Mieheni on käynyt sähköpostivaihtoa minulle tuntemattoman naisen kanssa, ja näin tämän keskustelun täysin vahingossa. Mieheni oli löytänyt naisen deitti-ilmoituksen ja vastannut siihen, mieheni mm. puhuu sähköposteissa siitä miten hän haluaa lapsia, ja myös myönsi että on tällä hetkellä naimisissa muttei tiedä miten pitkään avioliitto kestää ja haluaa tämän naisen kanssa edetä suhteessaa hitaasti jne.
Koska välimatkaa tähän naiseen on, tiedän ettei fyysistä pettämistä hänen kanssaan ole tapahtunut - mutta tuo henkinenkin tuntuu pettämiseltä! Sen lisäksi minä en voi saada biologisia lapsia ja viimeeksi kun tästä olemme mieheni kanssa puhuneet, totesimme yhdessä että kerran näin asia on ja tämä on meidän kohtalomme, me sen otamme sellaisenaan vastaan.
Olen varmasti liian sinisilmäinen! Mieheni on valehdellut aikaisemminkin, ja olen joskus löytänyt joitain sähköpostiosoitteita paperille kirjoitettuna, joista ainakin osa on muistini mukaan naisten. Tämän lisäksi uskon että hänellä on ilmoitus ainakin kahdessa deittipalvelussa. Hän ei myöskään suostu/halua muuttaa statustaan naamakirjassa "Naimisissa". Olenko aivan harhaluuloinen kun uskon kaikkien näiden ja monien muiden seikkojen osoittavan selvästi että hän ei halua olla kanssani (miksei hae avioeroa?!) ja uskon että hän on pettänyt aikaisemminkin - jos ei muuten niin sitten juuri tuolla henkisellä tasolla.
Hänen "paljastumisensa" tapahtui vasta viikonloppuna, ja olen aivan sekaisin kaikesta enkä tiedä mitä tekisin. En ole pystynyt puhumaan hänelle ollenkaan, ja joka toinen minuutti tuntuu että ylireagoin ja joka toinen minuutti uskon että en tarvitse petturia elämääni. Tuntuu vaikealta lähteä, ja koko ajan ajattelen sitä että rakastan häntä mutta pelkään ettei tämä lopu jos jollain ilveellä pystyisinkin nyt antamaan anteeksi.
Kaikista eniten itkettää, surettaa, vihastuttaa ja kummastuttaa se, että mikäli hän ei halua olla kanssani, miksi hän ei ole lähtenyt suhteesta! Mitä varten hän nukkuu vieressäni yöt, asuu ja elää kanssani, puhumattakaan mistään intiimistä kanssakäymisestä jos hän kerran tahtoo jonkun toisen naisen?!
Tuska on niin sietämätöntä etten tiedä miten tästä voi mennä eteenpäin, olipa se sinkkuna tai avioliittoa jatkaen.
Koska välimatkaa tähän naiseen on, tiedän ettei fyysistä pettämistä hänen kanssaan ole tapahtunut - mutta tuo henkinenkin tuntuu pettämiseltä! Sen lisäksi minä en voi saada biologisia lapsia ja viimeeksi kun tästä olemme mieheni kanssa puhuneet, totesimme yhdessä että kerran näin asia on ja tämä on meidän kohtalomme, me sen otamme sellaisenaan vastaan.
Olen varmasti liian sinisilmäinen! Mieheni on valehdellut aikaisemminkin, ja olen joskus löytänyt joitain sähköpostiosoitteita paperille kirjoitettuna, joista ainakin osa on muistini mukaan naisten. Tämän lisäksi uskon että hänellä on ilmoitus ainakin kahdessa deittipalvelussa. Hän ei myöskään suostu/halua muuttaa statustaan naamakirjassa "Naimisissa". Olenko aivan harhaluuloinen kun uskon kaikkien näiden ja monien muiden seikkojen osoittavan selvästi että hän ei halua olla kanssani (miksei hae avioeroa?!) ja uskon että hän on pettänyt aikaisemminkin - jos ei muuten niin sitten juuri tuolla henkisellä tasolla.
Hänen "paljastumisensa" tapahtui vasta viikonloppuna, ja olen aivan sekaisin kaikesta enkä tiedä mitä tekisin. En ole pystynyt puhumaan hänelle ollenkaan, ja joka toinen minuutti tuntuu että ylireagoin ja joka toinen minuutti uskon että en tarvitse petturia elämääni. Tuntuu vaikealta lähteä, ja koko ajan ajattelen sitä että rakastan häntä mutta pelkään ettei tämä lopu jos jollain ilveellä pystyisinkin nyt antamaan anteeksi.
Kaikista eniten itkettää, surettaa, vihastuttaa ja kummastuttaa se, että mikäli hän ei halua olla kanssani, miksi hän ei ole lähtenyt suhteesta! Mitä varten hän nukkuu vieressäni yöt, asuu ja elää kanssani, puhumattakaan mistään intiimistä kanssakäymisestä jos hän kerran tahtoo jonkun toisen naisen?!
Tuska on niin sietämätöntä etten tiedä miten tästä voi mennä eteenpäin, olipa se sinkkuna tai avioliittoa jatkaen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Olet tehnyt paljon virheitä, mutta peli ei ehkä ole täysin menetetty. Pohdi tarkasti, mitä olet tehnyt väärin ja koita korjata tilanne. Tiedän se ei ole helppoa. Kun nyt olet mennyt lukemaan miehesi salaisia sähköposteja, niin sinun täytyy ymmärtää, miksi olet sen tehnyt ja katua tätä asiaa. Samalla sinun täytyy antaa miehellesi vapautta, et voi rajoittaa häntä. Kun löydät viat itsestäsi, saatat saada toisen mahdollisuuden.
Onnea itsesi tutkiskeluun!
Onneksi olkoon ensimmäisestä trollauksesta!
Täh? Olenhan mä trollannut jo vaikka kuinka montaa kirjoitusta?
Ensinnäkin voimahali sinulle, olen hyvin samassa tilanteessa!
Miehelläni oli (tai on edelleen?) deitti-ilmoituksia, kaikki sieltä bongaamansa naiset olivat lähiympäristöstä. Kaksi heistä oli selvästi "työn alla". He viestittelivät internetissä ja tekstiviestillä ja tapailivat. Mies lähetti viimeksi illalla aina hyvänyönsuukot ja huokaili miten ihana olisi nukahtaa tämä suloinen nainen sylissään. En tiedä harrastivatko seksiä vai eivät, sitä mies ei suostu sanomaan. Tai siis kieltää, mutta kielsi hän viimeiseen asti kokonaan myös näitten suhteitten olemassaolon. Mies esiintyi tietenkin sinkkuna. Jo se oli loukkaavaa, että hänen omien sanojensa mukaan "oli ollut kerran aikoja sitten naimisissa". Vihkisormustakaan häne ei ole koskaan suostunut käyttämään.
Mies vannoo rakastavansa minua. Oikeastaan uskonkin sen, toki hän minua tavallaan rakastaa, mutta haluaa siinä sivussa pitää vähän salahauskaa. Sanoin miehelle, että rakastakoon vain, mutta minulle tuo tuollainen rakkaus ei kylläkään riitä. Ja että jos meidän avioliittomme ei ole sen arvokkaampi kuin kolme kertaa ladattu salainen prepaid, niin hävyttömän halvalla meni! Mies ei siis halua erota. Hän haluaa kaiken ja ottaa sen kaiken, jos minä siihen vain suostun antamaan anteeksi... Omituista on se, että olemme tavanneet vasta neljä vuotta sitten ja suhteemme on siten edelleen intohimoinen, rakastava ja tuore. Pahoin pelkään, että miehen tarve sivusuhteisiin on luonnevika.
Minä olen myös neljän keskenmenon jälkeen lapseton ja päätimme myös, että me olemme sitten kahden aikuisen perhe ja meidän vain täytyy nauttia elämästä eri tavalla kuin lapsiperheet. En itse tiedä haaveileeko mies lapsesta jonkun toisen naisen kanssa.
Samoin kuin sinulla, nyt on muistunut mieleen joitakin epäselviä juttuja, joista en oikeastaan edes halunnut tietää mitään. Nyt tajuan aika selkeästi, että vipinää on ollut ennenkin. Silloin en uskaltanut kohdata tosiasioita ja annoin miehen selitellä itsensä tilanteesta ulos.
Nyt on kulunut "kiinnijäämisestä" kuukausi. En ole vielä päättänyt mitään, en jaksa, joten annan itselleni aikaa kerätä voimia. Samaa suosittelen sinulle. Älä hätäile. Eilen ja tänään olen taas itkenyt aivan valtavasti. Välillä on parempia päiviä. Aluksi oli ikävä sitä aviomiestä, jota ei yhtäkkiä enää ollut olemassakaan. Nyt se ihanan tutun aviomiehen muisto on jotenkin haihtunut. Jäljellä on vain tämä petturi, johon en voi enää luottaa, tapahtui mitä hyvänsä.
Mies meni nyt omatoimisesti terapiaan, mutta en ole ihan vakuuttunut, että siitä on hyötyä. Osaksi epäilen, että hän vain yrittää taktikoida kotirauhan tuolla yhteistyöhalukkuudella. Ainakin hän oli vielä viime viikolla soittanut yhdelle lempikontaktilleen. Sen verran terapiasta on minulle kuitenkin hyötyä, että nyt kun mies on siinä vaiheessa, että hän syyllistää minua koko jutusta tyyliin "jos olisit ollut enemmän sitä ja vähemmän tätä, niin mulle ei olisi tullut mieleenkään etsiä muuta seuraa", niin tämä (mies)terapeutti osaa aina muistuttaa, että mieheni on yksin vastuussa päätöksestään etsiä avioliiton ulkopuolista naisseuraa.
Entä selviätkö tuosta henkisestä pettämisestä? En tiedä, minä olen vielä elossa, mutta en itsekään tiedä selviänkö.
ja lähde vielä kun voit. Haluat lapsia ja neljä keskenmenoa on kyllä selvä merkki jo siitä, että sinun _ei ole tarkoitus saada lapsia tämän miehen kanssa_!!! Piste. Tämä on sinun elämäsi ja jos haluat lapsia niin vielä ehdit tutustua johonkin toiseen, jonka kanssa lapsia voit saada. Aikansa siihen menee, että tajuaa avioliiton ja sen rakkauden olleen vain yksipuoleista..mutta kun sen vihdoin tajuaa, on henkisesti irti siitä toisesta ihmisestä. Voimia eropäätöksen tekoon (pian, jos todella lapsia haluat. Tulet katumaan sitä ikuisesti jos jäät tuohon suhteeseen ja niitä ei tule..)
" (miksei hae avioeroa?!) "
"Kaikista eniten itkettää, surettaa, vihastuttaa ja kummastuttaa se, että mikäli hän ei halua olla kanssani, miksi hän ei ole lähtenyt suhteesta! "
siksi kun parempaa ei ole _vielä_ löytynyt. eli tällähaavaa kannattaa jatkaa tutussa ja turvallisessa, mutta tietenkin jos joku sopiva sattuu kohdalle, niin jäät kuin nalli kalliolle.
Parempaa ei ole lyötynyt eikä välttämättä parempaa edes löydy. Ei kukaan edes puoliksi järkevä mies vaihda vihittyä vaimoa johonkin internetflirtti-typykkään. Mutta ei mies toisaalta luovu kutkuttavasta internetflirtistä sen vihityn vaimon vuoksi. Hän haluaa molemmat. Säälittää myös se satunnainen internet-typykkä, joka ilmeisesti kuvittelee tavanneensa ihan kivan vapaan miehen...
pitää laskea miehesi menemään. Hän haluaa lapsia kertomansa mukaan (ei ole kertonut tätä sinulle?) ja sinä et voi niitä saada, joten anna miehen mennä. Tuo on ihan kamala selkäänpuukotus!! Jos et kerta voi saada lapsia niin ihan hirveä teko mieheltäsi! Hän ei siis todella rakasta sinua sellaisena kuin olet vaan haluaa jotain muuta joten hyväksy asia vaikka se kuinka julma onkin. Luulit, että mies oli tyytynyt kohtaloon mutta ei ollut, ja kuulit sen jostain ihan muualta kuin hänen suustaan..rehellisyys, avoimuus, mihin se oikein on kadonnut nykysuhteista???
juuri. Mies pellolle.
Elämä voi yllättää, joskus lapsia saamaton nainen onkin saanut kuitenkin lapsen toisen miehen kanssa, kun on eronnut.
Voimia !
Tähän asti luulinkin että olimme rehellisiä ja avoimia toisillemme...mutta nyt vasta näen asiat toisin! Olisi pitänyt ymmärtää niistä kerroista joista hän jäi valehtelusta kiinni aikaisemminkin, vaikka ne eivät suoranaisesti liittyneet (ainakaan tietääkseni) toisiin naisiin.
Olen aina tiennyt että hän haluaa lapsia, mutta koska yhteisten vuosiemme aikaan kävi ilmi etten niitä voi saada, luulin (todella naiivisti!) että puhuimme asian selväksi - hän nimittäin otti adoptionkin itse esille jokin aika sitten muttemme sitä kuitenkaan ole enempää puineet. Emmekä ilmeisesti puikaan.
Ehkä se onkin paras ettemme saaneet lapsia, helpompaa tehdä lähtöpäätös..jos ikinä kykenen sitä tekemään ja irrottautumaan. On niin julmetun vaikeaa uskoa että hän todellakin teki näin! Nyt vasta tajuan senkin että ainakin kaikki viimeaikaiset "hyvät teot" minua kohtaan ovatkin olleet häneltä täysin itsekkäitä - potenut huonoa omaatuntoa ja sitä lievittääkseen ollut minua kohtaan niin kultainen kuin vain joku voi olla. Valetta siis sekin.
Sekin mietityttää, että miksi ihmeessä hän sitten alunperin naimisiin edes meni kanssani, jos jotain parempaa haluaa? Niinkö yksipuolista se rakkaus tosiaan oli, että tällaisten elämäntilanteiden kuten minun lapsettomuus ja sairastumiseni vakavasti saivat hänet etsimään jotakuta toista? Voiko tuntea itseään enää tämän hölmömmäksi ja käytetyksi.
Minun miehelläni myös oli ja kai vieläkin siis on, ainakin yksi prepaid-liittymä - ellei kaksikin. En koskaan tajunnut miksi pitäisi olla enemmän kuin yksi liittymä kun henkilökohtaisessa käytössä ne joka tapauksessa on - enkä koskaan saanut kunnollista vastaustakaan.
Samoin nyt alkaa epäilyttää kaikki hänen naamakirjan naispuoliset ystävät, tai mesekaverit - en ole tutkinut kumpaakaan tai hänen kännykkäänsä tai yhtään mitään muutakaan. Entäs kaikki kerrat kun hän lähti yksin tai kavereiden (vai "kavereiden") kanssa ulos? Entä kommentti jonka hän lausui kun vihaisena sanoin että hän menee toisen naisen luo (kun oli menossa jälleen kerran yksin ulos): "En ole tyhmä että tekisin sen täällä koska saisit tietää"...Asumme siis pienessä kaupungissa mutta aivan hyvin hänellä on voinut olla toinen tai toisia silti - en itse käy yhtä usein ulkona (baareissa viikonloppuisin tai muutenkaan), eikä hän kyllä koskaan minua ottanutkaan mukaan vaikka sitä niin usein kysyinkin.
Pakko kai se on myöntää, vaikka sattuukin. Mieheni on petturi, ja minä typerän sinisilmäinen ja liian kiinni hänessä.
on, mutta pakollista. Miehesi ei tule sitä tekemään sillä hänhän ottaa nyt kaiken minkä haluaakin! Eli nyt sinun on vain kerättävä voimat ja rohkeus lähteä. Pyydä ystävä apuun sillä yksin et selviä siitä lähtöpäätöksestä. Ymmärrä, että miehesi ei rakastanut sinua vaan rakkautenne on yksipuoleista, ollut jo jonkin aikaa. Olit hänelle ehkä vain se turvasatama kunnes jotain parempaa tulee vastaan, tai ehkä se sairaus ja lapsettomuus sai hänet haluamaan jotain muuta. Parisuhteenne on tullut tiensä päähän eikä siinä auta mikään muu kuin mahdollisimman pikainen irtautuminen. Huom, miehesi on jo henkisesti ja fyysisesti ehkä irti sinusta, joten ero ei tule olemaan hänelle kovinkaan kamala ja nyt olet yksin sen suhteen, että joudut itse yksin tekemään kivuliaan eropäätöksen. Usko pois, vaikka nyt elättelet ehkä toiveita suhteen elpymisestä ja olisit valmis antamaan anteeksi vain jotta kaikki pysyisi ennallaan, niin ero on paras ratkaisu ja pian. Jos ja todella pieni jos, jos mies haluaa sitten takaisin niin ainoa keino saada siitä selvyys on poistua paikalta ja katsoa tuleeko hän takaisin. Jos tulee niin sittenkään ei tietoa onko yritys aito..
