Pohjanoteeraus

Leo Pakko

Äskeiset EM-uinnit Budapestissa olivat nykyhistorian pahin pohjakosketus, menestystä ei tullut eikä edes oltu lähellä menestystä. Päivän Hesarin (17.8.) kolumnisti kirjoittaa valmennuspäällikkö Natusen taitamattomuudesta johtaa umaliittoa. Senn hän tekee puolueellisesti, kuten yksi aktiiviuimari sanoo. Se pitää paikkansa. Natusen kyvyt on todettu jo vuosia sitten olemattomiksi, kun han on halunnut esiintyä jonkinlaisena guruna. Uuttaa ja osaavampaa me taustajoukot odotamme. Pois puolueellisuus ja tilalle tasapuolisuutta.
Tällaisiin tehtäviin valittavat henkilöt pitää testata soveltuvuudeltaan, ettei pääse syntymään tällaisia kömmähdyksiä.

4

732

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fst fani

      Valmentaja kertoo blogissaan miten Liukkosen uintiin valmistauduttiin kisapaikalla viikon, herättelemällä sitä sun tätä eri tempuilla. Temput tietysti onnistuivat ja uimari jaksoi uida koko 50 m.
      Amatöörinä olen luullut, että uimakisoihin matkustetaan kilpailemaan eikä treenaamaan. Tuloslosluetteloita katsellessa huomaa muiden maiden uimareiden harjoitelleen jo "kotona". Ei kai se muuten olisi mahdollista ottaa mitali lähes jokaisena kilpailupäivänä?

      • kilpauimari

        älä sinä puhu ku et näköjään tiedä kilpauimareista hittoakaan:) Kisakunto on leivottu huolella jo koko vuoden ajan ennen kisoja kerta tai kaksi kertaa päivässä treenaamalla ja viimeinen viikko ennen kisoja on vain fiiliksenhakua, joillakin toimii paremmin kotihallissa treenaus ja osalla kisapaikalle pitää mennä etukäteen hakemaan fiilistä ja tuntumaa uuteen altaaseen ja uuteen paikkaan. hiljaa siellä


      • Akter Snurra
        kilpauimari kirjoitti:

        älä sinä puhu ku et näköjään tiedä kilpauimareista hittoakaan:) Kisakunto on leivottu huolella jo koko vuoden ajan ennen kisoja kerta tai kaksi kertaa päivässä treenaamalla ja viimeinen viikko ennen kisoja on vain fiiliksenhakua, joillakin toimii paremmin kotihallissa treenaus ja osalla kisapaikalle pitää mennä etukäteen hakemaan fiilistä ja tuntumaa uuteen altaaseen ja uuteen paikkaan. hiljaa siellä

        Kyll tää Natunen jää Suomen uintihistoriaan henkilönä, joka vei uinnin syvyyksiin. Kuten Sievinen sanoi, on harjoiteltu liian vähän kestävyyttä ja liian paljon pikapyrähdyksiä. Sanoohan sen maalaisjärkikin, että uinnin kaltainen laji vaatii kovan kestävyyden eli pohjan jolle rakennetaan nopeusominaisuutta. Seppälä lienee ainoa kv-tason uimari, mutta hänen valmennuksestaan huolehtiikin hänen äitinsä, ja uimari ei pitämnyt kuntoaan sellaisena, että olisi lähtenyt Budapestiin, vaan jäi kotiin. Viisautta sekin. Kun kuuntelee tämänn Natusen pölkötystä, ei voi muuta kuin ihmetellä millä avuilla (!) hän on päässyt tehtävään?


      • Juho Ratava
        Akter Snurra kirjoitti:

        Kyll tää Natunen jää Suomen uintihistoriaan henkilönä, joka vei uinnin syvyyksiin. Kuten Sievinen sanoi, on harjoiteltu liian vähän kestävyyttä ja liian paljon pikapyrähdyksiä. Sanoohan sen maalaisjärkikin, että uinnin kaltainen laji vaatii kovan kestävyyden eli pohjan jolle rakennetaan nopeusominaisuutta. Seppälä lienee ainoa kv-tason uimari, mutta hänen valmennuksestaan huolehtiikin hänen äitinsä, ja uimari ei pitämnyt kuntoaan sellaisena, että olisi lähtenyt Budapestiin, vaan jäi kotiin. Viisautta sekin. Kun kuuntelee tämänn Natusen pölkötystä, ei voi muuta kuin ihmetellä millä avuilla (!) hän on päässyt tehtävään?

        Jos muistellaan liian vähäistä kestävyysominaisuuksien harjoittelua, niin siitä on kyllä valitettu ihan niin kauan kuin muistan - myös edeltäjän kaudella. Myös Ipen ansiot voi lukea Hesarista valinnan ajoilta: "Hänen vahvuutensa on tietotaito valmennuksen ja koulutuksen kehittäjänä", uimaliiton puheenjohtaja Jari Räikkönen kommentoi lyhyesti valintaa tiistai-iltana. (HS 7.11.2006 "Kristiina Natunen uinnin valmennuspäälliköksi") Mitä koulutukseen tulee, Uimaliiton valmentajakoulutus on kehittynyt hienosti ja on edelleen muutoksessa, nyt esim. valmentajan peruskurssilla tekee nykyään jotain muutakin, kuin että sen suoritettuaan pääsee seuraavalle kurssille.

        Kannattaa muistaa, että uinnissa ei ole päävalmentajaa, vaan valmennuspäällikkö. Valmentajat löytyvät seuroista. Voisi toki kysyä, olisiko uinnin tila Suomessa parempi, jos siirryttäisiin vaikkapa Alankomaiden malliin (kolme liiton ylläpitämää valmennuskeskusta, jossa _kaikki_ lupaukset harjoittelevat seurasta riippumatta) esim. raijaamalla lukioiässä kaikki lupaavat uimarit Mäkelänrinteen urheilulukioon. Nykyisessä mallissa seura on toiminnan olennaisin yksikkö, joten tälläinen ratkaisu voisi aiheuttaa melkoisen myrskyn sekä vastalauseita uimareiden jakamisesta A- ja B-luokkaan, Suomessa ei kuitenkaan ole perinteisesti ollut mitään erityistä "eliittiä" missään urheilulajissa. (Kaikkien lupausten ja resurssien keskittäminen tarkoittaisi, että valmennuskeskuksista poisjääneillä olisi huomattavasti vaikeampi pärjätä, kuin keskuksissa harjoittelevien.)

        Suomen uinnilla on kieltämättä muutamia ongelmia. Yksi ongelma on uimareiden nuoruus (kisajoukkueen keski-ikä oli vähän päälle 22 vuotta), ja toinen ongelma on sprinttilajien suosio. Sprintti on sinänsä helppo, koska voimalla pärjää, mutta toisaalta niin pärjää moni muukin, joten lajeissa on kova kilpailu. Uimareiden päälajien valintaan tietysti liitto pystyy vaikuttamaan lyömällä sprinttien kansallisiin mestaruuskilpailuihin niin kovat aikarajat, että uimarit pääsevät helpommalla kun suuntaavat pitempiin matkoihin. Monen uimarin lopettamiseen 18 vuoden iässä ei oikeastaan pysty vaikuttamaan muuten kuin kehittämällä vaihtoehto, jolla uimari (tai miksei muunkin lajin urheilija) pystyy sekä opiskelemaan että harjoittelemaan täysipäiväisesti.

        Tai vaihtoehtoisesti pitäisi saada niin paljon rahaa lajiin, että ammattimainen harjoittelu on mahdollista, mutta tähän ei liene mahdollisuuksia ellei jostain syystä jalkapallo- ja/tai jääkiekkoseuroja saada pistämään vesipallon SM-liigaa pystyyn. (Lappeenrantalaisena uskon, että kaupungin uimahallien tila olisi huomattavan paljon parempi, mikäli Saimaan Pallo ry ottaisi nimestään vaarin ja ryhtyisi pelaamaan vesipalloa kumilätkän perässä luistelemisen sijasta.)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      233
      5820
    2. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      39
      4668
    3. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      10
      4266
    4. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      12
      3021
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      118
      2974
    6. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      74
      2452
    7. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      121
      2406
    8. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      190
      1669
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      46
      1629
    10. Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna

      Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:
      Euroviisut
      23
      1296
    Aihe