Meille tulee miehen kanssa syyskuussa 3 vuotta täyteen ja meillä on nyt puolivuotias tytär. Itselläni on mielenterveysongelmia, keskivaikea masennus, ja olen väsynyt koko ajan. Miehelläkin alkaa pinna kiristymään jo aika pahasti. Emme saa kotona tehtyä mitään, lapsi saadaan hoidettua juuri ja juuri, riidat ovat viime aikoina suurentuneet ja suurentuneet, mies haukkuu minua enkä minäkään hänelle aina nätisti puhu. Tuntuu että olisi helpompaa olla ihan itsekseen. Mutta lapsi ja kissatkin pitäisi jättää miehelleni, en nimittäin pystyisi hoitamaan tytärtämme yksinään. Välillä kyllä käy mielessä että haluaisin jättää lapsen ja kissat miehelleni, olen niin väsynyt tähän kaikkeen, riitelyyn, itkuun, huutoon, sotkuun, elämään yleensäkin.
Olenko kamala ihminen kun melkein haluaisin jättää tyttäreni mieheni hoitoon? Tietenkin kävisin katsomassa tyttöä ja ottaisin luokseni silloin kun siihen tunnen pystyväni, mutta tyttö olisi kuitenki suurimmaksi osaksi isällään.
Enkä edes tiedä osaisinko olla yksin, taidan olla läheisriippuvainen. Ja kuinka minulla riittäisi rahatkaan asua yksin?? Sossun luukullehan siinä joutuisi..
Mitä tehdä? Rakastan tytärtäni ja miestäni, mutta alkaa tuntumaan että tämä on liikaa, pää ei kestä enää. Tai sitten soitan itselleni apua tähän masennukseen, satutan itseäni välillä, ja lähden vähäksi aikaa rauhoittumaan sairaalaan.. En oikein edes tiedä mitä hain tällä tekstillä, jospa joku pystyisi sanomaan jotain johonkin suuntaan jotta ajatukseni selkiytyisivät vähän.
Olenko kamala ihminen kun melkein haluaisin jättää tyttäreni mieheni hoitoon? Tietenkin kävisin katsomassa tyttöä ja ottaisin luokseni silloin kun siihen tunnen pystyväni, mutta tyttö olisi kuitenki suurimmaksi osaksi isällään.
Enkä edes tiedä osaisinko olla yksin, taidan olla läheisriippuvainen. Ja kuinka minulla riittäisi rahatkaan asua yksin?? Sossun luukullehan siinä joutuisi..
Mitä tehdä? Rakastan tytärtäni ja miestäni, mutta alkaa tuntumaan että tämä on liikaa, pää ei kestä enää. Tai sitten soitan itselleni apua tähän masennukseen, satutan itseäni välillä, ja lähden vähäksi aikaa rauhoittumaan sairaalaan.. En oikein edes tiedä mitä hain tällä tekstillä, jospa joku pystyisi sanomaan jotain johonkin suuntaan jotta ajatukseni selkiytyisivät vähän.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ota yhteys neuvolaan ja kerro tilanteestasi heti. Sinun pitää saada apua.
yhteyttä lääkäriisi ja neuvolaan ongelmastasi. He kyllä auttavat masennuksesi kanssa. Älä jää yksin murehtimaan. Jos sinun ja miehesi parisuhde on hyvinkin riitaisa, suosittelisin erota tai ainakin pitämään taukoa suhteesta riippuen mitenkä paha tilanne on. Väsymys, riidat nämä kaikki vaikuttavat sinun masennukseesi. Älä murehdi mitenkä pärjäät yksiksesi.. ethän sinä sitä voi tietää ennen kuin elät sitä. Sinulla on varmasti perhettä ja ystäviä jotka ovat valmiina auttamaan sinua. En sano etteikö se helppoa tule olemaan varsinkaan pienen vauvan kanssa.... mutta lapsenne edun merkeissä kuin sinun ja miehesi edun nimissä se olisi parempi ratkaisu. Tyttärenne ammontaa kaikki sen pahan olon joka teistä kumpuaa... ja riitelyt katkeroittavat aikaa myöten sinut ja miehesi. Lapsen on parempi elää "rikkoutuneessa" perheessä kuin "rikkinäisessä" perheessä. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Teidän on ny mietittävä mikä on lapsellenne parhaaksi. Se ei tarkoita että veisit lapselta isän tms. Tietysti lapsella tulisi olemaan molemmat vanhemmat vaikka eivät yhdessä olisikaan. Tauko suhteesta antaa sinulle ja miehellesi aikaa miettiä mitä te molemmat haluatte niin suhteelta kuin elämältä.
Ja viimeisin asia mitä sinun tulisi murehtia on raha.... usko pois sitä aina jotenkin pärjää. Eihän se kivaa ole mennä sossun luukulle tms. mutta joskus ei ole muuta vaihtoehtoa... se ei ole sinun syysi, eikä siinä ole mitään hävettävää. Joskus vaan elämäntilanne on vain semmonen.
Hoida ensin itsesi ja oma henkinen tasapainosi ja lapsesi hyvinvointi.. ja mieti tulevaa vasta sitten kun sen aika on. Sillä tämänhetkiset ratkaisut kirjaavat tulevan, sitä ei ole ennalta ole kirjoitettu. Voimia, onnea tulevaan.
Teidän lapsi on vielä niin pieni että tossa vaiheessa elämän kuuluukin olla jonkin verran sekaisin.Menkää molemmat puhumaan neuvolaan ja hakemaan yhdessä apua. Ero ei ole helppo ratkaisu.Olen puolisen vuotta sitten eronnut itse, vaikka lapset ovat jo isoja tämä on silti elämäni rankinta aikaa.
Ero ei ainakaan kannattaisi olla ensimmäinen ratkaisu.
Kiitos avustanne. Tuntuu nyt vähän paremmalta kun joku ulkopuolinen sanoo asiaan jotain enkä vain yksin pyörittele näitä asioita päässä ja maalaile piruja seinille..
Ystävänikin on sanonut että ensimmäinen vuosi on se rankin vaihe, sitten tämä alkaa rauhoittumaan. Toivon mukaan..
En tiedä vielä mitä aion tehdä, tekisi mieleni lähteä vähäksi aikaa pois mutta toisaalta en siihen pysty. n vain ole tarpeeksi vahva tällä hetkellä. Ei auta kuin sitten odottaa ja katsoa meneekö tämä mihin suuntaan..
Niinkuin otsikkokin kertoo, hae ihmeessä apua. Älä jää yksin. Itse omistan vain koiran, ja kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Käyn terapiassa ja syön lääkkeitä. Voin vain kuvitella mitä olisi, kun tässä tilanteessa hoitaisin vielä pientä lasta. Kyllä sinua autetaan, kun vain rohkaiset pyytämään sitä.
masennus ensin hoitoon.miehesi pitäisi auttaa sinua kaikin tavoin ja olla olkapäänä niinpaljon kuin pystyy.tiedän kokemuksesta,enkä ollut aina kovin hyvä kuuntelemaan ja ilkeästi räyhäsin. avokin masennus lähti paranemaan pilleriyliannostuksen jälkeen sillä että nakkasin pillerit vessanpönttöön ja sanoin että näitä ei enää käytetä.pistin hänet hokemaan että "minä pystyn siihen" ja hommattiin koira mistä hän oli pitkään haaveillut..yhdessä se täytyy yrittää ja hankala se on sellaisen ymmärtää masennusta joka sitä ei ole kokenut mutta jos puolisosi sinua yhtään rakastaa niin koita saada hänet tajuamaan tilanteesi ja olemaan vastaan väittämättä jos puratkin itseäsi häneen.helvetin hankalaa mutta yrittää pitää.
Tosiaan hakeudu hoitoon. Enkä tarpoita että "olet pipipää" vaan masennukset täytyy hoitaa. Kyllä se voima ja elämäninto löytyy lopulta. En näkisi tilanteesta "pakenemista" hyvänä vaihtoehtona, sillä se ei ratkaise ongelmiasi. Jos sinä voit huonosti, koko perhe voi huonosti.
Ja toki miehen on oltava tässä tukena, kunhan muistat että hänkin on ihminen ja voimavaroiltaan rajallinen. Syyttely ja riitely ei edistä mitään, vaan pitäisi yrittää muistaa että samassa veneessä tässä ollaan. Yhdessä kun yritetään ja kukaan ei heittäydy marttyyriksi niin kyllä ne asiat lutviintuu. Ja tosiaan ammatiapua kun on tarjolla, niin se on hyväksi käyttää. Ihmismieli on kumma kapistus ja tarvitsee "huoltoa". Ja aina ei siihen yksin kykene,eikä tarvitsekkaan.
Tsemppiä, ja uskalla pyytää apua :)