että jonkun toisen puoliso olisi jotenkin ihmeellisempi kuin omanne niin herätys ! Kyse on vain romanttisen rakkauden harhasta ei mistään todellisesta. Lopettakaan se odottaminen. Odottaminen että se oma puoliso tai jonkun toisen puoliso tai joku muu tekee teidät onnellisemmaksi. Ei täällä kukaan ole tekemässä ketään toista onnelliseksi. Voisitteko hyväksyä oman epätäydellisyytenne ja nähdä myös se että kaikki muutkin täällä ovat ihan samanlaisia epätäydellisiä otuksia. Katsokaa sitä elämänkumppania sellaisena kuin hän on älkää odottako että hän olisi jotakin muuta. Nauttikaa puolisonne olemassaolosta ja seurasta olematta riippuvaisia hänestä. Etsikää niitä intohimon tunteita työstä ja luonnosta ja ihan mistä muusta vaan mutta älkää toisesta ihmisestä. Te jotka petätte puolisoanne elätte valheessa ja ette kuitenkaan halua siinä elää. Te tiedätte mihin se johtaa. Te luulette että se joku toinen tekisi teistä täydempiä kuin olette vaikka tosiasiassa olette ihan yhtä täysiä ihmisiä ilman sitä toistakin. Egonne tarvitsee pönkitystä ja egonne tarvitsee kehuja ja hyväksyntää ulkopuolelta mutta mihin ihmeeseen te tarvitsette sitä egoa ?
Jos päämääräsi on onnellisuus luovu egostasi. Suosittelen.
Ei se toisen naisen mies ole parempi kuin omasi eikä se toisen miehen nainen ole parempi kuin omasi.
Kun päätät asian näin olevan niin se on niin. Jos päätät kärsiä siitä että elät huonossa parisuhteessa niin kärsit ja jos päätät ettet kärsi siinä niin et kärsi. Jos taas päätät että tuo naapurin nainen on seksikkäämpi kuin omasi se on niin mutta tiedä kuitenkin ettet todellisuudessa haluaisi niin olevan. Sinä haluat että oma elämänkumppani olisi se paras ja niinhän sinun täytyy ajatella.
Mielen hallinta ja tieto siitä että romanttinen rakkaus on harhaa ja sitä löytyy vain elokuvista helpottaa asiaa. Arkitodellisuus on tässä ja nyt.
Jos päämääräsi on onnellisuus luovu egostasi. Suosittelen.
Ei se toisen naisen mies ole parempi kuin omasi eikä se toisen miehen nainen ole parempi kuin omasi.
Kun päätät asian näin olevan niin se on niin. Jos päätät kärsiä siitä että elät huonossa parisuhteessa niin kärsit ja jos päätät ettet kärsi siinä niin et kärsi. Jos taas päätät että tuo naapurin nainen on seksikkäämpi kuin omasi se on niin mutta tiedä kuitenkin ettet todellisuudessa haluaisi niin olevan. Sinä haluat että oma elämänkumppani olisi se paras ja niinhän sinun täytyy ajatella.
Mielen hallinta ja tieto siitä että romanttinen rakkaus on harhaa ja sitä löytyy vain elokuvista helpottaa asiaa. Arkitodellisuus on tässä ja nyt.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tuon kirjoituksesi voisi kiteyttää vanhaan viisauteen "Ei se vaihtamalla parane paitsi vähäksi aikaa" ja onhan se usein tottakin. Kaikki uusi on ihmisen silmissä aina kiehtovaa, mutta vain jonkun aikaa. Onhan sillä tuliterällä uudella autolla mukava ajaa aluksi, mutta jossain vaiheessa sekin alkaa kyllästyttämään.
..sen takia että joku on sanonut että sen pitää olla kivaa kun ajaa uudella autolla. Mitä jos päättäisikin mielessään että vanhalla autolla on paljon kivempi ajella ja onhan siinä haastetta kun miettii miten käynnistää sen uudelleen jos sattuu tien päälle jättämään. Sitten jos se käynnistyy voi saada onnistumisen kiksejä siitä !
ja autuus tullut vaihtamalla. Itselleni ei. Luulenpa, että miehelleni tulisi jos vaihtaisi mutta kun ei uskalla. Itse mietin, että nyt on parasta jättäytyä ihan yksikseen eikä miehiä elämääni enää tule. Ei kiitos pettäjille..mutta se kaduttaa ja vietävästi, että heitin edellisen hyvän miehen kierrätyslaitokselle ihan turhaan, sillä oli todellinen aarre näin jälkikäteen mietittynä mutta turha tässä on kitistä.
Ei kaurapuuroa aina jaksa, joskus kun saa mannapuuro, jaksaa taas kaurapuuroa.
Länsimainen yhteiskunta perustuu nykyään kuluttamiseen ja vaihtelunhaluun. Pitää saada jatkuvasti uusia vaatteita, uusia autoja, uusia elämyksiä ja - uusia ihmisiä. Elokuvat, tv-sarjat, mainokset ja lehtijutut muistuttavat meitä rivien välistä siitä, miten tylsää ja mälsää on ajaa aina samalla autolla, käyttää aina samaa takkia- ja rakastella aina saman ihmisen kanssa. Vaihtelua sitä olla pitää ja extremeä ja elämyksiä. Tämä on melkoinen hyppäys vaikkapa noin sadan vuoden takaa, jolloin elettiin yksinkertaisesti, ruokana oli usein kaurapuuroa, silakkaa ja perunaa, lihaa syötiin vain juhlapyhinä, vaatteita ja muita tarvikkeita korjailtiin ja paikkailtiin eikä heitetty pois- ja seksiä harrastettiin usein vain yhden ihmisen, aviopuolison, kanssa. Jos nykysuomalainen siirtyisi aikakoneella sadan vuoden taakse, hän varmasti kuolisi tylsyyteen, kun elämä olisi niin karua ja hiljaista ja virikkeetöntä.
Ajatellaanpa vaikka tv-sarjoja tai julkkiksista kertovia lehtijuttuja. Nehän koko ajan ruokkivat mielikuvaamme siitä, että vaihtamalla paranee ja sitoutunut seksi yhden ihmisen kanssa on tylsää ja mikään elämässä ei ole pahempaa kuin tylsyys. Jos elämässä ei koko ajan tapahdu jotain jännittävää ja kiihottavaa, niin sitten on tylsää ja elämä on tyhjää ja jotain extremeä pitää kehittää, että olisi kivaa. Mutta kun on koko ajan kivaa, niin sitten se kivakaan ei tunne enää kivalta, vaan pitää kehittää jotain vielä repäisevämpää jotta olisi kivaa, koska tylsää ei missään nimessä saa olla. Tästä johtuu extremen suuri suosio, tästä johtuen tv-ohjelmat, mainokset ja porno tulevat koko ajan röyhkeämmiksi ja ihmissuhteet kertakäyttöisemmiksi. Ihminen tekee mitä temppuja vain karkoittaakseen tylsyyden ja tyhjyyden elämästään. Vaikka sitten muiden ihmisten kustannuksella.
jaksatko kaurapuuroa vai et jaksa vai tarvitsetko mannapuuroa siihen väliin ?
Eikö ihminen sitoutuessaa yhteen ihmiseen tee tietoisen valinnan jaksaa sitä kaurapuuroa?
ok, kun tulee mieli mannapuuroon se on vain mieli ei teko ennenkuin syö sitä mannapuuroa.
Mieli on hallittavissa ja käännettävissä juuri siihen asentoon mihin sen haluaa kääntää. Jos päätät tykätä kaurapuurosta niin tykkäät siitä hymyissä suin =) nam ihan joka päivä ja se rittää koska siinäkin on enemmän kuin ei puuroa ollenkaan.
Jos ihmisiltä ”riistetään” kaikki ympäriltä tulevat virikkeet, tarkoitan nyt juuri näitä mm. median kautta tulevia, hän putoaa tyhjyyteen. Liian moni on sisältä tyhjiä ja tuo tyhjyys tuo valtavan ahdistuksen. Ahdistus tuo yksinäisyyden kokemuksen jos ei osaa edes ajatusten tasolla kokea yhteyttä toisiin ihmisiin. Tuota sietämättömyyden tilaa paetaan myös rakastumisella tai intohimolla. Se tuo edes hetkeksi helpotusta ja kuvajaisen siitä, että on johonkin toiseen ihmiseen yhteydessä.
Rakastuminen eikä intohimo kestä kauaa ja kun se ei tuo päivittäin ”elämystä”, lähdetään sitä etsimään jostain tekemisestä. Vaihtelunhalu on kyltymätön, että saadaan jälleen kokemus siitä että ”on elossa”. Lopulta seuraa riippuvuus, todellakin on aina vain saatava lisää ja enemmän. Ellei, seuraa siitä pahaolo, ahdistus ja masennus. Niitä paikataan taas rakastumisella jne.
Rakastaminen on sen sijaan sisältä tulevaa, eikä tarvitse ulkopuolista ärsykettä. Oikeastaan se on vahva tunne juuri tuosta yhteydestä muihin ihmisiin sekä elolliseen luontoon. Kun kohtaa sitten samoin tuntevan ihmisen, on onnellinen siitä, että tuo ihminen on olemassa. Ei siksi että se antaa jotain minulle, tekee minun elämäni siedettävämmäksi tai tuo seksuaalisen tyydytyksen. Tämän vuoksi tuota ihmistä ei korvaa kukaan, hän on ainutlaatuinen. Jos hän on vastakkaista sukupuolta, voi olla että yhdessä eläminen ei vain onnistu, mutta tuo erityinen side säilyy.
Ihminen joka täyttää tuon tyhjyyden jollakin sisäisellä elementillä, sietää tylsyyttä ja tapahtumattomuutta. Vain siksi että oikeastaan hänessä tapahtuu koko ajan, tai siksi että hän havaitsee ja aistii herkemmin kaiken sen, mikä tapahtuu tässä ja nyt.
Ensinnäkin ei kukaan omista toista ihmistä. Ei ole olemassa mitään sellaista kuin minun mieheni, sinun miehesi tai hänen miehensä. Ketään ei yksinkertaisesti omisteta. Ja kun kyse on mielestäsi rakkauden harhasta, niin eikö samanlaisesta rakkaudenharhasta voinut olla kyse nykyistä puolisoa valittaessa. Siis mielestäsi oikeasti kaikki rakkaus onkin vain pelkkää harhaa paitsi se yksi ainoa, jonka ehkä alle parikymppisenä jos sattui tapaamaan ja jota on katsellut viimeiset kaksikymmentä viisi vuotta. Ja hän on sitten se ainoa oikea, joka maailmasta löytyy. Niiden miljarden ihmisten joukosta. Ja häntä pitäisi jaksaa katsella seuraavtkin kaksikymmentä viisi vuotta huolimatta siitä, että ihminen muuttuu ja ajatusmaailma muuttuu ja kypsyy ja saattaa tulla aivan toiseksi ihmiseksi. hampaat irvessä vain aina saman kanssa, kun on ristin ottanut niin se ristinsä kantakoon.
Ei toista tietenkään voi omistaa, mutta jos on sitoutunut parisuhteeseen, niin tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia se sisältää. Ei toista voi vuosia kestäneen yhteiselon jälkeen nakata menemään kuin vanhaa kenkää ja todeta, että et sinä minua omista. Jos naimisiin mennään, niin silloin sitoudutaan toiseen ihmiseen. Tämä ei tarkoita, että hinnalla millä hyvänsä (eli että pitäisi sietää väärää kohtelua) mutta vakavasta asiasta on kyse. Jos sitoutuminen on vaikeaa, voi pysytellä sinkkuna.
On selvää, että ihminen vanhetessaan muuttuu ja parisuhdekin muuttuu. Toisinaan se johtaa siihen, että liitto päättyy eroon. Ero voi olla ihan terve ratkaisu silloin, jos molemmat ovat sen kannalla ja avioliittoa on yritetty pelastaa, mutta se ei ole johtanut mihinkään. Mutta jos toinen hylkää toisen vuosien yhdessäolon jälkeen vain vaihtaakseen hänet "parempaan, nuorempaan, varakkaampaan" niin se lopettaa pitkän avioliiton hyvin ikävällä ja loukkaavalla tavalla. Eikä vaihtamalla kuitenkaan välttämättä parane. Uusi kumppani voi aluksi olla hyvin kiehtova ja mielenkiintoinen, mutta ei välttämättä pysyvästi. Siksi vanhassa on usein vara parempi. Mitään yhtä "oikeaa" kumppania tuskin on olemassakaan, vaan sopivia kumppaniehdokkaita varmasti löytyy useita. Mutta jos yhteen sitoudutaan, niin silloin tulee tavallaan hylätä ne muut yhtä sopivat ehdokkaat. Muutoin koko loppuelämä on yhtä kumppanin vaihtamista, koska sopivia ehdokkaita on useita. Ja joillakin se sitä onkin, esim. julkkiksilla.
niinhän se onkin. Aina rakastuessaan ihminen elää harhassa. Hän etsii itseään ja rakastumisen kautta hän luulee löytävänsä sen. Toisen ihmisen kautta? Minä uskon että vahvimmat parisuhteet syntyvät ystävyydestä eikä intohimosta. Siitä että ei odota toiselta mitään vaan nauttii siitä mitä on. Alle parikymppisenä solmitut liitot perustuvatkin useimmiten siihen romanttisen rakkauden harhakuvaan josta herätään arjen astuessa kuvioon. Tässä kohtaa joku lähtee pettämään ja sortuu samaan harhakuvitelmaan jostakin intohimoisemmasta tai paremmasta arjesta jonkun muun kanssa. Toinen vaihtoehto olisi lähteä etsimään sitä intohimoa ja merkitystä jostakin muusta asiasta kuin toisesta kumppanista. Ei tarvitse olla hampaat irvessa kun ymmärtää sen arkitodellisuuden ja sen että itsensä voi tehdä onnellisemmaksi muullakin tavoin kuin vaihtamalla uuteen harhaan. Avaamalla silmänsä ja katsomalla todellisuutta. Koska kaikki muuttuu eikä mikään pysy samana niin sen hyväksyminen edesauttaakin asiaa. Näin on helpompi hyväksyä sen puolisonkin muuttuminen.
julmettu paatos..?
Ikävää, ettet ole itse kokenut intohimoista rakkautta. Ei minun tarvitse hakea intohimoa työstä tai luonnosta, vaan se on elämänkumppanissani. Pärjäsin vallan mainiosti yksinkin, mutta näin on elämä täydenpää. Ja kyllä, olen sellainen ikävä vaihtaja. Erosin suhteesta, joka ei minua tyydyttänyt millään tasolla ja aloin suhteeseen ukkomiehen kanssa. Nyt on yhteisiä vuosia takana kymmenkunta ja yhä edelleen onnellinen. Ei kukaan ole toista "parempi", mutta joku voi olla sopivampi.
Mikä siis takaa, ettei tämä ukkomiehesi kohta löydä sinuakin sopivampaa? Koska olette olleet yhdessä jo kymmenen vuotta, hän on varmasti alkanut jo seksuaalisessa mielessä kyllästyä sinuun. Miehethän ovat seksuaalisesti vaihtelunhaluisempia kuin naiset. Eikä tämä sinun ukkomiehesi ole yhtään sen kummempi kuin muutkaan miehet, vaikka kuinka sen itseltäsi kieltäisit. Mannapuurostakin tulee kymmenessä vuodessa kaurapuuroa, ainakin miehelle. Mies kaipaa jatkuvaa vaihtelua ja on luonnostaan moniavioinen.
