vaimoilta, jotka ovat jatkaneet avioliitoaan miehen kärähdettyä pitkästä salasuhteesta. Haluan nimenomaan vastauksia teiltä vaimoilta, jotka ovat selvinneet kriisistä, joten näin ollen en kaipaa kommentteja teiltä eronneilta tai kakkosilta. Nimenomaan teiltä vaimoilta, jotka olette yhä naimisissa puolisoidenne kanssa.
Kuinka miehenne jäi kiinni? Miten miehenne on muuttunut vai onko? Sateliko anteeksipynntöjä? itkikö miehenne? Tuliko miehenne pariterapiaan? Mistä tiedätte, ettei miehenne enää petä? Voitko sanoa olevasi tyytyväinen ratkaisuusi jäädä liittoon? Oletko antanut miehellesi anteeksi? Millä tavoin itse pääsit yli kriisistä ja kuinka kauan meni aikaa? Voitko sanoa, että liittonne on parantunut kriisinne jälkeen? Miten reagoit siihen, että miehesi on valehdellut sinulle vuosikausia? Oliko nainen sinun tuttusi, jonka kanssa miehesi petti?
Ihan mitä vain kommenttia olisi mukava kuulla, mutta en kaipaa eronneiden kommentteja enkä kakkosten, vain ja ainoastaan teidän, jotka ovat selvinneet kriisistä tai jotka kamppailevat yhä asian kanssa.
Kuinka miehenne jäi kiinni? Miten miehenne on muuttunut vai onko? Sateliko anteeksipynntöjä? itkikö miehenne? Tuliko miehenne pariterapiaan? Mistä tiedätte, ettei miehenne enää petä? Voitko sanoa olevasi tyytyväinen ratkaisuusi jäädä liittoon? Oletko antanut miehellesi anteeksi? Millä tavoin itse pääsit yli kriisistä ja kuinka kauan meni aikaa? Voitko sanoa, että liittonne on parantunut kriisinne jälkeen? Miten reagoit siihen, että miehesi on valehdellut sinulle vuosikausia? Oliko nainen sinun tuttusi, jonka kanssa miehesi petti?
Ihan mitä vain kommenttia olisi mukava kuulla, mutta en kaipaa eronneiden kommentteja enkä kakkosten, vain ja ainoastaan teidän, jotka ovat selvinneet kriisistä tai jotka kamppailevat yhä asian kanssa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
..on tuore viestiketju samasta aiheesta, lukaisepa aluksi vaikka sieltä
Olen antanut anteeksi ja yritämme molemmat vielä kerran .....
Hän tietää, että mikäli vielä kerran pettää se on sen jäkeen sitten loppu.
Molemilla kerroilla kakkonen kärähti mieheni sen jälkeen kun mieheni jätti.
Ensimmäisen kerran suhde kesti 3 kk ja toisen kanssa suhde kesti 1.v. ja 2 kk.
Ensimmäisesta suhdesotkusta kesti minulta toipuminen yli 2 vuottaa ja toisessa on prosessi vielä keskeen.
Yhdessä olemme olleet jo yli 8.v.
Kahden aikuisen avioliitto.
Miehenne on muuttunut ja niin myös itse.
Avioliitto on ollut meidän mielestä onnellinen.... näin vain yksinkertaisesti tapahtui.
Itse en ole koskaan miestani pettänyt, enkä pettää.
Ihana yhteinen kesä on takana.
Olen aiankin toistaiseksi tyytyväinen tähän ratkaisuun.
Rakastan miestäni yli kaiken ja haluan jatkaa avioliittoa ja niin myös hän.
Vaikka käskin alussa muuttaamaan pois sen toisen naisen luokse..... ei mennyt.
Olen itsennäinen ja hyvässä työssä...eli en ole riippuvainen miehestä.
Meillä on niin paljon yhteistä hyvä ( harrastukset, tanssi, matkustelu, mökkeily, sexi jm.), että en yksinkertaisesti voi lopettaa sitä liittoa.
En ole vielä selvinnyt kriisistä... mutta mottoni on päivä kerralla ja valoa kohteen...
Kauhein tässä jutussa on se, että kakkonen (2) kiusaa minua vieläkin vaikka suhdesotkusta on jo melkein vuosi........
Viesteja tulee pari kk......
Mikäli hän antaisi meillä olla voisin nopeammin unohdaa....
Että näin, jaksamista sinulle ei ero ole ainut mahdollisuus.
Voi kun minäkin haluaisin epätoivoisesti hyviä uutisia siitä, että jonkun mies on tullut "järkiinsä" :-(
Meillä pettäminen selvisi muutama viikko sitten, eikä se suhde ole vielä ehtinyt kestää kuin muutaman edellisen viikon, noin kuukauden. Se alkoi miehen internetdeittailusta paikkakuntahaulla ja sinkkustatuksella ja päätyi jännittäviin salatapaamisiin kauppareissulla tai iltamyöhään, kun itse olin jo nukkumassa.
Olin ihan varma, että jotain oli tekeillä. Vaisto sanoi, että tämä ihana ja uskollinen aviomies on nyt yhtäkkiä ihan jotain muuuta. En itsekään halunnut uskoa, vaan lähinnä etsin todisteita todistaakseni olevani väärässä. Sarjassa "etsii, etsii, mutta ei toivo löytävänsä".
Huomasin myös ihan hassuja pikkuasioita, että miehen kengät olivat aamulla eri paikassa kuin viimeksi illalla. Hän oli siis käynyt ulkona sen jälkeen kun menin nukkumaan. Totesin myös marketin kassakuitista, että miehen kotimatka oli kestänyt tunnin viiden minuutin sijaan. jne. Siis kaikelle voi lyötyä arkinen selitys ja toki aikuinen ihminen on vapaa tulemaan ja menemään ilman tilitystä, mutta kun se naisen vaisto sanoo, että se jokin oleellinen on muuttunut...
Otin selvää ensin puhelimesta, tarkistin joka päivä taskut ja lompakon, sen jälkeen alennuin penkomaan jopa roskiksen, pankkisaldon, ihan kaikki. Olin varma, että pettäjä tekee joskus jonkun virheen. Jos ei tee, niin virhettä ei ole. Sitten on itselle nolo tilanne ja anteeksipyynnön paikka.
Niin surullisen koomista kuin se onkin, niin se keittiön roskis vei minut oikeille jäljille. Sieltä löytyi revitty käyntikortti. Teippasin sen kasaan ja totesin naiselle kuuluvan käyntikortin kännykkänumeron täsmäävän erään miehen nimellä tallennetun puhelinnumeron kanssa. Omituista vai ei?
Vielä piti seurata tilannetta, tarkailla, penkoa ja viritellä ansoja ja lopulta suloinen panosuhde sai päivänvalon. Ehdin jo ihmetellä minne kaikki kortsut olivat kadonneet. Niitä tarvittiin hiljattain minun keskenmenoni jälkeen, etten tulisi heti uudelleen raskaaksi ja saisi sen vuoksi perään toista keskenmenoa. Olemme olleet vasta kolme vuotta naimisissa ja perheenperustaminen on seuraava projekti. Mies toivoo lasta jopa enemmän kuin minä.
Mies siis jäi kiinni. En esittänyt mitään kongreettista, vaan ympäripyöreitä vihjailuja, jotka antoivat ymmärtää, että tiesin enemmän.
Sen jälkeen on ollut sarja sydän vereslihalla katumusta, anteeksipyyntöä, itkua, vapaaehtoista terapiaa, puhelinnumeron vaihtuminen uuteen. Mies on saanut uskonnollisen hihhuliherätyksen tapaisen vakaumuksen uskolliseen avioliittoon ja vannoo, että häntä itseäänkin oksettaa tällainen salapeli.
Eikä ikinä vaihtaisi minua sellaiseen internethempukkaan... En usko että VAIHTAISI. Mutta siinä sivussa sellainen on kai ihan kiva...?
Kaikki täyttä potaskaa.
Se samainen typykän puhelinumero kulkee nyt mukana uuden elokuun kuukausikortin kanssa, paperille kirjoitettuna ja kahdeksaan taiteltuna. Aina vähän eri lailla taiteltuna, eli se on käytössä. Tosin kai siellä naisen luona on helppo käväistäkin, ei hän kovin kaukana asu. Peli jatkuu. En usko enää mihinkään. Mutta mies sen kun vannoo, vannoo ja vannoo. Huijaa jopa terapeuttiamme.
Aina tässä välillä sorrun uskomaan miehen vannomiseen, kyyneliin ja koottuihin selityksiin. Sitten tulee aina jokin uusi käänne ja tiedän, että mies on taas kerran jostain syystä yksinkertaisesti valehdellut päin naamaa.
En pääse tästä suhteesta muuten, kuin että päätän itse lähteä. Mies haluaa kaiken, salasuhteen ja minut ja taistelee häikäilemättömästi kummankin puolesta.
Haluaisin jutella tämän salasuhteen kanssa, mutta pelkään, että hän valehtelee aivan kuin miehenikin, vakipanoa suojellakseen. Haluaisin vain häneltä vahvistuksen siitä, että mies valehtelee ja minä voin lähteä hyvällä omallatunnolla.
Se on totta, että jos tälle panolle soittaa ja yrittää kysellä tilannetta, niin ei mitään selviä. Itse yritin tätäkin kautta saada mieheni ja hänen suhteestaan jotakin tietoa, mutta eihän tämä salarakas ole mitään väärää tehnyt. Siis omasta mielestään. Vaikka hän olikin tiennyt miehen perheestä alusta asti. Heidän suhdettaan kesti arviolta viisi vuotta.
Nyt asumme erillään ja näin yritämme saada itsemme kasaan. Meillä kuitenkin yhteistä taivalta 20v ja kolme lasta. Mutta ei se helppoa ole missään vaiheessa ollut. Eikä tule vielä vuosiin olemaankaan. Sehän se tässä tuntuu pahímmalle kun ihminen, johon joskus luotti, halusi tieten tahtoen tehdä pahaa. Hän on pyytänyt kyllä anteeksi, mutta mitään syytä suhteelle ei ole tullut, eikä varmaankaan tule. Siksi en vielä ole ihan lopullista eropäätöstä tehnyt, jotta edes jotakin selvyyttä tilanteeseen saisin. Sitä kautta saisin itseni (toivottavasti) jonkinlaiseen "järjestykseen".
Kaikkien niiden vuosien ajan tiedostin, ettei kaikki ole kohdallaan. Kysyinkin mieheltä muutaman kerran onko hän löytänyt toisen, aina tuli kieltävä vastaus. Mutta kun tilanne ei korjaantunut niin aloin vain etsiä ja etsiä todisteita jostakin. Ja valitettavasti kaikki todisteet löytyikin, vielä suht. helposti. Todisteet eivät olleet mitenkään yritettykkään laittaa ns. piiloon. Ihan vedenpitäviä sellaisia. Ja vielä senkin jälkeen mies satuili jotakin ihan muuta. Mutta sitten löysin lisää ja viimein kuin kärysi soittamasta tällä salarakkaalleen, oli hänen pakko tunnustaa, että se kenet hänelle jo ilmoitin ko. naiseksi, niin tottahan se oli. Tämä toinen oli kovin "ylpeä" teostaan ja ilmoitti ettei hän missään nimessä halua miestäni omaksi ja että eihän pelkkä seksi toisen kanssa vaikuta parisuhteeseen. Jonkin ajan kuluttua soitin uudelleen ja tiedustelin naisen motiivia olla toisena osapuolena perheen rikkomiseen. Hän ei halunnut asiasta puhua vaan kertoi, että miksi sitä enää kaivelemaan, se on mennyttä jo.
Nyt mies sitten haluaisi takaisin, mutta itse tiedän etten pysty enää luottamaan. Tuskin kehenkään enää koskaan. Enkä missään nimessä voisi tällä hetkellä kuvitella asuvani mieheni kanssa saman katon alla, tuskin koskaan. Mutta jotakin haluan vielä saada selville ja siksi en ole siis sitä ihan lopullista päätöstä tehnyt.
Valitettavasti tämä kaikki on vaikuttanut itseeni tavalla joka muuttaa kaiken. En koskaan tule luottamaan toiseen ihmiseen, enkä koskaan tule antamaankaan itsestäni kenellekkään sitä kaikkea mitä mielestäni täysipainoiseen ihmissuhteeseen kuuluisi. Tämän hyväksyminen ja sen tiedon kanssa eläminen tuntuu erittäin pahalle, mutta sen kanssa on vain pakko elää. Ja tieto siitä ettei enää tule koskaan ketään kohtaan tuntemaan ns rakkautta, tuntuu erittäin tyhjälle ja pahalle, mutta eipä muuta voi.
Voi että... minustakin tuntuu, että voin olla lopunikääni ihan onnellinen, jos minua vain ei kukaan mies enää pääse niin lähelle, että voisi pettää ja rikkoa. Teen ahkerasti töitä, luon uraa ja vaikka mitä, mutta ihmisssuhteeseen en enää lähde mukaan.
jos haluat jutella enemmän niin laita spostia osoitteeseen emmi2010 at live.fi..
Meillä parani hetkeksi, mutta muutaman kuukauden kuluessa kaikki oli niin kuin ennenkin; mies paljon pois kotoa ja minä leikin kotona lasten - ja kodinhoitajaa. Romantiikka oli taaskin kaukana, varmaan molempien tahdosta, mutta kuitenkin. En pystynyt unohtamaan mieheni suhdetta, se kummitteli joka päivä mielessä. Lisäksi minusta tuntui, että mies kaipasi kakkostaan. Naisen vaisto vain tietää jotkut asiat. Mies kielsi kaipaavansa ja rakastavansa vain minua, vaikka tilanne ollut hänellekin vaikea.
Mutta vuodenpäivät siinä meni, että tajusimme lopettaa sen kodin leikkimisen ja hankkia molemmille ihan omat uudet elämät, missä epäilyksille ei ole sijaa (uuden suhteen muodossa, tai epäilyksiä siitä rakastaako mies oikeasti minua ja että kaipaako ja rakastaako edelleen kakkosta)
Loppupeleissä olen helpottunut ja lapsetkin ovat huomanneet että tietty elämäniloni on palannut niin minulla kuin ennen niin katatonisella miehelläni.
Pakko sanoa että mieheni yrittti tosissaan, mutta epäilykset ym. kalvoivat suhteen loppuun.
Näin olen valitettavasti kuullut käyvän monissa samoissa tilanteissa. Siksi neuvonkin, että liian pitkälle yrittämisenkään kanssa ei kannata mennä!
Niin ja lisäys: Mieheni ei suostunut terapiaan ja jäi kiinni puhelimeen unohdetusta tekstiviestistä. Suhdetta oli kestänyt puoli vuotta.