Valehtelin kaverinaiselle seksisuhteistani

Väitin että minulla on ollut pari kiihkeää seksisuhdetta. Nainen yllättyi ja sanoi, ettei ollut kuvitellut minulla olevan naissuhteita (mikä olikin totta). Sitten kerran kävi niin, että nainen soitti ja pyysi käymään. Tarjosi aterian ja ehdotti seksiä jälkiruuaksi. Pääsin naimaan. Onneksi minulla oli kokemusta maksullisesta naisesta, joten tiesin mitä piti tehdä. Nainen tuntui tosi kiihkeältä. Myöhemmin on pyytänyt minua "lohduttamaan" usein, kun kiinnostavampi mies on antanut pakit. Ilmeisesti kaverisuhteemme on muuttunut vakipanosuhteeksi. Nainen on moneen kertaan toistanut, että ollaan vain kavereita, mutta seksiä ollaan kuitenkin harrastettu jo aika monta kertaa.

Olen edelleen hieman hämmästynyt.
671159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Noin ei kyllä todellakaan ole tapahtunut Iivalle!

Äänestä

naisten kanssa. Kannattaa valehdella niinkuin teit. Nauti nyt tilanteesta ja jos joskus menee sukset ristiin niin paljasta että olit ollut vain maksullisen kanssa ennen häntä. Siitä hän tykkää.

Äänestä

No sullahan on loistava tilanne. Nyt sitten vaan rinnalle muita naisia panosuhteisiin.

Äänestä

Yhdyn siihen ajatukseen, ettei rehellisyys aina kannata naisten kanssa. Seksuaalisesti kokematonta miestä pidetään haaskana. Naiselle pitää kertoa, mitä nainen haluaa kuulla.

Itse pääsin ensi kertaa pukille myös aika myöhäisessä vaiheessa. En tietenkään kertonut totuutta naiselle. Siinä tilanteessa onnistuin jostain syystä mielestäni aika hyvin. Nainen sai jopa useita orkkuja ja oli aika viehättynyt kestävyydestäni. Tosin emme tavanneet enää sen jälkeen kyseisen naisen kanssa, vaikka vakkari olisi siinä elämäntilanteessa ollut kai ihan ok.

Äänestä
  • Ei Iivakaan kerro mujalleen totuutta aiempien suhteiden vähäisyydestä ja noloudesta.

    Äänestä

aina antaa kaverinaisille kuva, että on kiihkeä panomies. Ei sitä ikinä tiedä mitä niiden päähän pälkähtää heikkona hetkenä, tai mitä sanovat kavereilleen.

Äänestä
  • Kaverinaiselta saa aina, jos osaa olla riittävän ovela.

    Äänestä

  • Juuri näin kirjoitti:

    Kaverinaiselta saa aina, jos osaa olla riittävän ovela.

    on kokemusta. ehkä en vaan oo tarpeeksi ovela

    Äänestä

aloittamaan tuollaista koska pilini on pienoinen

Äänestä
  • Jos pippeli on pikkuinen, sitä ei ehkä naiselle kannata valehdella isoksi, koska asia paljastuu mikäli pääset pehkuihin naisen kanssa.

    Äänestä

  • Tottakai pystyt, mutta eritavalla: opettele suuseksin salat. Lue kamasutraa vaikka. Siinä vaiheessa kun sä lipittelet taitavasti naistasi ja samalla hyväilet sormella, niin sun pilin koko kuule unohtuu aika lailla tyystin, - ja sitä ennen sen ei tartte nähdäkään sitä (ekaa kertaa sen tyypin kanssa jos pelkäät), kun pidät housut jalassa, ja riisut naisen ensin. Annat sille orkut siitä eka, rempaset housut pois, ja yhdynnän jalon lajin pariin... Se ei ehdi kato sun piliä murehtia.

    Joten älä valehtele tietenkään, että sulla on iso, vaan valehtele, että vaan rakastat tyydyttää naises ja että naisen nautinto on sulle kiihottavinta mitä tiedät. Että susta on vaan ihanaa antaa. Ja susta onkin, koska sä tulet aina saamaan.
    Varma saanti, eikä koolla ole väliä.

    Kun se on hurmaantunut sun seksitaitoihin ja antamisen iloon, se ei välitä sun pilin koosta kun se selviää, ja kun lantiopohjan lihaksia treenaa ja käyttää vaikka geishakuulia apuna, saa sullekin sitä kireyttä, jos se nyt on ihan sikapieni.

    Ei sillä koolla ole väliä, kun on riittävän rohkea ja taitava: huoli pois!

    Äänestä

  • kun kerran kuulee naisen voihkivan kaikenlaisia kohteliaisuuksia omista taidoistani ja vaatii vaatimalla minua sisäänsä, niin voittaahan se ainakin sellaisen perus tussu-pumppailun.

    Kiimainen nainen on parasta maailmassa.

    Äänestä

  • ****der:mann kirjoitti:

    kun kerran kuulee naisen voihkivan kaikenlaisia kohteliaisuuksia omista taidoistani ja vaatii vaatimalla minua sisäänsä, niin voittaahan se ainakin sellaisen perus tussu-pumppailun.

    Kiimainen nainen on parasta maailmassa.

    muuten jopa ekana kertana kun koskaan ylipäätään pääsin koetukselle. jaa ja joo, koska täällä sitten joku neropatti keksii, että se oli varmaan unissani, tai eilen, niin kerrottakoon että syyllistyin siihen ennen kuin tulin äänestyskelpoiseksi.

    Äänestä

toimii taas! Naiset haluavat miehiä, joita muutkin naiset haluavat. Kokematonta miestä ei muut naiset ole halunneet ja siksi hän ei naista kiinnosta.

Äänestä
  • "Naiset haluavat miehiä, joita muutkin naiset haluavat"

    Mies ei ole itseisarvona jotain kirjainyhdistelmää koko elämänsä. Mies on sellainen "olio" parisuhdemarkkinoilla kuin saa iskettyä naisia itselleen. Olio, jolla on kyky muuttua halutessaan eri tilanteisiin. Nainen voi olla pelkästään kaunis, enemmän tai vähemmän ja thät's it, toisaalta Morlokki-mies voi taitavasti naista käsittelemällä iskeä keskiaukeama tytön itselleen ja se on sen miehen iskutaitojen tulos, ei miehen kirjainyhdistelmän. Valitettavasti niin moni elää silmät ummessa toivoen, odottaen ja ohimennen, että kelpaa jollekkin "oikealle". Kun syy-seuraus on naisen käsittelemisessä ja iskemisen taidokkuudessa.
    Mitä ovat pelimiehet? He ymmrätävät että tulee kelvata mahdollisimman laajalle naisryhmälle. Olla kysytty ja haluttu laajasti. Näin on laaja naisvalikoima juuri itsellään josta tavoitella sopivaa naista.

    Lisäksi "alapää" jutuista ujosteleva mies leimautuu niin tyypillisesti niin miesten kuin naistenkin keskuudessa "kokemattomaksi" tai ainakin huonosti menestyväksi parisuhdemarkkinoilla.
    Kannattaa heittää alatyylistä läppää sopivasti harkiten. Kuten vaikkapa "meneepä tää homma päin vittua, no on sinne mennyt muutakin" yms yms. Status nousee saletisti.

    Tässä on koko asia k-paketissa.

    Äänestä

  • ?poikamies kirjoitti:

    "Naiset haluavat miehiä, joita muutkin naiset haluavat"

    ihan vaan miehestä, joka osaa olla avoimen seksuaalinen kuin saksalainen saksalainen putkimies. That´s it. en silti kehota kasvattamaan viiksiä. Paitsi ehkä sellaiset BurtReynoldsit. Niissä on munaa kuin kyrvässä.

    Äänestä

  • ****der_mann kirjoitti:

    Avoimen seksuaalinen = kähmii ja on muutenkin tunkeileva

    Äänestä

  • voi v....... kirjoitti:

    Avoimen seksuaalinen = kähmii ja on muutenkin tunkeileva

    Naisen elämään on pakko tunkeilla, jos aikoo antaa naiselle mahdollisuuden tyydytykseen. Kähmimiset on sitten junttien meininkiä.

    Äänestä

Naisten kanssa taitaa joo menestyä samalla tavalla kuin työhaastatteluissa: kerro mitä halutaan kuulla kerrottavan asian totuusarvosta huolimatta. Saman olen huomannut.

Äänestä
  • ei niin tekisi, kun työhaastattelussakin onnistuu perus-datanomiltakin. Ah, valhe, tuo totuuden toinen versio.

    Äänestä

  • Joku on nähnyt valon! Eläköön!

    Naiselel pitää todellakin sanoa "oikeat asiat" ja panella oikeita nappeja. Kyllä sitten lähtee naiselta kuin naiselta jalat alta.

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    Joku on nähnyt valon! Eläköön!

    Naiselel pitää todellakin sanoa "oikeat asiat" ja panella oikeita nappeja. Kyllä sitten lähtee naiselta kuin naiselta jalat alta.

    vaikka olevansa maailman suurin luuseri. Tyyli ratkaisee. Jos onnistuu kertomaan totuuksia itseironiana, niin saattaa toimia. Tällä tavalla ei tarvitse edes valehdella.

    Naiselle tulee puhua vähän kuin eläimelle. Ei se ratkaise mitä puhuu, vaan miten puhuu. Äänenpaino ja tyyli ratkaisee.

    Suosittelen kuitenkin epävarmemmille valehtelua. Siinä kasvaa myöskin luovuus ja mielikuvitus.

    Tätäkö tämä sitten on - peliä koko paska?

    Äänestä

  • aattmm kirjoitti:

    Mutta se on naisten vika, naiset pakottavat kunnollisetkin miehet pelaamaan suosimalla ns. pelimiehiä. Pelaaminen loppuu vasta sitten, kun naiset muuttavat preferenssejään.

    Äänestä

  • aattmm kirjoitti:

    Tätäkö tämä sitten on - peliä koko paska?

    jos ei lasketa kuningaspeliä, Kimbleä, mukaan.

    Äänestä

juttu kulkee pelimiesympyröissä nimellä social proof. Jos nainen näkee sinut hyvännäköisten/ok-näköisten naisten kanssa baarissa tai muualla, ja naiset näyttävät nauttivan seurastasi, olet heti paljon vetävämpi naisten silmissä. Naispuolinen kaveri/tuttu tai pari käy tähän tarkoitukseen hyvin. Tässä on tietysti ongelmana, että naisten pitäisi nauttia miehen seurasta, eli nauraa, kosketella miestä jne.

Äänestä

Raamatusta tuttua ns. Matteus-periaatetta:
"Kellä on, sille annetaan"
eli ne miehet, jolla muutenkin on paljon seksiä, saavat sitä aina vaan lisää ja lisää eri naisilta.

Tämähän pätee maailmassa muutenkin, miksei seksissäkin.

Äänestä

Tämä ketju saa minut näkemään naisen vastenmielisenä olentona!

Äänestä
  • on mitä parhain, peppuaan keinuttava luontokappale. Der Mann hyväksyy naisen.

    Äänestä

  • ****der_mann kirjoitti:

    on mitä parhain, peppuaan keinuttava luontokappale. Der Mann hyväksyy naisen.

    Etkö kaipaa naisesta älyllistä syvyyttä? Riittääkö viettien varassa kulkeva luontokappale?

    Äänestä

  • AAAATEEÄMMÄ kirjoitti:

    Etkö kaipaa naisesta älyllistä syvyyttä? Riittääkö viettien varassa kulkeva luontokappale?

    myös naisen älyllisen puolen. Der Mannia ei uhkaa naisen älykkyys. Der mannin elämänfilosofian mukaan kannattaa pitää naisen peppu ja pää tyytyväisenä, niin elämään tulee tasapainoinen groove.

    Äänestä

epä-älyllinen olento joka pelaa mielikuvilla eikä faktoilla. Turha niille idiooteille on totta puhua. Jos naisten haarovälissä ei olisi sitä kiehtovaa reikää, eivät kiinnostaisi minua kyllä pätkääkään.

Äänestä
  • nylkyttämään sitä miesten reikään, niin kenenkään naisen ei tarvitse kärsiä kaltaisestasi kusipäästä.

    Äänestä

  • Opettele kirjoitti:

    nylkyttämään sitä miesten reikään, niin kenenkään naisen ei tarvitse kärsiä kaltaisestasi kusipäästä.

    iljettäviä! Ei kiitos! Homoilun ehdottaminen on kyllä tosi loukkaavaa ja kertoo paljon naisten henkisestä tasosta.

    Äänestä

  • Homot ovat kirjoitti:

    iljettäviä! Ei kiitos! Homoilun ehdottaminen on kyllä tosi loukkaavaa ja kertoo paljon naisten henkisestä tasosta.

    aivan luonnollinen ehdotus, jos mies ei kerran pidä naisista.

    Äänestä

  • Eikö se ole kirjoitti:

    aivan luonnollinen ehdotus, jos mies ei kerran pidä naisista.

    naisten tyhmistä jutuista, ei tarkoita, etteikö miehestä olisi oikein mukavaa nussia naisen ihanaa pillua.

    Äänestä

  • Se että mies ei pidä kirjoitti:

    naisten tyhmistä jutuista, ei tarkoita, etteikö miehestä olisi oikein mukavaa nussia naisen ihanaa pillua.

    Naisten pitäisi olla enemmän miesten kaltaisia, mutta naisellisella tavalla. Kiinnostuksen kohteet ja huumori saisi olla enemmän samanlaista.

    Äänestä

  • Rico Suave kirjoitti:

    Naisten pitäisi olla enemmän miesten kaltaisia, mutta naisellisella tavalla. Kiinnostuksen kohteet ja huumori saisi olla enemmän samanlaista.

    Eli mentäis autotalliin katselemaan öljypurkkeja, piereskeltäisiin ja raavittaisiin haaroväliä? Tiistaisin ja lauantaisin käytäis jäähallilla huutelemassa seeproille ja vastustajille. Ai miten mukavaa olisi harrastaa miesten juttuja. Voi kun saisin kaltaisesi miehen.

    Äänestä

  • Sussii kirjoitti:

    Muuten ihan hyvä, mutta voidaanko jättää julkinen piereskely ja haarovälin raapiminen vähemmälle. :-)

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Muuten ihan hyvä, mutta voidaanko jättää julkinen piereskely ja haarovälin raapiminen vähemmälle. :-)

    Miten niin julkinen? Eikös sulla olekaan omaa tallia?

    Äänestä

  • Sussii kirjoitti:

    Miten niin julkinen? Eikös sulla olekaan omaa tallia?

    Mulla on tallin ovet aina auki!

    Äänestä

Heh heh hee.. TÄMÄ OLI PARAS!!! :D

Juu, ottakaa vaan pojat oppia tuosta viestistä niin tulette huomaamaan miten PALJON naisia tulette kyseisellä tavalla saamaan ;D

Äänestä

No riippuu toki hiukan tyttösen iästä, mutta kyllä kokeneempi nainen tietää onko tekemisissä kovin kokemattoman miehen kanssa, ei se kokemattomuus toki aina mikään turn off ole, mutta kyllä sen huomaa, onko mies vehdannut kerran elämässään maksullisen kanssa, vai onko sillä jotain oikeaa kokemusta asiassa..

Äänestä
  • Mutta jos muna on sisällä, tarkoitus on aika lailla toteutunut. Eikä tarkoitus miehen kannalta varmaan olekaan olla mikään seksimestari siinä kohtaa, kunhan ei ole täysin surkea, ja asenne on oikeansuuntainen.

    Äänestä

  • kaverikiima kirjoitti:

    Mutta jos muna on sisällä, tarkoitus on aika lailla toteutunut. Eikä tarkoitus miehen kannalta varmaan olekaan olla mikään seksimestari siinä kohtaa, kunhan ei ole täysin surkea, ja asenne on oikeansuuntainen.

    Tarkoitus taitaa siinä kohtaa (muna sisällä) olla vielä kahden minuutin päässä. Näin ainakin sillä pojulla jonka sähläilyyn kyllästyin kesken kaiken ja potkaisin pois päältäni. Aika surkeasti valitti muna pystyssä että häneltä jäi saamatta. Enpä jäänyt katselemaan mitenkä sessio loppuun saatettiin.

    Äänestä

  • ei näitä jaksa kirjoitti:

    Ikävä juttu, jos kaveri on niin sähläri. Suurin osa normimiehistä varmaan saa annettua naiselle kohtalaista nautintoa.
    Pakko mainita, että olet kyllä varmaan tosi kultainen ihminen tuon postauksen perusteella.

    Äänestä

  • kaverikiima kirjoitti:

    Ikävä juttu, jos kaveri on niin sähläri. Suurin osa normimiehistä varmaan saa annettua naiselle kohtalaista nautintoa.
    Pakko mainita, että olet kyllä varmaan tosi kultainen ihminen tuon postauksen perusteella.

    Mies luulee että kahden minuutin ähkinällä nainen saa kohtalaista nautintoa? Joopa. Onhan näitä luulijoita maailma täynnä. Ja se on ihan sama kuinka kultaisesti näitä luulijoita kohtelee.

    Äänestä

  • ei näitä jaksa kirjoitti:

    Mies luulee että kahden minuutin ähkinällä nainen saa kohtalaista nautintoa? Joopa. Onhan näitä luulijoita maailma täynnä. Ja se on ihan sama kuinka kultaisesti näitä luulijoita kohtelee.

    Sanoinko jossain kohtaa, että kahden minuutin ähkimisellä nainen saa mitään nautintoa? Ei tietenkään saa. Otit varmaan nokkiisi tuosta ensimmäisestä kommentistani ja luet nyt kaikki siitä lähtökohdasta että olen joku kolmen minuutin muna. Samahan se mulle on.

    Äänestä

  • ed kirjoitti:

    Tottakai se on sama miehelle onko kahden vai kolmen minuutin muna. Ei se tilannetta paljoa muuta. Eikä naisen nautintoa.

    Äänestä

  • kaverikiima kirjoitti:

    Mutta jos muna on sisällä, tarkoitus on aika lailla toteutunut. Eikä tarkoitus miehen kannalta varmaan olekaan olla mikään seksimestari siinä kohtaa, kunhan ei ole täysin surkea, ja asenne on oikeansuuntainen.

    Niin kovin yksisilmäisesti nyt ajattelet asiaa, minä tarkoitin sanoa, että vaikeaa sitä on feikata kovin kokenutta kaveria (kuten ap uskottelee itselleen) jos ei sitä kokemusta oikeasti ole.

    Jollekin miehelle se tarkoitus voidaan tosiaan saavuttaa sillä että pääsee "muka huijaamalla" sänkyyn naisen kanssa, vaikka ei kai niitä naisia aina tarvi siihen edes huijata, minä ainakin teen sitä ihan mielelläni kun kiva ja sopiva kaveri kohdalle sattuu..

    Itselleni muuten sattui tässä hiljattain yli nelikymppinen mies, josta oli hyvin helppo (ja nopeasti) todeta, että kaveri eka kertaa pappia kyydissä ;) Repertuaari oli tosi suppea, yhdyntä erittäin vaatimaton ja nopea, yritti kyllä kompensoida tilannetta sormilla ja suulla, ne pari liikettä oli tosiaan varmasti opeteltu jostain kamasutrasta tms, ja kun yritin sitten kädellä hiukan ohjastaa kaveria, niin hänpä menikin aivan lukkoon!
    Tuli hiukan mieleen että ainakaan tässä tapauksessa ei ehkä vanha koira enää uusia temppuja opi :/

    Joten sinänsä kyllä ymmärrän että nämä kokemattomat kaverit mieluiten haluaisivat mahd nuoren ja mieluiten neitsyen, niin ei olisi sitä vertailukohtaa muihin miehiin, muuten tuo nuorten neitsyiden tavoittelu aikamiehelle tuntuu varsin perverssiltä..

    Äänestä

  • Aatamin Eeva kirjoitti:

    Kokemattoman miehen kannattaa iskeä humalainen nainen, joka sitten pehkuissa ei äkkää miehen olevan kokematon. Noh, en miehenä osaa sanoa, miksi naiset vieroksuvat kokemattomia miehiä, mutta varmuuden vuoksi miehen ei kannata kertoa kokemattomuudestaan.

    Äänestä

  • ei näitä jaksa kirjoitti:

    Mies luulee että kahden minuutin ähkinällä nainen saa kohtalaista nautintoa? Joopa. Onhan näitä luulijoita maailma täynnä. Ja se on ihan sama kuinka kultaisesti näitä luulijoita kohtelee.

    Itse kerroit edellisessä keskeyttäneensä kahden minuutin kohdalla, joten turha valittaa että lyhyeksi jäi, ties vaikka kaveri olisi sujuvasti jatkanut vaikka 20 lisää...

    Äänestä

  • voi teitä kirjoitti:

    Itse kerroit edellisessä keskeyttäneensä kahden minuutin kohdalla, joten turha valittaa että lyhyeksi jäi, ties vaikka kaveri olisi sujuvasti jatkanut vaikka 20 lisää...

    Voi voi ymmärrystä. Tuossa esimerkki tapauksessa ei keritty vielä siihen lyhyeksi jäämisen ongelmaan vaan kyllästyin kaverin kokemattomuuttaan sähläilyyn. Kestosta ei tosiaankaan ollut siinä vaiheessa kokemusta. Ei pidä sotkea asioita.

    Äänestä

  • Aatamin Eeva kirjoitti:

    Niin kovin yksisilmäisesti nyt ajattelet asiaa, minä tarkoitin sanoa, että vaikeaa sitä on feikata kovin kokenutta kaveria (kuten ap uskottelee itselleen) jos ei sitä kokemusta oikeasti ole.

    Jollekin miehelle se tarkoitus voidaan tosiaan saavuttaa sillä että pääsee "muka huijaamalla" sänkyyn naisen kanssa, vaikka ei kai niitä naisia aina tarvi siihen edes huijata, minä ainakin teen sitä ihan mielelläni kun kiva ja sopiva kaveri kohdalle sattuu..

    Itselleni muuten sattui tässä hiljattain yli nelikymppinen mies, josta oli hyvin helppo (ja nopeasti) todeta, että kaveri eka kertaa pappia kyydissä ;) Repertuaari oli tosi suppea, yhdyntä erittäin vaatimaton ja nopea, yritti kyllä kompensoida tilannetta sormilla ja suulla, ne pari liikettä oli tosiaan varmasti opeteltu jostain kamasutrasta tms, ja kun yritin sitten kädellä hiukan ohjastaa kaveria, niin hänpä menikin aivan lukkoon!
    Tuli hiukan mieleen että ainakaan tässä tapauksessa ei ehkä vanha koira enää uusia temppuja opi :/

    Joten sinänsä kyllä ymmärrän että nämä kokemattomat kaverit mieluiten haluaisivat mahd nuoren ja mieluiten neitsyen, niin ei olisi sitä vertailukohtaa muihin miehiin, muuten tuo nuorten neitsyiden tavoittelu aikamiehelle tuntuu varsin perverssiltä..

    panomiehet eivät nuole vittua. Ainakaan vanhaa.

    Äänestä

Nimimerkit "Aatamin Eeva" ja "ei näitä jaksa" lienevät miespuolisia trolleja, sillä kuulemma väitteet naisten fasistisesta pahuudesta eivät pidäkään paikkaansa. Eihän kukaan oikea nainen olisi valmis tuomitsemaan miestä toivottomaksi kahden minuutin perusteella, tai suhtautuisi ilkkuvaan sävyyn siihen, jos kokematon mies on opiskellut Kama Sutraa (se osoittaa, että nautinnon tuottaminen toiselle sentään kiinnostaa ja sen eteen on valmis näkemään vaivaa luultavasti myös käytännössä, mikäli vaan saisi tilaisuuden).

Jos kuitenkin asia olisi niin hassusti, että kirjoittajat todellakin ovat vitukkeella varustettuja ja mielipiteineen tosissaan, heidän on turha valittaa, etteivät he saaneet miehiltä nautintoa. Tuskin miehetkään sitä kyseisiltä traakeilta olisivat saaneet, paitsi ehkä viiltämällä näiltä kurkun auki ja jyystämällä silmäkuoppaan, ja silloinkin tyydytys olisi ollut enemmän moraalista sorttia.

Äänestä
  • Sieltähän tuli oikein kokemuksen syvällä rintaäänellä jykevä kommentti. Tämä vitukkeella varustettu sanoo että MIEHELTÄ saa kyllä nautinnon. Se mies on vain eri tyyppi kuin se joka luulee että kun muna on sisällä tarkoitus on saavutettu.

    Äänestä

  • ei näitä jaksa kirjoitti:

    Sieltähän tuli oikein kokemuksen syvällä rintaäänellä jykevä kommentti. Tämä vitukkeella varustettu sanoo että MIEHELTÄ saa kyllä nautinnon. Se mies on vain eri tyyppi kuin se joka luulee että kun muna on sisällä tarkoitus on saavutettu.

    Tässä on kysymys kahdesta vähän eri asiasta. Jos miehellä ei ole seksikokemusta, ainakin toinen mies pystyy ymmärtämään hänen vähän noloa ja hankalaa tilannettaan kun hän pyrkii kiinnostavan naisen kanssa sänkyyn. Toisaalta, jos mies ei harrasta seksiä, ei hän voi saada sitä kaivattua kokemustakaan. Tyvestä puuhun noustaan.

    Toisaalta sitten on ihan ymmärrettävää, että nainen haluaa hyvää seksiä. Se ei oikein ole tämän ketjun aihe kuitenkaan. Joskus kohdalle vain osuu vähemmän kokeneita miehiä, jotka voivat varmaan olla ihan mukavia muuten.

    Äänestä

  • dfljgdlkf kirjoitti:

    Niin, ketjun aihe oli että kokematon mies pystyy feikkaamaan sängyssä ja esittämään kokenutta panomiestä. Ja tästä olin eri mieltä. Jos se sallitaan.
    Miksi miehiltä menee herne nenään jos heille puhuu "miesten" tavalla?

    Äänestä

  • dfljgdlkf kirjoitti:

    Tässä on kysymys kahdesta vähän eri asiasta. Jos miehellä ei ole seksikokemusta, ainakin toinen mies pystyy ymmärtämään hänen vähän noloa ja hankalaa tilannettaan kun hän pyrkii kiinnostavan naisen kanssa sänkyyn. Toisaalta, jos mies ei harrasta seksiä, ei hän voi saada sitä kaivattua kokemustakaan. Tyvestä puuhun noustaan.

    Toisaalta sitten on ihan ymmärrettävää, että nainen haluaa hyvää seksiä. Se ei oikein ole tämän ketjun aihe kuitenkaan. Joskus kohdalle vain osuu vähemmän kokeneita miehiä, jotka voivat varmaan olla ihan mukavia muuten.

    No minähän en nimenomaan alunperinkään tuominnut tätä yli nelikymppistä kokematonta kaveria, annoin useamman mahdollisuuden, mutta mies ei ollut todellakaan kovin halukas oppimaan ja kokeilemaan uutta. Väkisin tuli mieleen että aika oli jo ajanut miehen ohi.

    En minäkään kuitenkaan ala päätäni puuhun hakkaamaan, kyllä seksi kuitenkin sen verran merkittävä osa suhteessa on, että jos halut/kyvyt/taidot on kovin eri planeetalta, ei hommasta pidemmän päälle mitään tule.

    Tuo oma kokemukseni kyllä tukee sitä ajatusta, että nämä kovin pitkälle naisettomina/miehettöminä elävät eivät ainakaan myöhemmässä (jos alkujaankaan) ole kovin kiinostuneita kuitenkaan toisesta sukupuolesta, ainakaan seksuaalisesti..

    "utta mies ei ollut todellakaan kovin halukas oppimaan ja kokeilemaan uutta. Väkisin tuli mieleen että aika oli jo ajanut miehen ohi. "

    Älä yleistä kokemustasi yhdestä AT-miehestä kaikkiin AT-miehiin. Jos tilanne on miehelle uusi hän voi jännittää aluksi ja se voi tuntua naisesta siltä että miestä ei "oikeasti kiinnosta"

    Äänestä

  • Aatamin Eeva kirjoitti:

    No minähän en nimenomaan alunperinkään tuominnut tätä yli nelikymppistä kokematonta kaveria, annoin useamman mahdollisuuden, mutta mies ei ollut todellakaan kovin halukas oppimaan ja kokeilemaan uutta. Väkisin tuli mieleen että aika oli jo ajanut miehen ohi.

    En minäkään kuitenkaan ala päätäni puuhun hakkaamaan, kyllä seksi kuitenkin sen verran merkittävä osa suhteessa on, että jos halut/kyvyt/taidot on kovin eri planeetalta, ei hommasta pidemmän päälle mitään tule.

    Tuo oma kokemukseni kyllä tukee sitä ajatusta, että nämä kovin pitkälle naisettomina/miehettöminä elävät eivät ainakaan myöhemmässä (jos alkujaankaan) ole kovin kiinostuneita kuitenkaan toisesta sukupuolesta, ainakaan seksuaalisesti..

    Mielenkiintoista, voisitko antaa mahdollisuuden
    kolmekymppiselle kokemattomalle kaverille?

    Äänestä

  • Aatamia kirjoitti:

    Mikä etten voisi antaa mahdollisuutta moiselle kaverille, jos sellaineen jossain livessä törmään, ja mies vaikuttaa muuten mielenkiintoiselta/sopivalta/normaalilta.

    Mutta näin naisena ainakin minulle on nyt hiukan tullut epäilyksiä näistä kokemattomista miehistä (perustuen tuohon yhteen omaan kokemukseen, ja noh, myönnän, täällä lukemiini juttuihin), että osa noista kokemattomista ei todellisuudessa ole kovin kiinnostuneita naisista, ja on myöskin mahdollista, että kaverin mielikuvat ovat hieman vinoutuneet, jo ihan siitä esim, että mielikuvat seksistä perustuvat lähinnä pornoon (porno seksin yksipuolisuus ja naiskuva)..

    Mutta, siis toki voisin vielä kokeilla, voishan joku poikkeustapaus osoittautua ihan kehityskelpoiseksikin, who knows?

    Annatko myös mahdollisuuden miehelle, joka ajattelee seksiä aikaisemmin harrastaneeen naisen olevan huora, mutta voisi viellä kokeila josko joku poikkeus tapaus osoittautuisi ihan kehityskelpoiseksin, who knows?

    Äänestä

  • Aatamin Eeva kirjoitti:

    Mikä etten voisi antaa mahdollisuutta moiselle kaverille, jos sellaineen jossain livessä törmään, ja mies vaikuttaa muuten mielenkiintoiselta/sopivalta/normaalilta.

    Mutta näin naisena ainakin minulle on nyt hiukan tullut epäilyksiä näistä kokemattomista miehistä (perustuen tuohon yhteen omaan kokemukseen, ja noh, myönnän, täällä lukemiini juttuihin), että osa noista kokemattomista ei todellisuudessa ole kovin kiinnostuneita naisista, ja on myöskin mahdollista, että kaverin mielikuvat ovat hieman vinoutuneet, jo ihan siitä esim, että mielikuvat seksistä perustuvat lähinnä pornoon (porno seksin yksipuolisuus ja naiskuva)..

    Mutta, siis toki voisin vielä kokeilla, voishan joku poikkeustapaus osoittautua ihan kehityskelpoiseksikin, who knows?

    Hyvä. Toivottavasti törmään
    joskus kaltaiseesi.

    Onhan se tietenkin typerää, että on kokematon
    näin vanhana. Vähän sama kuin olisi ollut aina
    laiskotteleva työtön ja päättäisi sitten yhtäkkiä
    ryhdistäytyä. Mutta minkäs teet, elämässä kuin
    ei voi mennä taaksepäin korjaamaan virheitä.

    Kyllähän täälläkin monet vanhemmat miehet kertovat, että tuo "saaminen" helpottuu ajan myötä, syistä voidaan varmaan olla useampaa mieltä..

    En minä itsekään kovin aktiivisesti nuorempana seksiä harrastellut, ei ollut kauheasti mielenkiintoa koko asiaan. Useamman vuoden selibaattijaksoja tuli elettyä. Mutta kun sattui yksi kaveri elämänpolun varrelle, joka saikin minut innostumaan ko asiasta ja itse elänkin tuossa mielessä nyt elämäni parasta aikaa. Itsetuntoa, rohkeutta ja nautinnonhalua on juuri sopivasti ;)

    Äänestä

aina valehdella. Nainen ei ole älyllinen olio vaan toimii tunteella. Naiselle on pariaatteessa ihan sama ovatko asiat totta vai ei. Tärkeintä on miltä tuntuu.

Äänestä
  • nainen tuntee.....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kaveripoika-84 kirjoitti:

Väitin että minulla on ollut pari kiihkeää seksisuhdetta. Nainen yllättyi ja sanoi, ettei ollut kuvitellut minulla olevan naissuhteita (mikä olikin totta). Sitten kerran kävi niin, että nainen soitti ja pyysi käymään. Tarjosi aterian ja ehdotti seksiä jälkiruuaksi. Pääsin naimaan. Onneksi minulla oli kokemusta maksullisesta naisesta, joten tiesin mitä piti tehdä. Nainen tuntui tosi kiihkeältä. Myöhemmin on pyytänyt minua "lohduttamaan" usein, kun kiinnostavampi mies on antanut pakit. Ilmeisesti kaverisuhteemme on muuttunut vakipanosuhteeksi. Nainen on moneen kertaan toistanut, että ollaan vain kavereita, mutta seksiä ollaan kuitenkin harrastettu jo aika monta kertaa.

Olen edelleen hieman hämmästynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu