Muutin runsaat 3 vuotta sitten uudelle paikkakunnalle työn perässä. En tuntenut entuudestaan täältä ketään. Vaimoni käy töissä naapurikaupungissa ja tekee usein iltavuoroja. Näemme nykyisin todella harvoin toisiamme muuten kuin nukkumassa.
3:ssa vuodessa olen hankkinut täältä harrastuksen ja tutustunut ihmisiin jotenkuten. Yhtään kaveria en ole heistä kuitenkaan saanut. Elinpiirini on kutistunut kolmessa vuodessa niin pieneksi, ettei minulla ole enää edes puheenaiheita muiden ihmisten kanssa. Säälittävää, mutta totta. Ennen niin monipuolisesti puheliaasta kaverista on tullut saman paskan jauhaja, jonka jutut eivät kiinnosta ketään! Harrastustuttujenkaan mielissä ei sitä käsitystä enää onnistune muuttamaan.
Viimeisen puolen vuoden aikana minuun on salakavalasti iskenyt väsymys ja kyllästyminen kaikkeen. Viimeiset 2 kuukautta on ollut yhtä helvettiä! En jaksa töissä, en jaksa enää harrastaa, en jaksa enää parisuhdetta, joka on mennyt todella huonoon jamaan tämän tilanteen vuoksi. Tämä kaupunki vituttaa ja kaikki ihmiset vituttaa. Minulla ei ole elämää tässä kaupungissa!
Ainoa henkireikä ovat muualla asuvat kaverit, joihin voin olla edes netin kautta yhteyksissä. Kovin usein ei ole mahdollisuutta tavata.
Mitähän voisin tehdä, jotta saisin elämäni taas järjestykseen ja sitäkautta avioliittoni kuntoon? Siinä järjestyksessä on edettävä ja nopeasti pitää keksiä jotain ennenkuin kuppi keikahtaa lopullisesti. Muutanko pois? Vaihdanko harrastusta ja aloitan puhtaalta pöydältä saadakseni kavereita? Mitä ihmettä teen?! Ehdotuksia otetaan vastaan!
3:ssa vuodessa olen hankkinut täältä harrastuksen ja tutustunut ihmisiin jotenkuten. Yhtään kaveria en ole heistä kuitenkaan saanut. Elinpiirini on kutistunut kolmessa vuodessa niin pieneksi, ettei minulla ole enää edes puheenaiheita muiden ihmisten kanssa. Säälittävää, mutta totta. Ennen niin monipuolisesti puheliaasta kaverista on tullut saman paskan jauhaja, jonka jutut eivät kiinnosta ketään! Harrastustuttujenkaan mielissä ei sitä käsitystä enää onnistune muuttamaan.
Viimeisen puolen vuoden aikana minuun on salakavalasti iskenyt väsymys ja kyllästyminen kaikkeen. Viimeiset 2 kuukautta on ollut yhtä helvettiä! En jaksa töissä, en jaksa enää harrastaa, en jaksa enää parisuhdetta, joka on mennyt todella huonoon jamaan tämän tilanteen vuoksi. Tämä kaupunki vituttaa ja kaikki ihmiset vituttaa. Minulla ei ole elämää tässä kaupungissa!
Ainoa henkireikä ovat muualla asuvat kaverit, joihin voin olla edes netin kautta yhteyksissä. Kovin usein ei ole mahdollisuutta tavata.
Mitähän voisin tehdä, jotta saisin elämäni taas järjestykseen ja sitäkautta avioliittoni kuntoon? Siinä järjestyksessä on edettävä ja nopeasti pitää keksiä jotain ennenkuin kuppi keikahtaa lopullisesti. Muutanko pois? Vaihdanko harrastusta ja aloitan puhtaalta pöydältä saadakseni kavereita? Mitä ihmettä teen?! Ehdotuksia otetaan vastaan!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuntuu siltä, että olet eristäytynyt itsesi sisälle...oletko varma, ettet kärsi masennuksesta?
Jos elämä on noin hankalaa, niin mene lääkäriin puhumaan ongelmistasi/tuntemuksistasi...kaksi kuukautta on todella pitkä aika kärsiä noin!
Lääkäriin siitä, olet kuitenkin sama mukava ihminen kuin ennenkin, et vaan näe sitä yksinäisyytesi vuoksi = eristyneisyytesi vuoksi.
Sähän olet oikein esimerkillinen tiedostamaan oman tilasi! Niin sitä pitää!
Vaikutat hyvin impulsiiviselta ja ulospäinsuuntautuneelta ja samanhenkiset kaverit on sulle hyvin tärkeitä. Tosin näkemyksesi itsestäsi saattaa olla vinoutunut vähän liikaakin vain siksi, että ei nyt satu synkkaamaan kenenkään kanssa niin saumattomasti kuin niiden muualla asuvien kavereiden kanssa synkkaa. No, oli syy mikä oli on ihan terveellistä parahtaa kun tuntuu pahalta.
Aloita uus ajatustyö vaikka näistä:
-Olisko mahdollista edetä uralla eli vaihtaa työtehtävää tai kokonaan työpaikkaa?
-Kiinnostaisko sua kouluttaa itseäsi, ehkä työn tai jonkin harrastuksen kautta?
