vuosien jälkeen taas näin unta, johon liittyy eräs henkilö, johon rakastuin joskus kauan sitten. Tajuan sen, etten ole pystynyt mihinkään muuhun juttuun hänen vuokseen ja välillä vähän katkeriakin ajatuksia on ollut, että häntä en saanut, mutta muistakaan ei tule mitään. Ilmeisesti en pysty tai halua pohjimmiltaan niistä muista kuitenkaan mitään, vaikken sitä tietoisesti ehkä niin aiheuta. En aktiivisesti edes ajattele tätä vanhaa asiaa, mutta se palaa uniin aina ja järkyttää vaan joka kerta jotenkin yhtä paljon vaikka unessa mä saatan kokea olevani tosi onnellinen. Sen unikokemuksen jälkeen taas menee pitkä aika, että jotenkin "unohtaa" asian tietoisesti.
Miettinyt tässä, että ilmeisesti kun tää asia vaan palaa ja palaa, en tule pääsemään siitä. Pilaako se kaikki mahdolliset muut seuraavat asiat ja miten muut, joilla on joku "kivi kengässä", miten siitä elämä jatkuu. Näennäisesti jatkuu ja muutenkin, mutta se jälki, mitä jostain asioista jää on lähtemätön. Mä aikanaan käsittelin tosi vaikean kautta hyväksyä sen, ettei siitä jutusta tullut mitään ja siihen liittyi monia kipeitä asioita monella lailla. Murehdin ja märehdin itseni sairaaksi jotenkin liian pitkään asian kanssa, surin sen asian puhki. Tuntui lopulta että menee elämä hukkaan, että jostain ei pääse irti, vaikka mitään siitä ei saa. Ja ei ole ensimmäistäkään ideaa, mikä motiivi vanhoilla asioilla on puskea uneen. Jotenkin se vaikutti koko mun aikuistumiseen ja identiteettiinkin varmasti. Mut et vuosienkin jälkeen se vaan palaa ja palaa.
Järki sanoo, että en mä tunne enää koko ihmistä. Että hänellä on oma elämänsä ja tietysti mun mielikuvitus luo hänet mun uniin ja tosielämässä hänen tilanteellaan ei ole mitään tekemistä mun kanssani, vaikka mä hänet uniini luonkin. Ja et jos mä koen asian jotenkin, se ei ole hänen elämäänsä.
Miten mä pääsisin asiasta. Ei ole enää mitään mitä käsitellä, nämä tilanteet ei ole saaneet mitään "bensaa" liekkeihin. Olen aikanaan kalunnut ne niin puhki, että ei niistä ole kuin luurangot kaapissa. Olen jotenkin pattitilanteessa. En mene enää eteenpäin tämän asian kanssa, vaikka jotenkin olen mennyt paljonkin sen hyväksymisen kanssa. En tosin pääse enää takaisinkaan muuttamaan mitään. Olen jumissa. Mulla olis nytkin eräs mies, joka haluaisi seurustella mun kanssa. Mä pelkään, että mä loukkaan häntä ja muitakin sillä, että en lopulta pysty antamaan kenellekään mitään, ei mulla ole mitään annettavaa pohjimmiltaan. Ja että tiedän, milloin olen onnellinen, vaikka vain unessa, mutta se on mulle se vertailukohta, mistä mä en pysty rehellisesti tinkimään. Muuten olisin petollinen.
Miettinyt tässä, että ilmeisesti kun tää asia vaan palaa ja palaa, en tule pääsemään siitä. Pilaako se kaikki mahdolliset muut seuraavat asiat ja miten muut, joilla on joku "kivi kengässä", miten siitä elämä jatkuu. Näennäisesti jatkuu ja muutenkin, mutta se jälki, mitä jostain asioista jää on lähtemätön. Mä aikanaan käsittelin tosi vaikean kautta hyväksyä sen, ettei siitä jutusta tullut mitään ja siihen liittyi monia kipeitä asioita monella lailla. Murehdin ja märehdin itseni sairaaksi jotenkin liian pitkään asian kanssa, surin sen asian puhki. Tuntui lopulta että menee elämä hukkaan, että jostain ei pääse irti, vaikka mitään siitä ei saa. Ja ei ole ensimmäistäkään ideaa, mikä motiivi vanhoilla asioilla on puskea uneen. Jotenkin se vaikutti koko mun aikuistumiseen ja identiteettiinkin varmasti. Mut et vuosienkin jälkeen se vaan palaa ja palaa.
Järki sanoo, että en mä tunne enää koko ihmistä. Että hänellä on oma elämänsä ja tietysti mun mielikuvitus luo hänet mun uniin ja tosielämässä hänen tilanteellaan ei ole mitään tekemistä mun kanssani, vaikka mä hänet uniini luonkin. Ja et jos mä koen asian jotenkin, se ei ole hänen elämäänsä.
Miten mä pääsisin asiasta. Ei ole enää mitään mitä käsitellä, nämä tilanteet ei ole saaneet mitään "bensaa" liekkeihin. Olen aikanaan kalunnut ne niin puhki, että ei niistä ole kuin luurangot kaapissa. Olen jotenkin pattitilanteessa. En mene enää eteenpäin tämän asian kanssa, vaikka jotenkin olen mennyt paljonkin sen hyväksymisen kanssa. En tosin pääse enää takaisinkaan muuttamaan mitään. Olen jumissa. Mulla olis nytkin eräs mies, joka haluaisi seurustella mun kanssa. Mä pelkään, että mä loukkaan häntä ja muitakin sillä, että en lopulta pysty antamaan kenellekään mitään, ei mulla ole mitään annettavaa pohjimmiltaan. Ja että tiedän, milloin olen onnellinen, vaikka vain unessa, mutta se on mulle se vertailukohta, mistä mä en pysty rehellisesti tinkimään. Muuten olisin petollinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on ihan sama tilanne!! Toivoisin todella että joku osaisi antaa jotain avaimia siihen, että edes voisi enää koskaan seurustella vakavasti jonkun kanssa. Olen ajatellut niin, että pitää tulla parempaa. Mutta entä jos sitä ei enää tule? Pakko uskoa, muuten masentuu =/
kuin minun kirjoittamani? helpottaa minua, että on muitakin samassa tilanteessa olevia/olleita. Ikävä, vaikea yö edessä, ties kuinka monennettako kertaa. suru.
Kenties olen elänyt kauemmin kuin aloittaja tunteen kanssa jossa millään ei ole merkitystä koska sydämeni tietää rakastavan vain sitä kaukaista rakasta jonka kanssa elin onnen aikaa kunnes suhde päättyi hänen tahdostaan.
Varmaan tälläinen elämään jäänyt tunne tila on tyypillistä juuri jätetylle osapuolelle,koska tilanne tulee aina yllättäen ja asiaa ei tahdo ymmärtää MIKSI.
Olen kuitenkin elänyt elämää jossa on ollut rakkautta ja täyttä elämää,mutta se jokin rauha sielustani on aina tuntunut puuttuvan...
Joku aika sitten päätin ottaa tähän vanhaan rakkaaseeni yhteyttä,kuvittelin olevani kyllin vahva ettei tunteet saa ylivaltaa kuvittelemalla liikaa..
Mutta yllätys,tai kenties realismia oli tulos,rakkauteni ei halunnut antaa minkäänlaista signaalia minulle ja ymmärrettävähän se on,hänellä on uusi elämä ja uudet tuulet eikä hänellä ole minkäänlaista tunne sidettä ollut suuntaani vuosikausiin, hän oli kylmä kuin kivi ja teki varmaan oikein hänen kannaltaan.
Mutta miten se vaikutti minuun,minuun joka kuvitteli kestävänsä kaiken asian mukana tulevan??
Olin hyvin loukkaantunut,ei mitään ,ei mitään vastakaikua häneltä kuulunut, sitten aivoni aloitti kaikenlaisen aihe kehittelyn jolla sain taas uutta intoa pitää pientä toivetta yllä ..
Olin palannut siihen vanhaan raastavaan pisteeseen jota tunsin kauan sitten erotessamme,mietin jälleen samoja asioita,samoja syitä,kuvittelin hänen rakastavan minua sittenkin muttei jostain syystä voi asioille mitään,kuvittelin että rakkaus voittaa aina tässäkin tapauksessa ja nauramme lopulta yhdessä koko pitkälle erollemme ja sen myötä kokemallemme tuskalle..
Haluan tällä varoittaa niitä henkilöitä joilla on samanlaisia ajatuksia vanhaan suhteeseen,ANTAKAA ASIOIDEN OLLA,älkää tehkö mitään,älkää yrittäkö onneanne ottamalla rakkaaseenne yhteyttä toivoen kaiken muuttuvan paremmaksi.
Koska sillä saatte itsellenne lisää tunnon tuskia,ja se palauttaa jo umpeutuneet haavat auki,ymmärtäkää että ette ole niin vahvoja kuin kuvittelette.
TUNNE ELIMENNE toimii vailla järkeä,sille ette voi mitään !!
AINOA OIKEA keino on oppia elämään tuo arpi lihassanne,ja antaa ajan kulua,moni kantaa tuo arven mukanaan hautaan mukanaan...
Tärkeintä on kuitenkin elää elämäänsä,vaikka puolinaisena.
Ihmeitä ei tapahdu kuin saduissa.
olipas dramaattista. Hienoa, että olet ollut silti uskollinen itsellesi ja omille tunteille ja yritit, vaikkei asiat mennytkään kuin romanttisissa leffoissa. Ja vaikeinta ainakin minulle on myöntää, että loukkaannuin jostakin asiasta pahasti, se on niin henkilökohtaista ja herkkää ja tulee niin iholle, että voi olla vaikea myöntää jopa itselle, sitten alkaa käyttäytyä ylpeästi ja uskotella, kuin ei tuntuisi missään, vaikka sydän repeäisi. Se on niin itsepetosta, ettei mikään ja siinä satuttaa eniten itseään. Mutta toisaalta eikö se aina kerro jotakin siitä, mikä on tärkeää. Mikä on niin tärkeää, että käy niin?
Jos osaisi olla rehellinen ja uskollinen itselleenkin, sekin auttaa. Eihän asiat koskaan mene kuin odottaa, pitkittyy kun mutkittuu vai miten se meni.. Ei silti, ihmeitäkään en kaipaisi. Jotakin vain tavallista. Ihan mitä tahansa muuta, että tilanne muuttuisi, ei tarvitsisi edes parantua. Mikä tahansa muutos olisi vaihtelua sille tunne-elimelle (reps, mikä sana :D). Joskus vain huomaa, ettei sydänsuruihin eikä haavoihin kuole, ei vaikka jopa toivoisi. Niihin kyllästyy ja väsyy ja alkaa ajatella, että aivan sama, miksi tässä elämässä pitäisi olla aina niin järkevä.
Omista odotuksista tai haaveista on vaikea luopua. Helposti pettyy kun ei tapahdu, kuin toivoo. Turhautuu, kun ei ole vastauksia. Harmittaa, kun ajattelee, että osa tunne-elämästä menee ihan hukkaan. Ehkä asioilla on tarkoituksensa. Ehkä jotkut asiat vaivaa niin kauan, että niistä jotenkin ottaa opiksi. Joskus mietin, että eikö osaa sallia itselleen tapahtuvan jotakin asioita tai ne torpedoi jotenkin alitajuisesti itse pilalle, vaikka näennäiset ja oikeatkin syyt olisivat mitä. Että tekeekö itse hidasteista esteitä? Ja niin paljon puhutaan varhaislapsuuden kiintymyssuhdemalleista, ja niiden vaikutuksista, että sekään ei voi olla vaikuttamatta. Että joku sellainenko asia lopulta kummittelee itse kelläkin, varmasti sekin.
En usko vahvuuteen. Toivoisin, että jokainen voisi olla niin heikko joskus, että myöntäisi vaikka itselleen, että tarvitsee jonkun asian, sai sen tai ei. Että oikeuttaisi itselleen rakkautta ja hyväksyntää. Sitä on enemmän, kuin sitä osaa tai uskaltaa koskaan vastaanottaa. Jotenkin haluaisin ajatella, että ja niiden tarpeen. rakkautta on monellakin tavalla ja paljon enemmän kuin uskaltaa ikinä toivoakaan, mutta tiedostaisi jotakin niistä esteistä, miksi sen ei salli koskettaa. Sitä on jotenkin niin heikko monesti, ei usko ehkä pohjimmiltaan kovin helposti, että on rakastamisen arvoinen kun tuntee itsensä hyvin ja vaatisi itseltä sellaista, mitä kukaan muu ei koskaan. Ainakin itse olen joutunut opettelemaan kantapään kautta sallimaan itselleni hyvän sieltä, mistä en osaa odottaa ja torjumaan ne näennäisen hyvät, mutta ikävät asiat, mitä en haluaisi edes uskoa todeksi.
Sairaus saattaa lopettaa ihmisen murehtimisen. Ainakin minulle itselleni kävi niin. Tajusin kriisin kautta, että on oikeasti pysyttävä elämänvirrassa kiinni ja etsittävä hyviä ihmisiä viereen ja rinnalle kulkemaan. Tarkoitan ystäviä ja kavereita, sillä elämänkumppanista puhuminen tuntuu kaukaiselta haaveelta tässä vaiheessa, kun on muutakin miettimistä. Pakenin tekemiseen surua ja itkin sisäisesti parisen vuotta. Luulen, että tämä henkinen sotku ja sisäinen kaaos aiheutti sairauden, vaikka osasyy on geeneissä. Viimeksi eilen illalla hieman itketti, kun mietin kuinka välitin ja rakastin tätä ihmistä. Olen pettynyt, kun hän ei halunnut keskustella eroon johtaneista syistä. Toisaalta tunnen vihaa, miksi hän teki minulle näin. Annan tunteiden olla, hyväksyn ne. Jos alan niitä vastaan taistelemaan, ne palaavat entistä pahempina. Minulla saa olla paha olo, koska toinen käyttäytyi kurjasti. Toisaalta en itsekään ole mikään puhdas pulmunen, että varmasti olen omalla käyttäytymiselläni aiheuttanut mielipahaa toiselle.
Musiikki ja taide ovat auttaneet tosi paljon. Kun maalaan, unohdan kaiken muun tai kun laulan ja soitan, en ajattele mitään muuta. Suosittelen näitä harrastuksia muillekin lämpimästi.:)
Millainen sairaus sinulle tuli? Itse olen huomannut sen, että läheisen vakava sairaus ainakin alkuvaiheissa söi taas niin paljon voimia, että itsensäkin ja omat asiat painuu jonkun muun asian alle. Sehän ei tarkoita, että omat asiat olisivat poispyyhkäistyjä, vaan, että voimat ei riitä kaikkeen ja vähiten itseensä ja että omat asiat peittyy jonkun totaalisen ison tai järkyttävän asian alle. Se tilanne kyllä aina ottaa veronsa myöhemmin, jos itsensä unohtaa. Voi kestää pitkäänkin, ennenkuin edes tajuaa, miten lamaantunut järkytyksestä edes on pitkään ollut tai että asiasta pystyy edes puhumaan suhteellisen rauhallisesti. Pahinta on, että unohtaa itsensä ja oman elämänsä, kun on muusta asiasta liian huolissaan, eikä edes tajua sitä. Silloin ei kenestäkään ole edes auttajaksi, jos itsekin on elämä sekaisin. Mutta kaikkeen tottuu yllättävästi, ei paljon myöhemmin hetkauta jotkut pienet asiat, ja käsittämättömiimpiinkin sairauksiin jotenkin turtuu vähitellen. Toisaalta oppii myös, että itsestään ja omista asioista on välitettävä.