Verovaroista ei makseta kisamatkoja

hegemånia

Suomessa valtakunnalliset liikuntajärjestöt saavat oman varainkeruunsa lisäksi tukea toimintaansa veikkausvoittovaroista. Veikkausvoittovaroilla tuetaan myös tiedettä, taidetta ja nuorisotyötä.

Verovaroilla ei kustanneta yhdenkään yleisurheilijan kisamatkaa, ei majoitusta, ei aterioita, eikä valitettavasti edes niitä onnistumisia, jotka antavat miljoonalle suomalaiskatsojalle hyvän mielen ainakin hetkeksi, kunnes taas keksitään uusi aihe valittaa.

Vuoden 2010 talousarviossa on lähes 463 miljoonaa euroa veikkausvoittovaroja. Liikuntaa ja urheilua tuetaan veikkausvoittovaroin yhteensä 128,5 miljoonalla eurolla. Tästä 44 miljoonaa euroa osoitettiin liikunnan kansalaistoimintaan, lähes 19 miljoonaa euroa kuntien liikuntatoimintaan, lähes 22 miljoonaa liikuntapaikkarakentamiseen ja hieman yli 18 miljoonaa liikunnan koulutuskeskuksille. Verovaroja valtion liikuntabudjettiin käytetään vain alle 2 miljoonaa euroa ja ne käytetään kokonaisuudessaan liikunta-alan koulutuksen tukemiseen. ( http://www.slu.fi/liikuntapolitiikka/liikunnan_talous2/veikkausvoittovarat/ )

Kansallisen yleisurheiluliiton eli Suomen Urheiluliiton osuus lähes puolen miljardin euron tukirahoista on 1,06 miljoonaa euroa. Suomen Palloliitto saa tukea yli puolet enemmän, 1,625 miljoonaa euroa. Miksi kukaan ei huutele hyypiöiden, jeremenkkojen ja kymmenien muiden huuhkajien matkakulujen perään? Heiltä jää joka vuosi jo pelkkä "kisaraja" rikkomatta.

Vuonna 2009 suomalaiset pelasivat veikkauspelejä ennätyksellisesti 1 557 miljoonalla eurolla. Tukeakseen suomalaista yleisurheilua edes yhdellä eurolla vuodessa tulisi Veikkauksen pelejä pelata noin 1470 eurolla. Tuolla 1 eurolla tuetaan 800 yleisurheiluseuraa ja 30 000 aktiiviyleisurheilijaa aina vauvasta vaariin.

Jos lottoat yhden rivin joka viikko, tuet suomalaista yleisurheilua vuosittain alle 3 sentillä.

Niin pientä kolikkoa ei ole keksittykään, millä sinä tukisit EM-kisoissa epäonnistunutta urheilijaa, joten pulinat pois ja lisää pullaa poskeen.

3

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veikkauksen rahoilla

      Ei tän keskustelupalstan idiootit tota tajua, vaikka sen huutais päin niiden naamaa.
      Täytyy ihmetellä, miten ne edes saa lähetettyä tänne viestejä, kun se vaatii oikean vastauksen laskutoimitukseen.

      • .......

        mulle äiti laskee


      • Noppi Koppiin
        ....... kirjoitti:

        mulle äiti laskee

        anopilla on hyvä laskupää.....se laski, että noillakin panostuksilla pitäis saada vähän enemmän aikaiseksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1080
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe