Jos avioliitto ei toimi niin keskustelkaa ja erotkaa jos asioita ei saada kuntoon.
Tehkää ero rehellisesti ja ilman ulkopuolisia suhteita.
Todella useissa forumin viesteissä keskustellaan kuinka on löydetty uusi rakkaus ja nyt sitten erottiin ja vakuutellaan itseään ,että ei eron syy ollut kolmas osapuoli vaan huono avioliitto. Jos avioliitto on huono niin miksi sitä sitten ei voi lopettaa ilman avioliiton ulkopulista suhdetta?
Itselleni kävi juuri näin.
Vaimon käyttätyminen muuttui hyvinkin paljon noin kahdeksan kuukautta sitten. Kysellessä mistä muutokset johtuvat sain tylyn "sä oot mustasukkainen paska".
No yritettiin ammattiauttajan apua, mutta tilanne vain paheni ja vaimon käytös muuttui hyvin välinpitämättömäksi lapsia, minua ja yleisesti kaikkea kohtaan.
No erohan siitä seurasi.
Keskusteltiin asioista ja eron syistä. Ei kolmatta osapuolta ei vain enää rakasta.
Hivenen naurettavia kommentteja vaimolta tullut esim. häntä harmitta kun joku toinen saa minusta "täydellisen aviomiehen", ei toki komentit paljoa ole lämmittäneet.
Ero prosessi mennyt hyvin en ole lähtenyt riitoihin mukaa, koska eihän se mitään auttaisi kuitenkaan.
Joka asiassa olen auttanut ja tukenut vaimoni päätöstä erota, jopa tilanteessa jossa hän selvästi kävi omantunnon kamppailua tuin häntä ja hänen päätöstään. Rakastan häntä, joten päätin, että jos ero tekee hänet onnelliseksi niin hyvä niin ja hyväksyn asian miehen lailla.
Omat tunteeni laitoin taka-alalle vaikka sydäntäni revittiin rinnasta jatkuvasti. Kerroin toki rakastavani häntä minkä kyllä tiedän vaimonkin tietävän erittäin hyvin sillä aina olen sen teoilla ja sanoilla osoittanut.
Nytkin rakkaudesta tein muuton vaimon uuteen kotiin, maksoin vuokratakuut että pääsi mahdollisimman nopeasti muuttamaan.
Ja sitten se paukku tuli. Toinen mies koko hiton kahdeksan kuukauden ajan.
Työ kaveri joka alkanut kuuntelemaan ja tukemaan kun vaimosta alkanut tuntua siltä, että kaikki ei ole kunnossa.
Miksi ei voinut minulle kertoa, että asiat eivät ole kunnossa vaan minulle sanotaan kuinka paljon rakastaa minua! En vain voi käsittää.
Eli kaikki yritykset pelastaa liitto olivat näytelmää jotta vaimo voi kirkkain silmin kertoa ihmisille "kaikkemme yritettiin, mutta ei vain toiminut"
Ilmoitin ex-vaimolle , etten halua enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan, paitsi lapsiin liittyvissä asioissa. Ei tämä tapaus sinällään rakkauttani häneen vähentänyt, mutta vei kaiken luottamuksen häneen ja hänen sanoihinsa.
Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä?
Mihinkään pikasuhteeseen enkä kukasta kukkaan en halua, tuollainen käytös vain pahentaisi oloani.
Toisaalta vakavaa suhdetta en voi ajatella, koska pelkään vertaavani uutta suhdetta liikaa ex-vaimooni ja totuus on, että todella rakastan ex:ää koko sydämestäni enkä usko uuden suhteen olevan vakaalla pohjalla noilla eväillä. Kenellekkään en sydänsuruja halua aiheuttaa on tämä niin vaikea tilanne.
Luonnollisesti nyt on tunteet sekaisin joka suuntaan, mutta lasten takia en asiata ala exän kanssa riitelemään.
Olen varmaan aivan ääliö, mutta kuitenkin haluan hänen olevan onnellinen, enkä kestä ajatusta hänestä surullisena. Joten jos uusi tuo hänelle onnen niin hyvä niin. Mielestäni rakkaus on myös hyvin paljon luopumista. Sattuu vaan niin kamalasti.
Tehkää ero rehellisesti ja ilman ulkopuolisia suhteita.
Todella useissa forumin viesteissä keskustellaan kuinka on löydetty uusi rakkaus ja nyt sitten erottiin ja vakuutellaan itseään ,että ei eron syy ollut kolmas osapuoli vaan huono avioliitto. Jos avioliitto on huono niin miksi sitä sitten ei voi lopettaa ilman avioliiton ulkopulista suhdetta?
Itselleni kävi juuri näin.
Vaimon käyttätyminen muuttui hyvinkin paljon noin kahdeksan kuukautta sitten. Kysellessä mistä muutokset johtuvat sain tylyn "sä oot mustasukkainen paska".
No yritettiin ammattiauttajan apua, mutta tilanne vain paheni ja vaimon käytös muuttui hyvin välinpitämättömäksi lapsia, minua ja yleisesti kaikkea kohtaan.
No erohan siitä seurasi.
Keskusteltiin asioista ja eron syistä. Ei kolmatta osapuolta ei vain enää rakasta.
Hivenen naurettavia kommentteja vaimolta tullut esim. häntä harmitta kun joku toinen saa minusta "täydellisen aviomiehen", ei toki komentit paljoa ole lämmittäneet.
Ero prosessi mennyt hyvin en ole lähtenyt riitoihin mukaa, koska eihän se mitään auttaisi kuitenkaan.
Joka asiassa olen auttanut ja tukenut vaimoni päätöstä erota, jopa tilanteessa jossa hän selvästi kävi omantunnon kamppailua tuin häntä ja hänen päätöstään. Rakastan häntä, joten päätin, että jos ero tekee hänet onnelliseksi niin hyvä niin ja hyväksyn asian miehen lailla.
Omat tunteeni laitoin taka-alalle vaikka sydäntäni revittiin rinnasta jatkuvasti. Kerroin toki rakastavani häntä minkä kyllä tiedän vaimonkin tietävän erittäin hyvin sillä aina olen sen teoilla ja sanoilla osoittanut.
Nytkin rakkaudesta tein muuton vaimon uuteen kotiin, maksoin vuokratakuut että pääsi mahdollisimman nopeasti muuttamaan.
Ja sitten se paukku tuli. Toinen mies koko hiton kahdeksan kuukauden ajan.
Työ kaveri joka alkanut kuuntelemaan ja tukemaan kun vaimosta alkanut tuntua siltä, että kaikki ei ole kunnossa.
Miksi ei voinut minulle kertoa, että asiat eivät ole kunnossa vaan minulle sanotaan kuinka paljon rakastaa minua! En vain voi käsittää.
Eli kaikki yritykset pelastaa liitto olivat näytelmää jotta vaimo voi kirkkain silmin kertoa ihmisille "kaikkemme yritettiin, mutta ei vain toiminut"
Ilmoitin ex-vaimolle , etten halua enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan, paitsi lapsiin liittyvissä asioissa. Ei tämä tapaus sinällään rakkauttani häneen vähentänyt, mutta vei kaiken luottamuksen häneen ja hänen sanoihinsa.
Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä?
Mihinkään pikasuhteeseen enkä kukasta kukkaan en halua, tuollainen käytös vain pahentaisi oloani.
Toisaalta vakavaa suhdetta en voi ajatella, koska pelkään vertaavani uutta suhdetta liikaa ex-vaimooni ja totuus on, että todella rakastan ex:ää koko sydämestäni enkä usko uuden suhteen olevan vakaalla pohjalla noilla eväillä. Kenellekkään en sydänsuruja halua aiheuttaa on tämä niin vaikea tilanne.
Luonnollisesti nyt on tunteet sekaisin joka suuntaan, mutta lasten takia en asiata ala exän kanssa riitelemään.
Olen varmaan aivan ääliö, mutta kuitenkin haluan hänen olevan onnellinen, enkä kestä ajatusta hänestä surullisena. Joten jos uusi tuo hänelle onnen niin hyvä niin. Mielestäni rakkaus on myös hyvin paljon luopumista. Sattuu vaan niin kamalasti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niinhän te miehet meitä naisia rakastatte, niin paljon, että ajatte meidät luotanne..
Minunkin mies hokee nyt kun tavarat on jaettu, kuinka paljon minua rakastaakaan ja muuta soopaa..
Voihan olla tottakin, mutta missä se rakkaus oli silloin, kun liitto olisi ollut vielä pelastettavissa?
Missä oli ne keskusteluhalut silloin, kun naisella oli paha mieli ja asiat olisi pitänyt päivittää?
Kiire tuntui olevan aina muualle "tärkeämpien" hommien pariin, eikä koskaan, EI KOSKAAN, tullut sitä tuokiota, että olisi mies sanonut, että "mikä painaa,rakas, kerro minulle?"
Kun minäkin yritin vaikeuksistamme (huom.MME) miehelle aloittaa puhua, oli kommentti, että "hae ammattiapua.."
Joopa joo...vaimosikin löysi olkapään työkaverista. Miksikähän? Sitä joutuu hakemaan muualta sitä, mitä ei omasta suhteesta saa. Mies voi olla kaikella tavalla hyvä, mutta huono kuuntelija ja asioitten jakaja.
Kyllä täytyy tähän sulle todeta, niikuin olen täällä niin monesti lukenut, että" turha rypistää, kun paska on jo housussa."
Pidä nyt kuitenkin jatkossakin lapsiisi hyvä yhteys.
Tuo on juuri sitä pettäjän oman teon puolustamista. Ei minussa vikaa ollut vain jätetyssä.
Keskustella varmasti voi ja suhteen aloittaa vasta eron jälkeen.
On todella vaikea keskustella kun toinen osapuoli vakuuttelee asioiden olevan kohdallaan ja rakastavansa hyvin paljon.
En ole jättänyt tukematta vaimoani koskaan ja joka ikinen päivä ollaan keskusteltu.
Toisaalta olen varmasti ollut liian sokea tilanteille, mutta esimerkiksi voin sanoa, että meillä tilanne oli niin, että kotitalous ja lasten hoidoto on ollut enemmän minun vastuullani.
Minä en kuulu niihin mieheiin jotka eivät arvosta, eivätkä käsitä kuinka rankkaa kodin pyörittäminen on. Samalla olen kuitenkun tehnyt omaa uraa ja liikaa olen joutunut tekemään töitä yö myöhään pikkutunneille asti ja tämä varmasti on ollut yksi suurista virheistä.
Oli itsestään selvää että lapset tulevat olemaan 50/50 sillä isänä oleminen on minulle ollut hyvin tärkeää.
Itselläni ei muuta elämää oikeastaan ole ollut kuin perheelle eläminen ja nyt se näkyy. Ei montaa ystävää, ei sosiaalisia tuttavuuksia, ei harrastuksia paitsi lasten harrastusten parissa.
Toki se hivenen harmittaa kun elämensä on antanut toiselle, ja toinen lähtee ensimmäisen matkaan ketä kuuntelee häntä.
Kuinka usein miehen kysymykseen, että "mikä on hätänä" oli vastauksena, että "ei mikään, kaikki on ok"? Mites se ammattiapu, tuliko mieleen hakea sitä? Joskus se läheinen voi olla liian läheinen kuuntelemaan, silloin ammattiapu voisi olla järkevää. Jos se "toinen mies" on ammattiavun korvike, "ystävä hädässä", niin onko se välttämättä sitä kovin pitkään?
Todellakin mikään ei koskaan ollut vialla oli aina vastaus.
Toki läheiselle puhuminen ei todellakaan ole aina se helpoin asia.
Pelko siitä, että epämukavat sanat satuttavat tai loukkaavat toista estää rehellisen keskustelun syntymistä.
Keskustelu vaatii aina kaksi osapuolta ja kummankin pitäisi pystyä loukkaantumatta käymään asioita läpi.
Ei ottaa toisen tunteita kritiikkinä itseään kohtaan ja siirtyä puolustelemaan itseään. Uskaltaa kertoa miltä asiat tuntuu.
Suuri huoleni onkin siinä, että suhde uuteen mieheen saattaa satuttaa exään lisää ja tavallaan sekin asia kääntyy minun syykseni.
minulla on asiat toisinpäin, mieheni osoitti vihantunteensa minuun joka asiasta.
En osannut odottaa että hän oli menossa asumaan toisen kanssa, asunut nyt kahdeksan kuukautta.
Koko viime syksyn ihmettelin miehelleni, miksi sinä olet vihainen eihän meillä ole aihetta riitaan.
Sitten paljastui suhde toiseen naiseen, tietysti naisena aavistelin jotain oli meneillään.
Naisen hajuveden tuoksu iltaisin töistä kotiin tullessa, työpäivät venyivät pitkiksi.
Viikonloppumatkat kavereiden kanssa mökille, puhelimeen vastaamiset ulkona puhelin aina piilossa.
On itketty paljon jos myönnän rakastan " miestäni " vieläkin en ole koskaan pettänyt.
Tietenkään en enää jatka liittoa, tönivät jo uuden etsimiseen mutta kaikki aikanaan.
Käsittele asiaa rauhassa anna tunteiden tulla esille, luopumisen tuska on kaikilla erilainen.
Jaksamista sinulle ja voimia paljon.
Ehkäpä jossain sisimmässäsi toivoit, että hän muuttaisi vielä mieltään ja palaisi luoksesi? Vasta kun hänellä on toinen, huomaat, ettei näin olekaan. Joka tapauksessa hän halusi lähteä... onko se niin tärkeää miksi?
No onhan se tavallaan...ihmettelet miksi hän ei kertonut? Ehkä hän toivoi, että mielipahasi olisi niin pienempi? Tuskin hän aivan välinpitämätön sinusta kuitenkaan on. Mitä jos hän olisi pamauttanut tiedon suhteesta ja erosta kerralla 8kk sitten? Tuskin se kuitenkaan paremmalta olisi tuntunut. Nyt olet tavallaan kuitenkin osan surutyöstä jo tehnyt ja kun hän ei enää asu luonasi niin lopullinen irtaantuminen suhteesta voi kohdallasi silti vasta alkaa... ?
En väitä, että olisi oikein jättää tuollainen asia kertomatta, mutta en tiedä oliko se silti huonompi vaihtoehto sinulle?
Tilanne varmaan eri, mutta olen samaa mieltä "juna meni jo" kanssa, kokenut just asiat tuolla tavalla.
Mutta AP:llä varmaan erilainen tilanne ollut. Minunkaan mieheni ei suutansa avannut suhteen aikana, aina oli menossa muualla ja muitten kanssa. Sitten kun en enää jaksanut yksin yrittää ja lähdin, alkoi se pommitus muka "rakkaudesta", sanaa viljeltiin laajasti eron jälkeen, aviossa en kuullut sitä kuin papin eessä kerran.
Tuo aloittajan tarina on kuin suoraan omasta elämästäni. Yli kymmenen vuoden takaa. Ja se suhde sen "työkaverin" kanssa ei muuten kestänyt...
Lapset olivat tuolloin muutaman vuoden ikäisiä. Nyt heidän ollessa lähes täysi-ikäisiä olen miettinyt pitäisikö heidän tietää totuus vanhempien erosta.
Ai että yrittäisit nyt mustamaalata exäsi lasten silmissä? Höh!
Luuletko, että lapset nyt siitä eron syistä niin kiinnostuneitä olisivat? Tuskin..
Varmaan lapsistakin oli parempi, että erositte aikanaan, huomasivat varmaan eron kotona, kun ei enää tarvinnut teidän riitoja kestää...
Elämä muuttui varmasti paremmaksi!
Lapset ovat kysyneet eron syitä eli selvästi haluavat oma-aloitteisesti tietää. Kyse ei ole exän mustamaalaamisesta vaan siitä pitääkö lähes aikuisten lasten saada tietää totuus niin halutessaan.
Eikä meillä silloin juurikaan riidelty, joten tuossa vedit ihan itse väärät johtopäätökset. Ex-vaimo vain muutti yht'äkkiä pois. Lapset tuolloin 2 ja 3 vee.