-Onko sulla muksuja, eli voisitko laajentaa reviiriäsi heidän ja heidän harrastustensa kautta kenties?
-Luetko paljon? Käytkö missään vapaa-aikanasi, kuten esim. kulttuuri- tai urheiluriennoissa?
-Olisko paikkakunnallasi mahdollista liittyä vapaaehtoisena johonkin toimintaan joka liippais läheltä sun osaamia tai sua kiinnostavia juttuja?
-Kansalais- ja työväenopistot, olisko niistä tarjoamaan vaihtelua?
Kyllä ne maisemat siitä aukeaa ja se sielunveikin jostakin läheltä taas löytyy kun vaan pysyy aktiivisena eikä vaivu epätoivoon.
Äläkä kuoppaa niitä salikavereitakaan vielä, saattaahan olla, että se sielunveli onkin siellä, ei vaan osaa ilmaista itseään tai sinä itseäsi hänelle. Nääs, ystävystyminen saattaakin joskus vaatia hieman enemmän aikaa... : )
Tsemppiä!
Ei mihinkään lääkäreihin!!!!Naurettava ajatus edes!Pointti on siinä,että sosiaalisuuden puute köyhdyttää elämäsi ja liittosi!!!
Ymmärrän täysin fiiliksesi-itse olisin varmasti lähteny ajat sitten!Minulle ystävät/perhe ovat elämän suola-minua ei saisi millään muuttamaan....!
Muuta sinne missä olet onnellinen!!!
Koita jaksaa =)
Kierronpäälle vaan.Kyllä se siitä.
Kiitos vastanneille. Siellähän tuli aika osuvaakin analyysiä. Ajattelin vielä kerran yrittää ja aloittaa puhtaalta pöydältä. On tullut vähän liikaa pohdittua asioita mielessään. Yksin ollessaan siihen sortuu aika helposti.
Ihmiset ovat täällä aika vaikeasti lähestyttävää sorttia. On puhtaasti omaa ansiotani, että olen päässyt tutustumaan edes joten kuten muihin. Kukaan ei ole aukaissut minulle suutaan ensimmäisenä tämän kolmen vuoden aikana. Sitten kun on päässyt puheväleihin, lämpeneminen on todella hidasta. Missään muualla en ole törmännyt yhtä varautuneisiin ihmisiin. Tämän kaupungin asukkaat eivät ole kovin sosiaalisia muualta tulleita kohtaan.
Katsotaan nyt, miten homma jatkuu. Rupean nyt miettimään jotain aktiviteettia itselleni, jotta mieliala kohenisi.
Mun vanhemmilla oli hiukan samanlainen tilanne tässä 5v sitten kun vaihtoivat pääkaupungista pieneen maaseutukaupunkiin. Ulospäinsuuntautuneista ja eläkkeellä kun ovat ottivat innolla osaa kaikenlaiseen paikalliseen toimintaan, mutta vastaanotto oli nuivaa, joskus jopa epäkohteliasta. Vanhempiani pidettiin automaattisesti epärehellisinä, itsekeskeisinä ja ylpeinä ihmisinä kun kerran pääkaupunkilaisia olivat, juu. Eli tiukassa ovat kuvitelmat ja ennakkoluulot...
Äitini, joka on yhdenlainen funtsailija, tuli siihen tulokseen, että pikkukaupunkilaisten "omituisen käytöksen" takana on pelko. Uusi ja erilainen pelottaa ja koetaan herkästi uhkaksi, josta on parempi pysytellä erossa.
Liian puhelias ja eläväinen uusi ihminen saattaa siis uhata toisen koppiintunutta pientä egoraukkaa, joten ihmekös jos kommunikointi tökkii.
Hidasta se oli, mutta nyt he ovat löytäneet pariskunnan, joka on samalla aaltopituudella ja heidän kanssaan vanhempani nyt jopa matkustelevatkin yhdessä.
Eli aikaa ja kärsivällisyyttä se todellakin saattaa vaatia, että pääsee sisälle uuteen ympäristöön.
Älä jää siihen tilanteeseen, ethän sä oo etkä tule onnelliseksi noin, muuta tai vaihda harrastuksia, mitä vaan mut ei sellasta et hajoaisit huvikseen vaan, ku voit siihen kuitenkin itse vaikuttaa!
...ainakaan sitä avioliittoa. Vaimo ottaa eron toisen miehen vuoksi.
Yritä ajatella positiivisesti: Nythän sinulla on täysi vapaus tehdä mitä haluat ja tutustua ihan keneen vaan ja missä vaan. Olen varma, että löydät kyllä uuden ja paremman. Nauti vapaudestasi, varmasti nyt on niissä harrastuksissakin enmmän valinnanvaraa kun tarvitsee huomioida vain omat mielipiteensä. Tämä aika voi nyt olla raskasta, mutta menee kyllä ohitse. Tsemppiä!
Tämä oli oikeastaan väistämätöntä, jos tarkemmin ajattelee. Kiitos kannustuksesta. Asiahan menee juuri kuten sanoit. Alku on vain hankalaa.
En minä ole ehtinyt elää itselleni oikeastaan koskaan. Olen alta 30 ja seurustellut yhteen putkeen koko aikuisikäni. Ehkäpä tästä avautuu vielä paljon parempi elämä.