Siluetti ja Hammashaltiat: kokemuksia kaipaisin

Elikäs, tosiaan olen muuttamassa Helsinkiin ja olen päättänyt aloittaa oikomishoidot samantien. Hammaslääkärini nykyisellä paikkakunnalla sitä on jo ehdottanut sillä minulla on voimakas purentavika, jonka seurauksena myös alahampaissa purentaperäistä ientenvetäytymistä, leukanivelet naksuu, viisauden hampaat alhaalla työntävät muita hampaita vinoon yms. Haluaisin vielä näin nuorella iällä (olen 20) hampaani kerralla kuntoon, että saisi nauttia terveistä ja kauniista hampaista loppuelämänsä.

Kaipaisin kokemuksia Siluetin hammaslääkäriasemasta sekä Hammashaltioista, sillä tutkittuani asioita olen ehkä näihin kahteen vaihtoehtoon kallistumassa. Haluaisin ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, ja olen vähän pelkopotilaskin, joten mitään ronskia ja nyrpeää hammaslääkäriä en todellakaan kaipaa. Minulle on terveiden hampaiden lisäksi tärkeää se, että ne näyttävät kaikinpuolin hyvältä, joten jotain valkaisuakin ainakin jossain vaiheessa haluan.

Millaista on siis ollut palvelu noissa ja paljonko on kustantanut? Onko huomattavasti kalliimpaa kuin Helsingin muilla hyvillä yksityisillä hammaslääkäriasemilla?
0405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


florencina kirjoitti:

Elikäs, tosiaan olen muuttamassa Helsinkiin ja olen päättänyt aloittaa oikomishoidot samantien. Hammaslääkärini nykyisellä paikkakunnalla sitä on jo ehdottanut sillä minulla on voimakas purentavika, jonka seurauksena myös alahampaissa purentaperäistä ientenvetäytymistä, leukanivelet naksuu, viisauden hampaat alhaalla työntävät muita hampaita vinoon yms. Haluaisin vielä näin nuorella iällä (olen 20) hampaani kerralla kuntoon, että saisi nauttia terveistä ja kauniista hampaista loppuelämänsä.

Kaipaisin kokemuksia Siluetin hammaslääkäriasemasta sekä Hammashaltioista, sillä tutkittuani asioita olen ehkä näihin kahteen vaihtoehtoon kallistumassa. Haluaisin ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, ja olen vähän pelkopotilaskin, joten mitään ronskia ja nyrpeää hammaslääkäriä en todellakaan kaipaa. Minulle on terveiden hampaiden lisäksi tärkeää se, että ne näyttävät kaikinpuolin hyvältä, joten jotain valkaisuakin ainakin jossain vaiheessa haluan.

Millaista on siis ollut palvelu noissa ja paljonko on kustantanut? Onko huomattavasti kalliimpaa kuin Helsingin muilla hyvillä yksityisillä hammaslääkäriasemilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu