...joka osaa pitää suunsa kiinni - tai mies korvansa kiinni. ;)
Olen vain usein huomannut, että se on vaimo, joka luettelee, että "tämän asian _kuuluu_ mennä niin ja näin ja noin" - viimeistä pölyhiukkasta myöten. Ja loukkaantuu verisesti, jos mies erehtyy ääneen kysymään perusteluja.
En puhu esim alkoholismista, väkivallasta, uskottomuudesta yms todellisista ongelmista. Tarkoitan vaikkapa sitä, että vaimo on ehdottomasti tahtonut valkoiset röyhelöverhot, joissa ei saa näkyä edes pientä pölyhiukkasta - mutta auta armias, jos konttausikäinen lapsi tarraa verhoon kiinni, nainen nostaa hirmuisen metelin miehelle, joka 1) ei ehtinyt napata lasta pois verhon luota ja 2) sopimansa lentopalloillan takia ehtisi vasta huomisaamuna kiikuttaa vaimokullan kangaskauppaan ostamaan uusia verhoja... ;)
Minun miehelläni sattuu olemaan omiakin mielipiteitä verhojen väristä yms, ja siksipä menemmekin yhdessä verhokauppaan - silloin kun _hänellekin_ sopii. Yleensä on sopinut parin vuoden sisällä ensimmäisestä ehdotuksestani, joen epä ole viitsinyt meteliä nostaa, kun ehkä jo toinen tai kolmas vuoden väliajoin uusittu ehdotus on tuottanut tuloksen. ;)
Siis sama on sovellettavissa muihinkin asioihin kuin yksiin verhoihin.
Olen vain usein huomannut, että se on vaimo, joka luettelee, että "tämän asian _kuuluu_ mennä niin ja näin ja noin" - viimeistä pölyhiukkasta myöten. Ja loukkaantuu verisesti, jos mies erehtyy ääneen kysymään perusteluja.
En puhu esim alkoholismista, väkivallasta, uskottomuudesta yms todellisista ongelmista. Tarkoitan vaikkapa sitä, että vaimo on ehdottomasti tahtonut valkoiset röyhelöverhot, joissa ei saa näkyä edes pientä pölyhiukkasta - mutta auta armias, jos konttausikäinen lapsi tarraa verhoon kiinni, nainen nostaa hirmuisen metelin miehelle, joka 1) ei ehtinyt napata lasta pois verhon luota ja 2) sopimansa lentopalloillan takia ehtisi vasta huomisaamuna kiikuttaa vaimokullan kangaskauppaan ostamaan uusia verhoja... ;)
Minun miehelläni sattuu olemaan omiakin mielipiteitä verhojen väristä yms, ja siksipä menemmekin yhdessä verhokauppaan - silloin kun _hänellekin_ sopii. Yleensä on sopinut parin vuoden sisällä ensimmäisestä ehdotuksestani, joen epä ole viitsinyt meteliä nostaa, kun ehkä jo toinen tai kolmas vuoden väliajoin uusittu ehdotus on tuottanut tuloksen. ;)
Siis sama on sovellettavissa muihinkin asioihin kuin yksiin verhoihin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Miksi käytät _alaviivoja_ tekstissäsi?
Vastaus: siksi, että ei ole muutakaan tapaa alleviivata painottamiani sanoja.
Koti on perinteisesti naisten reviiriä. Itsehän kasvatamme tyttäremmekin jatkamaan sitä samaa tradiitiota.
Totta sekin, että liitto on aika onnettomissa kantimissa jos verhoista ja niiden valintaprosessista tulee avioero...
Yleensä ihmisten kyky kunnioittaa toistensa erilaisuutta ja tulla toimeen sen erilaisuuden kanssa on minusta se tärkein asia kun yhteen muutetaan.
...vain hihasta vedetty esimerkki siitä, miten pienistä asioista naiset joskus pitävät meteliä.
että yhtä pienistä jutuista ne miehetkin joskus kiukkuaa. Ei se ole ollenkaan naisten yksinoikeus tai pahe. : )
Mun mielestä onnellisen parisuhteen salaisuus on siinä, et on yhteinen tili josta voi ostella kaikkee.
Ja sit seksiiki.
Onnellisen parisuhteen salaisuus on lyhyt muisti !
piilee pitkälti Eilan kirjoittamassa. Yksi salaisuus on myös siinä, että miehellä on tarpeeksi hyvä itsetunto olla tarttumatta joka hemmetin kotkotukseen tosissaan.
Meillä se menee jotenkin niin, että minä saan ihan vapaasti siirrellä kaapin paikkaa seinältä toiselle. Mies kattoo päältä vouhottamista ja ottaa ohjat siinä vaiheessa jos alkaa näyttämään siltä, että kaadan pian koko kaapin. ;)
Esimerkki remontista. Minä täpisin ja pohdin ja pähkäilin ja spekuloin kaiken näköisiä seinäpinta materiaaleja.
Kyselin ja tenttasin, enkä osannut valita mitään.
Jossain vaiheessa alkoi ilmeisesti näyttämään siltä, että joko me emme saa pian seiniä ollenkaan, tai sitten seinistämme löytyy kaikki levyvaihtoehdot ja niitä peittää varmuuden vuoksi kaikki markkinoilla olevat pinnat.
Yhtenä päivän kesken kriittisimmän pohdintani mies ilmoitti tyynesti, että seiniksi tulee sitä ja sitä levyä (en itse edes enää muista mitä) pintaan pannaan ässätex, ja rouva on nyt hyvä ja siirtyy miettimään värejä.
Näin.;)
Kerrotko sinä teistä vai meistä? ;)
Usein minäkin pähkäilen sitä, tätä ja tuota, kunnes isäntä ilmoittaa rauhallisesti, miten homma tehdään - tai tekee homman minun pälättäessäni naapurihuoneessa - ja sitten huutelee, että "tulepas katsomaan, miltä näyttää"... ;)
Meillä se olen minä, joka päättää ja nopeasti. Mieheni mielestä a-i-v-a-n liian nopeasti. Ei asioita n-o-i-n v-a-i-n voi päättää! Päätös vaatii kypsyttelyä, pohdintaa, mietintää. Asiaa täytyy tutkia ja vertailla lukuisiin eri (todella ääliömäisiinkin) vaihtoehtoehtoihin, joista karsitaan ajan myötä huonoimmat pois (ne ääliömäiset siis). Tämä prosessi kestää ikuisuuden ja vie hermot.
totta.
..kun itse on hätäprätkyjen sukua. Mutta kuten sanottu, saan ihan vapaasti vouhkata ja täpistä, niin kauan kuin se kaappi on pystyssä.. ;)
..toisaalta, kun on tarpeeksi usein vaatinut että nyt pitää ratkaista ja heti, ja mennyt toimimaan, yleensä lopputuloskin on sen mukainen..sitä kun sitten manailee, että kenen valopään ajatus tämä oli, saakin taas mieheltä osakseen todella lempeän ja lämpimän hymyn.
Parhaina kertoina sitten ihan itse keksin, että näin ja näinhän tämä olisikin pitänyt tehdä..ja mies siihen sitten, että niin hänenkin mielestään.
Siinä on turha enää kysyä, että mikset sanonut, kun vastaus on kuitenkin miehekkäästi; mikset kysynyt. (ja vielä niin harmittavan totta;)