Jaan teidän kanssanne palan elämästäni ja toivon, että samassa tilanteessa olevat kertoisivat myös kokemuksiaan. Pahoittelen jo etukäteen, että tästä tulee pitkä.
Ystäväni ja minä olemme 26-vuotiaita. Tutustuimme yläasteen päättäjäisissä ja olemme olleet sen jälkeen tiiviisti yhteyksissä, siis 10 vuotta. Olemme taustoiltamme hyvin erilaisia. Hän on perheen ainoa lapsi maalta ja minä suurperheen lapsi kaupungista. Minulla on ainoastaan muutama läheinen ystävä, en päästä ihmisiä herkästi lähelleni. Hänellä on paljon ystäviä, joita hän on hankkinut koulusta, harrastuksista, töistä ja muuten vapaa-ajalta. Minä olen tyytyväinen omaan ystäväsaldooni. Viihdyn hyvin itsekseni, vaikken mikään erakko olekaan. Olen kuitenkin iloinen, sosiaalinen ja ystävällinen.
Ystävälläni on tapana soitella usein. Yleensä hänellä ei ole varsinaisesti asiaa, hän haluaa vaan kuulla viimeiset tapahtumat. Tämä on alkanut vasta viime aikoina häiritä, sillä olen nyt työttömänä ja elämässäni ei tapahdu mitään erikoista tai mainittavaa. Hän kyselee usein suunnitelmistani ja tenttaa "onko siitä ja siitä työpaikasta kuulunut?". Yleensä vastaan hänen kysymyksiinsä, että kerron kyllä kun asia tulee ajankohtaiseksi. Tai jos hän kysyy "Mitä kuuluu?", vastaan rehellisesti "Ei mitään". Hän epäilee koko ajan, että salaan häneltä jotain. Mutta oikeasti: minun normaali päiväni koostuu ainoastaan nukkumisesta, syömisestä, ulkoilusta ja ehkä jostain virastokäynnistä. Siitä on vaikea repiä sensaatio-otsikoita.
Vaikka tällä ystävälläni on paljon kavereita, hän jää välillä yksin. Näin kävi esimerkiksi kerran, kun hän oli varannut saunatilan bileitä varten. Hän ilmoitti asiasta facebookissa ja vastasin itse pian, etten oikein viitsi tulla, kun en tunne muita kuin hänet. Loppujen lopuksi siinä kävi niin, että hän oli bileissä yksin. Suurin osa kutsutuista ei tuntenut toisiaan, vaan porukka jakautui juurikin eri kautta saatuihin ihmisiin. Tyyliin hänen paras työkaverinsa, hänen paras koulukaverinsa... Hänellä on Facebookissa yli 400 kaveria, jotka hän on siis kaikki tavannut ja voi sanoa jotenkin tuntevansa.
Asumme opiskelujen vuoksi eri kaupungeissa ja jos satumme olemaan yhtä aikaa kotikaupungissani, hänellä on tiukka aikataulu. "Näen Pekan klo 17 kahvilla ja klo 20 mennään Minnan kanssa leffaan, niin ehdittäisiinkö nähdä siinä välissä?". Korostan tässä nyt vielä, että en ole mustasukkainen hänen muista ystävistään, sillä minä olen niitä "lapsuudenystäviä", joista ei pääse eroon vaikka haluaisi. Minusta on kivaa, että hän tutustuu helposti ihmisiin, mutta viime aikoina on tosiaan huolestuttanut tuo hänen sosiaalinen tahtinsa. Hän on kiinnostunut muista ystävistäni ja kyselee heistä aika arkojakin asioita. Joita en siis hänelle kerro. Kerran hän jopa suuttui, kun en suostunut kertomaan eräästä kaveristani yhtä asiaa.
Tutustuin hiljattain harrastuksen parissa mieheen ja tapasimme hänet ystäväni kanssa eräässä baarissa. Ystäväni alkoi heti miehen tervehdyksen jälkeen tenttaamaan minulta "kuka, mitä, miksi, milloin". Ystäväni hoksasi miehen seuraavana päivänä facebook-ystävistäni ja oli lisännyt hänet omaksi ystäväkseen. Tämä kaverini (mies) ihmetteli asiaa minulle ja sanoinkin sitten ystävälleni, että tämä mies on työnsä takia todella tarkka siitä, kenet lisää ystäväksi. Miestä neuvoin painamaan Ignore. Noh, ystäväni lisäsi hänet uudelleen. Ja taas selitin ystävälleni, miksei mies voinut hyväksyä häntä. Heidän live-kohtaamisensa oli sisältänyt ainoastaan kättelyn ja nimien kertomisen.
Olen iloinen tästä ystävästäni ja olemme kokeneet yhdessä paljon. Silti välillä olen todella väsynyt häneen. Hänen pitää tietää kaikki kaikista. Ehkä en ole perinteisessä mielessä nainen, kun en innostu juoruilusta. Jos jollain läheiselläni menee huonosti, ei minun tarvitse sitä eteenpäin kertoa. Kyllä tämä kertoo itse, jos haluaa. Olen viime aikoina löytänyt itseni usein selittämässä tälle ystävälleni elämääni. Että minulle ei oikeasti tapahdu mitään ihmeellisempää ja nautin tästä rauhallisesta vaiheesta. Ja viihdyn sinkkuna. Ystäväni on mielellään tarjoamassa myös poikaystäväehdokkaita.
Hävettää jopa tämä valitus, sillä on paljon ihmisiä, joilla ei ole edes sitä yhtä ystävää. Siis mikä tässä on ongelma? Ehkä se, että pelkään ystäväni jäävän jossain vaiheessa yksin, koska hänen ystävyyssuhteensa vaikuttavat aika pintapuolisilta. Hän saattaa pitää ystävänään jotain ihmistä, jolle hän on vain tuttava. Hän suhtautuu ystävyyteen eri tavalla kuin minä. Hän kyselee paljon ystävistään, mutta ei itse kerro itsestään mitään. Hän saa puheen aina kääntymään muihin ihmisiin. Haluaisin oppia tuntemaan hänet paremmin. Vaikken itse ole se joka soittaa tai tekstaa, muistan häntä kirjein, kortein ja tuliaisin. Minulla vain ei ole tarvetta puhua joka päivä puhelimessa tai kertoa aivan pieniä asioita. Soitan kyllä hänelle, kun on jotain asiaa.
Ystäväni ja minä olemme 26-vuotiaita. Tutustuimme yläasteen päättäjäisissä ja olemme olleet sen jälkeen tiiviisti yhteyksissä, siis 10 vuotta. Olemme taustoiltamme hyvin erilaisia. Hän on perheen ainoa lapsi maalta ja minä suurperheen lapsi kaupungista. Minulla on ainoastaan muutama läheinen ystävä, en päästä ihmisiä herkästi lähelleni. Hänellä on paljon ystäviä, joita hän on hankkinut koulusta, harrastuksista, töistä ja muuten vapaa-ajalta. Minä olen tyytyväinen omaan ystäväsaldooni. Viihdyn hyvin itsekseni, vaikken mikään erakko olekaan. Olen kuitenkin iloinen, sosiaalinen ja ystävällinen.
Ystävälläni on tapana soitella usein. Yleensä hänellä ei ole varsinaisesti asiaa, hän haluaa vaan kuulla viimeiset tapahtumat. Tämä on alkanut vasta viime aikoina häiritä, sillä olen nyt työttömänä ja elämässäni ei tapahdu mitään erikoista tai mainittavaa. Hän kyselee usein suunnitelmistani ja tenttaa "onko siitä ja siitä työpaikasta kuulunut?". Yleensä vastaan hänen kysymyksiinsä, että kerron kyllä kun asia tulee ajankohtaiseksi. Tai jos hän kysyy "Mitä kuuluu?", vastaan rehellisesti "Ei mitään". Hän epäilee koko ajan, että salaan häneltä jotain. Mutta oikeasti: minun normaali päiväni koostuu ainoastaan nukkumisesta, syömisestä, ulkoilusta ja ehkä jostain virastokäynnistä. Siitä on vaikea repiä sensaatio-otsikoita.
Vaikka tällä ystävälläni on paljon kavereita, hän jää välillä yksin. Näin kävi esimerkiksi kerran, kun hän oli varannut saunatilan bileitä varten. Hän ilmoitti asiasta facebookissa ja vastasin itse pian, etten oikein viitsi tulla, kun en tunne muita kuin hänet. Loppujen lopuksi siinä kävi niin, että hän oli bileissä yksin. Suurin osa kutsutuista ei tuntenut toisiaan, vaan porukka jakautui juurikin eri kautta saatuihin ihmisiin. Tyyliin hänen paras työkaverinsa, hänen paras koulukaverinsa... Hänellä on Facebookissa yli 400 kaveria, jotka hän on siis kaikki tavannut ja voi sanoa jotenkin tuntevansa.
Asumme opiskelujen vuoksi eri kaupungeissa ja jos satumme olemaan yhtä aikaa kotikaupungissani, hänellä on tiukka aikataulu. "Näen Pekan klo 17 kahvilla ja klo 20 mennään Minnan kanssa leffaan, niin ehdittäisiinkö nähdä siinä välissä?". Korostan tässä nyt vielä, että en ole mustasukkainen hänen muista ystävistään, sillä minä olen niitä "lapsuudenystäviä", joista ei pääse eroon vaikka haluaisi. Minusta on kivaa, että hän tutustuu helposti ihmisiin, mutta viime aikoina on tosiaan huolestuttanut tuo hänen sosiaalinen tahtinsa. Hän on kiinnostunut muista ystävistäni ja kyselee heistä aika arkojakin asioita. Joita en siis hänelle kerro. Kerran hän jopa suuttui, kun en suostunut kertomaan eräästä kaveristani yhtä asiaa.
Tutustuin hiljattain harrastuksen parissa mieheen ja tapasimme hänet ystäväni kanssa eräässä baarissa. Ystäväni alkoi heti miehen tervehdyksen jälkeen tenttaamaan minulta "kuka, mitä, miksi, milloin". Ystäväni hoksasi miehen seuraavana päivänä facebook-ystävistäni ja oli lisännyt hänet omaksi ystäväkseen. Tämä kaverini (mies) ihmetteli asiaa minulle ja sanoinkin sitten ystävälleni, että tämä mies on työnsä takia todella tarkka siitä, kenet lisää ystäväksi. Miestä neuvoin painamaan Ignore. Noh, ystäväni lisäsi hänet uudelleen. Ja taas selitin ystävälleni, miksei mies voinut hyväksyä häntä. Heidän live-kohtaamisensa oli sisältänyt ainoastaan kättelyn ja nimien kertomisen.
Olen iloinen tästä ystävästäni ja olemme kokeneet yhdessä paljon. Silti välillä olen todella väsynyt häneen. Hänen pitää tietää kaikki kaikista. Ehkä en ole perinteisessä mielessä nainen, kun en innostu juoruilusta. Jos jollain läheiselläni menee huonosti, ei minun tarvitse sitä eteenpäin kertoa. Kyllä tämä kertoo itse, jos haluaa. Olen viime aikoina löytänyt itseni usein selittämässä tälle ystävälleni elämääni. Että minulle ei oikeasti tapahdu mitään ihmeellisempää ja nautin tästä rauhallisesta vaiheesta. Ja viihdyn sinkkuna. Ystäväni on mielellään tarjoamassa myös poikaystäväehdokkaita.
Hävettää jopa tämä valitus, sillä on paljon ihmisiä, joilla ei ole edes sitä yhtä ystävää. Siis mikä tässä on ongelma? Ehkä se, että pelkään ystäväni jäävän jossain vaiheessa yksin, koska hänen ystävyyssuhteensa vaikuttavat aika pintapuolisilta. Hän saattaa pitää ystävänään jotain ihmistä, jolle hän on vain tuttava. Hän suhtautuu ystävyyteen eri tavalla kuin minä. Hän kyselee paljon ystävistään, mutta ei itse kerro itsestään mitään. Hän saa puheen aina kääntymään muihin ihmisiin. Haluaisin oppia tuntemaan hänet paremmin. Vaikken itse ole se joka soittaa tai tekstaa, muistan häntä kirjein, kortein ja tuliaisin. Minulla vain ei ole tarvetta puhua joka päivä puhelimessa tai kertoa aivan pieniä asioita. Soitan kyllä hänelle, kun on jotain asiaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Vaikka tällä ystävälläni on paljon kavereita, hän jää välillä yksin. Näin kävi esimerkiksi kerran, kun hän oli varannut saunatilan bileitä varten. Hän ilmoitti asiasta facebookissa ja vastasin itse pian, etten oikein viitsi tulla, kun en tunne muita kuin hänet. Loppujen lopuksi siinä kävi niin, että hän oli bileissä yksin."
Tarkoitatko, että kukaan ei tullut bileisiin, vai kukaan ei pitänyt hänelle bileissä seuraa?
Itsellänikin on yksi ylisosiaalinen ystävä. Hän on aina keskipisteenä kaikkialla, suuna päänä hölöttämässä kaikille. Hän tutustuu helposti, lisää heti facebookiin ja alkaa heti soittelemaan. Minuunkin hän on tutustunut aika vastikään, ja heti alkoi soittelemaan varsinaisia maratonpuheluita ilman mitään asiaa. Pahimmillaan useita kertoja päivässä. Puhuu menneisyydestään ja muista tuntemistaan ihmisistä. Ei mitään pahaa, mutta kertoilee heidän asioistaan ja elämästään, vaikken edes tunne heitä saati ole koskaan tavannut. Tästä syystä en puhu hänelle paljoa asioistani, ainakaan sellaisia asioita, joiden en halua leviävän laajalle.
Ilmeisesti ystäviä saa, kun alkaa vaan sinnikkäästi soittelemaan uusille tuttavuuksille ilman sen kummempaa asiaa. Itse en kehtaa olla näin "röyhkeä" soittelija. Toivon, että välillä toinenkin osapuoli ottaisi yhteyttä, jotta tuntisin olevani toivottua seuraa. Mutta kai se on turha niin toivoa, aika moni kun tuntuu olevan tällainen yksipuolinen yhteydenpitäjä.
Hei,
Vaikuttaa vähän siltä, että tuo ystävä kilpailee kanssasi elämän sujumisessa. Vai mitä meinaat? Kysyin täällä aiemmin kokemuksia ystävysten välisestä kilpailusta lehtijuttuun? Voisinkohan saada kokemuksesi juttuun mukaan?
Minullakin oli tuollainen ystävä. Ihmetteli aina miksen kertonut mitään "todellisista" kuulumisistani. Ei sillä etteikö niitä kuulumisia olisi ollut vaan kun ei minulle koskaan melkein tapahdu mitään erikoista tai elämääni mullistavia asioita. Lopulta tämä ystävä sanoikin ystävyytemme irti juuri tuon takia. Kyllähän se otti päähän, että niin kutsuttu ystäväni halusi tosta noin vaan purkaa ystävyytemme niin kuin se ei olisi alunperin merkinnytkään hänelle mitään.
Eipä minulla juuri enää ystäviä olekkaan (olen huono tutustumaan uusiin), mutta onneksi parisuhteeni on aika hyvä täyttämään tätä tyhjiötä mitä ystävättömyys on luonut.
Ystäväsi vaikuttaa melkoiselta kanaemolta, joka puuhastelee siellä sun täällä ja suotakoot se hänelle. Eläköön ihmisten erilaisuus!
Ja kyllä sinulla on oikeus olla eri mieltä kuin hän, miten oman aikanne kulutatte. Aivan turhaan syyllistät itseäsi siitä, ettet saisi ajatella hänestä kriittisesti. Olettehan sosiaalisen elämän tarpeiltanne erilaiset. Sinä olet tyytyväinen vähempään ja ystäväsi vasta sitten kun ympärillä pyörii hektinen ihmissirkus.
Koska kuitenkin tunnut pitävän ystävästäsi, niin olisiko mahdotonta olla vain ajattelematta häntä niin paljon? Elämäntilanteesi on erilainen kuin hänellä, tällä hetkellä, mutta asiat muuttuvat ja saatatte tarvita toisianne kahden vuoden kuluttua ihan muissa kuvioissa. Ettet ottaisi niin hirmuisen vakavasti hänen hössötystään, vaan voisit jopa asiallisesti selittää ettet halua hänen kysyvän työtilanteestasi ja ilmoitat sitten kun muutoksia on oikeastikin luvassa.
Vaikka ystäväsi on ylenpalttisen innostunut sosiaalisesta elämästä, ei se tee hänestä kuitenkaan sosiaalisesti kyvykästä. Useasti unohdetaan, ettei vilkas seuraelämä takaa vielä sosiaalisia taitoja ja kuvauksesi perusteella ystävälläsi on paljon oppimista. Joten eikö se tavallaan lohduta sinua, miten olette kumpikin omanlaisianne vahvuuksissa ja heikkouksissanne?