Ajaudun äitini kanssa toistuvasti tappeluihin eri asioista. Yleensä syynä ovat minun opiskelut, kesätyöt tai muu elämä. Lähdin ulkomaille opiskelemaan heti lukion jälkeen ja olen tehnyt tutkinnon kolmessa vuodessa, vaikka suositeltu aika on neljä vuotta. En saanut kesätöitä tänä kesänä, kun tulin Suomeen niin myöhään ja lähden pian takaisin Englantiin. Asun avokkini kanssa ja meillä menee tosi hyvin, molemmat ovat taloudellisessa vastuussa.
Joka tapauksessa.. äitin jatkuvasti on hirveän negatiivinen kaiken suhteen. Opiskeluni ovat hänen mielestään turhia tai en ole tarpeeksi hyvä. Vaikka olen yliopistossani hyvin pärjännyt. Minulle oli kova pala kun en saanut kesätöitä ja äitini muistuttaa minua siitä kokoajan, hän luulee että elän avokkini siivellä vaikka minulla oli kesää varten reilu 1000e säästössä. Monesti huomaan tappeluissa olevani se "kypsempi" osa puoli ja lähden vain pois. Nyt alkaa mitta täyttymään ja en jaksaisi elämässä sellaista henkilöä joka on aina piikittelemässä tai lyttäämässä unelmiani. En missään nimessä halua katkaista välejäni äitiini sillä kaikesta huolimatta hän on minulle vielä rakas, mutta vaikuttaa paljon elämääni negatiivisesti. Kaikista pahinta tässä on se, että hän on mestari manipuloimaan isääni, joka yleensä onneksi osaa nähdä asioiden läpi. Rakastan isääni yli kaiken ja minua harmittaa kun äitini tieten tahtoen yrittää pilata suhteeni isääni. Aina kun riitelemme hän vetää isäni mukaan, soittaa hänelle töihin ja kertoo minun sanoneen asioita joita en ole sanonut tai muuten vain vääristelee sanomisiani.
Olen itsekin melko temperamenttinen ja reagoin asioihin voimakkaasti. Olen kuitenkin oppinut hillitsemään itseäni ja jättämään äitini jutut omaan arvoon. Olen vasta 21-vuotias ja olen pian kandin saanut hyvästä yliopistosta ja tulen tod.näk. jatkamaan maisterit Suomessa. Minulla on ihana suhde avokkiini ja olen hänen kanssaan mielettömän onnellinen. Silti minusta monesti tuntuu, että olen jossain määrin epäonnistunut äitini juttujen takia. Puhuminen ei onnistu, koska silloin hän syyttää aina minua tai se menee huutamiseksi.
asiallisia vastauksia kiitos!
Joka tapauksessa.. äitin jatkuvasti on hirveän negatiivinen kaiken suhteen. Opiskeluni ovat hänen mielestään turhia tai en ole tarpeeksi hyvä. Vaikka olen yliopistossani hyvin pärjännyt. Minulle oli kova pala kun en saanut kesätöitä ja äitini muistuttaa minua siitä kokoajan, hän luulee että elän avokkini siivellä vaikka minulla oli kesää varten reilu 1000e säästössä. Monesti huomaan tappeluissa olevani se "kypsempi" osa puoli ja lähden vain pois. Nyt alkaa mitta täyttymään ja en jaksaisi elämässä sellaista henkilöä joka on aina piikittelemässä tai lyttäämässä unelmiani. En missään nimessä halua katkaista välejäni äitiini sillä kaikesta huolimatta hän on minulle vielä rakas, mutta vaikuttaa paljon elämääni negatiivisesti. Kaikista pahinta tässä on se, että hän on mestari manipuloimaan isääni, joka yleensä onneksi osaa nähdä asioiden läpi. Rakastan isääni yli kaiken ja minua harmittaa kun äitini tieten tahtoen yrittää pilata suhteeni isääni. Aina kun riitelemme hän vetää isäni mukaan, soittaa hänelle töihin ja kertoo minun sanoneen asioita joita en ole sanonut tai muuten vain vääristelee sanomisiani.