Koska vainoharhaisuus iski päälle, kävin katsastamassa löytyykö mieheltäni deitti-ilmoitusta yhdestä palvelusta josta epäilin...ja löytyihän se. Kuvan kera. Häpeäni kasvoi juuri potenssiin tuhat! Sielläpä sitten joku tuttu tai vaikka vaan tämän pikkukaupungin hyvänpäiväntuttu pyörii ja näkee mieheni etsivän itselleen akkaa - ja minä idiootti kävelen kaupungilla ylpeänä miehestäni ja siitä että olen saanut "niin ihanan miehen" itselleni...
789 mainitsi että irrottautuisin miehestäni ystäväni avulla - toivoisin niin kovasti että pystyisin mutta en kehtaa yhdellekään ystävistäni kertoa!! Olen näiden vuosien ajan niin kovasti toitottanut siitä miten mieheni on niin uskollinen ja kuinka voin olla varma siitä. Eivät ystäväni varmastikaan sano tai edes ajattele "mitä mä sanoin" mutta silti se häpeä tuntuu niin järjettömältä. Mietin myös omia vanhempiani, miten ikinä kehtaan kertoa totuutta kun ajattelen koko ajan itsekin miten typerä ja lapsellinen olen ollut enkä ole osannut lukea merkkejä ajoissa.
Mieheni mainitsee deitti-ilmoituksessaan olevansa leski - olen siis jo kuollutkin hänelle. Tiedän että kaikki nämä tunteeni ja ajatukseni pyörivät varmasti jokaisen petetyn mielessä mutta jollain tavalla on terapeuttista "sanoa" ne ääneen tuntemattomana ja toisaalta huomata että on kohtalotovereita.
Joskus toivoisi että Suomessa olisi hieman toisenlainen omaisuuden jakopolitiikka...omaisuus menee puoliksi koska meillä ei ole avioehtoa, mutta kun mietin sitä miten kohtuutonta tämä on minua kohtaan, tekisi mieli huutaa miehelleni ettei hänellä ole mitään oikeutta mihinkään omaisuudestamme, edes yhteen nappiin - minä en ollut se, joka petti. Kiukuttaa niin julmetusti.
Pitää vielä lisätä, että deittipalvelu jossa profiili on, on maksullinen. Sen lisäksi on kehdannut laittaa sinne kuvia jotka minä olen hänestä ottanut. Eikö pettäjillä ole mitään rajaa?
Eli ihan ensin luovu häpeästä itsesi takia, koska kyseessähän on narsistimiehesi, joka tässä väärin tekee. Ja hei, mies ei ehkä tajua tekevänsä mitään väärää jos todellakin on joku sairas yksilö..
Sitten teet niin, että marssit lakimiehen juttusille ja keksitte jonkin keinon, millä saat miehesi allekirjoittamaan ja suostumaan avioehtoon nyt. Siis senhän voi tehdä jälkikäteenkin ja mielellään teidän tapauksessa nyt. Äkkiä nyt juridiset asiat kuntoon! Jos mies ei suostu allekirjoittamaan niin sitä varten pidä tallessa kaikki (kopsaa, tulosta, tallenna, kerro kavereille jotta käyvät sen profiilin katsomassa, yksin olet lirussa jos ei ole todisteita) ja uhkaile paljastaa kaikille tutuille ja tuntemattomille..jotain tarpeeksi radikaalia, jotta mies tokenee..
Mutta siis nyt pian paikalliseen oikeusaputoimistoon tai mielellään lakimiehen juttusille omalla rahalla..Voithan palkata siis oman asianajajan hoitamaan asiaasi vai miten se hoituu?
Ei pettäjällä ole mitään rajaa eikä häpeän tunteita. Myös minun aviomieheni deittailee sinkkuna netissä ja etsii "rakkautta tositarkoituksella". Profiilikuvana on minun ottamani kuva hänestä laivan kannella. Se kuvan laivaristeily oli meidän häämatkamme kolme vuotta sitten.
Uskalsin tämän miehen kanssa vihille vain siksi, koska hän puhui niin uskomattoman ihanasti avioliiton pyhyydestä ja uskollisuuden tärkeydestä. Olen hehkunut onnea siitä, että minun mieheni on maailman paras ja uskollisin aviomies.
En edes käsitä miksi hänen piti välttämättä päästä naimisiin, itse kosi ja kuitenkin haluaa olla vapaa. En pysty vielä asiaa koko kauheutta käsittämään, ehkä muutaman vuoden kuluttua ymmärrän koko kuvion.
Voimia! Et ole yksin.
haluavat vain kulissiliiton, jossa vaimo hoitaa kodin, lapset ja pyykit, ja tekee ruokaa. Näille miehille riittää tunne siitä, että joku on pysyvästi heitä varten. Vaihtuvat rakkaudenkohteet ja tasainen paluu aina vaimon (äidin) luo riittää, kunhan vaan vaimo ei jätä niin se on se mikä elämässä kantaa..Vasta pari päivää sitten mieheni totesi, että olen ainoa joka häntä ei ole koskaan hylännyt. Sitten seuraavana päivänä hän totesi, että kukaan ei hänestä välitä eli salarakas ei ollutkaan laittanut meiliä. Kun se sitten seuraavana aamuna tuli, niin ilo oli ylimmillään. Näin meillä. Olen hänelle kulissi, tai mikä nyt sitten olenkaan. Se joka kotona siivoaa ja käy kaupassa, mies tuo rahat. Minulle kelpaa avioero tässä vaiheessa oikein hyvin. Taidankin pirauttaa sille salarakkaalle, että en enää jaksa joten tulkoon hän tekemään pesää tänne ja passaamaan miestä.
Tältä se olo alkaa tuntumaan, käytetyltä. Jossain sisällä kuitenkin elää pieni toivo "ehkä se oli väärinkäsitystä, ehkä en ollut riittävästi vaimo, ystävä, rakas...ehkä kaiken saa korjattua"..itsesyytökset on valtavat.
Pakko myöntää, että on hyvä olo siitä että on kohtalotovereita, vaikka on todella ikävää lukea näistä kokemuksista - ja jollain tapaa lukiessaan ajattelee sitä miten itselle on käynyt samalla tavalla ja silti tuntuu ettei se ole itselle käynyt..."ei minun mieheni!"
Tekisi mieli tehdä samalla tavalla takaisin ja varmistaa että hän sen huomaa taatusti, mutta toisaalta...viitsinkö alentua samanlaiseen käytökseen? Tuoko potut pottuina helpotusta oloon?
Ensinnäkin, itsesyytökset nyt heti pois! Pettäjä on yksin vastuussa tekemisistään. Oli aviokriisi mikä hyvänsä, niin sitä ei tule yrittää ratkaista salasuhteella. Oli sinussa vaikka mitä vikoja hyvänsä, niin mies on vapaa jättämään sinut ja SEN JÄLKEEN siirtymään elämässään eteenpäin. Vaihtoehtoisesti hän voi osoittaa omaavansa selkärankaa ja pelastaa avioliittonsa. Sen sijaan pettäjä menee raukkamaisesti siitä, missä aita on matalin. Äläkä anna miehen syyllistää, sekin tyypillinen vaihe tulee!
Toiseksi. Et todellakaan ole ainut! Yhteistä meille on se, että olemme tulleet raadollisella tavalla huijatuksi. Kuka voisi kuvitella, että maailman rakkain ihminen pystyy loukkaamaan sielun ja sydämen vereslihalle? Käsittämättömän kammottavaa.
Kolmanneksi. Älä alennu maksamaan samalla mitalla takaisin. Pahoitat vain mielesi entistä enemmän ja mies saa sinusta loistavan syntipukin omille sivubisneksilleen. Ole uskollinen omille totuuksillesi. On lohduttavaa tietää, että maailmassa on sentään yksi uskollinen ihminen, sinä itse :-)
ystäviesi edessä, kerrot vain niin kuin asia on. Voi hyvinkin olla, että ystäväsi jo tietävät miehesi vieraissa juoksemisesta, mutta eivät ole uskaltaneet sinulle kertoa. Huomaat että kun saat puhua asiasta, niin taakka pienenee ja rohkeus kasvaa.
Ehkä käsittelen väärässä paikassa asiaani, siis "julkisesti" netissä sen sijaan että mieheni kanssa puhuisin, mutta ei minulla ole hänelle mitään kaunista sanottavaakaan - enkä halua kysyä miksi hän näin tekee! En tosin tiedä mitään muutakaan tapaa purkaa tuntojani, PELOTTAA todella paljon ottaa asiaa esille niiden harvojen hyvien ystävien kanssa joita minulla on.
Pelottaa kyllä tulevaisuuskin ja kaikki...joudun kohtaamaan mieheni jossakin vaiheessa...tällä hetkellä pakkaan tavaroitani ja yritän hoitaa kaiken muun arjen. Kukaan, ei kukaan, tiedä tästä vielä - ja kun heidän tulisi kuitenkin tietää, mieheni liittyy kiinteästi muuhun ja muihin kuin minuun tai minun elämääni.
Mietin sitäkin, ovatko yhteiset tuttumme tällä paikkakunnalla, jotka siis ovat enemmänkin hänen ystäviään, tienneet tästä - naureskelevatko he partaansa kun näkevät minut kaupassa "siinä se menee, tuo akka joka ei mitään tiedä miehestään ja näyttelee kaunista avioliittoa". Olen miettinyt monta kertaa mitä sanon heille jos koskaan saan tietää että he ovat tienneet.
Taitaa olla parasta vain lähteä. Mieheni on matkoilla juuri nyt joten kaikista helpoin olisi nyt lähteä vähin äänin ja antaa hänen tulla kotiin jossa en enää ole. Mutta onko se sittenkin raukkamaista toimintaa?
Tajuan itsekin tässä jo sen, että elän jälleen kriisiä jota en ole itse aiheuttanut ja pohdin jopa sitäkin, miten hermostuttavaa on luultavasti lukea näitä samoja asioita mitä kelaan ja kelaan kuin rikkinäinen nauhuri - mutta toisaalta, se helpottaa ja auttaa jotenkin jäsentämään mietteitä.
Voimia muuten sinulle kohtalotoveri, nyt vasta itsekin ymmärrän miten vaikeaa petetyksi tuleminen todellakin on (ennen annoin ystävilleni "hyviä neuvoja" vain lähteä pois mahdollisimman nopeasti heti ensimmäisen pettämiskerran jälkeen"!
...ollaankohan saman miehen kanssa naimisissa? no ei kai sentään. itselläni on lähestulkoon sama tilanne, ja tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan, ja tavallaan huojennusta siitä, että kohtalotovereita on.
tilanteessamme on se ero, että meillä on yhteinen tytär. muuten olisin jo lähtenyt...sinun housuissasi siis jättäisin miehen kuin nallin kalliolle. Lapsi mutkistaa paljon asioita, joten on siinä jotain hyvääkin 'ettei tärpännyt' teille. tuollainen käytös ei nimittäin ole lapsettomuudesta kiinni; syitä keksii aina.
itse olen pari vuotta elänyt jatkuvassa ahdituksessa ja epäilyssä, välillä tsempannut ja yrittänyt olla parempi vaimo, välillä totaalisesti hajonnut palasiksi ja hakenut avioeroa. yhdessä ollaan edelleen, mutta taas eilen jäi äijä kiinni nettideittailusta ja viestien lähettelystä 18-vuotiaille tyttösille. Ja sitten se taas alkaa todestelemaan kuinka rakastaa minua ja haluaa tehdä kaikkensa avioliittomme puolesta. Kuitenkin, koko sen ajan, kun kävimme terapiassa keskustelemassa luottamuksesta ja pettämisestä, hän petti minua henkisesti netissä. eikä hän tajua edes pettäneensä, tehneensä mitään väärää, miksi siis muuttaisi tapojaan.
jätä se, ei se paremmaksi muutu. yritän löytää itsestäni voimaa tehdä saman. lapsen takia täytyy olla kaikki sovittuna, eikä vihoissaan voi erota...
"Taitaa olla parasta vain lähteä. Mieheni on matkoilla juuri nyt joten kaikista helpoin olisi nyt lähteä vähin äänin ja antaa hänen tulla kotiin jossa en enää ole. Mutta onko se sittenkin raukkamaista toimintaa? "
Mitä ihmettä höpäjät? Miksi se olisi raukkamaista? Mitä ihmeen uljasta ja urheaa olisi odottaa ja kertoa sitten että lähdin?
Ja sitäpaitsi, mitä helvettiä sinä siitä nakkaat mitä mies moisesta ajattelee? Lähde nyt kun vielä voit.
"(ennen annoin ystävilleni "hyviä neuvoja" vain lähteä pois mahdollisimman nopeasti heti ensimmäisen pettämiskerran jälkeen"
ei se lähteminen ole oikeasti vaikeata. ei tarvitse tehdä kuin päätös siitä ja alkaa toimimaan. naiset nyt vaan aina haluaa vatvoa ja vatvoa ja analysoida ja puhua ja miettiä ja etsiä parempaa asuntoa ja vielä miettiä ja puhua ja sitten ei enää jaksakaan lähteä.
Jostain syystä toinen puolisko aivoista huutaa että lähteminen, yhteisestä kodista pois muuttaminen, ilman että ilmoittaisin miehelleni mitään tuntuu raukkamaiselta - kai siksi etten ole viikonlopun jälkeen sanonut hänelle mitään tai puhunut hänen kanssaan. Tilaisuuksia olisi ollut, ja kai minun pitäisi olla aikuinen ihminen ja selvittää asia puhumalla - mutta miksi!!! Hän se minua petti ja pettää. Ja SILTIKIN tuntuu syylliseltä edes ajatella että lähtisin hänen poissaollessaan lopullisesti.
Ei lähteminen vaikeata olekaan, mutta tällaisessa tunnemyrskyssä on vaikeaa tehdä päätöksiä, varsinkin kun ei ole pystynyt lopettamaan kokonaan itsesyytöksiä ja pohtii edelleen onko sitten kuitenkin itse syypää - vaikka tietää ettei ole. En minä tai kukaan muukaan nainen voi sille mitään, että miehet ja naiset yleisesti toimivat eri tavalla, ja jos miehelle ei naisen pettäminen ole maailmanloppu parisuhteessa, niin kai se suurimmalle osalle naisista on - tai sitten minä olen luonnonoikku, eikä sitäkään käy kieltäminen. Nainen vaan elää niin tunteella, valitettavasti.
"Vaihtamalla paranee", tunnen myös huojennusta siitä että on kohtalotovereita - tuntuu hyvältä tietää ettei ole ainoa joka pitää henkistä pettämistä aivan yhtä törkeänä kuin fyysistäkin. Epäilen ettei oma miehenikään täysin edes itselleen myönnä että on tehnyt mitään väärää, mutta ei minulla ole voimiakaan alkaa selittämään miksi "vakavan suhteen" etsiminen maksullisessa deittipalvelussa on minun mielestäni pettämistä ja minun tyhmänä pitämistä jne.
Tässä kun taas pohdin koneen äärellä, alkaa entistä enemmän ketuttaa kaikki se valehtelu. Voi jukupliuta, äsken juuri vuodatin kyyneleitä kun sattui tavaroita läpi käydessä käteen kirje jossa kertoi minun olevan kaikki hänen elämässään ja miten paljon rakastaa - ja nyt jo taas puhkun vihaa niin että pää räjähtää. Ehkä kuitenkin olisi paras istua alas ja yrittää puhua koko asia selväksi...vaikka tietäähän sen, että valheita sitä vaan saisi taas kuulla ja idioottimaisia selityksiä.
Voimia jokaiselle samassa tilanteessa, ja onnittelut niille jotka saivat tehtyä lähtöpäätöksen ja myös siitä kiinnipitivät! Kiitos kaikesta kannustuksesta minkä olen saanut täällä!
https://lomake.fi/b/ec/index.cgi/download?s=bkVqR9PqUeDDB0I&id=3838/8E479E4B2D7ECA36056527601E3678A2&type=statics
http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asiointi_ja_lomakkeet/lomakkeet/kun_ke6502/index.html
Jos miehesi toteaa naiselle viestissä "haluan olla vierelläsi yön", mies on myös ollut. Olen pahoillani, totuudesta ja myös sinun hyväuskoisuutesi murentumisesta, joka tulee tapahtumaan askel askeleelta. Valitettavasti "elämän veneessä peritään aina matkalippu".
se ottaa, että pystyy päätöksiä tekemään. Sinä kuitenkin rakastat miestä, elit ehkä haavemaailmassa ja nyt kaikki on pilalla. Tunnekuohuissa ei suositella tekemään suuria päätöksiä, mutta nythän kyseessä on aika harkittu petos joten voidaan olettaa, että miehesi ei tule muuttumaan vaikka mitä tekisit. Vaikka jäisit, jatkaisitte, niin hän jatkaa tuota kaksinaamaisuuttaan ja elelee rahoillasi. Jos voit niin lähde vaikka lomalle. Ota aikalisä ja ota yhteyttä vaikka terapeuttiin.
En jaksa uskoa, että luottamus tosiaan voi palata tai sitten sinun olisi jatkettava suhdetta kuin ei mitään olisi ollutkaan (eli hyväksyä, että mies juoksee vieraissa aina jollain tapaa).
Ota tosiaan yhteyttä lakimieheen, jotta saat omaisuutesi jotenkin turvattua. Onko asunto sinun, oletteko vuokralla vai mikä on tilanne? Eli soita terapeutille ja lakimiehelle, noin aluksi..ja lähde lomalle..