En veny vaikka venyttelen!

venymätön

Mä en tiedä mikä mua vaivaa, mutta oon varmaan lopullisesti kankea. Olen harrastanut erästä urheilulajia nyt jo yli 5 vuotta, jossa venyvyys on _hyvin_ tärkeä osa koko juttua. Joka treeneissä (jotka on 5krt/vko) venytellään väh. 20 minuuttia, kaikki maholliset paikat kunnolla. Olen ikäryhmäni parhaassa kilparyhmässä muiden taitojeni takia, mutta en vain millään voi kehittyä tästä, kun en veny. Voiko ihminen olla jotenkin fyysisesti sellainen, että ei vaan ala venymään jonkin rakennevirheen vuoksi? Näin esimerkkinä en saa edes istuessa sormiani varpaisiin, spagaateista on turha edes haaveilla (jään varmaan puoli metriä maan pinnalle) mutta kaikkein suurin ongelma on se, että en saa esimerkiksi istuma-asennossa jalkojani melkeen yhtään auki. Tiedättehän sen venytyksen, kun jalkojen pitäisi olla väh. 90 asteen kulmassa ja navan maassa. No, mulla jalat aukee ehkä puolet siitä ja en saa edes selkääni suoraksi, vaan istun siinä kuin mikäkin notre damen kellonsoittaja.

Tietääkö joku viisas, onko tähän vaivaan jotain ratkaisua, leikkausta tms. Venyttely ei siis ihan oikeasti auta. Kannattaako lähteä lääkäriltä kysymään? Olen siis "sivuttaissuunnassa" niin kankea, että seksikin useissa asennoissa on mahdotonta tai ainakin hyvin kivuliasta. En tiedä löytyykö täältä mitään apua asiaan, mutta yritetään nyt ainakin.

5

1430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 66-v

      Säännöllisyys ja määrä.

      Itse pidin parhaana saunan jälkilöylyssä, ilman löylyn heittoa, rauhallinen venyttely ajan kanssa.
      Kahdesti viikossa.

      Päivittäisiä tapoja treeneihin liittyvien venyttelyjen lisäksi, lehtien lukeminen lattialla haaraistunnassa ja aitajuoksijan asennossa eteenpäin ja sivuille rutkottaen.

      Harkan jälkeinen verryttely (jäähdyttely) ilman kummempaa venyttelyä on mielestäni tärkeää.

    • Mikä urheilulaji

      on kyseessä?

    • Notkea

      Aika jännä juttu, kun kerran kuitenkin usein venyttelet. Olen kyllä nähnyt jäykistä kuoriutuvan notkeita esim. taistelulajeja treenatessa. Itse olen kai luonnostani notkea, mutta pidän sitä yllä päivittäisillä venytyksillä. Sitä voisit vielä yrittää, esim telkkua katsellessa. Voisit varmaan joltain fysioterapeutilta kysyä? Eiko valmentaja osaa sanoa mitään?

    • lonkkavika

      Mulla ei ainakaan aukea juuri yhtään jalat sivuittaissuunnassa. Mulla Ja joskus lonkat rusahteleekin ja vasempaan polveenkin voi sattua, kun jalat on liikaa harallaan. Tätä ei ole tutkittu, mutta eräs gyne joskus ohi mennen sanoi, että sulla on maljamainen lonkka? Mitä lie tarkoitti ja pitikö paikkaansa. Itselläni ainakin selkeästi kyse on lonkkani tms. rakenteesta. Ja siihen ei venyttely juuri auta. Toisethan taas pääsee vaikka mihin asentoihin vaikka eivät juurikaan venyttele.

      Tietysti jos venyvyys muihin suuntiin on yhtä huonoa, voi kyse olla muusta.

      Ehkä voisit kysyä lääkäriltä asiaa.

      • lonkkavika

        Tarkemmin vielä, että esim. salilla muistaakseni yhdessä laitteessa (reiden loitontontaja?) pienin kulma on 90 astetta ja en saa siihen jalkojani levitettyä. Jotta saan toisen jalan paikalleen, avitan kädellä työntämällä toista puolta lähemmäksi (kulmaa pienemmäksi). Huilatessa pitää toinen jalka ottaa pois laitteesta. Ja tuo gynen mainitsin siksi, että gynet aina sanoa, että levitä jalkoja vähän enemmän ja sanon, että ei onnistu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1440
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1365
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      297
      1280
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1115
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1061
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1048
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1029
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe