Mikä puolisoani vaivaa?
Saimme esikoiskaksoset puolivuotta sitten ja vaimoni jäi kotiin lasten kanssa. Pidin isyyslomat heti syntymän jälkeen.
Alku sujui hyvin vaikka elämä muuttuikin kerralla molemmilla.
Nyt olen alkanut epäillä vaimollani raskauden jälkeistä masennusta tms.
Hän suuttuu hirvän helposti pienistä asioista jos asiat eivät mene lasten kanssa hänen suunnitelman mukaan.
Välillä hän suuttuu minulle kun teen "virheitä" lasten hoidossa, välillä taas suuttuu lapsille vaikka eihän tuon ikäinen voi olla vielä ilkeä tahallaan.
Minusta tuntuu että hän pyrkii täydellisyyteen joka asiassa ja varsinkin ulospäin hänelle on tärkeää että kaikki näyttää täydelliseltä.
Hän kiukuttelee heittelemällä tavaroita ja uhkailee minua tekemällä itselleen ja lapsille vielä jotain.
Välillä lapset itkevät ja heräävät öisin mutta ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä.
Olen sanonut vaimolleni että tuollainen on normaalia lasten elämää enkä koe asiaa häiritseväksi.
Vaimoni syyllistää minua jatkuvasti siitä etten hoida tarpeeksi lapsia enkä herää yöllä lapsen itkuun tarpeeksi nopeasti vaan hän joutuu heräämään ja valvomaan.
Lisäksi hän syyllistää minua joka päivä siitä että "pääsen lepäämään töissä" (huom! en tee fyysistä työtä) ja luistamaan lapsen hoidossa.
Myönnän olevani hyväuninen mutta jos olen herännyt niin olen aina lapsen huutoon vastannut.
Lisäksi olen kaikki vapaa-aikani töiden jälkeen käyttänyt lasten kanssa olemiseen. Koiratkin jaksanut ulkoiluttaa aamuisin ja iltaisin
Itselläni alkaa olemaan henkinen kantti koetuksella koska joudun myös töissä käymään ja taas syksyn myötä myös kiire alkaa entistä enemmän painamaan.
Vaimoni ei hyväksy ulkopuolista apua vaikka sellaista olisi saatavilla. Koen olevani pattitilanteessa.
Vaimoni sukulaisilla tuntuu olevan hälläväliä asenne ja asioita pyritään ratkaisemaan rahan ja tavaroiden antamisella. Koen olevani kodin ja työpaikan vankina kun emme juuri liiku lasten kanssa kauppareissuja pidemmälle.
Saimme esikoiskaksoset puolivuotta sitten ja vaimoni jäi kotiin lasten kanssa. Pidin isyyslomat heti syntymän jälkeen.
Alku sujui hyvin vaikka elämä muuttuikin kerralla molemmilla.
Nyt olen alkanut epäillä vaimollani raskauden jälkeistä masennusta tms.
Hän suuttuu hirvän helposti pienistä asioista jos asiat eivät mene lasten kanssa hänen suunnitelman mukaan.
Välillä hän suuttuu minulle kun teen "virheitä" lasten hoidossa, välillä taas suuttuu lapsille vaikka eihän tuon ikäinen voi olla vielä ilkeä tahallaan.
Minusta tuntuu että hän pyrkii täydellisyyteen joka asiassa ja varsinkin ulospäin hänelle on tärkeää että kaikki näyttää täydelliseltä.
Hän kiukuttelee heittelemällä tavaroita ja uhkailee minua tekemällä itselleen ja lapsille vielä jotain.
Välillä lapset itkevät ja heräävät öisin mutta ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä.
Olen sanonut vaimolleni että tuollainen on normaalia lasten elämää enkä koe asiaa häiritseväksi.
Vaimoni syyllistää minua jatkuvasti siitä etten hoida tarpeeksi lapsia enkä herää yöllä lapsen itkuun tarpeeksi nopeasti vaan hän joutuu heräämään ja valvomaan.
Lisäksi hän syyllistää minua joka päivä siitä että "pääsen lepäämään töissä" (huom! en tee fyysistä työtä) ja luistamaan lapsen hoidossa.
Myönnän olevani hyväuninen mutta jos olen herännyt niin olen aina lapsen huutoon vastannut.
Lisäksi olen kaikki vapaa-aikani töiden jälkeen käyttänyt lasten kanssa olemiseen. Koiratkin jaksanut ulkoiluttaa aamuisin ja iltaisin
Itselläni alkaa olemaan henkinen kantti koetuksella koska joudun myös töissä käymään ja taas syksyn myötä myös kiire alkaa entistä enemmän painamaan.
Vaimoni ei hyväksy ulkopuolista apua vaikka sellaista olisi saatavilla. Koen olevani pattitilanteessa.
Vaimoni sukulaisilla tuntuu olevan hälläväliä asenne ja asioita pyritään ratkaisemaan rahan ja tavaroiden antamisella. Koen olevani kodin ja työpaikan vankina kun emme juuri liiku lasten kanssa kauppareissuja pidemmälle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hyvin samalta mitä mun perheessä tapahtuu. Puoliso suuttuu myös helposti asioista ja kiukuttelee vähän väliä. Muksun syntymän jälkeen puoli vuotta sitten alkoi. Hän on sanonut, että imetyshormonit saa hänet sekaisin ja hän ei pysty aina kontrolloimaan tekemisiään ja sanomisiaan. Uskon että naises on samanlaisessa tilanteessa. Ja tilannetta ei helpota se, että ihmisen luonne tulee esille lapsen syntymän jälkeen. Siinä punnitaan hermot ja pitkäjänteisyyys muksu(jen) kanssa. Saattaa olla, että puolisolla on masennus ja se ilmenee tuolla tavalla. Ja varmaan puolisoskin on ylirasittunut kuten sinäkin. Yhteinen aika tekisi hyvää teille. Koittakaa olla teille lempeitä ja keskustella mahdollisimman avoimesti, että mitä teidän päässänne liikkuu ja pitäkää toisenne ajantasalla, että missä mennään.
Jos paukut loppuvat kesken niin yrittäkää hakea apua. Ei se avun pyytäminen niin hävettävää ole ja se ei todellakaan ole luovuttamisen merkki.
Tsemppiä!
Vaimosi on palamassa loppuun. Tuplien kanssa on tuplatyöt, kokemuksella puhun, koska itselläni myös "yksösiä" eli pystyn vertaamaan. Vaimollasi myös kovat suorituspaineet, että on pärjättävä, vaikka olisi kuinka raskasta. Monikkoperheen arki on toisinaan erittäin raskasta ja vie äidin kaiken ajan. Itselläni ei vapaa-aikaa juuri ollut silloin, kun tuplat olivat pieniä. Yritä jakaa vastuuta mahdol.paljon, samaten avaudu suoraan sukulaisille ongelmista, pyydä ennemmin hoitoapua kuin tavaroita ja rahaa. Hoitaja on myös kova sana. Hankitte luotettavan hoitoavun, joka käy esim.1-2 kertaa viikossa. Ajanmittaan vaimosi oppii luottamaan hoitajaan ja näistä vapaahetkistä tulee hänelle henkireikä. Itse en olisi selvinnyt ilman hoitajaa, joka kävi pari kertaa viikossa, hän oli vanhempi nainen, jolla oli lastenhoitokokemusta. Sain harrastaa ihan omia juttuja ja shoppailla, tämä piti minut järjissäni.
Olen samaa mieltä tuplaäidin kanssa ; vaimollasi on tuplaten työtä kun kerran
kaksoset ovat :); hän pyrkii tekemään lasten olon mahdollisimman hyväksi- mutta
polttaa kynttilänsä molempia päitä yhtäaikaisesti.
Onko teillä naapureissa yhtään sellaista henkilöä jonka kanssa oeltte olleet
tekemisissä ? Jos on , ja hänellä on lasten kanssa olemisesta tietoa- puhu hänelle
jos omat sukulaiset eivät halua auttaa aivan konkreettisesti - eli tulla luoksenne
hoitamaan kaksosianne . Heille voi myös todeta että fyysinen apu tässä tilanteessa
todellakin olis paljon auttavampi kategoria kuin rahan ja tavaroiden antaminen , niistä
ei saa helpotusta .
Entäpä neuvola ... siellä voisi ottaa yhteyttä hoitavaan terv.hoitajaan ja kysyä häneltä
tietoa kotihoidosta ja ennenkaikkea lastenhoitajista.
Vaimosi ei halua olla sinulle paha eikä tuottaa pahaa mieltä - mutta arki on todella
raskasta kun on kaksi suloista tahtisilmää .
Uskon ja teidän että myös sinulla on paineita asian suhteen, teet mitä tahansa tai miten
tahansa - koskaan ei ole hyvä ; kokeile siinä vaiheessa - menet ja halaat tunteella vaimoasi
niin että se tuntuu ( ei toki liian lujaa :) ) ja kerrot hänelle rakastavasi häntä , että hän on tärkeä
osa elämääsi, näytä myös huomanneesi hänen tehneen kotona kotitöitä ( pyykkiä kun riittää ).
Tiedän mitä vaimosi käy nyt läpi - itselläni oli samaa " vaivaa " 1½ vuotta ... kaipasin mieheni halauksia
päivittäin , rohkaisua että pärjään kyllä ettei minun tarvise "näyttää" , ei kosin tarvitse olla
tip top kunnossa , siellä voi olla muutama vate tuolilla tai sohvan nurkassa kurtussa - se kuuluu lapsiperheen normaaliin elämään .
Myös MLL on yksi vaihto-ehto saada kohtuuhintaista apua parina kolmena päivänä viikossa .
Itselläni oli synnytyksen jälkeinen masennus - myönnän , enkä tiedä vielä tänä päivänäkään
miten sen sain. Tuntui että olen ainoa joka hoitaa lapsia , herää heidän itkuunsa oli yö tai päivä .
Minä olen ainoa joka siivoan,teen ruokaa , käyn kaupassa,vaihdan vaippoja , ruokin lapset - ja myös sen
että - mieheni käy töissä todellakin huilaamassa kaikesta kodin rumbasta - hän viis veisaa.
aloin kirjoittamaan isoon vihkoon tunteitani aina kun siltä vähänkään tuntui ; pyrin purkamaan kiukkuni ja ärtymykseni edes johonkin - kun ei mieskään ( muka ) kuuntele .
Annoin hänelle luettavaksi kaikki kirjoitukseni - josta lähti liikkeelle nuo hellät halaukset, ja kannustukset
päivän aikaansaannoksistani . Se alkoi jonkin ajan päästä helpottamaan , mutta vain vähän.
Lopulta saimme / löysimme MLLn kautta itsellemme lastenhoitajan , joka kävi meillä viikottain 2-3 kertaa.
Näin saimme mieheni kanssa yhteistä aikaa toisillemme , mutta myös minä pääsin irti piinaavasta kodista ja siittä hälystä - vaikka ei ollutkaan kuin yksi lapsi :) .
Toivotan teille Voimia , uskallusta ottaa irtiottoja lapsista vaikka vain 3-4 h kerrallaan .