...jos joku ~läheinen~ tai ~tärkeä~ ihminen on ollu sinulle töykeä tai jos hän on loukannut sinua...?
Kerrotko hänelle jotenkin että sä loukkaannuit?
Kerrotko hänelle jotenkin että sä loukkaannuit?
Annatko sä helposti anteeksi?!
(n)
28428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Annan.
Asiasta riippuen kerron tai en. Luultavammin en. Mitä läheisempi sen todennäköisemmin kertoisin.
Se on kultaseni rakkautta, että sanoo kuten asiat ovat, sekä itseään kohtaan jotta toistakin.
Mietippä toisinpäin, jos et koskaan saa sanotuksi jotta et pidä jostain, niin joudut kärsimään samoista teoista niin kauan kunnes olet käsitellyt ne itsellesi. Sen jälkeen ongelmaa ei enää ole vaan molemminpuoleinen ymmärrys ja vahvistunut tietoisuus toisen kanssa.
Vaikeaa se on elää jonkun kanssa, kun kumpikaan ei tunne toistansa, aforismi :)
"Se on kultaseni rakkautta, että sanoo kuten asiat ovat"
Eli jos tyttöystäväni on ruma, niin minun tulee sanoa se hänelle tai muuten en rakasta häntä?
Tuo olisi ilkeilyä, omalla vastuulla, sillä saattaa käydä niin jotta tyttöystävä sanoo: sulla on hiton pieni :)
Tollein lähtee kostonkierre liikkeelle ja sellasta sitten riittää kaikenikään jos lähtee vattuilulinjalle.
Joo no toisaalta hetki sitten kuulin, kun yksi mies sanoi nuo sanat naiselle baarissa satunnaisesti tavatessaan, nainen sulatteli hetken ja sanoi: Joudut sen asian kanssa tulemaan toimeen, sillä sinä olet tuleva aviomieheni.. ovat nyt olleet naimisissa vuoden verran, vielä on miehellä työstettävää itsensä kanssa, ei helpolla antaudu rakkaudelle hassut heput :)
Miksi en kertoisi? Miten asia voitaisiin muuten hoitaa pois päiväjärjestyksestä? En minä ole mikään likasanko, joka otta paskaa vastaan ja nielee kaiken hiljaa mielessään.
En loukkaannu helposti joten pienet jutut ei vaadi mitään selvittelyä.
Sitten kun tunnen tulleeni loukatuksi mä yleensä kelaan syyn sille itse suht nopeasti, jolloin voin ottaa asian puheeksi silleen asiallisesti ja hyvässä hengessä.
Sit sellainen tappava täysosuma. Joo. Silloin mä en "anna anteeksi" saati sitten selittele. Mä häivyn. Se on toinen joka juoksee ja kysyy multa että mikä meni pieleen ja miksi olen sellainen kuin olen. Arvonmenetyksessä on se juttu että toisen on näytettävä konkreettisesti että mulla on vielä arvoa jäljellä, vasta sitten pystyn tai haluan toimia tai alkaa selvittään mitään.
molempiin. Eli annan helposti anteeksi, mutta myös kerron mikä minua on loukannut. Tosin aina muut ihmiset ei osaa suhtautua oikein siihen, että sanoo, että koki jonkin loukkaavaksi.
en kuulemma ole pitkävihainen, vaan helppo ja mutkaton, paitsi joskus erehtyvät. Saatan loukkaantua niin pahasti, että joudun tappamaan itseni sisältä. Sitten minua ei enää ole. Onneksi.
vähän siitä kuka ja miten on luokannut ja missä asiassa ja kuinka hän pyytää anteeksi ja tarkoittaako sitä anteeksipyyntöä todella. Tekeekö saman kohta uudestaan vai jääkö todellakin siihen..... Kaikki nämä seikat vaikuttavat siihen annankon anteeksi vai en.
kerron, eihän se muuten opi olemaan loukkaamatta... Silloin kun loukkaus on tahallinen täytyykin turpaa aukoa. Sitten on paljon läheisissä suhteissa näitä "nöksähtämisiä" syyttä suotta, kun on vaan niin "hurt"-olo... Silloin voi katsoa peiliin ja miettiä, oliko toisella kenties syytä tölväistä tai oliko se edes tarkoittettu muuta kuin huomioksi, joka väärinymmärrettiin...
Mitähän anteeksiannettavaa olisi? En jaksa pieniä läheisten töksähtämisiä kauaa miettiä, isot jutut asia erikseen. Kai mä annan helpostikin kun toinen on aidosti pahoillaan.
Jos loukkaus on erittäin törkeä, en anna ikipäivänä, vaikka polvillansa rukoilisi. Olen muutamia asioita sopinut loukkaajien kanssa ja sen jälkeen poistanut ne ystävieni joukosta.
Pienet asiat.
ovelasti kusetettu ensin sovit tai saat toisen sopimaan ja sitten vedät maton jalkojen alta.
Ovat monet mullekin noin kierosti tehneet: ensin loukataan ja sitten joskus väkisellä sovitellaan ja kadotaan sen jälkeen kuin pieru saharaan. Sellaisille ihmisille ihmiset ovat kertakäyttökamaa..jos ei sen vertaa voi että menis itseesä, nin voi voi..
Ei oo enää sitten mitään ystävyyden välimuotoja..miksi edes sopia? Ettei sulle vaan jäis pahat fiilikset ja voit hyvällä omalla tunnolla jatkaa vaikka kuitenkin hylkäät ihmisen heti...ihme touhua.
mitäs loukkaa. Lievemmissä tapauksissa tervehdin vastaan tullessa. Pahimmin loukkaajat ohitan kylmästi tervehtimättä. Aika pitkälle kestän lievempiä loukkaamisia, sitten annan takaisin kun oma mitta tulee täyteen.
En ole kiero, vaan loukkajat ovat mukamas sopineet asiat. Olen huomannut sen heidän välinpitämättömyydestään. Todella pahoillaan oleville olen antanut ihan vilpittömästi anteeksi, jos he ovat loukanneet vahingossa tai tietämättään.
Oikea ystävä ei loukkaa verisesti. Itse pyydän anteeksi, jos huomaan tehneeni väärin. Montakin kertaa, jos asia vaatii. Eikä ole kysymys omista fiiliksistä, itselläni on silloin paha olo/mieli. Olen silloin vilpittömästi pahoillani.
siis sä katsot että onko toinen tosissaan ja sanot silti "annan anteeksi kaikki ok" vaikka tietäisit ettei se oo oikeasti sun ystävä tai pahoillaan..Miks?
"annan anteeksi", vaan sanon "annetaan olla", sen enempää setvimättä. Olkoon sitten hyvillään tai pahoillaan mokomasta, itsepähän sen tietänee parahaiten.
Joku loukkaa ihan pahuuttaan tarkoituksella, ei sellaista pidä antaa anteeksi. Jos sillä on ylipäätänsä omaatuntoa niin hautokoon sitä omassa päässään.
kahdenviikon raivoamisen niin anteeksi saa varmana
Helposti anteeksi.. Enpä juuri. Mä en kauheasti noista anteeksipyytelyistä välitä. Noh, ehkä pari kertaa on tehokasta mutta sitten huomaa jo toisen tyylin ja sen että se kuvittelee selviävänsä anteeksipyytelyillä, joten hommasta menee maku ja anteeksiantamiset loppuu. Mä vaadin ihmisiltä etukäteismiettimistä ja jos se ei onnistu, niin sitten seistään tekojen ja sanojen takana ruhdikkäänä ja otetaan rangaistus vastaan. Anteeksipyytelyt on velliperseitten vässyköitten puuhaa jotka ei hallitse tekojaan, käytöstään eikä sanomisiaan. Niinlle pitää antaa ansion mukaan.
Tämä on sinänsä hankala kysymys, koska riippuu oikeasti niin paljon asiasta, tavasta ja tyylistä kuinka paljon loukkaannun tai oikeastaan suutun. Jos en vihellä heti peliä poikki, kerron kyllä mikä meni vikaan.
tällä kannalla taasen rouva kesäheinän lisäksi, mietin ekaksi miten omat sanani asettaisin.
sitte on tietty myös ne jotka luulee olevansa jotenki oikeutettuja koko töykeyteen eivätkä suostu ees kuunteleen saati uskoon jos sanoo mitä se teki väärin jne vaan ottavat sen jonain valittamisena.. raivostuttava asenne.. kaikki kääntyyki sitte yhtäkkiä sun puolees ja sun "vioiksi".
voin antaa anteeksi, en sen jälkeen. Todennäköisesti osoitan miten suurin pilkunnuuskija osaan olla.
Eli hän joutuisi perustelemaan näkemyksensä.
helposti anteeksi jos ihminen pyytää anteeksi. Toisille ihmisille anteeksipyytäminen on kovin vaikeaa, toisille onneksi helpompaa. Kerron jos ihminen on minulle läheinen ja merkittävä. Sit jos on vähemmän merkittävä niin asialla ei ole samalla tavalla merkitystä.
mä nykyään osaan sanoa virallisimmissa ympyröissä muillekin kuin ystäville.
Ei oo mun tehtävä kouluttaa muita mut jos mun tunteita loukataan törkeästi niin ettäpä se vaikuttaa vaikkapa mun työhyvinvointiini niin kyllä mä sen sanon. Se on sille toiselle uusi mahdollisuus ja jos se sen tajuaa sillä on se mahdollisuus. Jos ei, hän tietää ja minä tiedän että tulemme pistämään kapuloita toistemme rattaisiin aina jatkossa..
Tietysti jos mä näen että joku on luonnehäiriöinen mä en välttämättä mee sanoon sille mitään koska usein sellaiset ihmiset vaan jatkaa ja jatkaa jos ei joku lopeta ja sano kovaa sanaa...sä pian huomaat että koko perkeleen maailmankaikkeus on sun syytä ja että sä olet tullut suoraaan helvetistä...
ihan siitä kii miten mua on loukattu. Joistakin loukkauksista en helly ja joistakin unohdan ne samantien. :)
kävin nusaseen yhtä tiukkaa 20-kesästä? Annakko anteeks? :)
mees nyt sirkuspelle takas teltalles :)
sä oot noin pahantahtoinen että sanot BNS:lle tolleen??
Taidat olla mustis tms. mut toi jos mikä on just sitä anteeks antamatonta.
Idiootti!!!!
Tässä verestyy ihan tiettyjä omiakin juttuja mielee..Tollainen mis joka noin sanoo on pikkupentu ja varmaa mustasukkainen sellainen..
anteeksi koskaan mitään kenellekään...
...edes itselleni...
usein anteeksi, ennen kuin anteeksi on edes pyydetty. Tiedän että se on lepsua, mutta en voisi mennä nukkumaan ennen kuin olen mielessäni antanut tai toisaalta pyytänyt anteeksi jos on loukattu puolin tai toisin. En myöskään aina edes odota anteeksipyyntöä. Riittää, että muuttaa käytöstään. Teot puhuu puolestaan enemmän kuin sanat.
En pidä myöskään vanhojen asioiden kaivelusta ja sanomisien tai tekemisien muistelusta, jos asia on jo anteeksiannettu ja käsitelty. Eteenpäin, sano mummo lumessa :)
Kerron, että loukkaannuin, jos koen, että siitä on jotain hyötyä, jos vaikka huomaan, että toinen ei ole asiaa edes huomannut. En tosin aina silloinkaan, jos asia ei ole mitenkään kuolemanvakava.