Ilman seksiä. Meillä on ollut erään miehen kanssa jo toista vuotta eriskummallinen ja epäsäännöllisen säännöllinen "suhde". Petämme avopuolisoitamme kuitenkaan menemättä sänkyyn, koska kumpikin pitää sitä rajana "jollekin". Kyseessä on siis ainoastaan suudelmista ja kosketuksista ja puheista. Jos olisimme nuorempia olisimme nuoruuden hölmöinä varmaan jo menneet samaan sänkyyn, joku ihmeellinen viisaus ja tai este estää meitä ylittämästä sitä näkymätöntä "rajaa", jota me kumpikin kuitenkin tiedämme haluavamme. Pystymättä siihen. Kohtalotovereita? Ajatuksia?
Pettämistä ilman
seksiä,
271012
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Niin, olette siis niitä ihmisiä, joiden mielestä pettämisen raja kulkee perinteisessä sukupuoliyhteydessä.
Moni sen sijaan antaisi mielummin satunnaisen tunteettoman seksin anteeksi, kuin tuollaisen suudelmien, kosketusten täyttämän salaisen tapailun. Tunteenne nimittäin ovat muualla kuin kotona ja se on monelle puolisolle raskaan sarjan pettämistä.
Ikuisuuskysymys kuuluu, miksi ette eroa tahoillanne ja ole yhdessä? Jos kerran välillänne on keskustelua, suudelmia, kosketusta ja seksuaalista latausta? Vai onko teidänkin kohdalla se salailu se varsinainen kipinä, eikä suhde kestäisi arkea? Luulisi "teidän ikäisten" pystyvän tekemään rohkeita päätöksiä ja kantamaan aikuisen vastuun tekemisistään. Miten on?
mies joka pystyy olemaan aloittajan kuvailemassa tilanteessa, pettää ilman seksiä ( seksi ymmärtääkseni on mukana sanoin ja kosketuksin kuitenkin ilman konkreettista kontaktia ), millainen mies tyytyy tuollaiseen seksittömään "suhteeseen"?
ei uskoisi et mies jaksaa noin kauan vatkata ja vehdata naisen kaa ilman seksiä. alkaa mietityttää sen miehen tarkotusperä. oikeesti voiks olla totta? vai onks mulla jotenki kapeealanen katsomus miehistä?
kerro, että nainen on tälle miehelle IHMINEN eikä rumasti sanottuna mikään pelkkä reikä? Harvassa ovat ne miehet, jotka jonkinlaiselle petoksen tielle lähdettyään eivät kippaa naista vaakatasoon ensimmäisen tilaisuuden tullen!
Kuten otsikossa jo sanoit, petätte puolisoitanne. Olen samaa mieltä. Se mitä kerrot teidän harrastavanne on pettämistä. Pettämisen raja ei kulje yhdynnässä, vaan jo jossain paljon "vähäisemmässä". En nyt ryhdy pohtimaan sitä, missä se kulkee, mutta kysyisin - kun varmaan olet asiaa miettinyt - minkä raja siinä yhdynnän kohdalla sitten on? Jokin olennainen rajahan siinä mielestäsi on, koska kerran olette päättäneet siitä pidättäytyä. Onko kyse siitä, että yhdyntä olisi jotain anteeksiantamatonta pettämistä vai mitä? Vai siksikö että muu pettäminen ei voi tuottaa sellaisia "yllättäviä" seurauksia kuin yhdyntä, jos kaikki ei mene kuin on suunniteltu? Vai onko kyse jostain symbolisemmasta? Kyselen tätä oikeastaan siksi, että jollain tavalla, josta en oikein saa itsekään otetta, ajattelen samalla tavoin. En ole ikinä puolisoani pettänyt, mutta jos tekisin sen ryhtymällä yhdyntään jonkun muun kanssa, tuntisin syyllistyneeni johonkin paljon paljon pahempaan kuin jos tekisin jotain sellaista, mitä sinä ja kumppanisi teette. Eli kiinnostaisi kuulla tarkemmin, mikä se raja "jollekin" on, mihin viittasit. Mitä se "jollekin" tarkoittaa?
Yhdyntä olisi paljon pahempaa pettämistä, siis onhan se. Siinä toinen pääsee niin liki iholle ja pakostakin syntyy jonkinlainen yhteys henkisestikin. Kokemus joka yhdistää. Liian suuri ja vaikuttava kokemus. Meillä on jo nyt tuollainen henkinen yhteys, joka on liian vahva ottaessamme huomioon tilanteemme. Mitä se sitten olisikaan..
Kun kyseessä ei ole nyt ventovieraat ihmiset vaan toisilleen tutut ihmiset, jotka jo tuntevat jotain toisiaan kohtaan. Minusta seksi olisi NIIN iso harppaus eteenpäin tässä "suhteessa", että se joko olisi piste tälle tai alkava seksisuhde. Joka taas tekisi tästä entistä vaikeamman. Se on se "rajana jollekin". Kumpikaan ei halua ottaa riskiä että tämä loppuisi tai että alkaisi jotain vielä isompaa.
Et ole vielä kertonut, miksi ette kumpikin eroa ja aloita yhdessä alusta? Siis jos se on kerran niin valtavaa ja vakavaa. Miksi tämä suhdepelleily puolisoiden selän takana?
Meillä kummallakin on perhe. Miehellä vielä pienemmät lapset kuin meillä ja tilanne on vaan hirveän vaikea meidän kaikkien osalta.
on useinmiten tuollaisen suhteen loppu. Siksi sitä vältellään. Ei ole siis mitään riskiä, että siitä tulisi jotain suurempaa seksin kera. Kaikki mitä suhteessanne on, on nyt ja tässä, ettekä tosiaan haluaisi ottaa riskiä, että se loppuisi.
Sinuna miettisin lähinnä vakisuhdettasi. Mikä siinä mättää, kun kaipaat tällaista rinnakkaissuhdetta?
Minusta tuo teidän touhunne on paljon pahempaa pettämistä kuin joku satunnainen tunteeton pano.
Miksi? Miksi pahempaa?
Ihan lähes samanlainen tilanne kuin itelläni. Vaikea neuvoa tai sanoa mitään, vetovoima on kauhean ihana asia;)
kyllä meitä tähäm maailmaan mahtuu.
Itselläkin ollut suhde nyt 2,5 vuotta jossa ei suudelmia pidemmälle ole menty
Viikottain puhelimessa jutellaan kuin rakastavaiset, tunneside on vaan mahtava kun tavataan.
Yhdessä on naurettu että olo on välillä kuin 15kesäsellä. Kumpikin tietää ettei tämä suhde etene vaan molemmat palaavat pesheidensä luo. Hän viesteissään puhuu rakkaudesta minä olen sanonut etten edes uskalla sitä sanaa sanoa vaikka tunne on vahva. Salailu on raskasta Kuitenkin tiedän sisimmissäni rakastan kahta miestä.
te ette sitten eroa omista puolisoistanne ja koita yhteistä elämää?
on ihana asia, jos sen niin kokee. Intohimo taas on todella raju ja vaikea asia. Eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Intohimoa ei voi hallita millään vaan se hallitsee elämääsi. Vetovoimaa voi itse ohjailla.
Ihmisten suurin tarve on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Siksi he usein hämääntyvät luulemaan että vetovoima ja intohimo on rakkautta.
Pettäjät ei riko perheitä yleensä, eikä se ole tarkoituksenakaan pettämisessä. Pettäjä haluaa salaisuuksia ja jännitystä, poikkeamista arjesta ja jos hynttyyt laittaisi yhteen sen "suuren elämän rakkauden" kanssa niin samaksi arjeksi se joskus muuttuisi. Eli pettäjä haluaa pitää illuusionsa ja elää mieluummin tylsän arjen tutun ja turvallisen kanssa joka ei jätä, ja nauttii elämästään toisen ihmisen kanssa. Illuusio säilyy näin vuosikausia ellei kymmeniä eikä tarvitse luopua yhtään mistään. Oma napa, se on se mikä on ainoastaan tärkeä pettäjälle.
Mietipä nyt, olisiko sinulle ihan ok jos saisit tietää että kumppanisi vehtaisi samalla tavalla jonkun "kaverinsa" kanssa? Eikö se tuntuisi pahalta? Ei se raja mene siinä että joku elin menee toiseen, pettämistä on luottamuksen pettäminen ja valehtelu, ei mikään konkreettinen hinkkaaminen. Huijaat vain itseäsi koska et halua myöstää olevasi aika paska ihminen. Miksi petät? Miksi et eroa? Luuletko ansaitsevasi puolisosi rakkauden?
En tiedä miksi haluat ennen kaikkea pettää itseäsi? Jos eroottinen lataus on suuri, se vain kasvaa tuolla tavoin. Pikku askelin, aina vain vähän lähemmäs. Härnäätte siis kumpikin sitä rajaa, kun ei sitten ”mahda mitään", kun "tunteet vain vei" jne.
Se ” joku ihmeellinen viisaus ja tai este” on oma mielenne, joka sallii osittain ja kieltää osittain. Sallii sen että tietoisesti loukkaatte puolisoitanne ja heiltä salaa teette jotain, mitä olette luvanneet olla tekemättä. Se on kuitenkin teistä niin jännää ja mukavaa, ettette henno sitä itseltänne kieltää. Siksi myös ilmeisesti olette valmiita valehtelemaan, jos ja kun puolisonne kysyy asiaa?
Kieltää tekemästä jotain näennäisesti selkeästi kiellettyä eli yhdyntää. Salliiko se toistenne intiimialueiden hierontaa tai masturboinnin vaatteet päällä, vähän sormella tai ilman vaatteita? Niinhän se Clintonin aikoinaan väitti, ettei suuseksi ole pettämistä ensinkään. Tuo ”viisaus” on veteen piirretty viiva. Seksuaalisuus on kuitenkin vahvasti läsnä ja te puhallatte vain lisää liekkiä.
Olisiko pieni jäädyttely tauko paikallaan? Ota etäisyyttä ja katso tilannetta ulkopuolisen silmin ja vaikka miehesi silmin. Pysähdy nyt kun vielä voit. Yritä pyrkiä kohti todellista tilannetta.
Miltä sinusta tuntuisi ja kuinka reagoisit jos miehelläsi olisi vastaavanlainen suhde? Mitä tapahtuu kun asia tulee tietoon? Mihin kaikkeen se vaikuttaa? Kuinka elämäsi muuttuisi sen jälkeen?
Mitä sinä oikeasti haet tuosta suhteesta? Perhosia vatsaan, jotta tylsyys poistuisi elämästäsi? Ymmärtävää keskustelukumppania? Etsitkö jotain omaa, ihan vain itsellesi kuuluvaa elämänaluetta? Pakenetko henkistä yksinäisyyttä liitossasi? Mikä suhteessanne on vienyt erilleen? Olisiko mitään muuta tapaa tai vaihtoehtoa salasuhteelle?
Kun alat löytää vastauksia, toimi myös niiden mukaan.
Jaksoit kirjoittaa pitkän jutun. Viisaan ja ajatuksia herättävän. Mutta...
Tiedätkös, olen nämä kaikki vuodet etsinyt vastauksia jokaiseen minulle esitettyyn kysymykseen, enkä edelleenkään osaa vastata niihin. Paitsi sanomalla "en tiedä, en todellakaan osaa sanoa.."
"Siksi myös ilmeisesti olette valmiita valehtelemaan, jos ja kun puolisonne kysyy asiaa?" - Paitsi tähän osaan vastata: Kyllä.
Eiköhän mieleesi tule eri vaihtoehtoja. Eikähän niiden pelkkä ajattelu silloin tällöin auta, muiden asioiden lomassa. Et sinä kuule sisäisiä vastauksiasi. Jos eläytymiskyky puuttuu, on kaikki sitten vain koettava kantapään kautta. Vasta sitten todellisuus avautuu.
Jos olet noin valmis elämään kahdessa maailmassa, voit vain varautua siihen kun ne törmäävät toisiinsa. Tavalla tai toisella ja hetkellä milloin sitä vähiten odotat. Se mikä nyt on kaunista, voi saada varsin raadolliset kasvot.
Sitä et ainakaan voi sanoa, että et tiedä mitä olet tekemässä. Etkä edes sitä, että ”tunteet” veivät mukanaan, sillä sinä nyt luot itse itsellesi niitä tunteita. Sinä vastaat tekemisistäsi, eikä mikään rakkaus – sillä sitä tuo ei enää ole.
Joillain on tarve huijata itseään, jotta voivat antaa itselleen tilaisuuden tiedostamattomien virtojen kuljettaa itseään. Siinä ei sinänsä mitään pahaa, mutta näitäkin me osittain ohjailemme itse. Se mille annamme vallan, riippuu itsestämme.
Ajautuminen vaikeuksiin antaa myös muille päätäntävallan elämästämme. Ehkäpä haet ratkaisua näin?
Kasvattajana kyllä herää kysymys, millaisia arvoja opetat lapsillesi? Ehkä h eivät vielä ymmärrä, mutta jonain päivänä he ymmärtävät. Lapset myös oppivat paljon sellaista, mitä heille ei opeteta. Et voi siis odottaa heiltäkään rehellisyyttä itseäsi kohtaan, kuten et muiltakaan läheisiltäsi. Muilla on aivan yhtä hyvä ”oikeus” huijata sinua kuin sinullakin.
Elämänkoulu on kovaa koulua, ikävä kyllä se ei säästä ketään, eikä se lopu kuin kuolemaan.
on, että kaikki valehtelevat etupäässä itselleen ja siitä johtuen myös toisilleen - enemmän tai vähemmän milloin mistäkin syystä. Yleensä valehtelevat juuri siksi, koska eivät ole löytäneet kysymyksiinsä vastauksia. Eikä kukaan voi pakottaa ketään löytämään vastauksia ennenaikojaan. Parhaat vastaukset ihminen löytää viimeistään suurten kriisien kautta. Siksipä onkin turhaa neuvoa ketään elämään viisaasti, virheettömästi ja tarjota heille omia vastauksia. Pikemminkin toisia pitäisi kehottaa ajautumaan kunnon kriisiin, jota myöten hänen omat vastauksetnsa löytyvät lähes takuuvarmasti. Meillä jokaisella on oma Siperiansa, joka opettaa. Ellei löydä Siperiaansa, ei voi oppia.
Kasvatuksessa on tärkeintä antaa armoa ja välttää ehdottomuutta. Lapsia on melko turha opettaa - he oppivat mitä haluavat. Lapsen ohjaaminen, oman itsensä ja ajatustensa löytäminen on tärkeintä.
On kauhean vaikeaa tietää sitä, milloin valehtelee itselleen. Se taas on helppo tietää, milloin valehtelee toiselle. On olemassa selkeitä valheita, ja sitten myös valheita joita ei itse tiedosta valheiksi. Toiselle esitetty selkeä valhe on valehtelu tapahtumista, kun taas itselle tuo sama tapahtuma voi olla elämää suurempi juttu vaikka onkin illuusio/harha tms todellisuudessa. Itsensä harhauttaminen on kaikkein suurin ongelma, kun ei itse tiedä milloin ajautuu väärille urille vaikka luulee olevansa oikeaan suuntaan menossa..
Ap:n tilanteessa kannattaisi kuitenkin ajatella lapsia ensin, he ovat pieniä niin vähän aikaa. Illuusioita, intohimoja menee ja tulee, mutta lasten kannalta turvallinen vanhempien parisuhde olisi kaikin tavoin säilytettävä. Kun lapset ovat omillaan, on vielä sinullakin aikaa katsastella ympärillesi..
jokaisella meistä on oma kriisiinsä. Tarkkaan ottaen kriisi tarkoittaa muutosta. Kasvaminen ja kehittyminen ovat siis noiden muutosten vastaanottamista. Aikuinen jo osaa arvioida tai hahmottaa, mitä kenties vastassa on. Hän voi siis myös vaikuttaa siihen, mihin suuntaan lähtee. Kriisejä ja vastoinkäymisiä ei voi välttää, mutta vahinkoja voi edes yrittää pienentää. On eri asia törmätä mehiläispesään vahingossa kuin työntää sinne kätensä tahallaan!
Jokaisella kriisillä on myös annettavaa meille, ne opettavat – mutta vain jos haluaa oppia. Meillä vain on niin erilaiset elämän eväät, että ei aina voi tietää kuka osaa elää läpi vaikeuksien ja kuka kompastuu niihin pahimman kerran.
Epärehellisyyteen kasvattaminen vain on ehkä kyseenalaista. Kun lapselle muodostuu kuva, että aina voi valehdella, ei hän myöskään opi luottamaan muihin. Meillä jokaisella on taipumus ajatella itsestämme myönteisesti, joka on ihan hyvä. Jos tuo oma mielikuva on liikaa ristiriidassa toisten kanssa, se tietää vaikeuksia. Törmäyskurssille joutuu tämän tästä. Se joka haluaa, oppii näkemään myös sen, mikä on tuossa välissä.
Nuo tuosta lasten kasvatuksesta ja oppimisesta ajattelen vähän toisin. Lapsi on ehkä jotain muuta kuin pieni aikuinen. Aikuisena sinä väkisinkin opetat, ei sitä pääse karkuun millään. On tilanteita jossa on oltava ehdoton, kuten liikennekäyttäytyminen tai väkivalta. Lapsen on opittava sietämään myös turhautumista, suttumusta ja pettymystä. Kriittisyys kasvaa siitä, että osaat itse laittaa myös omat arvosi kyseenalaiseksi.
kuin fyysinen pettäminen ja se ei jää tohon, jonain kauniina päivänä se tapahtuu..ja luultavasti suhteenne loppuu siihen,koska siinä ei ole mitään odotettavaa enenpää.
et tollanen "tunnesidesuhde" toiseen on aina pahempaa kuin fyysinen suhde? Mä en ole koskaan tajunnut tätä. Mikä siitä tekee pahempaa?
Aloittajan kirjoitusta kommentoisin et saat ton kuulostamaan kaveruudelta. Jossa on mukana sitten tätä tunnettakin.
ei kuulu tunteet eikä himo toista kohtaan. Jos mitään sellasta ilmenee tai tätä ns. ystävyyttä pitää harjottaa salassa puolisolta niin totta helkutissa silloin ei olla pelkkiä kavereita!
Jos mieluummin olet tämän nk. ystävän kanssa kuin oman puolison, hän saa sut onnelliseksi ja nauramaan, on hyvä olla seurassa ja vielä panettaisikin niin se on kyllä kaukana pelkästä ystävyydestä. Aina silloin tällöin tällekin palstalle tulee joku ihmettelemään että miksi omia ystäviä ei saisi olla. No voisikohan se syy olla juuri siinä, että harvoin kyse on pelkästä ystävyydestä ja monet suhteet loppuu tällaisten ystävien läsnäoloon.
Henkkoht en usko ystävyyteen naisen ja miehen kesken.
Pettämisen rajat pitäisi selvittää suhteen alussa niin että ei ole kenellekään epäselvää mistä vihelletään peli poikki. Ap tietää tekevänsä väärin ja tajuaa itsekin ettei ole pelkkä ystävä tälle miehelle. Haluaisivat ylittää sopivuuden rajat, joten vain hienoinen moraalintaju estää tekemästä pahempaa. Totuus on kuitenkin se, että kaikki mitä on jo tapahtunut on pettämistä ja senkin he tietävät. Ihminen on mestari valehtelemaan itselleen.
Parasta olisi ottaa vain ero ja katsoa mihin tunteet riittävät. Tai sitten sanoa nk. ystävälle hyvästit lopullisesti ja palata omaan liittoon. Tämä tilanne ei ole reilu ketään kohtaan, sillä jokaisella meistä on oikeus päättää omasta elämästämme itse totuuden tietäen. Näinpä jos ap olisi vaimoni pistäisin hänet pihalle samantien jos totuus selviäisi. Itse haluaisin elää rehellisessä parisuhteessa enkä jakaa vaimoani henkisesti tai fyysisesti kenenkään kanssa. Jos tietäisin miten vähän vaimoni kunnioittaa minun toiveitani uskollisuudesta ja jos hän noin vähän kunnioittaisi minua niin en totisesti haluaisi elää sellaisen ihmisen kanssa. Olen kyllä epäillyt jotain olevan menossa vaimollani. Jos hän tunnustaisi asian itse niin ehkä voisin yrittää antaa anteeksi, mutta jos asia paljastuu vahingossa eikä tarkoituksenakaan ole lopettaa pelejä niin turha olisi anella takaisin.
jumalaa,raamattua,syntiä ja jolla siten ei ole mitään moraalia mutta kuitenkin jotenkin tuntuu että pettäminen voisi olla väärin. onko siellä sisimmässä sittenkin jotain tallella?