Olen itsekin melko temperamenttinen ja reagoin asioihin voimakkaasti. Olen kuitenkin oppinut hillitsemään itseäni ja jättämään äitini jutut omaan arvoon. Olen vasta 21-vuotias ja olen pian kandin saanut hyvästä yliopistosta ja tulen tod.näk. jatkamaan maisterit Suomessa. Minulla on ihana suhde avokkiini ja olen hänen kanssaan mielettömän onnellinen. Silti minusta monesti tuntuu, että olen jossain määrin epäonnistunut äitini juttujen takia. Puhuminen ei onnistu, koska silloin hän syyttää aina minua tai se menee huutamiseksi.
asiallisia vastauksia kiitos!
Vastaukset 5
Vanhimmat
suoraan että tämänkaltainen arvostelu on sairasta ja ehdotat äidillesi hoitoon menoa ja sanot että koska olen täysi-ikäinen niin teen elämälläni mitä itse haluat ja se ei äidille kuulu ja jos ei usko niin teeppä niin että pidät 10 vuotta taukoa äitisi taapaamisissa niin äitisikin voi nöyrtyä mutta jos ei muutosta tapahdu niin stten ei. Yksi tapa on että kysyppä äidiltäsi että miten hanet on kasvatettu kun noin katkera on tullut kun ei mikään mitä tytär tekee ei kelpaa ja jos olet tavannut äidin äidin niin onko hän samanlainen idiootti ettei lapsen koulutus ja tekeminen ei kelpaa. Onnea erityksellesi.
Äitini äiti on maailman ihanin ja positiivisin ihminen ketä olen ikinä tavannut. Hän suorastaan huokuu lämpöä muihin ihmisiin. En vain ymmärrä miksi se ei ole sitten äidilleni periytynyt. Aloitetaan nyt pikku tauosta, ehkäpä välit alkavat korjaantumaan ajan kanssa. On meillä paljon hyviäkin hetkiä, mutta riitatilanteissa hän on aivan mahdoton.
Ja tuo on aivan totta.. tämä on minun elämäni ja itseäni varten minä tätä elän.
Ei se ilmeisestikään ole sinun vikasi. Ei varmasti tunnu kivalta, mutta koeta miettiä asia näin: jokin asia kritisoijassa itsessään (äidissäsi) häntä ärsyttää. Se mitä teet saa hänet tuntemaan jotain, minkä lähteitä ja syitä et ehkä koskaan voi tietää. Hän sitten purkaa niitä sinuun. Yritä vain ottaa etäisyyttä noihin kommentteihin, mutta yritä kuunnella (rivien välistä), mikä häntä oikeasti vaivaa... Se voi mahdollistaa, että tulette läheisimmiksi vähitellen/ajan kuluessa. Tuskin hänkään oloaan hirveän hyväksi tuntee sinua kritisoituaan, päinvastoin varmaan katuu...
Hänellä voi olla esimerkiksi kova ikävä sinua, huoli turvallisuudestasi tms. hyvinkin äidillisiä tunteita, jotka purkautuvat noin ikävästi... tai vaihdevuodet tms...
kysy häneltä seuraavan kerran kun hän jotain kritisoi, että mitä hän oikeastaan olisi sitten toivonut. Ja anna hänen kertoa - ja jos hän tosiaan kertoo jotain niin muista, että se on hänen haave, eikä sen tarvitse olla sinun. Siten saat hänet kertomaan itsestään.
Voit sitten sanoa, että toivoisit hänen olevan onnellinen siitä mitä sinusta on tullut, (ja että olet kiitollinen siitä mitä olet vanhemmiltasi saanut!).
SUURI KIITOS vastauksestasi! Kyllä minä tiedän, että hän pohjimmiltaan haluaa minulle vain parasta. Ehkäpä siinä tosiaan on takana äidillinen huoli, se vain ilmenee hieman omituisesti. En usko hänenkään tuntevan oloansa hyväksi riidan jälkeen, mutta ei suostu ikinä näkemään vikaa itsessään. Eiköhän tämä tästä ajan kanssa. On hyvä pitää hieman taukoa ja aloittaa uudestaan ns. "puhtaalta pöydältä".
Enkä minäkään varmasti tätä asiaa täysin objektiivisesti näe. Saatanhan minäkin provosoida hänen käytöstään ja sanoa asioita jotka puolestaan satuttavat häntä. Hankala vain siinä riitatilanteessa katsoa tilannetta ns. "laatikon ulkopuolelta". Jatkossa aijon käyttää noita sinun esittämiä kysymyksiä.
:-)