Ei se mies ole yhtään parempi tai sopivampi kuin se edellinenkään koska kyse on vain omasta mielestäsi. Sinä olet itse muokannut mielessäsi asiat näin että nyt on parempi kuin aikaisemmin. Olisit voinut tehdä saman siinä vanhassakin suhteessasi ja päättää olla onnellinen siinä. Johonkin sinä tässä edellisessäkin aikoinasi rakastuit ja sitten siitä tuli harhaa ja halusit muuta? Onnellisuus ei koskaan saisi olla kenestäkään toisesta ihmisestä kiinni. Eikä riippuvainen siitä kuka sinun rinnallasi on. Sinua ei tyydyttänyt joku asia koska halusit olla tyytymätön ja halusit tuntea rakastumisen tuoman täyden tunteen. Et ollut tyytyväinen itseesi ja koit että kun löydät sen oikean niin olet jotenkin eheämpi ja merkittävämpi. Elämällesi tuli merkitys toisen ihmisen kautta vaikka sen saman tunteen olisit voinut löytää ihan itsestäsi vaikka jonkun muun asian kautta kuin tämän silloisen ukkomiehen. Kuka sanoo että intohimoinen rakkaus-suhde toiseen ihmiseen toisi täydemmän onnellisuuden tunteen kuin intohimoinen rakkaus-suhde esimerkiksi työhön tai harrastukseen tai luontoon tai puutarhanhoitoon tai elämään yleensä?
aina löytyy teitä, jotka haluavat mukavilla pikkukettuiluillaan heitellä kapuloita toisten rattaisiin... Saitko hyvätkin kiksit noita rivejä värkätessäsi? No, luultavasti edellinen kirjoittaja ei pane niille paljoa painoarvoa. Kuten en minäkään, paljolti samanlaisessa tilanteessa oleva.
Erosin aikoinaan ensimmäisestä liitosta, koska mies lähti "etsimään itseään" ; ei tilanteeseen toista naista tiettävästi liittynyt, vaan rankka ikäkriisi. Kun toinen menee ja haluaa muuta, mitä saatoin tehdä muuta kuin antaa mennä? Toista kun ei voi omistaa. Jokunen vuosi myöhemmin seurustelin sinkkumiehen kanssa, mutta yllätys-yllätys: meitä oli minun lisäkseni pari muutakin, jotka luulivat seukkaavansa saman miehen kanssa... Joten se siitä. Tapasin sitten nykyisen mieheni, kun vaihdoin työpaikkaa. Likimain rakkautta ensisilmäyksellä, MUTTA miehellä vaimo ja pari lasta. No, niin siinä kuitenkin kävi, että olen nykyisin naimisissa tämän miehen kanssa.
Sanot, että miehet kaipaavat vaihtelua ja ovat luonnostaan moniavioisia... Taidat unohtaa muutaman pikkuseikan: kaikki miehet eivät ole valehtelevia pukkeja. Kun kotona menee hyvin, miksi pilata sitä vieraalla pillulla? Ja ikä, se tekee tepposia yhdelle jos toisellekin... Niin viriili kuin kohta 50 v mieheni onkin, niin eipä hänenkään "singerinsä" tikkaa samaan tahtiin kuin ennen. Joten tuskinpa minustakaan kaurapuuroa on tullut - tai ehkä se olen minä, joka tarvitsee uuden "tikkaajan", kyltymätön keski-ikäinen kun olen...
Olehan varovainen, jos miehesi on pian 50. Voi vaikka iskeä se kuuluisa viidenkymmenen villitys. Oletko muuten tullut ajatelleeksi, että miehesi singer ei toimi juuri siksi, että sinusta on tullut hänelle kaurapuuroa. Hän on jo kyllästynyt sinuun ja siksi singer ei enää toimi kuten ennen. Monella viisikymppisellä miehellä singer alkaa toimia ihan toisella teholla, kun vaihtavat nuorempaan.
että täsmällistä määrittelyä käsitteelle intohimo ei ole. Useimmat kai kytkee sen voimakkaaseen fyysiseen tarpeeseen saada seksuaalista mielihyvää joltakulta.
Se voisi olla kiihkeää halua tehdä ja saada jotain. Samalla se liitetään myös kärsimykseen, sillä mm. englanniksi sana on passion. Eli kun omistautuu jonkun tekemiselle tai saamiselle, kyse on intohimosta. Oli se sitten urheilu, mietiskely, uskonto tai seksi.
Voisi siis olla että kun innostuu ja kiinnostuu jostakin, ja käyttää siihen aikaa ja energiaansa, on sitä parasta ihmisen elämässä. Ongelmallinen siitä tulee, jos tuo toiminta tai kohde ei olekaan moraalisääntöjen tai normien mukaista.
Intohimon kohdentaminen tarvitsee siis myös tietoista ohjaamista ja harkintaa. Se voi vaatia myös syvempää itsetutkiskelua jotta sitä voidaan tietoisesti työstää. Esimerkkinä vaikka pedofilia, alkoholismi tai hakkerointi.
Järjenvastaisuus liitetään myös intohimoon. Se voi olla että itse ei voi selittää eikä perustella tai sitä, että vaikka siitä koituu paljon tuhoa (kärsimys) ja ikävyyksiä, sitä ei voi olla tekemättä.
Olen kokenut intohimoisen suhteen, enkä todellakaan kaipaa sellaista enää elämääni. Nyt riittää että koen intohimoa muihin asioihin.
"Joten tuskinpa minustakaan kaurapuuroa on tullut "
ikävä tuottaa pettymys, kyllä se niin on että miehelle vaihtelu on aina vaihtelua ja uusi nainen kiinnostaa enemmän kuin oma vaimo. mutta eihän se tietenkään sitä tarkoita, että mies pettäisi. sitävarten on olemassa se järkikulta.
(kaikilla se vaan ei toimi)
sama juttu se on naisillakin, ei tosin niin voimakkaana.
"tai ehkä se olen minä, joka tarvitsee uuden "tikkaajan", kyltymätön keski-ikäinen kun olen..."
no jos sinä ajattelet noin, niin miksi ihmeessä miehesi, todistetusti pettäjä, ei ajattelisi?
on siis aivan sama, kenen kanssa sitä hynttyyt lyö yhteen, talon ostaa ja lapset tekee..?
Siispä eikö kannattaisi siirtyä takaisin vanhaan tapaan, että naimakaupat sovitaan jo lapsena ja se on siinä?
Tai tietyssä iässä napataan jokin naimakauppa-katalogi kouraan ja "tilataan" siitä sopiva?
Tunteet ovat siis täysin turhia, hankaloittavat vain yksilön elämää.
Niinhän?
Jospa se olisi siinä välillä?
Niin, ennen vanhaan sanottiin että kyllä se rakkaus aikaan tulee. Eli avioliittoon ei tarvittu, eikä edes pidetty suotavana, suuria tunteita. Vanha kansa tiesi, että tunnemyrskyissä me emme ole kykeneviä tekemään järkeviä tai kestäviä ratkaisuja.
suattaapi olla olematta.
....tuntuu vain siltä että nykyään aviosuhteelta vaaditaan enemmän, ollaan itsekkäämpiä ja vaativampia. Kun luvataan rakastaa toista myös vastoinkäymisissä, lupaus tulisi pitää. Ei olla uskollisia edes omille lupauksille toista kohtaan. Toinen ei aina täytä omia tarpeitamme tai tunteet heittelee laidasta laitaan. Puoliso voi myös sairastua, aivan liian helposti lähdemme etsimään omaa onneamme toisesta ihmisestä ajatuksin että meillä on vain yksi elämä.