Leppä

Arvoisalle mr. Runontajalle kommentoisin, että edesmenneen isäni mielipide savusaunan lämmittämisestä oli suhteellisen jyrkkä (kulmassa on otettu huomioon Pohjois-Karjalan suoraviivaisuus).

Leppä on savultaan makea ja mieto. Leppä myös palaa heikommalla liekillä (lämpöarvo/kg). Leppä on kuitenkin yhtä femiini puu kuin kuuma koivu ja jalo omena. Leppä yleensä kasvaa lähes missä tahansa ja sitä pidetään yleisesti ottaen roskapuuna.

Isäni kertoi, että luonnossa ei ole mitään roskaa. Käsitykseni mukaan siis kysymys on taidosta lämmittää ja nauttia - eli kärsivällisyydestä henkilökohtaista ja lapsellista kiirettään kohtaan ja kunnioituksesta itse äiti maata kohtaan.
8643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tästä asiasta voisi keskustella lähes ikuisesti - jos se vain olisi osallani mahdollista.

Äänestä

ja yhtä monta systeemiä mitä lämmittäjää ja onhan niitä sähkölämmittettäviä savusaunoja nykyään.

Lämmityspuu

Löyly on tehty tervaksista, havupuista hakkaeltu. Veden tuomia, salaman särkemiä, tuuliaisen kaatamia halkoja. Käsin pilkkoutuvaa ei raudalla halottua kuivaa sekapuuta 3-4 pesällistä saunojien määrän mukaan. Isoon pesään isommat halot, pieneen käy risutkin. Muilla kuin lepällä kipakkuutta ja erityisesti koivusta ja raidasta. Lahosta puusta simaisimmat löylyt. Tuoreet, märät ja hitaasti palavat sekä liian paksut puut lisäävät päänsärkyä saunomisen jälkeen. Uuteen saunaan tulee hyvä tuoksu tervaksilla.
Harmaaleppä hyvä polttopuu, savuttaa vähän, ehkä savusaunaan paras. Lepällä on lyhyt liekki matalaan tulipesään ja pehmeät löylyt, ei näin kovin hyvä muutoin.
Kuusi Pihkainen eli palaa pitkällä liekillä, korkeampi tulipesä, kipinöi paljon, kuivuu rasissa hyvin. Joidenkin mielestä hyvä savusaunan lämmityspuu.
Mänty. Paukkuu palaessaan, korkea lämpöarvo, kuivuu hitaasti rasissa, huono palaminen nokeaa.
Koivu. Aiheuttaa savusaunoissa nokeavuutta, ei ole käytetty. Riittävän korkeaan tulipesään ja suuri poistoaukkoiseen savusaunaan käy kuorimattomatkin isot koivut. Kuumat löylyt, tuohen terva-aineet saattavat aiheuttaa tikua eli kitkua, joten viimeinen pesällinen vain kuoretonta puuta. Puuaineen tiheys korkea, ei räisky.
Haapa. Teho vaatimaton, nopea syttymään, helppo halkoa suorasyisyyden takia.

http://wikikko.info/wiki/Savusaunan_lämmitys#L.C3.A4mmityspuu

Äänestä
  • Tuo viittaus jo lahonneeseen koivuun pitää paikkansa. On lähes outoa, että laho puu soveltuu muuksikin kuin ulkonäköongelmaksi. Tästä rasikaadetusta lepästä on mun saunassa just kyse, sillä tällaiselle kausiluontoiselle naturellille rasi on just passeli tapa ratkoa monta ongelmaa yhtä aikaa: kun astun autosta ulos otan moottorisahan ja kaadan sälän. Katkottuna ja halottuna on valmis pesään viikon sisällä heti kun lehti on kellastunut ja irtoaa nyppäistessä kuin kulmakarva.

    Yleensä vieraita on hieman toppuuteltava löylynheitossa, sillä tämä vanha aitta ei ole mikään yleinen uimahallin ydinvoimalla toimiva elektrolyysi, vaan hienostunut ledy vaatimattomilla kengillään (kengitetty).

    Äänestä

  • tonou kirjoitti:

    Tuo viittaus jo lahonneeseen koivuun pitää paikkansa. On lähes outoa, että laho puu soveltuu muuksikin kuin ulkonäköongelmaksi. Tästä rasikaadetusta lepästä on mun saunassa just kyse, sillä tällaiselle kausiluontoiselle naturellille rasi on just passeli tapa ratkoa monta ongelmaa yhtä aikaa: kun astun autosta ulos otan moottorisahan ja kaadan sälän. Katkottuna ja halottuna on valmis pesään viikon sisällä heti kun lehti on kellastunut ja irtoaa nyppäistessä kuin kulmakarva.

    Ei siis ledy vaan lady.

    - jou -

    kuivalla saa hyvin nuotion syttymään.

    Äänestä

ampua, saunat polttaa, ottaa tulitikut ja halot pois lapsilta, sekä työntää teille molemmille nettitikku nenään.

Äänestä
  • heti alko toimimaan hyvin yhteys, kun tökkäs nettitikun nenään ;.)

    Äänestä

  • runontaja kirjoitti:

    heti alko toimimaan hyvin yhteys, kun tökkäs nettitikun nenään ;.)

    :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tonou kirjoitti:

Arvoisalle mr. Runontajalle kommentoisin, että edesmenneen isäni mielipide savusaunan lämmittämisestä oli suhteellisen jyrkkä (kulmassa on otettu huomioon Pohjois-Karjalan suoraviivaisuus).

Leppä on savultaan makea ja mieto. Leppä myös palaa heikommalla liekillä (lämpöarvo/kg). Leppä on kuitenkin yhtä femiini puu kuin kuuma koivu ja jalo omena. Leppä yleensä kasvaa lähes missä tahansa ja sitä pidetään yleisesti ottaen roskapuuna.

Isäni kertoi, että luonnossa ei ole mitään roskaa. Käsitykseni mukaan siis kysymys on taidosta lämmittää ja nauttia - eli kärsivällisyydestä henkilökohtaista ja lapsellista kiirettään kohtaan ja kunnioituksesta itse äiti maata kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu