sanaa suustaan rakastelemassa kiihkeästi ja estottomaksi. Siksi kiitos ei hiljaisille miehille! Kyllä miehen pitää näyttää olevansa rohkea ja aloitekykyinen, jotta nainen syttyisi. Mies joka ei ota aloitetta käsiinsä pariutumisvaiheessa, ei ota sitä käsiinsä myöskään sängyssä vaan jatkaa anteeksi, että olen olemassa- linjalla. Kokemusta on!
On jokseenkin mahdotonta kuvitella miestä joka ei saa
rakastelijanainen
8228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja toiminnan miehet ovat erikseen!
ovat huoria.
Ja lihavat miehet vastenmielisiä.
Kuulostaa lähinnä jonkun itse ujon miehen provolta jolla hän yrittää saada aikaiseksi jotain "naiset on kamalia" -reaktiota.
Valitettavasti osa naisista silti tuntuu ajattelevan noin, mutta kyse on lähinnä heidän omista ennakkoluuloistaan ja mielikuvituksen puutteesta. Kyllähän ujo ihminen voi olla hyvinkin vahvasti seksuaalinen, eikä siellä sängyssä mitään anteeksi pyydellä. Se on lähinnä sen "ujo ei osaa sitä ja tätä" -naisen oma häpeä, jos vetää vääriä johtopäätöksiä.
Olen minäkin tavannut monta ujoa ja hiljaista naista, joiden "makuuhuonepersoona" oli jotain ihan muuta. Luulisin olevani itse saman kaltainen. Normaalisti hiljaisempi ja harmitseva, sänkyhommissa kokeilunhaluinen ja rohkea.
Ujoudella ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa.
niiden kohdalla, jotka eivät tosiaan saa sanaakaan suustaan. Mutta onko heitä koko väestön tasolla lopultakaan paljon?
Vai onko tällainen mies yhtä kuin mies, joka ei puhu heti sytyttävästi, tai mies joka on aluksi hieman etäisempi? Mitä tarkoitelaan tällä "mies joka ei saa sanaa suustaan"?
Itse voisin väittää, että jos tapaan naisen ensimmäistä kertaa treffeillä, niin en ehkö ole kovin repäisevä, mutta kyllä minä sängyssä naisen hoitelen, se on varma. Ja se varautuneisuuskin treffeillä koskee vain ensimmäisiä tai ensimmäistä tapaamista.
onx sulla rahaa?
Jaa-a. Eipä se miehen puhelahjat siihen seksiin oikein mitenkään vaikuta. Tosin itselläni sattui kerran kohdalle sellainen yöhdenyön mies joka ei baarissa paljoa puhellut, mutta oli kuitenkin sen verran söpön näköinen ja asui lähellä että päädyimme sitten hänen kämpilleen sekstaileen. Vaikka mies ei ollut baarissa paljoa puhunut, niin kun vaatteet lähtivät, niin hän ei varmaan seuraavan parin tunnin aikana sanonut kuin ehkä 10 sanaa, mutta pyöritti minua paremmin kuin kukaan mies vuosikausiin. Hän ei paljoa kysellyt eikä oikeastaan edes puhunut seksin aikana, vaan lähinnä otti minusta kiinni ja pyöräytteli aina siinä sängyllä ja lopussa myös lattialla haluamansaan asentoon. Vaikka minulla ei koskaan mitään väkivalta fantasioita tai edes kovakouraisia sellaisia ole paljoa ollut, niin kyllä siinä tunsi olevansa hento nainen ison ja osaavan miehen käsittelyssä ja se tuntui aivan ihanalta. Myönnän että hän oli minua paljon kookkaampi ja melkoiset käsivarsilihaksetkin näytti omaavan, vaikkein niitä baarissa ollutkaan niin huomannut kun pitkähhaista löysää paitaa oli pitänyt. Oma puheeni sen sijaan alkoi hävettää minua vaikkein koskaan aimmin ole sänkypuheitani hävennytkään, sillä melko nopeasti alkoi hävettämään se että vaikka minä siinä varsinkin alussa puhuin tuhmia, jakelin muutamia ohjeita, ähkin ja puhkin, niin toinen ei sanonut sanaakaan, lähinnä hymyili kun häntä kasvoihin katsoin ja ehkä pari murahtelua jossain vaiheessa suustaan päästi kun siltä tuntui. Tyydyin sitten loppu tunnin tai parin ajan sitten vain kainosti voihkimaan aina kun oli aivan pakko jotain ääntä päästellä. Koskaan aiemmin tai myöhemminkää hiljaisuus ei ole ollut niin kiusallinen asia seksissä. Olisi ollut edes radio tai TV päällä! Miehen tapasin tämän hiljaisuus episodin jälkeen seuraavana aamuna/päivänä ja silloin puhetta riitti ihan hyvin, jopa niin paljon että huomasin ettei meillä ollut mitään yhteistä, eikä jatko ollut järkevää kummankaan mielestä. Mies kertoi hiljaisuutensa syyksi sen että oli kuulemma ollut erittäin humalassa siellä baarissa ja että hänellä humala vie puhekyvyn kun tarpeeksi juo.