Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Nigerialainen suhde

MYJO

No niin...eli itselleäni on ollut ihana nigerialainen mies ja ollaan oltu yhdessä jo melkein vuosi. Alusta asti ihanaa ja mies ollut hyvin vakuuttava ja luotettavan oloinen. Olen epäillyt kuitenkin rehellisyyttä epäselvyyksien takia ja lopulta aina saanut vakuuttelujen jälkeen minut taas uskomaan, että ei valehtele mulle. Alusta asti rehellisesti myöntänyt olevansa naimisissa ja liitto huono eli ei ole rakkaudesta mennyt naimisiin, vaan silkasta eurooppaan pääsystä. Myös lapsia on kaksi. Myönsi tämän jo alussa koska halusi olla rehellinen. Sovitaan hyvin yhteen ja ollaan hyvin samantyyppisiä ihmisiä. Hänestä on tullut mun paras kaveri, tuki ja turva. Rakkautta, romantiikkaa ja intohimoa on todella paljon. Miehen mukaan meidän yhteyttä ei riko mikään..Kaikki on siis ollut liian hyvää ollakseen totta..No, itse olen ollut koko ajan varpaillani ja kyseenalaistanut rakkaudesta huolimatta. Nyt on alkanut paljastua koko totuus koska olen nuuskinut ja alkanut ottaa selville asioita. Puhelimessa naisten numeroita ja myös oon puhunut näitten henkilöitten kanssa ja osaa hän on yrittänyt ihan yöseuraksi (vaikkakin tätä multakin saanut koko ajan). Kehunut miten olen kaikki mitä hän tarvitsee ja seksi on kyllä ollut ihan mieletöntä. Eipä silti ole estänyt häntä yrittämästä.. Edelleen painottaa ettei ole sekstaillut (vaan koska ei ole saanut). Salailuista jäänyt kiinni jo moneen otteeseen eli ei tosiaan kerro mulle juuri menoistaan mutta itse otin selville näitä juttuja. Raivosin ja tyyppi meinasi ettei halua loukata mua, vaan välittää. loukkaavaahan tämä silti o nykyään eli pelkään pahinta, että nyt on todellinen luonne paljastumassa. Valehtelee helposti asiasta kun asiasta ja seksiä on saatava ja se on kaikki kaikessa. Itse olen luullut (tyhmänä myönnän) että nää on kulttuuriin pohjautuvia juttuja mutta nyt alkaa jo todella pelottaa, mitä kaikkea multa salataan..Kuitenkin meillä on huippuihanaa yhdessä ja siksi tämä kaikki tuntuu todella epätodelliselta ja surulliselta.

60

2978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukkaköynnös

      mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee....

    • 29

      Ihan perusasia on se, että afrikkalaisessa kulttuurissa hyvinkin usein miehen ei tarvitse selitellä naiselle mitään. Miehen mielestä se ei edes välttämättä ole valehtelua, vaan se, että jättää oleellisia asioita kertomatta on vain naisen ja parisuhteen suojelemista (ja hänen oman nahkansa suojelua myös).

      Huippuihanaa tulee olemaan niin kauan kuin jaksat olla kysymättä, kyseenalaistamatta ja puuttumatta mihinkään.

      • *********

        mutta mies ei ole naimisissa vaan kaavailee naimisiin menoa kanssani.
        Itse olen alkanut miettimään kannattako tuollaiseen mieheen tuhlata aikaa, kun tuntuu olevan täysi paskiainen. Todellinen kusettaja.
        Haluaisin kuulla muiden niksujen entisten kokemuksia? Ja tarinoita miten niiden kanssa on sitten käynyt?

      • Nsukka
        ********* kirjoitti:

        Meillä oli ihanaa alussa, mies oli kohtelias, ihana ja aivan liian hyvää ollakseen edes totta. Koko ajan oli kuitenkin jonkinlainen epäilys, mutta epäilykset karisivat kun mentiin naimisiin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Sen jälkeen alkoikin pikkuhiljaa kaikenlaista paskaa ilmaantua, valehtelua, naisten numeroita ja kuulin kun soittelikin naisille. Kosi yhtä naista kuukausi meidän häistä, tapaili ja harrasti sänkyhommia exänsä kanssa, valehteli niin paljon, että koko kolmevuotisesta yhdessäolostamme saisi todella hyvän kirjan! Olen onnellinen, että pääsin eroon, laitoin kaikessa hiljaisuudessa avioeron vireille ja mies sai shokin kun olin hakenut eroa. Nyt hän ei enää häiritse elämääni vaan porskuttelee uusien naisten kimpussa. Sinulle MYJO, minunkin exäni valehteli asiasta kuin asiasta eikä loppujen lopuksi pysynyt edes itse perässä kun ei muistanut mitä on valehdellut.

      • 24
        Nsukka kirjoitti:

        Neuvona sinulle, jos vaan mahdollista, niin mene entisen vaimon juttusille. Saattaa paljastua aika mielenkiintoisia aisoita, enkä usko, että liitto välttämättä on edes ollut huono. Vaimo ei ole jaksanut enää katsella sitä touhua, mitä sinä katselet nyt. Usein se menee niin ja mistä tiedät, mitä se sille vaimollekin valehtelee...totta kai vaimo on katkera ja mies ollut naisen kanssa vain oleskeluluvan takia. Näinhän entinen miehenikin tulee tulevalle tyttöystävälleen selittämään..haha, kun tietäisi vain. Mies ei olisi millään eronnut, vaan yritti muuttaa kanssani vielä uuteen asuntoonikin.

      • 12
        24 kirjoitti:

        Kaikki niksut on täysiä kusettajia.
        Valehtelevat aivan kaikesta. Muut naiset kuuluu aina kuvioon vaikka kotona harrastettaisiin joka päivä hyvää seksiä.
        Ei niiden kanssa voi vakavaa suhdetta harkita.
        Eron jälkeen usein hylkäävät lapsensa kokonaan.
        Yhdessä ollessa nainen elää kuitenkin kuin yksinhuoltaja kun ukko ei koskaan ole kotona.

        Naurattaa lukea Facebookista niksujen vaimojen tilityksiä ihanasta siipastaan kun tietää, että niiden ukot pettää sen kun kerkiää.

      • dsgd
        ********* kirjoitti:

        mutta mies ei ole naimisissa vaan kaavailee naimisiin menoa kanssani.
        Itse olen alkanut miettimään kannattako tuollaiseen mieheen tuhlata aikaa, kun tuntuu olevan täysi paskiainen. Todellinen kusettaja.
        Haluaisin kuulla muiden niksujen entisten kokemuksia? Ja tarinoita miten niiden kanssa on sitten käynyt?

        "Itse olen alkanut miettimään kannattako tuollaiseen mieheen tuhlata aikaa, kun tuntuu olevan täysi paskiainen. Todellinen kusettaja."

        Olet oikein alkanut miettimään, että kannattaako täyteen paskiaiseen ja todelliseen kusettajaan tuhlata aikaa. No mieti ihmeessä sitä, siinä onkin kova aivopähkinä purtavaksi. Vähän niin kuin sekin, että kannattaako työntää päänsä käynnissä olevaan oksasilppuriin. Hmm, ootas vähä, mä tiedän tän...

      • toinen niksun exä
        Nsukka kirjoitti:

        Meillä oli ihanaa alussa, mies oli kohtelias, ihana ja aivan liian hyvää ollakseen edes totta. Koko ajan oli kuitenkin jonkinlainen epäilys, mutta epäilykset karisivat kun mentiin naimisiin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Sen jälkeen alkoikin pikkuhiljaa kaikenlaista paskaa ilmaantua, valehtelua, naisten numeroita ja kuulin kun soittelikin naisille. Kosi yhtä naista kuukausi meidän häistä, tapaili ja harrasti sänkyhommia exänsä kanssa, valehteli niin paljon, että koko kolmevuotisesta yhdessäolostamme saisi todella hyvän kirjan! Olen onnellinen, että pääsin eroon, laitoin kaikessa hiljaisuudessa avioeron vireille ja mies sai shokin kun olin hakenut eroa. Nyt hän ei enää häiritse elämääni vaan porskuttelee uusien naisten kimpussa. Sinulle MYJO, minunkin exäni valehteli asiasta kuin asiasta eikä loppujen lopuksi pysynyt edes itse perässä kun ei muistanut mitä on valehdellut.

