytöt/naiset ole olemassa vaan sulostutaakseen olemassaolollaan jotain jäätyneitä äijiä.

    kantakaa huolta omasta asenteesta!

    Äänestä

  • pilaatte mun elämän kirjoitti:

    ak, puhut asiaa.

    Ei hymyilyn ja ystävällisen asenteen tarvitse olla vain flirttailua, toisen ihmisen hihassa roikkumista, mielistelyä tai koko ajan suupielet poskissa dollarihymyä vaan uskallusta olla oma itsensä, olla ystävällinen toisille ja huomioida tarvittaessa myös muut. Enkä tällä tarkoita sitä, että huonona päivänä pitäisi kulkea tekohymy päällä.. ei ei todellakaan! Mutta tuntuu, että ihmisillä on hirveästi kaikkia suojamuureja ympärillään.. ei voi hymyillä, ei voi katsoa vieraita ihmisiä silmiin, kun se voi luulla sitä ja tätä ja sitten se liimautuu kylkeen kiinni. Eikö vaan voisi olla sitä mitä on? Happama ilme on tehokas toisten ihmisten poiskarkottaja, mutta eikö voisi vastata nätisti, että nyt ei juttu jaksa kiinnostaa, hauskaa päivänjatkoa. Omalla asenteellaan ja toiminnallaan voi vaikuttaa myös siihen, kuinka toiset suhtautuvat sinuun ja sen voi tehdä nätisti myös silloin, kun haluaa olla itsekseen. Jos milloinkaan ei hymyilytä, se kertoo jotain tästä yhteiskunnasta.

    Tätä kirjoittaessani tulee olo, että olen kummajainen ajatuksineni. Ei suomalainen voi hymyillä kadulla tai jos niin tekee niin vähintään vastaantulijat katsovat kieroon. Mutta miksi sillä olisi mitään väliä.

    Äänestä

  • n30 kirjoitti:

    Syitä miksi minä näytän tyytymättömältä:

    -olen työtön, etsin koko ajan töitä ja kärsin tästä tilanteesta, vihaan työttömänä oloa.
    -Olen sinkku, en luota miehiin, koska olen saanut niin ikävää kohtelua aikaisemmin (tiedän etteivät kaikki ole samanlaisia ja salaa toivon löytäväni kunnollisen miehen)
    -en viihdy kaupungissa jossa asun, mutta en aio muuttaa ennenkuin tiedän että jossain on jotain parempaa takuu varmasti...

    suurin syy on tuo ensimmäinen, se vaikuttaa sitten osaltaan myös noihin muihinkin asioihin...

    Äänestä

  • n30 kirjoitti:

    Ei hymyilyn ja ystävällisen asenteen tarvitse olla vain flirttailua, toisen ihmisen hihassa roikkumista, mielistelyä tai koko ajan suupielet poskissa dollarihymyä vaan uskallusta olla oma itsensä, olla ystävällinen toisille ja huomioida tarvittaessa myös muut. Enkä tällä tarkoita sitä, että huonona päivänä pitäisi kulkea tekohymy päällä.. ei ei todellakaan! Mutta tuntuu, että ihmisillä on hirveästi kaikkia suojamuureja ympärillään.. ei voi hymyillä, ei voi katsoa vieraita ihmisiä silmiin, kun se voi luulla sitä ja tätä ja sitten se liimautuu kylkeen kiinni. Eikö vaan voisi olla sitä mitä on? Happama ilme on tehokas toisten ihmisten poiskarkottaja, mutta eikö voisi vastata nätisti, että nyt ei juttu jaksa kiinnostaa, hauskaa päivänjatkoa. Omalla asenteellaan ja toiminnallaan voi vaikuttaa myös siihen, kuinka toiset suhtautuvat sinuun ja sen voi tehdä nätisti myös silloin, kun haluaa olla itsekseen. Jos milloinkaan ei hymyilytä, se kertoo jotain tästä yhteiskunnasta.

    Tätä kirjoittaessani tulee olo, että olen kummajainen ajatuksineni. Ei suomalainen voi hymyillä kadulla tai jos niin tekee niin vähintään vastaantulijat katsovat kieroon. Mutta miksi sillä olisi mitään väliä.

    on niin että iloinen ilme ja katsekontakti houkuttelee ihmisiä juttusille. Ihmisillä liikkuu ajatukset jo olemassaoleviin ihmisiin ja asioihin. Eipä monikaan kaipaa arkena lisää ihmisiä elämäänsä. Toki silloin voi ja onkin hyvä olla ystävällinen, jos joku jotain tulee puhumaan. Mutta että vartavasten houkuttelisi ihmisiä luokseen.... suomalaiset on fiksua kansaa, enemmän ajattelijoita kuin päättömiä lörpöttelijöitä.

    Äänestä

Minä kyllä tunnustan, että näytän tarkoituksellisen tyytymättömältä kaupungilla kuljeksiessani. En ihan aina, toisinaan on niitä päiviä, että olen vähän kuin vahingossa uskomattoman hyvällä tuulella, vaatteet istuvat täydellisesti päälleni eikä mikään tunnu olevan pielessä. Sitten joku mielipuoli tulee suorasanaisesti - ja kovaan ääneen niin että kaikki muutkin varmasti kuulevat - tarjoamaan itseään minulle Anttilan dvd-osastolla kun katselen alennushyllyä ja minä haluaisin vain vajota maan alle. Voin täysin rehellisesti sanoa, etten milloinkaan astu ulos kämpästäni siinä toivossa, että saisin miesseuraa tai joidenkin älykääpiöiden nöyryyttävää huomiota. En pukeudu seksikkäästi, en näytä hyvältä, en ole edes söpö. Jos saan olla rauhassa pitämällä suupieleni alaspäin ja katseen kaukaisena, minulle on ihan sama vaikka joku minut nähdessään vetäisi johtopäätöksiä kaikista Suomen nuorista naisista.

Äänestä
  • komppaan sua dg. kirjoituksesi ja kokemuksesi voisi olla omani!

    Äänestä

  • niitäpanettaa kirjoitti:

    komppaan sua dg. kirjoituksesi ja kokemuksesi voisi olla omani!

    paneta ikinä? Jos ei, niin sitten voin ymmärtää kommenttisi mutta muuten en.

    Äänestä

  • komppaan

    Äänestä

  • hhhkhkju kirjoitti:

    paneta ikinä? Jos ei, niin sitten voin ymmärtää kommenttisi mutta muuten en.

    katsos kun joillekin seksi ei ole vain seksiä vaan jotain paljon merkityksellisempää ja kauniimpaa ja niimpä tuntemattomat ohikulkijat ei vaan kiinnosta... en ymmärrä tätä nykymaailman ajatusta, että yhdenyön jutut olisivat jotenkin tavoiteltava juttu. Itse on ottaisi miestä joka harrastaa sellaisia, se on vastenmielistä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OikeastiHyväMies kirjoitti:

Miesnäkökulmasta olen huomannut, että nuoret (18-30v) naiset yllättävän usein näyttää tyytymättömiltä. "Olisin mieluummin muualla" -ilmettä tulee yhä useammin vastaan katukuvassa, palveluammateissa ja yöelämässä. Olen ehkä perehtynyt ilmeisiin ja eleisiin normaalia enemmän psykologian koulutukseni kautta, mutta havainnot tältä kesältä ovat kaikkiaan uusia ja kiinnostavia.

Onnellisuus näkyy kasvoilta aitona ja omistautuneena hymynä, jota ainakaan minulle ei pysty kukaan teeskentelemään. Tätä "rehellistä hymyä" tapaa lähinnä enää naisilta, jotka ovat tulleet äideiksi ja löytäneet sisäisen balanssinsa tämän kokemuksen kautta. Olisiko todella niin, että yhä useampi sinkkunainen haaveilee sellaisesta elämäntyylistä, jota ei Suomen oloissa ole saatavilla? Tämä selittäisi onnellisuuskokemusten vähenemisen ja on paljon mahdollista johtuen maailmalla palvottujen naisidolien hulppeasta lifestylestä.

Toisaalta tyytymätöntä ilmettä esiintyy nyt hyvin paljon myös niillä nuorilla naisilla, jotka kulkevat jonkinlaisen miehen kainalossa. Tämäkin viittaa siihen, että unelmat ovat olleet monta pykälää korkeammalla kuin saavutettavissa oleva todellisuus. Nämä unelmat liittyvät kumppanin ja parisuhteen ohella moniin muihin elämän alueisiin, kuten työpaikkaan, asuinpaikkaan, harrastuksiin ja kaveripiiriin.

Yhtä kaikki, tutustuminen uusiin ja kiinnostaviin ihmisiin olisi paljon helpompaa, jos pystyy nauttimaan tästä hetkestä. Miehenä voin sanoa että mielenkiinto laskee melkoisesti jos naisella on "tahdon muualle"-fiilis ja vaikeuksia olla tilanteessa läsnä. Mitä maksaa keskittyä hetki ja jutella avoimesti?

Lopulta onhan asia niin, että meidän miesten tehtävä on tehdä naiset onnellisiksi. Se on vaan pirun vaikeaa, kun enää ei anneta edes mahdollisuutta iloiseen ja avoimeen tutustumiseen!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu