Olen omillani toimeentuleva ja kunnollinen mies, mutta tämä ei riitä mukaville ja normaaleille naisille. Tämän vuoksi olen ollut välillä masentunut ja itkenytkin jopa, kun elämäni on niin turhaa. Oon jopa toivonut kuolemaakin, kun minua ei rakasta kukaan muu kuin omaiset. En koe ja näe elämääni valoisana. Onnellisuus on ollut hyvin vähäistä ja ne rippeet ovat usein murentuneet käsiini. Arvelen että oon vain kerran seurustellut normaalin naisen kanssa (mutta lyhyeksi jäi se juttu ja sen ex varjosti suhdettamme), koska jotku oli kiusattuja, yksi oli alkoholi ongelmainen, yksi ei ollut vakavalla mielellä ja yksi kiusasi mua pahasti. Ja sitten on tullut lukuisia takapakkeja tosielämässä ja nettitreffien kautta. Kukaan normaali nainen ei enään pidä minua kiinnostavana tälläistä 171senttistä ja 34 vuotiasta, vaikka oon treffeillä kohtelias, juttelen mukavia ja oon tosissaan. Mua ei käsittääkseni pidetä rumana ja mustakaan en oo ruma, mutta en mikään prinssikään. Usein treffin jälkeen toinen toteaa, että ei kolahtanut tai ei ole yhteistä. Nuo vastoinkäymiset saa itseluottamuksen huonoksi, mikä oli vaikea saavuttaa h**vetillisen nuoruuden jälkeen. Minua nimittäin koulukiusattiin ja näin sosiaaliset taitoni olivat aikalailla hakusissa, jopa ensimmäisen rakkauteni jälkeenkin. Ja en ole vieläkään onnistunut ihmissuhteissani. Mulla on vain harva tosi hyvä kaveri. Oon yrittänyt tutustua ihmisiin keskusteluilla jne ja sitä kautta saada uusia kavereita, mutta monet ei mun näkemyksien mukaan pidä kiinnostavana tyyppinä. Ja tämä taas on masentavaa. Vaikka joskus näkee niitä tyyppejä harrastuksen parista niin ne vain vaihtaa muutaman sanan. Niitä varman ei kiinnosta p**kan vertaa, että mitä minulle kuuluu. Kun ei ole montaa hyvää kaveria, varsinkaan täällä paikkakunnalla, minne jouduin lähtemään olosuhteiden vuoksi niin olen hyvin yksinäinen. Pidän itseäni hukkapätkänä ja kriittisenä kiinnostamisen suhteen. En näe itseäni kiinnostavana tyyppinä. Monesti oon harkinnut, että pitäiskö hakea jotain lääkitystä, esimerkiksi uni ongelmiin (kun tulee valvottua). Ja masennukseen sellaista, että jaksaisin päivästä toiseen, mutta muut ei huomaisi sen lääkityksen vaikutusta. No samantekevää se taitaa olla, kun tuskinpa minusta kukaan normaali nainen kiinnostuu. V käyrä on ollut kova, vaikka en sitä tuo ilmi. Tiedän että öykkäröinnillä ja huonolla asenteella ei tee vaikutusta. Ikävintä mitä tuossa sattui ihan hiljattain oli se, että tapasin netin kautta yhden mukavan oloisen naisen, mutta jutusta ei tullut mitään. Nähtiin vain kaksi kertaa. Tapaamiset meni kivasti ja se antoi mulle turhaa toivoa, kun keskustelumme sujui kivasti ja suutelimme treffien päätteeksi. Mutta se ilmoitti, että meistä ei tuu paria. Olin tietty itkuinen ja oli vaikea lähteä ulos kauppareissulle. Monet ohikulkijat varmaan huomasi, että oon aika masentuneen näköinen, mutta eipä ne kysyneet mun voinnista. Täälläpäin ei ihmisten voinnista välitetä.
Mitä voin tehdä asialle? Onko mitään opasta eli kirjaa josta saisi apua?
Mitä voin tehdä asialle? Onko mitään opasta eli kirjaa josta saisi apua?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kerron tähän vielä, että tarina on tosi. Olen kouluttautunut insinööriksi ja alkoholi ym ongelmia ei ole, mutta näköjään ne ei riitä.
Huomasin, että tuli pikkaisen kirjoitusvirheitä. Johtuu mun huonosta mielialasta.
Ei tähän muuta voi sanoa kuin että et ole ainoa ja on varmasti sinua komeampiakin,asiansa hyvin hoitaneita fiksuja ja varakkaitakin miehiä joille ei ainakaan mitään vähänkään säällisen näköistä naisseuraa tässä maassa ole koskaankaan ollut.
Sympatiseeraan toki Ap:tä. Voisitko keksiä jotain harrastusta tai toimintaa jossa olisit hyvä, ja saisit siitä hyvän mielen?
Sitten voisit keskittyä saamaan tuota masennusta pois ja ihan kertakaikkiaan pidät breikin naisten treffailusta kun se saa niin huonolle fiilikselle.
Elämään pitää saada muutakin sisältöä kuin se naisen saamisen vaikeuden pyörittely.
Eihän se oikean parin löytäminen tai ystävystyminen nyt monille muillekaan tässä välttelijöiden maassa nyt helppoa ole. Ei siinä tarvitse sen kummempaa syytä olla kuin että ei oikeastaan halua niin aitoa ja läheistä suhdetta, vaan pitää pikemmin välimatkaa. Täytyy vain todeta olkia kohauttaen, että ei nyt ole osunut oikeaa kohdalle. Eihän niitä montaa tarvitse eikä pidä olla, määrä ei korvaa laatua eikä todista mistään menestymisestä. Ehkä olet pikemmin yrittänyt liikaa saada homman toimimaan sellaisten kanssa, jotka eivät itse ole tarpeeksi mukavia ja kypsiä parisuhteeseen. Ei pidä ajatella siten, että kelpaisinpa edes jollekulle. Jos näin on, pitää keskittyä itsetuntemuksen ja -tunnon lisäämiseen. Ei toiseen ihmiseen voi panna koko elämänsä painoa eli että suhteen myötä kaikki joko seisoo tai kaatuu.
Niin no on mulla harrastuksia, mutta toisaalta oon niissä joutunut huomion ulkopuolelle. Se on vain sellaista, että kunhan saa ajan kulumaan. Harvakseltaan näen hyviä kavereita.
Täytynee suosiolla heittää pois liiallinen yrittäminen ja antaa toisten päättää rauhassa, että mitä musta haluaa. Monesti pidän itsestään selvyytenä koko touhua, kun kiinnostun jostain ja juttu etenee. Viestitän vähän niinku rivien välistä silleen, että hei olen tosissaan kiinnostunut ja minulle kelpaa se toinen jo lyhyen tuttavuuden perusteella.
"Niin no on mulla harrastuksia, mutta toisaalta oon niissä joutunut huomion ulkopuolelle. Se on vain sellaista, että kunhan saa ajan kulumaan."
Eikö sulla ole mitään sellaisia harrastuksia jotka oikeasti antavat sulle jotain? Sellaisia jotka antavat hyvää oloa. Ne voi olla ihan mitä vaan. Itse esim rakastan puutarhanhoitoa, se on minulle kuin terapiaa. Talvella teen puutöitä. Lukeminen ja liikunta myös antavat hyvää mieltä. Nämä asiat ovat minulle sellaisia harrastuksia jotka vaikuttavat mielialaani, saan niistä hyvää oloa ja virkeän mielen. Energiaa jatkaa arjen juttuja. Kokeile eri asioita jotka sua kiinnostaa. En minäkään olisi uskonut olevani multasormi, kunnes 5 vuotta sitten kaverini kasvatti chilejä ja antoi minulle yhden taimen olohuoneen hyllylle. Nyt on pihalla pikku kasvihuone ja kurkut ja tomaatit ja muut. Ja pointti on se, että olen innostunut asiasta, nautin suunnattomasti siitä kun kasvatan niitä kasveja. Saan siitä sisäistä iloa.
Edellinen kirjoittaja sanoi:
"Ei toiseen ihmiseen voi panna koko elämänsä painoa eli että suhteen myötä kaikki joko seisoo tai kaatuu. "
Tämä on totta, se elämän paino pitää olla sinun omissa jutuissa; sun omassa elämässä. Sun pitää pystyä seisomaan omilla jaloilla, sitten vasta sä voit ottaa jonkun seisomaan siihen rinnalle. Siis huom rinnalle. Ei niin että sä nojaat siihen toiseen täysillä etkä voi seistä omillasi.
Saatat hyvinkin olla niin masentunut, että se haittaa kontaktin saamista muihin ihmisiin. Masentunut ihminen rakentaa tiedostamattaan ympärilleen sellaisen negatiivisen energiakehän, että harva sen kehän sisälle haluaa yrittää. Ja jokainen yksinäinen päiväsi vain pahentaa tilannettasi. Alat yhä enemmän uskoa siihen, että sinusta ei kerta kaikkiaan ole mihinkään.
Kannattaa siis laittaa kierre heti poikki. Kirjoja on kirjastossa, mutta ei niistä mitään kovin konkreettista hyötyä ole. Suosittelen terapiaa ja lääkitystä tai molempia. Jotkut tietenkin väittävät vastaan, että ei ainakaan lääkitystä kannata aloittaa. Suosittelevat liikuntaa, ruokavaliomuutoksia, "ryhdistäytymistä" yms. kotikonsteja. Mutta tekstistäsi päätellen olet jo niin syvällä mitättömyyden tunteessa, että ei tuosta ylös nousta muutoin kuin ammattiavulla ja lääketieteellä.
Niin täytynee miettiä asioita. Tänään oli vaikea keskustella yhen kaverin ystävän kanssa, kun ei tiedä mistä sitä keskustelisi.
siinä ruikutat, ei ainakaan multa heru sääliä yhtään. Itse en ole ikinä ollut treffeillä enkä varmasti tule olemaankaan niin kauan kun henki pihisee, elämäni ainoat treffit teen kun kohtaan saatanan helvetissä.
Masentunut en ole koskaan ollut, koska en kiusaa itseäni asioilla joita ei ole minulle tarkoitettu.
koulutettu ja alan työkokemusta omaava niin miksi jäädä suomeen voit kokeilla toista maata jos siellä ala kulkemaan asiat niin vaihda uudelleen. Kuulemma New yorkissa on paljon sinkkunaisia... Ainakin tullut matkusteltua jos ei muuta.
Helppo sanoa kuin tehty. Mulla on ollut välillä vaikeaa työnhaun kannalta, koska en ole koskaan päässyt sellaiseen hommaan joka veisi uralla silleen kunnolla eteenpäin. Oon enimmäkseen tehnyt sellaista IT-alan hommaa, johon tavallinen ammattikoululainenkin pystyisi. Joskus tuli kokeiltua ulkomaan työnhakua, mutta huonolla menestyksellä, että silleen... Arvelen että tuo kunnon menestymättömyyskin varmaan vaikuttaa moneen naiseen, kun kuulee mikä on koulutus ja mitä teen.