        Niinhän se on, että mikä on liian hyvää ollakseen totta, on sitä myös.

    • 43

      "loukkaavaahan tämä silti o nykyään eli pelkään pahinta, että nyt on todellinen luonne paljastumassa. "

      Pelkäät pahinta? Paljastumassa? Sehän on paljastunut jo! Kuinka tyhmä oikein olet?

    • Älä ole hölmö

      Jaaha. Sinun mielestäsi huippuihana suhde on sellainen jossa mies yrittää koko ajan päästä sänkyyn muiden naisten kanssa? Että pääasia että mies lässyttää mukavalta kuulostavia valheita ja panee kunnolla? Onko sinulla oikeasti mitään itsekunnioitusta, vai oletko pelkästään läheisriippuvainen?

      Miehen todellinen luonne on paljastunut jo aikoja sitten. Hän on kusettanut naista ja tehnyt pari lastakin vain päästäkseen Eurooppaan. Käyttännyt pieniä lapsia ja naista vain saavuttaakseen omat päämääränsä. Hän on vongannut muita naisia sänkyynsä, oli sitten pannut heitä tai ei.

      Kuulostaako tuo mies muka luotettavalta ja hyvältä puolisolta? Kuinka hyväuskoinen hölmö sinä oikein olet? Jos kaiken tämän jälkeen vielä jatkat tuon tyypin kanssa, niin se on täysin omaa tyhmyyttäsi. Turha sitten syytellä miestä tai muita, kun et itse suostu näkemään totuutta joka on ihan silmiesi edessä.

      • 18

        Komppaan täysillä! Mieti ap ihan oikeasti noita pointteja, joita nimim. Älä ole hölmö tuo ilmi. Liian monet naiset tyytyvät surkeisiin miehiin, vaikka hyviäkin olisi varmasti tarjolla.

    • eka ja vika

      Itse seurustelin kerran yhden nigerialaisen kanssa, luojan kiitos, vain muutaman kuukauden. Tyyppi oli tullut tänne opiskelemaan ja tapasin hänet yhden tutun kautta jossain opiskelijabileissä. Olin vasta eronnut ja kun tämä uskomattoman komea niksu osoitti minuun kiinnostusta, otin hänet ns. reboundiksi, puhtaaksi omaksi viihteksi. Onneksi sellaisena hän minulle pysyikin, vaikka koko seurustelumme ajan kovasti puhuikin avioliitosta ja lapsista ja siitä kuinka hän niin rakastaa minua. Koko noiden muutaman kuukauden ajan epäilin toisia naisia. Asuimme pohjoisessa ja joskus hän lähti Helsinkiin esim. 2 viikoksi (töihin) ja koskaan en saanut vastausta siihen kenen luona hän siellä majailee. Oli paljon muutakin, mutta koska en oikeastaan tuntenut häntä kohtaan paljoa mitään, en välittänyt. Myöhemmin minulle selvisi, kaikennäköistä... Oli entistä vaimoa ja ikänsäkin oli valehdellut kahdeksalla vuodella. Nykyään kuulemma asuu Helsingissä suomalaisen tyttöystävänsä kanssa ja heillä on lapsi. Ei voi muuta kuin onnea toivottaa tälle tyttöparalle.

      • eka ja vika.

        että tunnen myös kaveripohjalta paljon niksuja. Kaikki he olivat silmissäni upeita ihmisiä kun heidät tapasin. Nykyään en kunnioita heistä ketään, en pätkän vertaa. Yksi pettää tyttöystäväänsä ja porukalla peitellään hänen jälkiään. Yhdellä on vaimo ja lapsi, mutta siitähän ei saa ääneen puhua. Ollaan muka niin tietävinään kaikesta, mutta oikeasti ei tiedetä mistään mitään. Nigerialaisten suurin vika on ylpeys, he eivät voi myöntää olevansa muita huonompia missään, ikinä.

      • reipp
        eka ja vika. kirjoitti:

        on järkeviäkin. Luojalle kiitos tästä. Noiden tyhmempien pitää sitten oppia varmaan kantapään kautta.
        Noi miehet on läpimätiä ja niikuin edeltäjä jo sanoi, niiden tosissaan suurin vika on ylpeys.
        Tuolla asenteella ne ei kuitenkaan pysty rakentamaan toimivaa parisuhdetta onneksi ainakaan suomalaisen naisen kanssa. Vähän aikaa voi jaksaa esittää. Mutta onneksi valheella on lyhyet jäljet.

      • MYJO
        reipp kirjoitti:

        Tilanne on todella outo ja mies on tosiaan jäänyt jo kiinni yrittämisistään. Muut naiset kiinnostaa vaikka itse olen kaunis ja hyvännäköiseksi kehuttu. Tälle vaan en tunnu kelpaavan vaikka muille miehille kyllä ja varmasti valinnanvaraa olisi..menin vaan rakastumaan tähän kyseiseen niksuun ja nyt koko totuus alkaa valjeta. Uskon, että yrittää saada lasta jonkun kanssa sillä meni möläyttämään mulle, ettei hänellä ole aikaa enää..mitä lie meinaa?? Itse en ole lapsipuuhiin suostunut. Siitä lähtien, kun olen epäillyt, kyseenalaistanut ja kysellyt on ottanut etäisyyttä vaikkakin ottaa heti yhteyttä ellei musta kuulu vähään aikaan. Tiedän ja olen tuntenut, että tunteita on mua kohtaan mutta ilmeisesti lupaasiat painaa päälle ja lapsi olisi saatava.. sitä en vaan tajua, että vaimo odottelee euroopassa ja heillä on lapsia; on antanut ymmärtää että lupa tulee sieltä vähintään parin vuoden odottelun jälkeen. Ongelma vaan on, ettei rakasta vaimoaan ja suree sitä..silti olen viime aikoina huomannut, että salailee multa aika tavalla ja on valehdellut. Silti väittää, ettei valehtele ja suuttuu kun sanon sille. Tämä todellinen luonne paljastunut viimeisen parin kuukauden aikana, sitä ennen antoi ihan eri kuvan itsestään ja rakkaudestaan. MYöhemmin selvinnyt jos monen moista..itseä vaan ihmetyttää kun ollaan sovittu niin hyvin yhteen ja luonteenpiirteet, huumori jne kohtaa tosi hyvin. ollaan hänenkin mielestä ihan samanlaisia..itkut ja naurut yhdessä ja puhuttu aina kaikesta ja lohdutettu toisiamme. Enpä olis uskonut, mutta taitaapa se tosi luonne paljastua tässä vihdoin..

      • 25
        MYJO kirjoitti:

        Ole oikeasti iloinen, että tämä kaikki alkaa paljastua nyt, eikä sitten, kun sulla on ihmisen alku mahassa odottamassa tuloaan. Mies on selvästi vain tämän luvan ja lapsen perään. Nyt voit vielä riuhtaista itsesi irti tuosta toivottomasta suhteesta. Jos jatkatte, niin sama meno jatkuu ja löydät itsesi muutaman vuoden kuluttua pienen lapsen Yh:na..

        Ei saa puhua mistään totuuden valkenemisesta. Kyllä sun pitää uskoa rakkauteesi, joka voittaa kaiken. Varsinkin sen pienen, piipittävän järjen äänen päässäsi. Ethän voi mitenkään ajatella päästäväsi käsistäsi tätä ihmiskultakimpaletta, tätä prinssiä sikopaimenten joukossa! Teidät on tarkoitettu toisillenne, ihan selvästi. Olettehan niin hyvin sopineet yhteen, monet itkutkin itkeneet ja naurut nauraneet ja kaikkea sikasielukasta, tiätstä ihan elokuvakamaa.

      • MYJO
        25 kirjoitti:

        Ei tästä kyllä ilman apua selviä. Niin pitkän ajan ollaan yhdessä oltu ja tosiaan pikku hiljaa näitä epäselvyyksiä alkanut ilmaantua..kamalinta oli. että itse oli pakolla saatava totuus eli tutkimalla puhelinta tms. valehtelua ja salailua on ollut, mutta silti väittää ettei ole muita tyttöystäviä kun minä, sen saatan uskoa vaikka onkin yrittänyt muita aina sänkypuuhiin asti..uskomatonta ja surullista. Miehellä on musta vaimo ja tosiaan olisikin kiinnostavaa kuulla tän naisen versio tyypistä, vaikken sitä voi kyllä tehdä..osaako joku kertoa tän kuvion kun mies tosiaan naimisissa ja vaimo lapset euroopassa ja ovat naimisissa (tän uskon olevan totta..) ja väittää, että paperit tulee naiselta ajan kanssa jos jaksan odottaa sitä. mutta silti painostaa mua ja puhelee lapsesta ja perheen perustamisesta. Itse olen epäillyt ja sanonut, että on vaan papereitten takia mun kanssa, mutta kieltää tämän. Ei rakasta vaimoaan kuten pitää ja suree sitä usein..aika kireet välit heillä tuntuu olevankin kyllä, mitä olen puheluista kuullut. Mutta saako se jonkun luvan jo lapsen kautta ?? Naimisiin menoon ei ole panostanut. Ihmetyttää vaan, miten koko ihminen on muuttunut ja nykyään ei tunnu arvostavan mua pätkääkään. Silti aina kun on sovittu että erotaan, ottaaa itse muhun yhteyttä koska on ikävä eikä halua olla soittelematta. Se tuntuu itse roikkuvan tässä suhteessa vaikka hakee seuraa muista. Taitaa olla vaimon kanssa asiat ihan eri tasolla kun mulle on annettu ymmärtää. Alusta asti sanonut olevansa naimisissa ja halunnut olla rehellinen ja kertonut perheestään. Ongelma hänen mukaansa ollut se, ettei rakasta vaimoaan kuten pitää eikä näe enää tulevaisuutta hänen kanssaan. Totuus tästäkin olis kiva saada selville..

      • piiiiu
        12 kirjoitti:

        Mutta aloittaja ei varmaan kaipaa teiän haukkuvia viestejänne. Todellakaan.
        Varmasti mieli on maassa, eikä haluaisi uskoa toisen olevan sitä, mitä näkee nyt.
        Hyvä, että olet kuitenkin tajunnut asian ja ehkä ajan kanssa, voit riuhtaista itsesi irti tuosta miehestä ja koko kirotusta suhteesta.
        Usko pois, se ei tuosta tule paranemaan. nuo niksut käyttää häikäilemättömästi hyväksi Suomalaisten uskoa ja meidän hyväsydämmisyyttämme.

        Nyt hereille. Lue itse kaikki nuo kirjoittamasi ja tajuat kyllä että on vain yksi vaihtoehto. Kyllä tämä minunkin yksi ja ainoa niksueksä soitteli perään kun "rakasti niin paljon". Vielä vuoden jälkeenkin laittoi viestiä facebookissa, että "ikävä on". Kuitenkin joka kerta kun en hänen aneluihinsa vastannut tai jos vastasin sanoin, että ei kiitos, sain melko paljon paskaa niskaan. Olin huoraa ja ties mitä.

        Sitä se ylpeys teettää. Kun ei kestä tulla jätetyksi, pitää kaikin keinoin yrittää "korjata" asiat. Eikä silti mikään suhteessa koskaan tule muuttumaan.

      • heikko.
        MYJO kirjoitti:

        Ei tästä kyllä ilman apua selviä. Niin pitkän ajan ollaan yhdessä oltu ja tosiaan pikku hiljaa näitä epäselvyyksiä alkanut ilmaantua..kamalinta oli. että itse oli pakolla saatava totuus eli tutkimalla puhelinta tms. valehtelua ja salailua on ollut, mutta silti väittää ettei ole muita tyttöystäviä kun minä, sen saatan uskoa vaikka onkin yrittänyt muita aina sänkypuuhiin asti..uskomatonta ja surullista. Miehellä on musta vaimo ja tosiaan olisikin kiinnostavaa kuulla tän naisen versio tyypistä, vaikken sitä voi kyllä tehdä..osaako joku kertoa tän kuvion kun mies tosiaan naimisissa ja vaimo lapset euroopassa ja ovat naimisissa (tän uskon olevan totta..) ja väittää, että paperit tulee naiselta ajan kanssa jos jaksan odottaa sitä. mutta silti painostaa mua ja puhelee lapsesta ja perheen perustamisesta. Itse olen epäillyt ja sanonut, että on vaan papereitten takia mun kanssa, mutta kieltää tämän. Ei rakasta vaimoaan kuten pitää ja suree sitä usein..aika kireet välit heillä tuntuu olevankin kyllä, mitä olen puheluista kuullut. Mutta saako se jonkun luvan jo lapsen kautta ?? Naimisiin menoon ei ole panostanut. Ihmetyttää vaan, miten koko ihminen on muuttunut ja nykyään ei tunnu arvostavan mua pätkääkään. Silti aina kun on sovittu että erotaan, ottaaa itse muhun yhteyttä koska on ikävä eikä halua olla soittelematta. Se tuntuu itse roikkuvan tässä suhteessa vaikka hakee seuraa muista. Taitaa olla vaimon kanssa asiat ihan eri tasolla kun mulle on annettu ymmärtää. Alusta asti sanonut olevansa naimisissa ja halunnut olla rehellinen ja kertonut perheestään. Ongelma hänen mukaansa ollut se, ettei rakasta vaimoaan kuten pitää eikä näe enää tulevaisuutta hänen kanssaan. Totuus tästäkin olis kiva saada selville..

        Itsetuntosi ei taida olla kovin hyvä. Roikut miehessä jolla ei ole sinulle mitään annettavaa, tuskin edes elättää itseään.

      • iiu.

        Eikö silloiin yleensä oteta ero samantien kun tulee ilimi että mies pettää??? Mikä pidättelee sua enää, idiootti??

      • 31

        Sinä saatanan pölvästi kirjoittelit tänne jo aikaa sitten tästä samasta tyypistä. Et sitten uskonut varoitteluita. Sinulle tarjottiin järjen ääntä, mutta se ei kelvannut. Ja nyt sitten palaat tänne poraamaan. Makaa nyt niin kuin petasitkin äläkä ruikuta. Jokainen kantaa valintojensa seuraukset.

      • gdsfdw
        piiiiu kirjoitti:

        Mutta aloittaja ei varmaan kaipaa teiän haukkuvia viestejänne. Todellakaan.
        Varmasti mieli on maassa, eikä haluaisi uskoa toisen olevan sitä, mitä näkee nyt.
        Hyvä, että olet kuitenkin tajunnut asian ja ehkä ajan kanssa, voit riuhtaista itsesi irti tuosta miehestä ja koko kirotusta suhteesta.
        Usko pois, se ei tuosta tule paranemaan. nuo niksut käyttää häikäilemättömästi hyväksi Suomalaisten uskoa ja meidän hyväsydämmisyyttämme.

        Pään paijausta tälle henkilölle, joka aikaisemmin antoi piut paut viisaampien neuvoille ja varoituksille tällä samaisella palstalla? Rajansa kaikella.

      • Nnewi
        MYJO kirjoitti:

        Ei tästä kyllä ilman apua selviä. Niin pitkän ajan ollaan yhdessä oltu ja tosiaan pikku hiljaa näitä epäselvyyksiä alkanut ilmaantua..kamalinta oli. että itse oli pakolla saatava totuus eli tutkimalla puhelinta tms. valehtelua ja salailua on ollut, mutta silti väittää ettei ole muita tyttöystäviä kun minä, sen saatan uskoa vaikka onkin yrittänyt muita aina sänkypuuhiin asti..uskomatonta ja surullista. Miehellä on musta vaimo ja tosiaan olisikin kiinnostavaa kuulla tän naisen versio tyypistä, vaikken sitä voi kyllä tehdä..osaako joku kertoa tän kuvion kun mies tosiaan naimisissa ja vaimo lapset euroopassa ja ovat naimisissa (tän uskon olevan totta..) ja väittää, että paperit tulee naiselta ajan kanssa jos jaksan odottaa sitä. mutta silti painostaa mua ja puhelee lapsesta ja perheen perustamisesta. Itse olen epäillyt ja sanonut, että on vaan papereitten takia mun kanssa, mutta kieltää tämän. Ei rakasta vaimoaan kuten pitää ja suree sitä usein..aika kireet välit heillä tuntuu olevankin kyllä, mitä olen puheluista kuullut. Mutta saako se jonkun luvan jo lapsen kautta ?? Naimisiin menoon ei ole panostanut. Ihmetyttää vaan, miten koko ihminen on muuttunut ja nykyään ei tunnu arvostavan mua pätkääkään. Silti aina kun on sovittu että erotaan, ottaaa itse muhun yhteyttä koska on ikävä eikä halua olla soittelematta. Se tuntuu itse roikkuvan tässä suhteessa vaikka hakee seuraa muista. Taitaa olla vaimon kanssa asiat ihan eri tasolla kun mulle on annettu ymmärtää. Alusta asti sanonut olevansa naimisissa ja halunnut olla rehellinen ja kertonut perheestään. Ongelma hänen mukaansa ollut se, ettei rakasta vaimoaan kuten pitää eikä näe enää tulevaisuutta hänen kanssaan. Totuus tästäkin olis kiva saada selville..

        MYJO, mikset ota yhteyttä vaimoon vaikkapa FB:n kautta, jos hän siellä on? En ymmärrä, miten mies ei ole jo lasten kautta saanut pysyvää oleskelulupaa. Itse olen ymmärtänyt, että lapsi Euroopassa=pysyvä oleskelulupa samantien, minkä jälkeen mies saa vapaasti asua Schengen-alueella ihan missä vain ELLEI lasten äiti mene todistamaan, ettei isällä ole suhdetta lapsiin jolloin lapset eivät välttämättä oleskelulupaa isälle takaa (siihen asti, kunnes se maaginen 5 vuotta on takana ja mies ei enää tarvitse muita lupansa takaajiksi). Minulla ja tulevalla exälläni ei ole (onneksi) lapsia, joten en ole tähän asiaan tutustunut omakohtaisesti, enkä tiedä miten ne asiat menevät jos lapset asuvat toisessa Euroopan maassa.

        Jos miesystäväsi ei suostu kertomaan tarkemmin miten ne säännöt menevät, ota vaikka itse selvää netistä tai soittamalla Migriin, tai mieluiten ota yhteyttä vaimoon. Kyllä vaimo luultavasti tietää, että hänen miehellään on muita suhteita, kun on kerran itsekin afrikkalaistaustainen (ei käynyt muistaakseni ilmi, onko vaimo myös nigerialainen). Afrikkalaiset naiset tietävät nämä pettämis- ja kusetuskuviot paljon paremmin, koska ovat niiden kanssa aina eläneet, toisin kun rehellisyyteen tottuneet suomalaiset. Tosin vaimo ei välttämättä kerro totuutta heidän suhteestaan, koska mies saattaa häntä uhkailla tai kiristää, ja etenkin jos he ovat kotoisin samalta alueelta ja heidän sukunsa ovat tekemisissä keskenään, on vaimolla ehkä korkeampi kynnys tehdä mitään radikaalia, koska seuraukset saattaisivat vaikuttaa koko sukuun. Vaimo voisi vaikkapa, saadessaan tietää että miehellään on ihan vakava suhde Suomessa, kertoa viranomaisille, ettei mies ole lasten kanssa tekemisissä, ja näin aiheuttaa sen ettei miehen oleskelulupaa uusita enää ja hän muuttaisi takaisin Nigeriaan, jolloin miehen suku pitäisi miestä ja koko perhettä ihan nollana ja lisäksi vaimo näin karkottaisi lastensa isän vielä kauemmas kuin hän nyt jo on. Avioero on afrikkalaiselle naiselle ja hänen suvulleen varmaan vielä vaikeampi paikka kuin miehelle.

        Individualistin suomalaisen voi olla tätä sukukuviota ja kasvojen menetystä vaikea ymmärtää, ja toki urbanisoituminen Nigeriassa vaikuttaa myös heillä lisääntyvään individualismiin, mutta veikkaan että vaimolle pelko kasvojen menetyksestä suvun edessä (tms. huonoista seurauksista) voi olla voimakkampi kuin tarve kertoa sinulle totuutta. Miesystävälläsi voi olla sama juttu, mutta tässä tarinassahan oli mukana myös se, että hän lisäksi etsii jatkuvasti naisseuraa Suomessa. Uskollinen hän ei siis ole, eikä varmaan tule olemaankaan, eikä ilmeisesti muutenkaan rehellinen.

        Väitän, että Nigeriassa (ja kai muillakin alueilla Afrikassa) totuuden kertominen ja rehellisyys ei ole samalla tavalla hyve kuin meillä. Länsiafrikkalaisissa kansantaruissa "sankari" on useimmiten henkilö tai eläin, joka on ovelalla huijauksella voittanut vastapuolen. Huijaamalla voittaminen on siis toisin sanoen hyväksyttävää ja jopa kunnioitettavaa, sillä se kertoo tekijän älystä ja neuvokkuudesta. En lähde väittämään, että tämä korreloisi suoraan täällä asuvien nigerialaisten käytöksen kanssa, puhumattakaan siitä että se oikeuttaisi valehtelun. Eikä se tarkoita sitä, että heidän kulttuurissaan huijaaminen ja valehtelu ja ihmisten satuttaminen olisi aina ja kaikkialla ok, vaan sitä, että huijaaminen on aivan sopivaa silloin kun kokonaishyöty on suurempi kuin kokonaishaitta, ja haitta ei ole kovin suuri. Nigerialainen mies ei esimerkiksi pidä pettämistä (ja siitä koituvaa valehtelun kierrettä) kovin vakavana asiana koska avioliiton ja vaimon tarkoitus ja rooli on heillä erilainen, eikä tätä asiaa yksi suomalainen onyocha muuta, eikä kaksi tai kolmekaan. Veikkaan, että nigerialaisen on vaikeaa ymmärtää, millä tavalla se satuttaa puolisoa, koska eihän siitä koidu puolisolle näkyvää haittaa. Psykologisista haitoista lienee turha yrittää keskustella, keskivertoafrikkalainen kun ei ole sanaa "psykologia" koskaan kuullutkaan.

        Kulttuurieroista voi jaaritella loputtomiin, mutta oman suhteen kohdalla kannattanee miettiä vain sitä omaa suhdetta, ei muuta. Se käytös, mitä miesystäväsi sinulle nyt tarjoaa, on varmasti samaa, mitä tulevaisuudessa tulet samaan. Sinusta on ihanaa, että sovitte niin hyvin yhteen ja nauratte ja itkette yhdessä, mutta onko se yhdessä nauraminen kivaa kun tiedät, että kumppanisi valehtelee sinulle surutta päin naamaa ja näet, millainen aviomies ja isä hän on perheelleen? Sitten kun sinä et ole enää tyttöystävä vaan vaimo ja teillä on lapsia, mikset sinä olisi silloin samassa asemassa kuin nykyinen vaimo nyt, jonkun uuden nuoren sinkkunaisen huvitellessa miehesi kanssa, pysytellessä hiljaa taustalla kun miehesi huutaa sinulle puhelimessa. Kaiken kuulemani mukaan afrikkalaiset miehet toimivat juuri näin, oli oleskelulupaa tai ei. Lisäksi lapsillasi tulisi olemaan sisarpuolia, joihin he eivät ehkä saisi koskaan mitään yhteyttä.

      • Nnewi
        Nnewi kirjoitti:

        Edelliseen viestiini jatkoa:

        Itse miettisin sinun tilanteessasi vain ja ainoastaan itseäni. Jos miesystäväsi on jollain syyllä kieltänyt sinua ottamasta vaimoon yhteyttä, älä välitä siitä. Jos haluat edelleen jatkaa miehen kanssa ja saada edes jotain selvyyttä asioihin, ota yhteyttä vaimoon vaikka siitä kärsisi kenen suku, ainakin kuulet mitä hänellä on sanottavanaan, vaikka et välttämättä totuutta häneltäkään kuule. Ainakin hänellekin on sitten kerrottu, ja hän voi itse päättää, mitä tiedollaan tekee. Vaimon reaktioihin vaikuttanee ensimmäiseksi hänen tarpeensa suojella lapsiaan. Sinun vastuullasi ei ole kenenkään toisen suvut ja lapset tai oleskeluluvat vaan oma hyvinvointisi. Jos haluat auttaa kehitysmaalaisia, ota kummilapsi jostain Planilta tai rupea toimimaan järjestöissä, jotka auttavat ihmisiä paikan päällä. Tämän huomautan vain sen varalta, että kumppanisi sattuisi syyllistämään sinua jostain omasta/vaimonsa/lastensa kohtalosta.

        Seuraavaksi heitä pois syyllisyys siitä, että joudut tekemään etsivän toimenpiteitä hänen uskottomuuttaan epäillessäsi (kunhan teet sen rikkomatta lakia). Joudut opettelemaan tulevaisuudessa lukuisia agentin taitoja, sillä yleensä se on välttämättömyys nigerialaisen kanssa ollessa mikäli haluaa tietää totuuden siitä, mitä kaikkea mies puuhailee. Mikäli miesystäväsi osaa käyttää tietokonetta, löytyy sitä kautta varmaan useita vinkkejä hänen tekemisistään, mikäli osaat yhtään päätellä, millä kaikilla nimillä hän saattaa netissä esiintyä. Tietokoneen käyttötaito on suuri etu selvitellessäsi kumppanisi tekemisiä, ja huomattavasti vähemmän vaivalloista kuin casanovasi varjostus hattu päässä ja aurinkolasit silmillä. Toki siinäkin lienee oma viehätyksensä.

        Jos et halua agentiksi ja hakkeriksi ruveta, toinen vaihtoehto on alkaa uskomaan miestä, joka aivan selvästi valehtelee. Kun se tuottaa sinulle vaikeuksia jo nyt, kun suhteenne ei edes ole vielä kovin vakava, luulen että se tuottaa vielä enemmän vaikeuksia tulevaisuudessa, ellet sitten halua tottua kusetettavan puolison rooliin. Tuskin miesystäväsi tulee saavuttamaan luottamustasi, ellet ole tahallisen naiivi. Mikäli vaistosi sanoo sinulle jotain, se on todennäköisesti lähempänä totuutta kuin se, mitä miesystäväsi sinulle uskottelee.

        Itse olen tuleva nigerialaisen ex. Ihastuin miehessäni myös siihen, että juttumme luisti alusta asti niin hyvin. Kehitimme omia pikku inside-juttujamme, nauroimme ja lauloimme paljon. Miehellä oli akateeminen tausta kuten minullakin, vieläpä samankaltaiselta alalta. Sen kummemmin yksityiskohtiin menemättä, sain hänet kiinni nettisuhteesta kotimaassaan asuvaan tyttöön. Ottaessani tyttöön yhteyttä hän väitti olevansa mieheni sisko :D. Lisäksi yllätin mieheni pari kertaa reissulta ilman vihkisormustaan, jota hän aina niin tärkeästi piti kotona ja minun kanssani ollessaan. Minulle noissa on jo tarpeeksi syitä avioeroon, koska vaistoni sanoo että miehelläni on muitakin moraalittomuuksia tilillään, vaikka yleensä aikansa kotona viettääkin. En pysty enää luottamaan häneen, enkä viitsi tuhlata energiaani hänen tekemistensä jäljittämiseen kun yhtä hyvin voin hankkia luotettavan puolison. Mies löytynee vaimoa etsimästä Helsingin yöstä & netistä vaikka yrittääkin kaikin voimin saada minua jäämään; vaimonlöytämisen paniikki häneen iskee viimeistään kun saa tiedon siitä, että olen hakenut eroa, koska eron harkinta-aika ja hänen oleskelulupansa päättyvät vain muutaman viikon päässä toisistaan. Tästä syystä ajattelin myös siirtää tavarani pois yhteisestä kodistamme ennenkuin eropaperit toimitan perille; kuulopuheista tiedän että paniikki- ja vihareaktio voi olla vahva, kun afrikkalaisen miehen oleskelulupa on vaarassa. Niin raakaa kuin se onkin, siinä ei yksi onyocha paljon paina. Todennäköisesti hän löytää jonkun naiivin tytön, joka suostuu naimisiin juuri sen muutaman viikon puitteissa, joka eromme ja luvan loppumisen välillä on.

        Minulle voi ap & muut ajatusten ja kokemusten vaihdosta kiinnostuneet niksujen/afrikkalaisten nyksät ja eksät kirjoittaa osoitteeseen: elennewi(at)gmail.com.

      • sinulle.

        Saithan kerrankin mustaa makkaraa. Eihän tuo aivan turha reissu ollut sinulle.

      • ..........

        Häpeätkö kertoa milta alalta. Jokin humanistinen leikkitutkinto? Ja miehellä siis akateeminen Nigeriasta. Hohooijaa kun on taso korkealla

      • 21
        MYJO kirjoitti:

        Tilanne on todella outo ja mies on tosiaan jäänyt jo kiinni yrittämisistään. Muut naiset kiinnostaa vaikka itse olen kaunis ja hyvännäköiseksi kehuttu. Tälle vaan en tunnu kelpaavan vaikka muille miehille kyllä ja varmasti valinnanvaraa olisi..menin vaan rakastumaan tähän kyseiseen niksuun ja nyt koko totuus alkaa valjeta. Uskon, että yrittää saada lasta jonkun kanssa sillä meni möläyttämään mulle, ettei hänellä ole aikaa enää..mitä lie meinaa?? Itse en ole lapsipuuhiin suostunut. Siitä lähtien, kun olen epäillyt, kyseenalaistanut ja kysellyt on ottanut etäisyyttä vaikkakin ottaa heti yhteyttä ellei musta kuulu vähään aikaan. Tiedän ja olen tuntenut, että tunteita on mua kohtaan mutta ilmeisesti lupaasiat painaa päälle ja lapsi olisi saatava.. sitä en vaan tajua, että vaimo odottelee euroopassa ja heillä on lapsia; on antanut ymmärtää että lupa tulee sieltä vähintään parin vuoden odottelun jälkeen. Ongelma vaan on, ettei rakasta vaimoaan ja suree sitä..silti olen viime aikoina huomannut, että salailee multa aika tavalla ja on valehdellut. Silti väittää, ettei valehtele ja suuttuu kun sanon sille. Tämä todellinen luonne paljastunut viimeisen parin kuukauden aikana, sitä ennen antoi ihan eri kuvan itsestään ja rakkaudestaan. MYöhemmin selvinnyt jos monen moista..itseä vaan ihmetyttää kun ollaan sovittu niin hyvin yhteen ja luonteenpiirteet, huumori jne kohtaa tosi hyvin. ollaan hänenkin mielestä ihan samanlaisia..itkut ja naurut yhdessä ja puhuttu aina kaikesta ja lohdutettu toisiamme. Enpä olis uskonut, mutta taitaapa se tosi luonne paljastua tässä vihdoin..

        Kuulostaa ihan yhdeltä mieheltä, jonka kanssa minulla oli aikoinaan suhdeviritelmä. Hän oli tosin Kamerunista. Onneksi ehdin tajuta jo parin kuukauden jälkeen millainen ihminen hän on, ennen kuin olisin ehtinyt kiintyä häneen liikaa. Sovimme kyllä luonteiltamme todella hyvin yhteen, meillä on paljon samanlaisia piirteitä. Hän on kuitenkin läpikiero, käyttänyt suomalaista naista pääsylippuna Suomeen ja tehnyt hänen kanssaan pari lasta. On yhä suhteessa tämän naisen kanssa, mutta valehtelee kaikille, että ei ole. Asia selvisi, kun soitin lasten äidille ja kysyin. Mies vikittelee jatkuvasti ihan kaikkia naisia, jotka vähänkään voisivat vaikuttaa kiinnostuneilta.

        Koska luonteemme sopivat yhteen niin hyvin, päätin olla miehen kanssa kaveri. Mies löysikin äkkiä toisen tyttöystävän. Silti hän yritti vieläkin saada minnua harrastamaan seksiä kanssaan ja lähenteli kännissä. Petti tyttöystävää parin kuukauden sisällä kahden eri naisen kanssa. Siinä vaiheessa sanoin, etten valitettavasti pysty enää olemaan edes hänen ystävänsä, koska hänen käytöksensä kuvottaa minua. Hän perusteli käytöstään sillä, että ihminen on eläin, ja hänellä on oikeus tehdä mitä hän tahtoo. Lisäksi haukkui tekopyhäksi tuomitsijaksi, ja vetosi Raamattuunkin, jossa sanotaan, ettei toisia saa tuomita. Vastasin vain, että en tuomitse, mutta en vain pidä hänestä niin paljon kuin ennen.

    • 8

      Kirjottelitko tästä samasta miehestä tänne muutama kuukaus sitten. Et miten oon niin ihana ja herttanen mies. Rakastaa sua ja tekee kotityöt, tai jotenkin niin se meni. Mutta silti miehellä oli niksuvaimo jossain euroopassa, oliko Hollannissa, ja pari lasta. Nainen maksoi miehen elämisen, ja mies osteli sulle kaikkee kivaa naisen rahoilla. Kerroit täällä ettei miehellä edes puhelin koskaan soi, joten on luotettava kun naiset ei soittele. Ja ettei kundi suunnilleen koskaan vastaa kun on muualla. Johon mä sit pyysin sua tsekkaamaan, onko puhelin aina äänettömällä kanssasi. Myöskin epäilin, että se känny on aina äänettömällä, kun on muiden naisten kanssa. Kuulostaa aika samalta tapaukselta. Heitä se jannu pihalle!

      Afrikkalaiset soittaa aina perään kun suhde on mennyt poikki. KAIKKI! Ekaks useemmin, sit kuukausien välein, ja siitä huolimatta vielä jopa vuoden tai kahden vuoden päästä.

      • eka ja vika.

        "Afrikkalaiset soittaa aina perään kun suhde on mennyt poikki. KAIKKI! Ekaks useemmin, sit kuukausien välein, ja siitä huolimatta vielä jopa vuoden tai kahden vuoden päästä."

        Niin totta! Mutta ei todellakaan mikään syy ottaa takaisin!

    • 22+55

      tiedän, mitä tarkoitat aloittaja.
      Narsismi on myös kultuurisidonnaista, ja olen alkanut omista kokemuksistani johtuen epäillä, että monet afrikkalaiset ( nigerialaiset ym.) miehet ovat narsisteja. Pakonomainen valehtelu ja tarve saada ihailua kaikilta naisilta, manipulointi... Mies kyllä vakuuttaa rakastavansa ja välittävänsä, mutta teoissa tämä ei vain näy mitenkään. Sitä haluaa uskoa olevansa miehen ainoa nainen.
      Mutta sinähän et ole, koska mies on kerran kertonut olevansa naimisissa.
      Todennäköisesti miehen vaimo kuvittelee, että kaikki on hyvin. Kannattaisiko selvittää tämä asia.
      No, toisaalta sillä ei ole väliä. Pelasta itsesi ja lopeta suhde tähän mieheen.
      Et koskaan tule olemaan hänelle se oikea. Hän ei koskaan lakkaa valehtelemasta sinulle, koska narsisti ei muutu. Kannattaa myös luottaa omaan vaistoon - jos sinulla on koko ajan tunne, että mies salailee jotakin ja kaikki ei ole hyvin, olet erittäin todennäköisesti oikeassa.

      Et voi muuttaa miestä, jolle sinä et merkitse yhtään niin paljon kuin hän itse merkitsee sinulle.

      • 12

        Olen täysin samaa mieltä. En tiedä narsismista, mutta jotain kulttuurisidonnaista näisten miesten käytöksessä täytyy olla, koska kaikki käyttäytyvät tuolla tavalla.

        Onneksi Myjo näyttää tajunneen tilanteen ja yrittää oikeasti päästä tästä miehestä eroon. Paljon parempia on olemassa. Voimia ja jaksamista!

      • murmelim

        Olen myös nauranut näille joillekin älyttömille vastauksille, esim. miten sun ulkonäkösi tähän asiaan liittyy lainkaan? Jotkut idiootit, joilla huono itsetunto, täytyy päästä purkamaan itseään ja mollaamaan toisia, keinoja kaihtamatta. Olen kyllä samaa mieltä joidenkin kanssa siitä, että jos sulla on tunne, ettet voi luottaa mieheen, niin usko vaistoosi, mutta kuten aiemmin sanoin, kannattaa kokeilla ja oppia kantapään kautta. Voimia sulle, mistä sen tietää vaikka mies olisi hyvä, mutta en toivo, että pettyisit koska mies nytkin valehtelee.

      • 22222222
        murmelim kirjoitti:

        "jos sulla on tunne, ettet voi luottaa mieheen, niin usko vaistoosi, mutta kuten aiemmin sanoin, kannattaa kokeilla ja oppia kantapään kautta. Voimia sulle, mistä sen tietää vaikka mies olisi hyvä, mutta en toivo, että pettyisit koska mies nytkin valehtelee. "

        Olipa sekavaa. Siis pitää uskoa vaistoon, mutta silti oppia kantapään kautta? Ja mikä siunaus tämä kantapään kautta oppiminen oikein on? Jos voi oppia muutenkin ja väistää sudenkuopat ennalta, niin miksi lähteä hajottamaan itseään ehdoin tahdoin? Jalostaako kärsimys? Sittenhän kannattaa olla oppimatta mistään ja toistaa virheitään ad infinitum.

      • murmelim
        22222222 kirjoitti:

        Tuskin itse kuuntelisin tätä porukkaa täällä kovin paljon, jos olisi mun omasta suhteesta kysymys. Uskon, että moni haluaa silti antaa tilaisuuden miehelle ja siinähän sitä sitten oppii kantapään kautta. Ei se välttämättä tarkoita mitään kärsimystä. Pitäisikö MYJOn usko kaikkia täällä ja näitten kirjoitusten perusteella lopettaa suhde? Ei hän mikään hölmö ole.

      • 123321

        Siis ei ole hölmö? Mistä sinä niin päättelet? Jos aloittaja jatkaa suhdetta noilla esittämillään spekseillä, niin hän takuulla on nimenomaan hölmö.

    • eikö edo?

      tekee työkseen ja kuka sen syöttää?
      Tulee noista ankarista astumishaluista mieleen joutilas, pehmeällä makaava ja rasvaista syövä mies, jonka ainoa vielä toimiva paikka on jalkovälissä. Kunnes kuppa senkin pehmittää.

      Miten ilkeät olla sellaisen kanssa?

    • Sipsap

      Voin kyllä kertoa et kaikki vittu pettä. Sain just tietää et nigerialainen mieheni on yrittänyt ties kuinka monia naisia ja ainakin yhden nähnyt ja aikonut ties mitä hänen kanssa, ollaan oltu yhdessä pari kuukautta, epäilin tätä paskaa alusta lähtien ja nyt todella tyhmä olo! En luottais kehenkään, sama kyllä minkä tahansa maalaisen kanssa. Nyt hän yrittää kääntää asian ja selitellä asiaa vitsiksi tai jotain =D VMP !!!!

      • MYJO

        Olen samaa mieltä. Mulla ainakin luottamus ja usko täysin mennyt. Koko ajan saa epäillä ja itse olen ihan kyllästynyt koko juttuun jo.

        Olen siis alkuperäinen kirjoittaja. Mulla on suhde jatkunut tähän mieheen ja onneksi se on jatkunut ns. etäsuhteena. Itse olen alusta asti ollut epäileväinen ja tunne on ollut että epärehellisyyttä on ollut. Mies ei ole vieläkään jäänyt suoranaisesti kiinni mistään teoistaan, mutta vahvasti epäilen, että puuhailee jotain toisten naisten kanssa selän takana. Riitoja tulee mun mustasukkaisuudesta kun koitan aloittaa keskustelua asiasta, ei suostu vastaamaan vaan suuttuu ja mulla on kuulemma asennevamma. Hän ei kuulemma tarvitse tällaista mustasukkaista hullua suomalaisnaista elämäänsä vaikka olen kuulemma muuten kaikin puolin ihana ja hyvä hänelle. Mies tuntuu nauttivan omasta rauhastaan ja omia menoja sillä on aina ollut, kovin hyvin on saanut aina vakuutetua mut kaikesta eikä myönnä mitään. Kyseinen nigerialainen mies asuu Turussa. Olisi kovin kiinnostavaa tietää myös muitten tilanteista ja suhteista, saattaa olla sama mies kierrossa meillä, sen verran etevä on ollut ja taidokas valehtelemaan.

      • tfj

        Tällaisia lukiessa ei voi muuta kuin ihmetellä: miksi? Miksi te tyydytte niin vähään ja niin huonoon? Mitä te tuollaisten luusereiden kanssa roikkumisesta saatte? Luuletteko ettette ansaiste parempaa vai onko tuo teidän käsityksenne hyvästä? Uskokaa pois: oikeasti hyviäkin miehiä on! Niitä ehkä vain kannattaa katsella vähän eri piireistä.

        Muistakaa: kun alatte painimaan sian kanssa mutavellissä te molemmat likaannutte, mutta ero on siinä, että se sika tykkää siitä.

    • jeesjeeesjooo

      Naiset.. tässä on pelin säännöt: Ne pettää teitä, te petätte niitä. Tää on tää meidän suomalaisten naisten perusmeininki. Jos mies pettää naista, niin sitten nainen kostaa takaisin. Ei sitä kannata murehtia mitä se mies oikeen duunailee, jos on epäilemisen aihetta, puhu miehelle suoraan esim. kysymällä ''Mites nigeriassa.. tykkäätte pettämisestä?''

      KERROTTE SELVÄT PELI SÄÄNNÖT. Jos suomessa asuu, ja haluaa parisuhteeseen naisen kanssa, niin pelaa sitten suomalaisilla säännöillä: luotettavuus ja rehellisyys lojaalisuus. Jos se ei tee näitä, niin erotkaa.

      Pitäs ittekin.

    • exnorsu

      Voi kuule, ne on kaikki tuollasia :( Syy "huonosti menevään" avioliittoon on juuri miehen jatkuva juokseminen vieraiden akkojen perässä. Vaimo tuskin tietää sinusta, ja kertomalla avioliitostaan ja lapsistaan mies kerää säälipisteitä. Onhan se ihme, että näitä hölmöjä löytyy, jotka varatun miehen ja ISÄN kanssa rupeavat suhteeseen ja kuvittelevat olevansa ainutlaatuisia. Todellisuudessa olet vain tyttöystävä, ja monet afrikkalaismiehet pitävät tyttöystäviä, koska ovat seksiaddikteja ja elämän päämäärä on juosta pillun perässä.

      Voisihan sitä joskus kuvitella itsensä sen vaimon asemaan, joka yksin hoitaa kodin ja lapset ja odottaa mieheltään edes pientä kiinnostusta omaa perhettään kohtaan. Mutta kun niiin ihkua olla se miehen sielunkumppani ( = panokaveri).

      Kirjoitan näin, koska olen itse kyseisestä maasta olevan miehen ex -vaimo ja olen kuullut ja nähnyt lähipiirissäni kaikenlaista, kummaa kyllä, jokainen tarina samanlainen, toiset miehet vain valehtelevat toisia paremmin. Hoidin yksin lapsemme ja kotimme, mies viiletti ulkona,m koska oli "yksinäinen", ja jahtasi naista kuin naista ulkonäköön ja ikään katsomatta. Tietenkään en tiennyt tätä ennen kuin oli liian myöhäistä. Muille naisilleen mies yritti mustamaalata minua avoimesti, teki minusta sen hirviön ja avionrikkojan, ja esitti niin täydellistä isää.

      Naiset ovat keskiverto nigerialaismiehelle pakkomielle, eikä vaakakupissa paina se, minkälainen suhde oman vaimon kanssa on. Toimit niin tai näin, syy on sinun, näytät kuinka kauniilta tahansa, et siltikään ole tarpeeksi. Eivät ne kaikki vaimotkaan ole 200 -kiloisia sotanorsuja, vaan tavallisia mukavia ihmisiä. Kannattaa siis aina kuunnella vaimon tarina ennenkuin ryhtyy mihinkään vakavampaan, saatika hankkii lapsia tällaisen miehen kanssa.

      Jos mies ei välitä edes omista lapsistaan, miten hän voisi välittää tyttöystävästään ?

      • Same Old Story

        "Naiset ovat keskiverto nigerialaismiehelle pakkomielle, eikä vaakakupissa paina se, minkälainen suhde oman vaimon kanssa on. Toimit niin tai näin, syy on sinun, näytät kuinka kauniilta tahansa, et siltikään ole tarpeeksi. Eivät ne kaikki vaimotkaan ole 200 -kiloisia sotanorsuja, vaan tavallisia mukavia ihmisiä".

        ^^ Niin totta joka sana. Itselläni on suhde nigerialaiseen mieheen, lähinnä seksisuhde vaikka tunteitakin on, mutta yritänkin pitää sen vain sellaisena, eipä taida tuostakaan miehestä olla muuhun, vaikka muuten onkin ihana, fiksu, hauska ja hellä, sekä tottakai aivan mahtava sängyssä.

        Olen todella näyttävä ja hoikka nainen, vientiä olisi kaikenmaalaisten miesten keskuudessa, niin en silti riitä tälle herralle. Facebookissakin jatkuvasti kehumassa kaiken ikäisten ja näköisten naispuolisten "ystävättäriensä" kuvia.

        Ja palstan miehille tiedoksi, näihin ystävättäriin kuuluu myös filippiiniläisiä, thaimaalaisia ja venäläisiä naisia, hyvinpä tuntuu heillekin kelpaavan mustan miehen "ystävyys" ja kehut ;)

    • se exnorsu

      Joo ja lisään vielä...asioista EI keskustella, Jos yrität kysyä, pettääkö mies, alkaa mykkäkoulu ja syyttely ja hulluksi haukkuminen, Lopulta alat uskoa olevasi hullu. Totuus on, että vaistosi on oikeassa - et kai muuten epäilisi jatkuvasti ja olisi epävarma ? Lisäksi, jos miehellä ei olisi ketään ja hän haluaisi olla vain sinun kanssasi, eikö hän tekisi kaikkensa kuunnellakseen ja keskustellakseen kanssasi, jotta luottaisit häneen ?

      Vaikeneminen on myöntymisen merkki ....

      • M_S

        Olin itsekin naimisissa Nigerialaisen kanssa. ajauduin naimisiin täysin manipuloituna,paperinmetsästäjä miehen kanssa.
        Kauniita lupauksia,keskusteluja, hyvää seksiä.
        En tiedä onko syynä kulttuuri vai narsismi,vaiko molemmat.
        Naisella ei tarvitse olla huono itsetunto,niinkuin joku väittää,niistä perkeleistä ei vaan pääse eroon.
        Join joka päivä,aloitin heti kun pääsin toistä,vain hukuttaakseni pahaa oloani,äijä haukkui,muttei kuitenkaan lähtenyt mihinkään,eipä tietenkään..hänen piti kestää kun ei ollut papereiden saanti vielä varmaa.
        Nyt kun tästä olen n.4v. sitten eronneena selvinnyt,näen kaiken hyvin selkeänä ja suren niitä naisia jotka joutuvat kärsimään saman kuin minä.
        Jos teissä on pieninkin epäilys miehestä,lähtekää siitä suhteesta.
        Muuten tuhoudutte ja kestää kauan koota itsenne ehjäksi.

    • Folasade

      Nigerialaisella miehellä on kolme asiaa, jotka hänelle ovat tärkeitä.

      1. Oma etu

      2. Nigeriassa olevien vanhempien etu

      3. Nigeriassa olevien sisarusten (naispuolisten siskojen) etu, varsinkin jos ovat naimattomia.

      Näiden kolmen prinsiipin takia he tulevat Suomeen, koulutetut tai kouluttamattomat, viisumilla tai ilman, turvapaikanhakijana tai opiskelijan taikka urheilijan oleskeluluvalla.

      PS Turha haukkua ketään tai käydä kenenkään kimppuun tällä palstalla. Niksut saa siitä vain vetä myllyynsä (tyyliin kyllä suomalaiset naiset ovat katkeria toinen toisilleen) ja esim näyttämällä netin haukkumakirjoituksia uusille pikkutytöille vakuuttavat heidät, että täällähän vaan katkerat naiset purkavat kiukkuaan toinen toisilleen. Ei kai järkevää?

    • Näin on...

      Tämä viestiketju täytyisi jokaisen afrikkalaisen kanssa seurustelevan tai naimisiin aikovan lukea, niin kovaa mutta totuudenmukaista tekstiä niiden touhuista.

      Toivon näin tapahtuvan ja naisten tulevan järkiinsä ja lopettavan heti alkuunsa niiden kanssa leikkimiset.

      Ne leikit satuttavat jokaista joka niihin leikkeihin ryhtyy.

      • kikkelinmetsästäjä69

        Oon tapaillu yhtä niksua friends with benefits-pohjalta jo jonkusen kuukauden. Alussa sovittiin että ollaan vaan kavereita, mutta jokunen aika sitten alkoi kuulua pienimuotoista tunteiden vuodatusta. Onneks ite pystynt pysymää kylmän viileenä.
        Yhteenveto: Loistavaa seksiä ilman sen suurempia sitoumuksia.

      • Raaka Watson
        kikkelinmetsästäjä69 kirjoitti:

        Oikein. 69 vuotiaan onkin parempi vaan paneskella.

      • Same Old Story
        kikkelinmetsästäjä69 kirjoitti:

        Oon tapaillu yhtä niksua friends with benefits-pohjalta jo jonkusen kuukauden. Alussa sovittiin että ollaan vaan kavereita, mutta jokunen aika sitten alkoi kuulua pienimuotoista tunteiden vuodatusta. Onneks ite pystynt pysymää kylmän viileenä.
        Yhteenveto: Loistavaa seksiä ilman sen suurempia sitoumuksia.

        Hyvää seksiä niiltä kyllä saa, mitään muuta ei kannatakaan odottaa tai pettyy pahasti. Toki ajanvietto seksihetkienkin välissä voi olla erittäin tyydyttävää, kunhan ei laske liikaa niiden hetkien varaan.

      • semmottiiiiiz
        Same Old Story kirjoitti:

        Olen
        -tavallinen
        -korkeasti koulutettu
        -hyvässä perheessä kasvanut
        -alkoton
        -itsensä tunteva
        -perus fiksu
        -itsevarma
        -normaali vartaloinen ja ok näköinen
        tavallinen suomalainen 25v nainen.

        Ja silti täytyy myöntää että TOTTA SE ON että afrikkalaiselta mieheltä vaan yksinkertaisesti saa sitä parempaa seksiä. Eli siinä mielessä stereotypiat pitää paikkansa.

        Olen suhteessa afrikkalaisen miehen kanssa ja 5 vuotta mennyt ihan hyvin mutta on tässä ollut niin kovassa myllyssä kulttuurierojen ja hyvän parisuhteen rakentamisen ja itsetutkiskelun suhteen, että en varmaan uudelleen aloittaisi afrikkalaisen kanssa seurustelua, jos tästä nyksästä joskus eroaisin.

        Mutta tässä tullut pohdiskeltua, että jos sitä joskus sinkkuunnun, niin voisin kyllä harkita pelkkää seksisuhdetta afrikkalaisen miehen kanssa. Se olisi oikeastaan ideaali tilanne, olla sinkku, vapaa parisuhteen haasteista, mutta saisi kuitenkin huomiota ja kuumat kyydit sillon ku huvittaa :D

      • 20v Queen of Spade
        Same Old Story kirjoitti:

        Hyvää seksiä niiltä kyllä saa, mitään muuta ei kannatakaan odottaa tai pettyy pahasti. Toki ajanvietto seksihetkienkin välissä voi olla erittäin tyydyttävää, kunhan ei laske liikaa niiden hetkien varaan.

        Joo mut sen jälkeen ei seksi pienimunaisten suomalaisten ukkojen kaa oikee tunnu miltään

    • Noh eiköhän..

      No eiköhän jokainen mies pettäisi jos olisi vientiä niin kuin näillä mustilla täällä suomessa :D

      • Raaka Watson

        Ei.

        Jos miehellä on selkärankaa niin se ei petä vaikka millaisia kissoja pyörisi ympärillä..

    • Anonyymi

      Vittu että nainen on tyhmä!

      • Anonyymi

        Minkä sille voi jos viidakkokuume iskee? Jälkitauti onkin sitten pahempi, musta hulluus.

    • Anonyymi

      Pitkähkö ketju, mutta osa tuli luettua. Tuntuu ettei monikaan ymmärrä, ettei niksulle nuo suhdekiemurat ja seksi merkitse oikeastaan mitään, Pääasiallinen tarkoitus on hommata rahaa ja lähettää sitä kotimaahan niin paljon kuin vain pystyy kuppaamaan tai töitä tekemään. Harva edes viitsii kauaa lirkutella, paitsi tietenkin juurikin pitemmän tähtäimen hyöty mielessä. Tottakai on mukava jos asuminen naisten nurkissa järjestyy edullisesti ja saattaahan siitä jotain hupiakin olla, kunhan vain ei tarvitse liikaa aikaa tuhlata.

    • Anonyymi

      Itselläni oli nuorempana ulkomailla asuessa nigerialainen miesystävä. Oltiin molemmat korkeakoulutettuja, miesystävä ammatiltaan psykiatri. Iso järkäle mieheksi, komea kuin mikä ja maailman suurin molo. Tuli aina hakemaan minut city maasturillaan ja maksoi ravintolat sun muut, hemmotteli pienillä lahjoilla. Maailma vei meidät erilleen lopulta, mutta kyyti oli kyllä sellaista, että vieläkin muistan..;)

    Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe