Olen mietiskellyt viime aikoina paljon ystävyyssuhteitani. Minulla on tarpeeksi ystäviä ja tapaan heitä säännöllisesti. Ongelmani on, että en saavuta "sielunsiskoisuutta" kavereideni kanssa. Monesti jutustellessani heidän kanssaan ihmettelen hiljaa mielessäni toisen omituista ajatusmaailmaa. Luulen, että en ole tarpeeksi feminiininen. En oikein ymmärrä naisia. Minua ei kiinnosta prinsessahäät (kammoksun sellaisia) eikä vuolaat vauvahössötykset (itsestäni tulee äiti ensi marraskuun lopulla). Lisäksi olen tyytyväinen parisuhteeseeni. Jotkut ystävistäni taas tykkäävät säännöllisesti avautua siitä, kuinka heidän puoliskonsa ovat ärsyttäviä, laiskoja jne jne (toki ymmärrän ja kuuntelen mielelläni, jos on joku parisuhdekriisi menossa, mutta jos 10 vuotta putkeen valitellaan, niin olisikohan vain parempi dumpata äijä). Huomaan, että todellista yhteyttä ystävään ei meinaa syntyä, koska en voi kompata ystävääni omalla ylenpalttisella valituksellani. Luulen olevani hieman tylsää juttuseuraa heillekin, koska en samaistu heihin. Ja totta kai itseänikin joskus mies ärsyttää, mutta ei siitä yleensä riitä jutun juurta pitkäksi aikaa. Huom: erot tms. kriisit siis ovat asia erikseen, niistä pitääkin puhua. Ihmissuhteiden ja kaiken -välillä hauskan hömpän- lisäksi itse mielelläni keskustelisin joskus myös vaikka yhteiskunnallisista tai muista tärkeistä asioista. Kavereistani vain harvoja on mahdollista tempaista mukaan sellaiseen keskusteluun.
Mieheni kanssa taas tunnen syvintä sielujen sympatiaa. Tunnen itseni muutenkin hyvin kotoisaksi miesten seurassa, koska minun ei tarvitse pelätä loukkaavani heitä jollakin kyynisellä kommentillani. Silti hieman kaivelee, että en ole saavuttanut samanlaista yhteyttä kenenkään naispuolisen ihmisen kanssa, joka kuitenkin tavallaan voisi ymmärtää paremmin äitiyteen ja muita naiseuteen liittyviä juttuja.
Olenko tuomittu hengailemaan enemmän miesten kanssa vai mikä neuvoksi? Kyllähän naistenkin kanssa on välillä tosi hauskaa, mutta useinmiten kuitenkin tunnen oloni tavallaan "yksinäiseksi", vaikka olen seurassa.
Mieheni kanssa taas tunnen syvintä sielujen sympatiaa. Tunnen itseni muutenkin hyvin kotoisaksi miesten seurassa, koska minun ei tarvitse pelätä loukkaavani heitä jollakin kyynisellä kommentillani. Silti hieman kaivelee, että en ole saavuttanut samanlaista yhteyttä kenenkään naispuolisen ihmisen kanssa, joka kuitenkin tavallaan voisi ymmärtää paremmin äitiyteen ja muita naiseuteen liittyviä juttuja.
Olenko tuomittu hengailemaan enemmän miesten kanssa vai mikä neuvoksi? Kyllähän naistenkin kanssa on välillä tosi hauskaa, mutta useinmiten kuitenkin tunnen oloni tavallaan "yksinäiseksi", vaikka olen seurassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen itsekin nainen ja tuntenut joskus samantyyppisiä ajatuksia. Luonteeni on avoin ja sosiaalinen, mutta silti pohjimmiltani en halua ihan täysin avautua kenelle tahansa (henkilökohtaisissa asioissa). Naisten kesken jutun aiheet pitäisi aina olla niin henkeviä, henkilökohtaisiin asioihin (ja eniten niihin ongelmiin) keskittyviä ja näin ollen tuota "sielunsiskoisuutta" ei pääse syntymään kuin tosi harvojen kanssa.
Miesten kanssa ajatusten vaihto sujuu taas helpommin, kun keskustelun aiheet saavat olla aika pintapuoleisia. Tyyli on vaan rennompaa ja kommunikointi helpompaa...
Näin on minulla. Voi olla, että sinulla kaikki johtuu ihan muusta, en tiedä...
Ja voisiko olla, että elämäsi on vaan niin hyvin ja luonteesi positiivinen, ettei ole tarvis millekään valituksille? Mielestäni tilanteesi kuulostaa kuitenkin ihan normaalille.
Onko tilanteesi ollut aina sama vai oletko muuttunut? Oletko ystävä samojen ihmisten kanssa kuin kymmenen vuotta sitten vai mahdollisesti rakentanut sosiaalisen elämäsi parisuhteesi tai muuton myötä uudeksi? Tämä ei viestistäsi ilmene, mutta tilanteesi voi todellakin osoittaa sinun kasvamista ihmisenä tai et vain ole vielä löytänyt omanlaistasi seuraa.
Ja mikä sinua pakottaa hyväksymään sellaisia puheita, jos et jaksa kuunnella? Oletko peruskilttiä tyyppiä, joka ei osaa vaihtaa keskustelun aihetta vai pelkäätkö, että menetät nykyiset kaverisi ja jäät kenties yksin ollessasi se, joka olet ?
Aina kannattaa etsiä ja odottaa, siis ystävääkin, joten miksi roikkua seurassa, jos koet taantuvasi tyttömäisten prinsessahäiden ajattelutasolle tai näet järkevästi, että valittamisen sijaan kannattaisi toimia.
Onko sinulla harrastuksia, jotka toisivat iloa ja syvyyttä elämääsi? Luetko kirjoja, joista saat fiksuakin seuraa? Käytkö missään suuremmissa tapaamisissa, joissa hengenheimolaisia saattaisi olla helpompi löytää?
Ystäväsihän voi olla ihan kumpaa sukupuolta tahansa. Pääasiahan on hyvä ja virkistävä vuorovaikutus, joten ota hajurakoa kavereihisi ja katso, mitä keksit muuta tilalle.