Ihastumisen ihanuus?

Olen tavannut ihan uskomattoman ihanan miehen, joka on saanut pääni ihan pyörälle. Odotan kuin idiootti, että hän ottaisi yhteyttä, enkä saa häntä mielestäni. Hänkin vaikutti ainakin vielä tänään kiinnostuneelle, joten missä ongelma? Siinä että teen itse siitä niin vaikeaa omassa päässäni.

Miten osata olla tällaisessa tilanteessa miettimättä, että entä jos sitä ei kiinnostakaan, entä jos se ei enää haluakaan nähdä, entä jos minun viestini ahdistavat (laitan maks. 2 viestiä per päivä, hän yleensä laittaa viestin ensin)? Entä jos teen jotain väärin? Entä jos hän tapailee muita yhtä aikaa? Entä jos saankin tässä näpeilleni taas kerran? Tunnen oloni hermoraunioksi, vaikka pitäisi oletettevasti vaan nauttia tästä tunteesta, kun on korviaan myöten ihastunut.

Yritän koko ajan kannustaa itseäni ajattelemalla, että olen vaan oma itseni ja jos se ei riitä, niin sille en voi mitään. Niinhän se onkin. Hauskaa tässä on se, että se ei ole edes osoittanut millään tavalla, etten kiinnostaisi. Omaa epävarmuutta.

Miten te muut olette vastaavissa tilanteissa "jaksaneet", saaneet ajatelua asioita oikeissa mittasuhteissa, kyenneet nauttimaan ihastumisen tunteesta?
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hmph kirjoitti:

Olen tavannut ihan uskomattoman ihanan miehen, joka on saanut pääni ihan pyörälle. Odotan kuin idiootti, että hän ottaisi yhteyttä, enkä saa häntä mielestäni. Hänkin vaikutti ainakin vielä tänään kiinnostuneelle, joten missä ongelma? Siinä että teen itse siitä niin vaikeaa omassa päässäni.

Miten osata olla tällaisessa tilanteessa miettimättä, että entä jos sitä ei kiinnostakaan, entä jos se ei enää haluakaan nähdä, entä jos minun viestini ahdistavat (laitan maks. 2 viestiä per päivä, hän yleensä laittaa viestin ensin)? Entä jos teen jotain väärin? Entä jos hän tapailee muita yhtä aikaa? Entä jos saankin tässä näpeilleni taas kerran? Tunnen oloni hermoraunioksi, vaikka pitäisi oletettevasti vaan nauttia tästä tunteesta, kun on korviaan myöten ihastunut.

Yritän koko ajan kannustaa itseäni ajattelemalla, että olen vaan oma itseni ja jos se ei riitä, niin sille en voi mitään. Niinhän se onkin. Hauskaa tässä on se, että se ei ole edes osoittanut millään tavalla, etten kiinnostaisi. Omaa epävarmuutta.

Miten te muut olette vastaavissa tilanteissa "jaksaneet", saaneet ajatelua asioita oikeissa mittasuhteissa, kyenneet nauttimaan ihastumisen tunteesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu