olen tässä lukenut erinlaisia tarinoita uskottomuudesta ja ajattelin lisätä oman kokemuksen,joka kylläkin on niin tuore,että ajatukset ei oikein vielä pysy kasassa.
Meillä on kolme lasta ja avioliitossa ollaan oltu noin 10v.Tämän vuoden alussa suhteesemme ilmestyi rankkoja aikoja..riitoja,ei läheisyyttävä, vähän seksi. Omalta osaltani voin sanoa,että olin se kamalaakin kamalampi vaimo. Itse kävin rankkaa aikaa läpi oman itseni kanssa ja tuntui,ettei elämässä ole muuta kun lapset, työ ja muitten menot.Itse toistin tiettyjä rutiineja joka päivä. lopulta tuntui,että halusin vaan nukkua ja nukkua ja nukkua. Mieheni koki tämän torjumisen sillä,että minulla on joku toinen ja haluan erota.Vannoin,että näin ei ole ja antaa aikaa minulle. Riitoja rupesi tulemaan joka asiasta ja erolla uhkailtiin koko aika puolin toisin ja minäkin käyttäydyin todella ala-arvoisesti..siis henkisellä tasolla.olemme tosi huonoja puhumaan toisillemme tunteista.
Ilmeisesti mieheni ei kestänyt ja hakeutui toiseen suhteeseen,josta sitten sai näitä kaikkia asioita joita ei kotona saanut.
Itse huomasin merkit siitä kesän alussa ja lopulta mieheni jäi sitten kiinni. Asian varmistin vielä tältä kyseiseltä naiselta , joka sitten vain ilkkui minulle.
Toki mieheni tilanteen vakavuuden tajuttuaan jätti naisen ja ruvettin käymään asiaa läpi,että mitäs nyt??Halusin tietää mitä mieheni olisi mahdollisesti valmis tekemään jotta asiat paranisivat. Ollaan puhuttu ja raivottu ja puhuttu ja itketty. Lopulta mieheni sanoi,että ei usko,että meillä on enään mahdollisuuksia jatkaa avioliittoamme ja joo,tyhmänä petettynä vaimona minä olisin ollut valmis yrittämään uudestaan. Se että mua petetiin ei riittänyt vaan vielä tuli pakit niskaan. Tällä hetkellä olo on pikkaisen paskamainen. eikö mun olisi pitänyt olla se kuka sanoo,että me ei enään jatketa..olla se vahva ihminen. Totuushan on kuitenkin se,että pettäminen jättää aina jälkensä ja epäilys jää aina ilmaan..
Elämä on uskomatonta..pienessä ajassa hukkaan se mitä ollaan rakennettu pitkään..
Meillä on kolme lasta ja avioliitossa ollaan oltu noin 10v.Tämän vuoden alussa suhteesemme ilmestyi rankkoja aikoja..riitoja,ei läheisyyttävä, vähän seksi. Omalta osaltani voin sanoa,että olin se kamalaakin kamalampi vaimo. Itse kävin rankkaa aikaa läpi oman itseni kanssa ja tuntui,ettei elämässä ole muuta kun lapset, työ ja muitten menot.Itse toistin tiettyjä rutiineja joka päivä. lopulta tuntui,että halusin vaan nukkua ja nukkua ja nukkua. Mieheni koki tämän torjumisen sillä,että minulla on joku toinen ja haluan erota.Vannoin,että näin ei ole ja antaa aikaa minulle. Riitoja rupesi tulemaan joka asiasta ja erolla uhkailtiin koko aika puolin toisin ja minäkin käyttäydyin todella ala-arvoisesti..siis henkisellä tasolla.olemme tosi huonoja puhumaan toisillemme tunteista.
Ilmeisesti mieheni ei kestänyt ja hakeutui toiseen suhteeseen,josta sitten sai näitä kaikkia asioita joita ei kotona saanut.
Itse huomasin merkit siitä kesän alussa ja lopulta mieheni jäi sitten kiinni. Asian varmistin vielä tältä kyseiseltä naiselta , joka sitten vain ilkkui minulle.
Toki mieheni tilanteen vakavuuden tajuttuaan jätti naisen ja ruvettin käymään asiaa läpi,että mitäs nyt??Halusin tietää mitä mieheni olisi mahdollisesti valmis tekemään jotta asiat paranisivat. Ollaan puhuttu ja raivottu ja puhuttu ja itketty. Lopulta mieheni sanoi,että ei usko,että meillä on enään mahdollisuuksia jatkaa avioliittoamme ja joo,tyhmänä petettynä vaimona minä olisin ollut valmis yrittämään uudestaan. Se että mua petetiin ei riittänyt vaan vielä tuli pakit niskaan. Tällä hetkellä olo on pikkaisen paskamainen. eikö mun olisi pitänyt olla se kuka sanoo,että me ei enään jatketa..olla se vahva ihminen. Totuushan on kuitenkin se,että pettäminen jättää aina jälkensä ja epäilys jää aina ilmaan..
Elämä on uskomatonta..pienessä ajassa hukkaan se mitä ollaan rakennettu pitkään..
Vastaukset 10
Vanhimmat
tiedät tasan tarkasti, mitä miehesi haluaa. Et voi häntä väkisin pitää. Miten niin sinun olisi pitänyt olla se, joka määrää erotaanko vai ei? Miehesi on jo teoillaan osoittanut, ettei halua jatkaa avioliittoa. Hyvä että tiedostat myös sen, ettet ole itsekään käyttäytynyt fiksusti. Seuraavassa suhteessa tiedät, miten toimia. Olet vahva ihminen, kyllä pärjäät ilman miestäsikin. Ajattele niin, että parempi yksin kuin suhteessa, jossa toinen ei rakasta sinua.
Joo, en pidäkkään ja toisaalta en edes tiedä haluunko edes. Rakkaus ei kuitenkaan katoa päivässä,ei myöskään mun miehen puolelta. Aika hassua,että ihankun rivien välistä voisi lukea,että pettäminen on mielestäsi sallittua?? No,ehkä. Mutta totuushan on ,että enhän mä voi tässä kertoa koko tarinaamme joten..
Rakkaus ei varmasti katoa päivässä, eikä vuosissakaan. Jos on joskus toista rakastanut niin paljon, että on naimisiin mennyt ja lapsiakin hänen kanssa halunnut ja saanut. Niin kyllä ne tunteet jossain muodossa säilyy. Mutta kannattaako jäädä roikkumaan "entiseen elämään". Sillä sitähän se jo on kun mies on pettänyt. Mies on valintansa tehnyt, ja tyypilliseen tapaan pettää ja odottaa että vaimo sitten ymmärtää jättää. Ja jos vaimo ei sitä ymmärrä, niin tosimies uskaltaa tehdä itse sen päätöksen. Toki olisi ollut fiksuinta yrittää rakentaa suhde kasaan ennen pettämistä. Mutta miehesi valitsi pettäjän tien. Kokemuksesta tiedän, ettei toisen petollisuus unohdu koskaan. Itse yritin anteeksi antaa ja unohtaa, ja jatkoin mieheni kanssa liittoa. Mutta kun suhde ei toimi niin se ei toimi. Ei sitä väkisin saa toimimaan, eikä rakkaudella. Rakkauskin kun muutti muotoaan siinä vaiheessa kun toinen kärähti pettämisestä. Nyt eronneena olen ylpeä itsestäni, että uskalsin erota pettävästä miehestä. Enkä syytä pelkästään ex-miestäni liittomme ongelmista, kyllä meissä oli molemmissa vikaa. Joskus vain pitää ymmärtää erota. Ei tunteet toista kohtaan koskaan katoa, mutta luottamus on kuitenkin niin iso asia, että ilman sitä en minä ainakaan pystynyt avioliittoa jatkamaan.
Mutta kukin tavallaan. Yrittäkää korjata suhteenne, jos molemmat sitä haluaa. Yksin siitä ei tule mitään etkä väkisin voi toista pitää luonasi.
ja uskalsit sanoa että haluaisit vielä jatkaa. Minusta se on rohkeaa. Antaa anteeksi, ymmärtää ja silti rakastaa. Voi olla, ettei suhteesta olisi kuitenkaan tullut mitään, pettäminen jättää aina jälkensä. Mutta olit silti valmis yrittämään. Sitä on rakkaus ja avioliitto, kaikilla on heikkoutensa ja huonot hetkensä, mikään suhde ei selviä ilman kolhuja.
Tsemppiä sinulle.
ajattelin tuon aloituksen lukiessani. Aloittaja on nainen, joka osaa nähdä omatkin virheensä ja on rohjennut ottaa härkää sarvista eikä heittää pyyhettä heti kehään. Paljon kertoo sekin aloittajan fiksuudesta, ettei hän hauku täällä pää punaisena miehensä petoskumppania, etenkin kun tämä käyttäytyi joka tavalla moukkamaisesti. Paska juttu vaan, ettei mies ollut yhtä vahva kuin aloittaja!
ihania vastauksia ja noilla taas jaksaa miettiä elämää eteenpäin. se on aivan totta,että luottamus ei palaa ehkä koskaa ja epäilykset jatkuisivat ja pilaisivat varmasti uudenkin yrittämisen. Ja tosiaan mitä sitä petoskumppania haukkumaan, eihän tämmöistä olisi tapahtunut jos mieheni ei olisi halunnut ja kyllä minä tiedän miten ihana mieheni kuitenkin on:) Kyllä itsekkin tiedän,että silloin pitää päästää menemään kun toinen haluaa,mutta ei se aina niin helppoa ole. Mutta oli kuitenkin ihanaa kuulla olevansa vahva vaikka itse tunsi itsensä juuri "tyypilliseksi" naiseksi joka anteeksi antaa kaiken. Toki niinhän se menee anteeksi voi antaa mutta ei unohtaa. Kiitos teille:)
Yllättävän fiksu ketju. Mietinkin, että jätäisin kirjoittamatta... ei ole kuitenkaan tarkoitus loukata ketään.
Tuo kuulosti jotenkin niin tutulta, että ajattelin kertoa oman kokemukseni sieltä aidan toiselta puolelta.
Tapasin mukavan eroamassa olevan miehen reilu vuosi sitten. Avovaimon kanssa mennyt kuulemma huonosti jo vuosikaudet. Ihastuin kovasti tähän reippaaseen mieheen. Harrastukset ja mielenkiinnot osuivat yksiin ja vietimmekin paljon aikaa yhdessä. Samalla mies kuitenkin jatkoi perhe-elämäänsä, lasten takia... Teimme viikonkin mittaisia retkiä, useimmiten vietimme yön jossain ja toisinaan tapasimme päivisin. Onnistuimme tapaamaan jopa pari kolme kertaa viikossa.
Vaimo epäili, mies aina kielsi. Alkuvuodesta vaimo taisi lukea yhden sinänsä merkityksettömän viestin, ja silloinen tapaaminen jäikin sitten väliin. Vaimo ilmeisesti löysikin sitten jonkun toisen naisen joka tapaili tätä miestä seksin merkeissä ja ilmeisesti soittikin tälle. Tämä selvisi minulle myöhemmin. Minun suhteeni mieheen ei paljastunut. Emme ole koskaan viestitelleet tai soitelleet toisillemme niin säännöllisesti, että siitä voisi mitään päätellä. Tämän vuoden puolella olemme tavanneet välillä harvemmin, joten mies on voinut välillä olla viikonkin kotona esittämässä hyvää miestä.
Mies esitti kunnollista ja rakastavaa perheenisää ja avomiestä, vaikka aika vähän ehti kotona olemaan työnsä ja harrastustensa vuoksi. Todella vakuuttava! Kävivät vaimon kanssa jopa parisuhdeterapiassa. Etsi ja tapaili seksiseuraa netistä, nuoria naisia ja pariskuntia ympäri Suomen. Näistä vaimo ei tiedä vieläkään mitään. Työ- tai harrastusmatkoja, muka...
Mies ei pystynyt luopumaan mistään, ei netistä hankkimistaan seksisessioista, ei vaimostaan eikä perheestään, eikä minusta. Halusi kaiken. Minulla oli välillä todella paha olo, yritin miehestä eroon mutta se ei pidemmän päälle koskaan onnistunut. Pidin hänestä liikaa eikä hän päästänyt minua vapaaksi.
Sain mieheltä sukupuolitaudin. Minulle alkoi pikkuhiljaa selvitä mikä tilanne oli. En uskonut enää mitään mitä mies kertoi. Ymmärsin, että minua on viety kuin litran mittaa.
Tein selväksi, että ilmoitan kaikki tietoni hänestä hänen vaimolleen, jollei hän jätä minua rauhaan. Tämä tehosi ja varmisti epäilykseni, hän ei ollut eroamassa.
Mutta nyt... kuulin, että mies on nyt oikeasti eroamassa. Ei ollut onnellinen vaimonsa kanssa eikä jaksanut enää, tunteet olivat kuolleet. Kuulosti niin samalta kuin aloittajan tarinassa. Vaimo olisi halunnut jatkaa, lastenkin takia. Aika uskomatonta, mutta ilmeisesti vaimo ei todellakaan tiedä miehensä touhuista! Ja, voi itku, mies otti siis taas yhteyttä minuun! Saisinpa nyt jostain vahvuutta jatkaa omaa elämääni, enää muita ja itseäni loukkaamatta!
Pitäisikö minun nyt soittaa vaimolle ja kertoa mikä miehensä oikeasti on? En tiedä, ehkei minusta ole sellaiseen. Taitaisin saada vain vihat päälleni. Mahtaisiko tuollainen tieto helpottaa jätetyksi tullutta?
Olen todella pahoillani tyhmyydestäni ja heikkoudestani. Perheenrikkojana en kuitenkaan itseäni pidä. Sen tittelin saa valehteleva mies. Jos minua ei olisi ollut, hänellä olisi ollut joku toinen herkkäuskoinen nainen. Olen ottanut opikseni, mutta aion siltikin jatkossa luottaa ihmisiin. Olen vain hieman varovaisempi.
Kurja tarina:( Miehet on varsinkin perheelliset ovat aika vaikeita tapauksia. Useinmiten hakeutuvat suhteeseen koska perheen paineet ovat suuret ja eivät kestä lasten saamaa huomiota ja kokevat jäävänsä kakkosiksi..sinänsä hassua koska ovathan lapset miehenkin omaa lihaa ja verta. Enkä nyt yleistä kaikkia miehiä. Oma mieheni oli sinänsä reilu,että on kertonut nyt kaiken suhteesta "kakkoseen" ja jätti hänet heti ,että saadaan omat asiat selvitettyä.Kävipä mulla mielessä,että miten se "kakkonen" voi nyt..ehtikö rakastua..hassua sinänsä. Mä kysyin mieheltäni miten pystyit tulemaan kotiin ja katsomaan mua silmiin? ja miksi tulit kotiin? Jälkinmäiseen vastasi: tottakai,mä halusin tulla kotiin rakkaitteni luokse ja silmiin ei kuulemma pystynytkään koskaan katsomaan. Mieheni tapaamiset tapahtuivat aina päivällä työaikana. Lopulta mieheni sanoi olleensa niin väsynyt kaikkeen,että jopa toivoi jäävänsä kiinni ja jäi. Nyt kyllä katuu tekoaa..ja syy miksi ei usko,että meillä olisi mahdollisuuksia on se kuulemma, että ei voisi ikinä antaa itselleen anteeksi..no,sitä minä en tiedä.
Sinulle neuvoksi..toi sinun tapauksen mies on ehkä niitä pahinpia ja yrittä päästä eroon hänestä vaikka se olisi kuinka vaikeata..minä jos joku tiedän mitä on luopumisen tuska. Sinä et todellakaan ole avioliiton rikkoja vaan mies niinkun sanoit ja pidä siitä kiinni.Toki kannattaa jatkossa ottaa sinkkuja;) Se on aina helpompaa ja varmenpaa. En kyllä ehkä suosittele soittamaan vaimolle..eihän se sinun tehtäväsi ole ja luultavasti juuri niinkun sanoit saisit vihat päällesi,kyllä se vaimo jostain kuulee.
Koita saada elämäsi raitelle ja sä saatkin:)
Kiitos vastauksestasi.
Kyllä minä aion siitä ketusta päästä irti, täytyy vain muistaa kuinka uskottavasti se valehtelee ;). Muka niin rakastunut ja kaikkea tulevaisuuden suunnitelmia... Kai jokainen nainen haluaisi tuollaista uskoa.
Noista miespuolisista sinkuista... Valitettavasti olen ennemmin ilman kun kosken yhteenkään tähän asti tapaamaani n. 40 vuotiaaseen miespuoliseen sinkkuun! En tiedä, kannattaako uskoa löytävänsä koskaan kunnollista miestä siitä sarjasta, tarjonta on nimittäin jotain aivan hirveää! Sääli ;)
En minä sille vaimolle taida mitään ilmoittaa, kurjasti siinä taitaisi käydä. Jos kysyy, niin sitten kerron. Näillä mennään, tapailen ystäviä ja harrastan, yritän pitää mielen pirteänä :).
Hmm, taidan hankkia koiran :D
Näinpä juuri ;) Ja koirapuistoista voi löytyä mukavaa seuraa;) Hei, laske ikärimaa vähän alenmaksi..30-35 vuotiaista saattaa löytyä jo jotain varteen otettavaa...
Mukavaa syksyn alkua!!