Itse olen eroperheestä ja mielivaltaisen äidin uhri joten tämän asian kertominen ja myöntäminen on kova pala.
En olisi koskaan halunnut olla äitini vankina, mutta niin vain olin ja tahtomattani vielä. Kokemus oli hirveä, järkyttävä, enkä toivo sitä kenellekään. Tämän tietää kaikki sukulaiseni. Aina sydämessäni salaa toivoin että kuka ymmärtäisi, auttaisi ja kuuntelisi minua. Nyt kun luen kirjoituksia täällä palaan siihen hetkeen jota lapsuudessani vietin joka oli yhtä helvettiä. Tuntuu yhä pahalta ja enemmänkin. En löydä tähän kaikkeen tunnevyöryyn sanoja kuvaamaan tuskaani joka oli minulla lapsena ja on vielä yhä aikuisenakin.
Olen keskustellut muiden uhrien kanssa ja aina kuullut ihmisten katkerat sanat lapsuustraumoista aina aikuisikään asti. Uhrit sanovat samalla tavoin kuin itsekin että miksi minulla ei ollut oikeutta eikä mahdollisuutta puolustautua ja vietää aikaa isäni kanssa. Koskaan en ole kuullut kenenkään sanovan hyvää ollessaan mielivaltaisen äitinsä lapsiuhrina olemisesta. Se vapaus ja myös sananvapaus minulta riistettiin ja lapsena.
Jos sanoin sanankin isästä, ikävästä tai halusta tavata häntä, minut vaiennettiin viimeistään voimakeinoin. Jos itkin kipua tai tuskaani seurasi lisää pahaa. Nyt kärsin siitä kaikesta mielivallasta yhä tänä päivänäkin mitä koin äidin toimesta. Kun muut lapset tekivät isänpäiväkortteja tarhassa minä oli yksikseni hiljaa. Minulla ei ollut syytä tehdä isänpäiväkorttia kun isäkään ei ollut ja kaikki tämä mielivaltaisen äidin vuoksi.
Muistan kun minua pilkattiin ja kiusattiin läpi lapsuusajan kun ei ollut isää. Olin hylkiölapsi joka leikki aina yksin kun en kelvannut koskaan mihinkään. En saanut olla tavallinen lapsi. En saanut edes mahdollisuutta tuntea isääni koska äitini niin vain päätti. Hän omisti minut ja määräsi kaiken, jopa mitä saan tuntea, ajatella ja määrä mikä sai tuntua hyvältä ja pahalta. Mietin jo tuolloin voiko ketään oikeasti määräta tai omistaa, voiko jonkin tunteita määrät mitä saa tuntea ja mitä ei.
Kotonani oli sellaista etten saanut näyttää tunteitani koska jos näytin minua lyötiin ja kuritettiin voimakeinoin. Se pelotti. Sain pelätä koko lapsuuteni äitiäni ja sen mitä tämä aikoo seuraavaksi. Äidin teot ja uhkaukset olivat minulle liikaa jotka yhä vyöryvät muistissani ja unissani kuin eilinen päivä. Muistan jopa ne sanattomat hetket ja katseet jotka äidiltäni sain. Pelotti ja peräännyin aina kun tiesin uhkan olevan lähellä. Kaikki se on tehnyt minut katkeraksi, surulliseksi ja vihaiseksi. Nyt ymmärrän asioita paremmin näin aikuisena mutta se vain pahentaa tuskaa mitä paremmin ymmärrän ja tunnen. Tunnen etenkin seikkaperäiset syyt ja vaikutukset, ne vaikuttavat muihin ihmisiin lapsiin ja aina lapsenlapsiin asti.
Olisi ollut paljon isälle kerrottavaa ja halu viettää yhdessä aikaa ja oppia tuntemaan häntä vanhempana, omana isänäni. Olihan hän sentään minun isäni, oma isäni. Sitä mahdollisuutta minulle ei kuitenkaan koskaan annettu koska äiti määräsi etten saa olla tekemisissä isän kanssa ja koska isä on paha. Isä on sitä ja tätä. Isä teki sellaista ja tällaista.
En koskaan muista että isäni olisi ollut paha minulle tai kenellekään. Näin jälkeenpäin olen kuullut isästäni vain hyvää, en koskaan mitään pahaa. Miksi äitini puhui minulle toisin mustamaalaten ja luoden pelkokuvia minulle isästäni?. Siksikö etten olisi tähän yhteydessä? Äitini vaikenee aina kun kysyn häneltä asioista.
Yksi suurin toiveeni oli se että isäni olisi nähnyt lapsenlapset edes kerran mutta tätä hän ei koskaan kerinnyt koska äitini päätti sen. Kaipaan yhä isääni vaikka tämä on kuollut. Lapsillani ei ole nyt isoisääkään.
Miksi sinä äiti teit niin?. Miksi äiti riisti minulta elämäni, isältäni ja sukulaisiltani kaiken. Nyt on jo liian myöhäistä äidin hyvittää mitään koska ei ole enää mitään hyvitettävää. Menetin kaiken äitini mielivallan vuoksi.
Rakastan sinua isä. Tule takaisin!
Kiitos äiti että tuhosit ja riistit minut ja elämäni. Mahdat olla ylpeä itsestäsi.
Kiitos vielä kerran!
En olisi koskaan halunnut olla äitini vankina, mutta niin vain olin ja tahtomattani vielä. Kokemus oli hirveä, järkyttävä, enkä toivo sitä kenellekään. Tämän tietää kaikki sukulaiseni. Aina sydämessäni salaa toivoin että kuka ymmärtäisi, auttaisi ja kuuntelisi minua. Nyt kun luen kirjoituksia täällä palaan siihen hetkeen jota lapsuudessani vietin joka oli yhtä helvettiä. Tuntuu yhä pahalta ja enemmänkin. En löydä tähän kaikkeen tunnevyöryyn sanoja kuvaamaan tuskaani joka oli minulla lapsena ja on vielä yhä aikuisenakin.
Olen keskustellut muiden uhrien kanssa ja aina kuullut ihmisten katkerat sanat lapsuustraumoista aina aikuisikään asti. Uhrit sanovat samalla tavoin kuin itsekin että miksi minulla ei ollut oikeutta eikä mahdollisuutta puolustautua ja vietää aikaa isäni kanssa. Koskaan en ole kuullut kenenkään sanovan hyvää ollessaan mielivaltaisen äitinsä lapsiuhrina olemisesta. Se vapaus ja myös sananvapaus minulta riistettiin ja lapsena.
Jos sanoin sanankin isästä, ikävästä tai halusta tavata häntä, minut vaiennettiin viimeistään voimakeinoin. Jos itkin kipua tai tuskaani seurasi lisää pahaa. Nyt kärsin siitä kaikesta mielivallasta yhä tänä päivänäkin mitä koin äidin toimesta. Kun muut lapset tekivät isänpäiväkortteja tarhassa minä oli yksikseni hiljaa. Minulla ei ollut syytä tehdä isänpäiväkorttia kun isäkään ei ollut ja kaikki tämä mielivaltaisen äidin vuoksi.
Muistan kun minua pilkattiin ja kiusattiin läpi lapsuusajan kun ei ollut isää. Olin hylkiölapsi joka leikki aina yksin kun en kelvannut koskaan mihinkään. En saanut olla tavallinen lapsi. En saanut edes mahdollisuutta tuntea isääni koska äitini niin vain päätti. Hän omisti minut ja määräsi kaiken, jopa mitä saan tuntea, ajatella ja määrä mikä sai tuntua hyvältä ja pahalta. Mietin jo tuolloin voiko ketään oikeasti määräta tai omistaa, voiko jonkin tunteita määrät mitä saa tuntea ja mitä ei.
Kotonani oli sellaista etten saanut näyttää tunteitani koska jos näytin minua lyötiin ja kuritettiin voimakeinoin. Se pelotti. Sain pelätä koko lapsuuteni äitiäni ja sen mitä tämä aikoo seuraavaksi. Äidin teot ja uhkaukset olivat minulle liikaa jotka yhä vyöryvät muistissani ja unissani kuin eilinen päivä. Muistan jopa ne sanattomat hetket ja katseet jotka äidiltäni sain. Pelotti ja peräännyin aina kun tiesin uhkan olevan lähellä. Kaikki se on tehnyt minut katkeraksi, surulliseksi ja vihaiseksi. Nyt ymmärrän asioita paremmin näin aikuisena mutta se vain pahentaa tuskaa mitä paremmin ymmärrän ja tunnen. Tunnen etenkin seikkaperäiset syyt ja vaikutukset, ne vaikuttavat muihin ihmisiin lapsiin ja aina lapsenlapsiin asti.
Olisi ollut paljon isälle kerrottavaa ja halu viettää yhdessä aikaa ja oppia tuntemaan häntä vanhempana, omana isänäni. Olihan hän sentään minun isäni, oma isäni. Sitä mahdollisuutta minulle ei kuitenkaan koskaan annettu koska äiti määräsi etten saa olla tekemisissä isän kanssa ja koska isä on paha. Isä on sitä ja tätä. Isä teki sellaista ja tällaista.
En koskaan muista että isäni olisi ollut paha minulle tai kenellekään. Näin jälkeenpäin olen kuullut isästäni vain hyvää, en koskaan mitään pahaa. Miksi äitini puhui minulle toisin mustamaalaten ja luoden pelkokuvia minulle isästäni?. Siksikö etten olisi tähän yhteydessä? Äitini vaikenee aina kun kysyn häneltä asioista.
Yksi suurin toiveeni oli se että isäni olisi nähnyt lapsenlapset edes kerran mutta tätä hän ei koskaan kerinnyt koska äitini päätti sen. Kaipaan yhä isääni vaikka tämä on kuollut. Lapsillani ei ole nyt isoisääkään.
Miksi sinä äiti teit niin?. Miksi äiti riisti minulta elämäni, isältäni ja sukulaisiltani kaiken. Nyt on jo liian myöhäistä äidin hyvittää mitään koska ei ole enää mitään hyvitettävää. Menetin kaiken äitini mielivallan vuoksi.
Rakastan sinua isä. Tule takaisin!
Kiitos äiti että tuhosit ja riistit minut ja elämäni. Mahdat olla ylpeä itsestäsi.
Kiitos vielä kerran!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja tietenkin kiitos sossun tädit ammattitaidosta. Eräs sosiaalityöntekijä (perheasioissa sovittelijana helsingissä) antoi puhelimessa ymmärtää (ja varoi suoraan sanomasta), että jos ero tulee niin lapsi tulee menemään äidin hoivaan. Tämä siis tapaamatta meistä kumpaakaan, yhden ~5min puhelun perusteella, ja hänen juuri päästyään edellisessä puhelussa korostamasta kuinka ei tunne meitä vielä ollenkaan. Asia oli yleinen totuus paremminkin kuin harkittava asia.
Pakko sanoa, ettei nuo ole palkkaansa ansainneet. Jos vanhemmilla ei mene vahvasti elämässä, ja nainen näyttää narkilta, tekee psykologi kovalla palkallaan päätelmän että lapsi olisi paremmassa hoivassa iskän luona. Huraa, saatiin esimerkki, että on niitä yh-isiäkin. Taas tuli psykologille kuukausipalkka tilille. Tällainen kuva asiasta jäi. Ja ei, ei olla erottu. Yhdessä ollaan koska uskon että äiti alkaa vieroittaa lasta minusta jos eroamme.
Se tulee aina äideiltä kuulemma automaattisesti että lapsia vieraannutetaan isästä keinolla millä hyvänsä. Itse olen eroparheestä myös ja ollut mielivaltaisen äidin uhrina. Ikävöin lapsena kovasti isääni enkä ole sitä lakannut vieläkään ikävöimästä. Nyt vihaan äitiäni joka pilasi itsepäisyydellään elämäni rikkoen minun ja isäni laillisia oikeuksiani. Mulla on paljon ystäviä jotka ovat kokeneet samoja asioita ja heillä on aikuisiällä myös vaikeaa koska oma isä on riistetty heiltä. Olen varmasti läpi elämäni katkera äidillejeni koska teki isälle ja minulle kiusaa. Äitini on narsisti eikä sitä myönnä. Tämä pyrkii saamaan huomion itseensä ja itse tekemään mielivaltaiset päätökset (manipulointi). Ihmiset eivät voi ymmärtää miten vaikeaa elämä on ollut ja on edelleen.