Kleptomaani anoppi!?

åippä83

Hei
onko kellään kokemusta vastaavasta? meillä tilanne aika hankala, kun tuntuu ettei mies ollenkaan tajua, että hänen äitinsä varastelee meiltä( tosin pieniä asioita, ainakin tähän asti). enkä oikeen tiedä, kuinka puhuisin asiasta hänelle, aiheuttamatta riitaa!
Annan pienen esimerkin, mitä tämä kleptomaani on meiltä vienyt. elikkä olin saanut lapsuuden kodistani oranssipäiset fiskarssin sakset, joihin oli tullut maalitahrakin. ihmettelin jonkin aikaan, kun meiltä tuntui häviävän kaikki sakset, niin enköhän nähnyt nämä samat sakseet anoppilassa.(muista saksistahan en voi olla aivan varma, mutta näistä pystyin sanomaan niiden olevan minun, koska niissä sama valkoinen maalitahra on.) joka kerta kun käyvät kylässä, minulta häviää useampia tampooneita/siteitä.(hyvin mitätön asia, mutta kuitenkin.) samoin meillä ollut erikoisen mallinen jalkaraspi, joka yllättäen, löytyy anopin suihkukaapista. En edes varmasti osaa sanoa mitä kaikkea pientä meiltä on hävinnyt. lusikoita, haarukoita, veitsiä, veitsen teroitin. mitä tälläisessä tilanteessa voi tehdä? nämä ihmiset ovat kuitenkin takaamassa meidän talolainaa, siis anoppi ja appiukko. täytyykö tälläistä sietää, vai mitä tehdä?

106

10302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dgdg456464

      "nämä ihmiset ovat kuitenkin takaamassa meidän talolainaa"

      kun nimet ovat paperissa niin sitten voit tehdä ihan mitä huvittaa, siitä kun ei pääse enää venkoilemaan irti.

      • saman kokenut

        Kyllähän tuo näpistely on kiusallista, vaikka olisi pienistä asioistakin kiinni.
        Omakohtainen kokemukseni on samasta asiasta. On järkyttävää, että lähipiirin
        ihminen ottaa tavaraa ja vie mennessään. Se on käsittämätöntä
        Tulee epätodellinen olo, koska ei kuulu kokemuspiiriini. Tästä kleptomaniasta
        kirjoitetaan valitettavasti vähän. Monet sanoo, ettei ole totta.
        Mutta en minäkään mikään pöljä ole.
        Millään takausasioilla ja auttamisella ei mitään tekemistä tämän kanssa.

    • maimai3

      Hei,
      kuulostaa aika hälyyttävältä. Ehkä voisit ohimenne vihjaista anoppilassa käydessäsi miehellesi, että "Nuo kyllä näyttävät aivan lapsuudenkotini saksilta, jotka olivat meillä. Maalitahrakin on aivan samassa paikassa." Tai sitten vain ronskisti varastat tavarat takaisin.

      Jos et sano miehellesi tai anopille mitään, touhu jatkuu aivan samanlaisena. Voit myös tehdä jotain jekkuja ennen kuin anoppi tulee esim. kylppärin kaappi täyteen pingispalloja, jotka putoilevat sitten kun kaappi avataan tms. Tai hienoon shampoopulloon jotain aivan muuta sisälle (ja jos se ei katoa anopin matkaan, niin pitää piilottaa mieheltä, ettei hän vahingossa käytä).

      Kuten edellinen kirjoittaja mainitsikin, kun appivanhempien nimmarit on paperissa, he takaavat asuntolainan olitte te väleissä tai ette. Sinulla ei ole mitään hävittävää jos otat asian puheeksi tai vaihtoehtoisesti teet pientä jekkuilua kleptomaanianopin kustannuksella. Häviät vain, jos et tee asialle mitään.

      • eräs...

        Ja turhat lapsellisuudet pois! Jos tilanne on oikeasti tuo, on kyseessä ihan oikea sairaus.

        Ap.lle: keskustele asiasta ensin miehesi kanssa ja sitten otatte yhdessä yhteyden miehesi isään eli appeesi, keskustelette myöskin hänen kanssaan. Onko miehelläsi muita sisaruksia? Perhepalaverin paikka?

        Nuo sinulta tavaroiden viennit ovat vielä lähinnä pikku harmia, mutta jos samaa tapahtuu kaupoissa ja tuttavilla, niin asiasta voi koitua miehesi äidille suurtakin harmia. Sairaushan voi olla vasta puhjennut, mutta pahenee varmasti ajan kuluessa.

      • åippä83
        eräs... kirjoitti:

        no joo, itsekkin olen hirveästi miettinyt, että toimiiko hän muualla samanlailla. tällä hetkellä on kyllä työttömänä ja opiskelee ilmeisesti jonkinlaiseen kotipalvelu-siivoushommaan. niin olen vain jo etukäteen miettinyt, jos siis anoppi saa töitä, niin kuinka paljon esim. vanhusten kotoa alkaa hävitä tavaraa! ihan kamalaa! että tässä taas mielestäni todiste että suku on pahin!

        ja kiitos vihjeestä, ehkä ne miehen sisarukset pitäisi kutsua koolle! ja keskustella asiasta! ja en siis tiedä onko tämä annoppi kleptomaani vai varas, vai mikä, mutta röyhkeyden huippu joka tapauksessa! kun vaan ajattelee, että oman poikansa kodista ja perheeltä kehtaa varastaa!

      • Iines ankka
        åippä83 kirjoitti:

        Hän pölli miniältään rintaliivitkin, minulta kelloja, meikkejä ym. Hänellä oli vaikea persoonallisuushäiriö, uskon että hän jotenkin yritti päästä "kohteensa" elämään mukaan käytttäessään noita tavaroita sitten. Ehkä se oli hänen tapansa osallistua minun elämääni ja veljeni perheen elämään. Hankala on tilanteesi eikä anoppisi varmaankaan voi itselleen mitään. Oma anoppini on taas pöllinyt minulta kalsarit ja hiuspinnin (ison ja koristeellisen) ainakin. Kai se pölliminen on yleisempää kuin luulisikaan.

      • en uso
        Iines ankka kirjoitti:

        Ettet nyt vain olisi itse mummojen luona käydessäsi unohtanut noita tavaroita jälkeesi? hmmm kalsarit ja hiuspinni voivat hyvinkin unohtua yöpymisen ja suihkussa käynnin yhteydessä.

        Miten nyt jollekin voi sattua että molemmat mummut kleptomaaneja? Mielikuvitus laukkaa vauhdilla.

      • ferert

        Karvanpoistoainetta shampoo-pulloon! :)

      • ...
        en uso kirjoitti:

        Juu, minä ainakin otan sakset mukaan kun käyn anopin luona. Ei sitä tiedä, koska niitä tarvitsee.

      • Minde1977
        ferert kirjoitti:

        Karvanpoistoainetta shampoo-pulloon! :)

        On hekä vähän ilkeesti ajateltu, mut jotain tuollaista tekisin itse, jos anoppi pöllisi multa tavaroita. Ei sillä ole oikeutta pölliä keneltäkään mitään, ihan sama millä perustelee tekonsa mut vois sitä reilusti pyytääkin jos haluaa lainata.

        Eli ostat jotain oikeen kauniissa pullossa olevaa shampoota, vaihdat siihen karvanpoistoainetta tilalle ja kato tehoaako.

      • l'andouille

        käytettyjä tamponeita valmiiksi pakettiin ;-)

        Tylsä ongelma toden totta, mutta asia pitää ottaa puheeksi aviosiipan kanssa. Kisssa pöydälle.

        À propos. Minun ongelmani on täysin toisenlainen, puoliso epäilee kaikkia varkaiksi. Lopulta 99% tavaroista on löytynyt kotoa, kun hän on hätäpäissään pistänyt ne niin varmaan paikkaan, ettei itsekään ole muistanut mihin tuli laittaneeksi. Ennen löytymistä hän on tosin jo syyllistänyt puolisonsa, lapsensa ja lasten kaverit.

        Ai se 1%? Se ei ole löytynyt ja sen kohdalla minäkin epäilen, että joku on vienyt tarpeeseensa.

      • asdfsdfsdff

        Tässä sulle hyvä vinkki:

        Otat omat tavarasi huomaamatta takaisin ja panet ne näkösälle omassa kodissasi, kun anoppi tulee taas käymään. Eukon ilme saattaa olla veikeä, kun huomaa jo kerran viemänsä sakset sun pöydälläsi.

        Lukolliset kaapit ja hyvä kiinnityssysteemi esim saksiin voisivat tepsiä. En mä kyllä tuollaista kauaa viitsisi katsella.

      • :)
        ferert kirjoitti:

        Karvanpoistoainetta shampoo-pulloon! :)

        sinappi?:D
        tai bensaa? ei lähde haju heti pois ja miehensä alkaa ihmetellä: "haiseeko täällä kakstahti"???
        Kerrohan mitä laitoit jos laitat?
        Liimaa? (erikeeper)
        Maalia?

        HEI!!!!!!! Älynväläys.

        VAUVAN RUIKKUA!!!!!
        SITÄ SEN OLLA PITÄÄ!!!

      • Iines ankka
        en uso kirjoitti:

        Ettet nyt vain olisi itse mummojen luona käydessäsi unohtanut noita tavaroita jälkeesi? hmmm kalsarit ja hiuspinni voivat hyvinkin unohtua yöpymisen ja suihkussa käynnin yhteydessä.

        Miten nyt jollekin voi sattua että molemmat mummut kleptomaaneja? Mielikuvitus laukkaa vauhdilla.

        Joo kyllä se niin vaan on että ne kalsarit ja pinni unohtuivat minulta mieheni entiseen huoneeseen ollessamme heillä lapsuudenkodissaan yötä. Mutta anoppi piti ne ominaan. Hän kyllä tunnistaa liiankin hyvästi muitten tavarat. Pöllimistä se on. ja mielikuvitukseni laukkaa monessakin asiassa mutta ei tässä. tyhmä olet itse.

      • en usko...

        tiiät onko anoppisi keikistellyt sun stringit jalassa jossain, vaikka teillä, tai oletko käynyt uimassa sen kanssa ja sillä oli samanlaiset stringit, kun sulla. Oletteko te niin samankokoisia? Onko anopillasi ollut myös se pinni päässään, kun se on teillä käynyt??Onko silläkin pitkä tukka?
        Kyllä on tarinaa hah hah hahaa..

      • heh ,,,
        en usko... kirjoitti:

        kyllä on kamalaa tuo anoppifobia joillakin ;D :D

      • Iines ankka
        heh ,,, kirjoitti:

        kyllä on kamalaa tuo anoppifobia joillakin ;D :D

        Säestätkin selvästi itseäsi. Kalsarit oli pitkät kalsarit ja todella otti ne käyttöönsä kun minulta jäi ne heille. Ja pinni oli hyvin erikoinen, tottakai sen tunnistin omakseni. Kyllä yrität tarinoillasi ärsyttääkin ja taidat vähän onnistuakin hahhahhaa. Ihme mummo kun pitää yrittää hapanpää eukkoja täällä puolustella, ei ole anoppivihasta kyse vaan yksinkertaisesta totuudesta; toiset ihmiset ne vaan pitää ominaan sellaisiakin tavaroita jotka ei heille kuulu. Tämä nainen (nyt tässä siis anoppini) on niin innokas meidän tavaroiden perään että meillä käydessään noukkii mukaansa esim. meidän tyhjät punajuurisalaattirasiatkin. usko tai älä, mulle on sama, kai nyt tiedän itse mistä puhun.

      • teurastaja1973
        en usko... kirjoitti:

        tiiät onko anoppisi keikistellyt sun stringit jalassa jossain, vaikka teillä, tai oletko käynyt uimassa sen kanssa ja sillä oli samanlaiset stringit, kun sulla. Oletteko te niin samankokoisia? Onko anopillasi ollut myös se pinni päässään, kun se on teillä käynyt??Onko silläkin pitkä tukka?
        Kyllä on tarinaa hah hah hahaa..

        ammuu

      • iines ankka.
        teurastaja1973 kirjoitti:

        ammuu

        sulla joku lukihäiriö???

      • Anonyymi

        Kaiverra saksiisi ja muihin tarvikkeisiisi puumerkkisi, niin että voit sitten hyvällä omallatunnolla napata omaisuutesi takaisin, kun se on anopin pöytälaatikossa. "Ai, täällähän nää mun sakseni ovatkin". Tao käytä maalia, jota ei saa rapsutettua irti.

    • mk

      Liiketunnistimella tai kun huomaat vaikka ne sakset niin nostat kunnon äläkän että tässä hän ne meidän sakset ovat ja nostat kunnolla kissan pöydälle niin asia selviää. Tee joku juttu niihin esineisiin mitä vie ja vaikka teräksestä olevat tavarat voi merkitä tai joku vaikka viikyt euroon johonkin ja kunnon merkki siihen kynällä ja kun anoppi on kylässä ja huomaat sen kadonneen niin sitten vai tarkistus niin jää heti kiinni niin hyvä tulee. Nostat kissan vain pöydälle niistä saksista ja kunnolla muitten kuullen niin hyvä tulee.

    • dsgfbhnv

      juttu, kun ei tuossa tilanteessa kovaa äläkkääkään voi oikein nostaa... Itse varmaankin kantaisin kylmän rauhallisesti kaikki anopin huushollissa havaitsemani omaisuuteni takaisin omaan kotiini - no kaikkeahan tietenkään ei voi saada, mutta kun kerran anoppikin on sakset saanut muilutettua itselleen, mikset sinä saisi tehtyä samoin? Heh, tuskinpa anoppi alkaisi ääneen ihmetellä, että miten hänen pöllimänsä sakset voivat olla taas sinulla...

      • heh.

        Sakset takasi ja tamppoonit ; )

        Perkules mulle ei kuitenkaa saa tulla siivoileen,
        mieluummin annan lapsenlapsille pikkutavarani, mutta tamppoonit pirän ite.

      • epäily on

        Jos asia on selvä että anoppi varastelee, niin kyllä se on parasta ottaa puheeksi. Varastelu voi loppua kiinnijäämiseen. Muuten se todennäköisesti jatkuu.

        Itsellä on epäily että eräs muu sukulainen on varastellut meiltä. Meillä kun ei ollu käyny muita vieraita ja hänen käyntiensä jälkeen alettiin huomaamaan että jotain oli kadonnut, yleensä keittiötarvikkeita kuten kauhoja, ottimia, mittoja yms.

        Eipä käy tämä henkilö meillä juuri enään ja sillin kun käy, ei jätetä yksin touhuamaan.

    • Tuossa tilanteessa oleva (Mahdollisesti vanhempi?) ihminen saattaa kuvitella omistavansa nuo esineet ja ottavansa vain omansa takaisin.
      Oma isoäitini teki samaa vielä muutama vuosi sitten. Nykyään lääkitys on korjannut asian. Johtui jonkinlaisesta aivojen kemiallisesta häiriöstä, joka aiheutti henkilölle muistikuvia joiden mukaan hän tosiaan omisti varastamansa tavarat.
      Esim. lahjaksi saamani nuken olin kuulemma varastanut häneltä, koska hänen muistin mukaan se samainen nukke olisi istunut hänen sängyn päädyssä jo monia vuosia. Vaikka nukke oli tosiaan vielä paketissaan saadessani sen.

      Monta kertaa saatu mummolle selittää niin todistajien kuin valokuvien ja koti videoiden avulla tavaroiden oikeita omistajia.

      Mutta siinä tapauksessa ei tempuista ole apua, vaan lääkärin tykö tarvitsisi mennä visiitille!

      Toisaalta asiahan saattaa olla niinkin, että anoppisi vain on kateellinen joistain asioista sinulle ja siinä tapauksessa ellei puhuminen asiasta tunnu mahdolliselta yrittäisin pikku jekuilla ilmaista tälle ihmiselle, että olen tietoinen tavaroiden varastamisesta, jolloin se saattaisi loppua.

      Mutta tapansa kaikilla! (:

      Varmasti fiksuin tapa lähteä purkamaan juttua, on kutsua miehesi sisaruskaarti ja appi koolle ja puhua porukalla anopille!!

    • NYPD

      Merkkaa joku sellainen esine jonka hän todennäköisesti pöllii siten että vain sinä tiedät merkinnän sijainnin ja sisällön. Sitten kun se esine löytyy anoppilasta kehu miten kiva esine hänellä onkaan ja pyydä sitten anoppia etsimään ohjeesi mukaan piilotettu tunniste ja pyydä häntä muiden läsnä ollessa kertomaan tunnisteen sisältö (vaikkapa tämän esineen omistaa N:N (oma nimesi)).

    • närekorit.

      Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset joilla pahuus on voimakkaasti luonnetta määrittävä ominaisuus, kykenevät normaalisti pitämään sosiaalisista syistä taipumuksensa kurissa. Vanhuksilla alkaa kuitenkin vähitellen kontrolli pettää, ja se varsinainen luonne jota usein nuorempana peitellään tulee esiin. Tästä syystä verrattaen monista vanhuksista ei tule ikääntyessään stereotyyppisiä "mukavia mummuja" vaan päätyminen ihmishirviöksi on huomattavasti todennäköisempää. Vanhetessaan itse kukin vähitellen paljastaa mielensä kerrosten alhaisimmat tasot.

      • on

        Omalla anopillani oli tapana käydä tutkimassa kassimme, kun olimme yökylässä heillä maalla. Kerrankin nappi putosi housuistani ja nostin sen mieheni lapsuudenhuoneen pöydälle. Olin poissa noin puoli tuntia, ja nappi oli kadonnut. Pyysin sen anopilta takaisin ja hän antoi sen. Anopillani oli tapana tulkita lastensa tavarat omikseen ja hän vei mieheni kassista uudet urheilukerraston kalsarit. Kun mieheni ihmetteli, missä ne ovat, ilmoitti anoppi tyynesti antaneensa ne mieheni isälle, koska hänellä oli kaikki puhtaat lopussa. Appi oli tässä vaiheessa jo dementoivaa sairautta sairastava. Mieheni sai kalsarit kuitenkin takaisin, koska ne olivat osa antamaani joululahjaa. Tässä vain pari esimerkkiä. Appeni oli jo aiemmin antanut hänelle täyden oikeuden käyttää kaikki omatkin rahansa ja maksattaa hänellä kaikki laskut - koetti välttää riitaa, koska anoppi huusi koko ajan, jos hänen piti maksaa jotain. Oman puolta paremman eläkkeensä hän säästi kokonaan. Luulen, että tämä sokaisi hänet myös aikuisten lasten tavaroiden suhteen. Pahinta oli, että anoppi vei mieheni keräämät kolikot kassakaapista pankkiin ja sai ilmeisesti jonkin nimellisen korvauksen niistä. Rahalipas oli tallessa ja siinä mieheni saama vanha palkintomitali. Tästä mieheni suuttui sydänjuuriaan myöten. Tavarat saimme takaisin, jos ajoissa huomasimme niiden kadonneen (paitsi kolikot). Raha-asioissa anopin linja lasten suhteen on ollut "kun ei saa mitään, pysyy nöyränä". Tämä on suora lainaus. Loppupeleissä hän yritti apen kuoleman jälkeen myydä maatilan pankinjohtajan veljelle hallintaoikeus (testamentilla saatu) päällä eli saada sijaan tulevan omaisuuden (myyntivoiton) itselleen, josta puolet oli lasten perintöosuutta. Tähän mieheni ei suostunut, ja anoppi joutui luopumaan hallintaoikeudesta tältä osin. Lapset saivat periä isänsä. Mainittakoon, että anopilla oli uusi koti jo olemassa, rahaa ja ei rahan tarvetta. Kahdella lapsella toisella ei ollut kuin vuokra-asunto ja toisella opintolainaa ja vuokra-asunto. Loppu tekstistä ei kuulu kleptomaniaan, mutta kuvaa asennetta kokonaisuudessaan. Mainittakoon, että mieheni kouluttautui maatalousalalle, mutta sukupolvenvaihdosta ei haluttu lupauksista huolimatta tehdä. 40-vuotiaaksi hän uhrasi viikonloput ja lomat tilan töille saamatta palkkaa tai matkarahaakaan, kunnes tajusi, ettei näin voi jatkua. Tämän vuoksi hän katsoi oikeudekseen, että sai lopulta periä isänsä - varsinkin, kun anopilla ei ollut rahantarvetta. Tarve oli vain hallita kaikkea ja kontrolloida.

      • Ottakaa selvää
        on kirjoitti:

        Jokainen suomalainen voi katsoa oikeudekseen peria vanhempansa, koska juuri niin asiasta on säädetty Suomen laissa...

        Puolisot eivät Suomessa peri toisiaan, elleivät tee jotain testamenttiketkuilua.

      • pikkumyytär
        Ottakaa selvää kirjoitti:

        Jokainen suomalainen voi katsoa oikeudekseen peria vanhempansa, koska juuri niin asiasta on säädetty Suomen laissa...

        Puolisot eivät Suomessa peri toisiaan, elleivät tee jotain testamenttiketkuilua.

        Kyllä Suomessa aviopuolisot perivät toisensa. Mahdollinen avioehto voi vaikuttaa toisen ennen avioliittoa hankittuun omaisuuteen. Jos sitä ei ole niin puoliso perii senkin. Jos avioliiton aikana on hankittu talo ja kesämökki yhdessä niin kyllä puoliso perii myös sen kuolleen osuuden omaisuudesta.
        Tarkennuksena vielä.. puoliso perii puolet ja lapset toisen puolen. Jos ei ole lapsia niin puoliso perii kaiken. AVOLIITTO on eri asia. Siinä ei ole perimys oikeutta ilman testamenttia.

      • tasinko.
        pikkumyytär kirjoitti:

        vaan kuoleman jälkeen tehdään ositus ja puoliso saa tasinkoa, jos on köyhempi osapuoli ja lapset perii toisen puolen.

      • pikkumyytär
        tasinko. kirjoitti:

        vaan kuoleman jälkeen tehdään ositus ja puoliso saa tasinkoa, jos on köyhempi osapuoli ja lapset perii toisen puolen.

        ......puolisoko saa kaiken tasinkona jos ei ole lapsia? Vai onko se sitten perinnön nimellä??
        Mihin lapsettomassa avioliitossa ensiksi kuolleen omaisuus mahtaa joutua?
        Kyllä se vaan minun lähipiirissä niin on ollut että puoliso on ollut ensisijainen perillinen kun ei ole lapsia.

      • Ei ole vaikeaa

        Sotket nyt asioita pahasti keskenään.

        Jos kuollut on naimisissa, mutta hänellä ei ole rintaperillisiä, silloin hänen puolisonsa todellakin PERII kaiken hänen omaisuutensa (jos ei testamentilla muuta määrätä).

        Jos kuollut on naimisissa, ja hänellä ON rintaperillisiä, silloin hänen puolisonsa EI PERI YHTÄÄN MITÄÄN. Ainoastaan lapset perivät. Puoliso toki voi saada TASINKOA, mutta se ei ole sama kuin perintö.

      • pikkumyytär
        Ei ole vaikeaa kirjoitti:

        Kysymys oli nyt yleensä puolison perimys oikeudesta. Alunperin vastasin viestiin jossa sanottiin että Suomessa puolisot ei peri toisiaan. Lapsista ei ollut alunperin puhettakaan. Vaan että puolisot eivät perisi toisiaan missään tapauksessa.
        Kun nyt lapset sitten perivät kaiken niin esim. asuntoa ei voi myydä lesken alta vaan hänellä on ikuinen asumisoikeus.. omistaahan hän vielä kuitenkin osuutensa siitä.. Eli lapset omistavat "
        "teoriassa" sen puolikkaansa.

    • ******

      Pistäpä siteet ja tampoonit lukolliseen kaappiin, ja kaikki muukin mitä et halua katoavan. Kysyppäs appiukolta onko hänen vaimonsa kleptomaanikko. Sillä ei ole väliä ovatko taanneet lainaa, jos eivät ole joutuneet sitä maksamaankaan, ja siinäkään tapauksessa ilman lupaa ei viedä mitään, ens kerralla kun käyvät ja kun lähtöä tekevät sano anopillesi että jättää sitten teiltä otetut tavarat tänne ja ostaa itse mitä tarvitsee.

    • muistinko oikein..

      Ettei vaan olisi kysymyksessä alkava muistisairaus. Äidilläni alkoi alzheimerintauti sillä että hän luuli että kotoa viedään tavaroita. Tässä tapauksessa anoppi vie kotiinsa toisten tavaroita luullen niitä omikseen. Siinä sairaudessa alkuoireet voi olla aika erikoisia..

      • astiiinakku

        Aloittajan pitäisikin ehkä puhua miehelleen asiasta juuri tuossa valossa. Ei siis missään tapauksessa syyttäen ja tuomiten, vaan ainoastaan kummastellen ja pohtien. Huolestuttavaa tuo näpistely kuitenkin on on syynä sitten mikä tahansa. Tokihan aloittajan täytyy myös olla varma ettei esineiden anoppilassa ololle ole syynä aloittajan itsensä hajamielisyys. Joitain esineitä toki kannattaa laittaa tyrkylle ja ottaa valokuvia yms. kyseisistä esineistä.

      • '''
        astiiinakku kirjoitti:

        Totta kai tuosta asiasta voi ja pitää puhua! Hienotunteisuus on hyvä asia, mutta niin hienotunteinen ei pidä olla, että antaa jonkun viedä tavaroita ilman lupaa! Voihan siitä keskustella ihan asiallisesti ja selvittää, mistä on kyse.

      • astiinakku
        ''' kirjoitti:

        Totta kai tuosta asiasta voi ja pitää puhua! Hienotunteisuus on hyvä asia, mutta niin hienotunteinen ei pidä olla, että antaa jonkun viedä tavaroita ilman lupaa! Voihan siitä keskustella ihan asiallisesti ja selvittää, mistä on kyse.

        mutta olin jostain lukevininani että aloittajalla on joitain vaikeuksia puhua asiasta omalle miehelleen.

    • Rehellisyys maan per

      En ole kuullut,että anoppi veisi.Yleensä anoppi tuo.Epärehellisyyttä ei tarvitse hyväksyä.Kun näet että teidän tavaroita on hänellä,ettei mies ole niitä hänelle luvannut.Tuot pois sitä mukaa kun näet mitkä sinun on.Kerro hänelle,ette jos hän jotain haluaa,niin kysyy edes luvan tai toivoo itselleen vaikka joululahjaksi.Varastamista ei saa hyväksyä keneltäkään.Tuntuu aivan sairalloiselta tuollainen toisten tavaroiden keräily.Sinä voit sanoa,jos näet että hän meinaa ottaa.Asiasta kannattaa keskustella,kun noin läheinen ihminen on.Hän ei oikein erota,että teillä on eri huusholli.Terv.sisar

    • hahahahhaha

      Pistä yhteen tamppooniin valkopippuria oikein kunnolla ja säilytä sitten sopivasti tyrkyllä.

      Vaarikin ilahtuu kun mommo on illalla oikein kunnolla liekeissä.

      • Kysyy miniä

        Eihän mummot edes tarvitse tamponeja. Anoppisi on varmasti sairas, jos vie teiltä tavaroita. Omakin anoppini on varastanut minulta tavaroita. Löysin kerran kasan omia tavaroitani hänen patjansa alta sängystä kun olimme käymässä. Kun löysin kätkön, ymmärsin, kuinka sairas anoppi oikein olikaan. Kätkö löytyi sattumalta kun etsin anopin hukkaamia avaimia. Myöhemmin paljastui, että hän oli kätkenyt ne avaimet ja unohtanut mihin kätki ...

        Varasin mummolle saman tien ajan lääkärille. Houkuttelin mummon käymään kanssani lääkärissä ja hänellä todettiin Alzheimerin tauti.

        Mielestäni olisi erittäin julmaa pilailla sairauden kustannuksella.

      • asssss
        Kysyy miniä kirjoitti:

        ja käsittäisin että jopa yli 50 v vielä jotain vuotoja on (muija täytti 51 v). Itse olen 54 v mies.
        Tukkivat sillä p:sa siis, kuten nuoremmatkin naiset.

    • rambo J JOHN

      sanot suoraan ukolle ja anopille, ootko hiiri joka ei uskalla tehdä mitään?

      tai sitten voit vaan antaa asian olla, jos olet nynny

      itsehän vetäisin john rambomaiset kilarit ja suolistaisin anopin

      • Jäljet

        Aviomiehellä oli tällaisia oireita syntymälahjanaan. Ikävintä oli huomata taas on tulli rahapussilla käynyt ja käsilaukku käännetty ympäri. Hän otti aina "vähän" siitä summasta joka sattui pussissa olemaan.
        Vanhan markan aikaan olin nostanut 1000mk pankista jolla maksan ruokalaskun noin 350mk/kk ja lopulla
        2 lapselle liikunta-,koulu-, ja vaattetarvikkeita. Aamulla huomasin lonpakossani olevan vain 600mk jolla maksaa tarvittavat ostot ja laskut. Kysyin oletko taas ottanut lompakostani rahaa, vastaus kuten aina, olen luulosairas.

        Kaikkea otti salaa yhteisestä kodista ja jakoi omille sisarilleen ja äidilleen tavarat. Istuin anopin kahveilla ja pöydässä komiasti minun ompelemani revinnäisliina, huomautin ja taas olin luulosairas. Avioliitossa vallitsi luottamuspula joka sinänsä on huono juttu.

        Kaikki loppui aikanaan, tuli kuolinsairaus. Vähän tökkii vieläkin ihmissuhteissa esim vieraillessa, varailen rahat turvalliseen paikkaan.

      • perusasioista?
        Jäljet kirjoitti:

        Eikö ihmiset todellakaan tiedä, että avioliiton ainoa oleellinen ero avosuhteeseen on se, että avioparilla on yhteinen talous, mutta avoparilla on kummallakin omat rahansa ja omaisuutensa?

      • eronnut2
        perusasioista? kirjoitti:

        Eikö ihmiset todellakaan tiedä, että avioliiton ainoa oleellinen ero avosuhteeseen on se, että avioparilla on yhteinen talous, mutta avoparilla on kummallakin omat rahansa ja omaisuutensa?

        yhteinen talous on, mutta kummallakin on silti oma omaisuus ja velka ja on yksin vastuussa niistä, ja voi olla yhteinen omaisuus ja yhteinen velka. Omaisuus ja velka on sen kenen nimissä se on. Ei toisen nimiin voi tehdä velkaa ja ostaa tavaraa, eikä toisen omaisuutta voi myydä ilman toisen lupaa, oli sit aviossa tai avossa.

      • Sääliks käy
        Jäljet kirjoitti:

        Aviomiehellä oli tällaisia oireita syntymälahjanaan. Ikävintä oli huomata taas on tulli rahapussilla käynyt ja käsilaukku käännetty ympäri. Hän otti aina "vähän" siitä summasta joka sattui pussissa olemaan.
        Vanhan markan aikaan olin nostanut 1000mk pankista jolla maksan ruokalaskun noin 350mk/kk ja lopulla
        2 lapselle liikunta-,koulu-, ja vaattetarvikkeita. Aamulla huomasin lonpakossani olevan vain 600mk jolla maksaa tarvittavat ostot ja laskut. Kysyin oletko taas ottanut lompakostani rahaa, vastaus kuten aina, olen luulosairas.

        Kaikkea otti salaa yhteisestä kodista ja jakoi omille sisarilleen ja äidilleen tavarat. Istuin anopin kahveilla ja pöydässä komiasti minun ompelemani revinnäisliina, huomautin ja taas olin luulosairas. Avioliitossa vallitsi luottamuspula joka sinänsä on huono juttu.

        Kaikki loppui aikanaan, tuli kuolinsairaus. Vähän tökkii vieläkin ihmissuhteissa esim vieraillessa, varailen rahat turvalliseen paikkaan.

        Miesystäväni on myös keräillyt kaikkea taloudestani ja jaellut lapsilleen ja sukulaisilleen. Kierrättänyt tavaraa... uskomatonta, koska hänellä ei ole taloudellista puutetta mistään. Puhe ei ole auttanut ja kieltää kaiken.
        Keittiövälineet, työkalut ja muu pikkuirtaimisto on saanut jalat alleen.
        Varasi psykiatrille ajan ja sai suosituksen terapiaan, valitettavasti ei ole ainakaan vielä hakeutunut siihen. Inttää vaan kivenkovaa vastaan, vaikka taloudessaan
        minulta vietyä tavaraa, keksii naurettavia selityksiä ja väittää minulla olevan muistihäiriöitä. Tyypillinen reaktio persoonallisuushäiriöiseltä.
        Kleptomania on harvinaista, mutta sitä kuitenkin on.

    • anoppi ei oo pomoni

      mull on omat merkkini ja¨otan omani pois jos kerran itse omistan.jokainen ostakoon omanssa ja pitäköön huoli.saa siitä kuulla nimenssä mutt en välitä kuka siitä kärsii jos ei uskalla omia puoliaan pitää.itsehän siitä kärsit.terveisin äiti joka pitää omat tavaranssa ja haen pois jos huomaan et on kadonnut tai näen käydessäni.

    • hulu

      Alat laittaa pienen merkin omiin tavaroihisi UV tussilla. Kerrot puolisollesi merkkaamisesta.

    • hävettävää

      kun näet omia tavaroitasi ja näytä ne anopillesi että nyt lähti. Mitä ihmettä varot jos hän varastaa kodistasi, Hei haloo

      • azazazazaa

        Ota ihmeessä tavarat takaisin..

        Jos kyseessä on sairaus niin näitä " vahinkoja" tapahtuu muuallakin..

        mikäli tavarat lähtevät vain teiltä niin tee ansa!!!

        Joku mainitsikin tuon UV valon tai pienen merkin... toimii takuunvarmasti!

        Ja itse olisin vetänyt vitulliset kilarit jos mulle ja vaimolleni olisi tehty noin..

      • Mummon tyttö
        azazazazaa kirjoitti:

        Ota ihmeessä tavarat takaisin..

        Jos kyseessä on sairaus niin näitä " vahinkoja" tapahtuu muuallakin..

        mikäli tavarat lähtevät vain teiltä niin tee ansa!!!

        Joku mainitsikin tuon UV valon tai pienen merkin... toimii takuunvarmasti!

        Ja itse olisin vetänyt vitulliset kilarit jos mulle ja vaimolleni olisi tehty noin..

        Mun mummoni (ennenkuin se dementoitui) ompeli mulle pussilakanoita, aluslakanoita ja tyynyliinoja kahdesta pakallisesta puuvilla-pellava-sekoite-kankaasta. Valkoinen pohja vaaleanpunaisilla raidoilla.
        Pesin ne sitten eräänä kertana ja vein kuivumaan taloyhtiön kuivaushuoneeseen. Ja katosivat.
        Sitten paljon myöhemmin näin ne mummon lakanat kuivaushuoneessa ja otin ne. Tietenkin. Ja äkkiäkö naapurista hyökkäsi yksi haukka huutamaan, että olen varastanut hänen lakanansa!?!
        Selitin rauhallisesti, että kyseessä ovat edesmenneen mummoni minulle ompelemat lakanat. Hän on kuuulemma itse ommellut ne! Kysyin, jotta millaiset saumat teit? Ei osannut vastata. Mummon saumat olivat nimittäin erilaiset.
        Muistakaa kirjoittaa lakanoittenne sisäsaumaan joku tunnus. Niin aion itse tehdä kunhan ompelen niitä.
        Emme moikanneet kymmeneen vuoteen. Nytkin nyökkään vain ohi mennessäni.
        Materia on materiaa. Ja onhan kaulassani ollut yli kymmenen vuotta mummon antama koru.

    • katoavaa

      Mun ex- mies kuoli joitakin vuosia sitten ja jäin kuolinpesän hoitajaksi.
      Anopilla oli avaimet asuntoon, hän kun kävi välillä siellä siivoilemassa.
      Meiltä katosi kaikki miehen luottokortit, lottokupongit, tauluja, mattoja, vaatteita
      ja melko tuliterä auto. Auto löytyi parin kuukauden päästä, muut ovat edelleen
      jossain, kortit kyllä kuoletin pian.
      Tein lopulta sillä lailla että otin uskotun miehen joka kävi hakemassa hänen kanssaan
      ns muistoja, eli mm televisio oli vain lainassa kuulema, niistä tehtiin lista ja sitten mummolta
      avaimet pois. Tavarat oli meidän yhteisien lapsien omaisuutta perinnönjaossa.
      Ymmärtäisin jos oisi rahasta puutetta, mutta tämä eukko on melkein miljonääri, ja
      niin pihi että ei raaskinut ostaa lapsenlapselleen 17 euron junalippua.

      Edelleen on kateissa raivaussaha, kalastusvälineitä, ja ns mökkimopo, mutta en jaksa enää
      tapella asiasta, ajakoon mopolla raivaussaha kainalossa vaikka kalaan.
      Mitään me ei täältä saada mukaan ja viimeisessä paidassa ei ole taskuja....

      Niin ja - anopin kanssa ei enää olla väleissä

      • hänen äidilleen

        Ei nainen voi ostaa mitään itseään puolta nuoremman miehen luottokortilla...

    • näin koen

      Mainio provo pitkästä aikaa =) Mutta jos ei ole, niin tilanne on mahdollisesti vielä huonompi...
      Siis, anteeksi, mutta lasketko sinä siteesi ja tampoonisi - miten usein ? Naisena kun itse en ole koskaan moisia tarvikkeita edes ajatellut laskeskelevani ja sikäli kun näitä normaalisti ei jatkuvassa käytössä pitäisi edes olla esillä, niin en todellakaan paina mieleeni mitä viime kuussa jäljelle jäi, kun lopetin käytön...
      Ja toinen asia: mitä ihmettä SINÄ teet tonkimassa anoppisi suihkukaapilla !!??
      Saksista en sano mitään, mutta em. asioiden valossa pikaisesti arvioiden voisin sanoa, että taidat kuvitella senkin asian.
      Niin, alussa kun sanoin että mikäli tämä ei ole provo, niin tilanne on vielä huonompi. Tarkoitin sillä sitä, että ennenkuin näytät puheesi toteen, niin tarvii olla ensinnäkin järkevämmät nuo argumentit ja todisteita, ja mikäli niitä ei ala löytyä hyvin pian, niin silloin sinulla itselläsi on mahdollisesti isommastikin terapian tarvetta, joten ottaisin ihan aluksi yhteyttä lääkäriin.

      • Asiat alkavat selvitä

        Ja noin vastaa joku, joka itse harrastaa näpistelyä ja kokee sen olevan normaalia. Persoonallisuushäiriöinen hlö ei ehkä itse ymmärrä, että hänessä on vikaa. Hän jopa luulee, että kaikki muutkin ovat hänenlaisiaan.

        Tämän viestiketjun luettuani ymmärrän, miksi eräs tuttu mies otti eron vaimostaan. Se nainen väitti muiden tavaroita omakseen, esim. heillä lainassa ollut matto kyllä jäi sinne... Eikä ollut edes vanha vaan kolmikymppinen nainen.

      • HJFK
        Asiat alkavat selvitä kirjoitti:

        Meillä isoäitiä varten aina täytettiin WC saippuoilla ja keittiö muilla tarpeellisilla tuotteilla, jotta oli mitä viedä. Säilytettävät tavarat sitten jemmattiin lukkojen taakse huolella.

        Nämä ihmiset eivät "taudilleen" mitään voi, joten äitini katsoi parhaaksi vain pelata peliä mukana. Ja mummu oli aina niin tyytyväinen, kun sai ilmaiset saippuat ja sokerit yms. Joskus naurettiin porukassa, että mihin se mummu sen kaiken tavaran saa laitettua. Useampia kiloja oli tavaraa usein pois lähtiessä.

      • HJFK
        HJFK kirjoitti:

        Unohdin lisätä, että mummon kuoltua mentiin kämppää tyhjentämään ja arvaatkaas vaan millainen varasto saippuaa, sokeria, shampoota yms. Siis valehtelematta satoja tuotteita hyllyt notkuen. Muovipusseja ja muovikeppuja kymmenen jätesäkillistä. Mummu taisi säästää pahan päivän varalle :).

      • yllättävän yleistä

        "Mainio provo pitkästä aikaa =) "

        Minusta taas tuo sinun provosi on melko epäuskottava. Paska, jos suoraan sanonon.

        Nopeasta ketjun kasvusta päätelleen on todella yleistä että anoppi yrittää alistaa miniäänsä kajoamalla tämän omaisuuteen.

      • febra
        HJFK kirjoitti:

        Unohdin lisätä, että mummon kuoltua mentiin kämppää tyhjentämään ja arvaatkaas vaan millainen varasto saippuaa, sokeria, shampoota yms. Siis valehtelematta satoja tuotteita hyllyt notkuen. Muovipusseja ja muovikeppuja kymmenen jätesäkillistä. Mummu taisi säästää pahan päivän varalle :).

        Olisitte voineet hakea sieltä mummun kaapista tavaroita, joita hän olisi voinut varastaa. Kaappikaan ei olisi täyttynyt.

      • anoppi..

        samaa, en minä ainaskaan laske siteitäni/pikkuhousunsuojiani ja ne sakset ei kai se anoppi niitä esillä pidä,kun sinä tulet käymään, jos on ne sinulta pöllinyt, kun olet ne vielä maalillakin merkannu.
        Taidat ite sählätä ja vihaat anoppiasi ja pistät kaikki sotkusi anopin syyksi.

      • åippä83

        olen suurinpiirtein ollut viimeiset neljä vuotta raskaana, ja käyttänyt siteitä siis lähinnä jälkivuodon ajan, menkkoja ei ole juuri välillä tullut, koska lapsia tullut niin tiheään. ja jälkivuotoa varten olen aina ostanut valmiiksi useamman paketin siteitä. ja niitä on aina jäänyt. en siis laske siteitä, mutta ovat minulla yhdessä vessan laatikossa. ja aina anopin vierailun jälkeen siellä on sumea aukko. ja anopilla on aina laukku mukana kun menee meillä vessaan käymään. ja vaikka anoppi työtön, niin appi tosi hyvä palkkaisessa työssä. ja siis itse en ikinä kehtaisi, ja jos menkat alkais kun olisin kylässä, (enkä olisi varautunut, koska minun käsityksen mukaan normaali ihmiset pitää siteitä tai tampooneja mukana menkkojen lähestyessä, vai olenko ainoa?) niin kysyisin kyllä että voinko saada siteen?
        olen joku aika sitten yrittänyt puhua asiasta miehelleni, ja sanoin näistä saksista, että kuinkahan ne täällä olivat. niin mies vaan että, varmaan vahingossa joutuneet.... heh heh ja paskan marjat!

      • åippä83

        olin suihkussa, olimme heillä yötä!

      • åippä83

        taitaa itse olla juuri kyseisenlainen anoppi! että hakeuduppa ihan vaan itse lääkäriin!

      • provo..feikki
        åippä83 kirjoitti:

        olen suurinpiirtein ollut viimeiset neljä vuotta raskaana, ja käyttänyt siteitä siis lähinnä jälkivuodon ajan, menkkoja ei ole juuri välillä tullut, koska lapsia tullut niin tiheään. ja jälkivuotoa varten olen aina ostanut valmiiksi useamman paketin siteitä. ja niitä on aina jäänyt. en siis laske siteitä, mutta ovat minulla yhdessä vessan laatikossa. ja aina anopin vierailun jälkeen siellä on sumea aukko. ja anopilla on aina laukku mukana kun menee meillä vessaan käymään. ja vaikka anoppi työtön, niin appi tosi hyvä palkkaisessa työssä. ja siis itse en ikinä kehtaisi, ja jos menkat alkais kun olisin kylässä, (enkä olisi varautunut, koska minun käsityksen mukaan normaali ihmiset pitää siteitä tai tampooneja mukana menkkojen lähestyessä, vai olenko ainoa?) niin kysyisin kyllä että voinko saada siteen?
        olen joku aika sitten yrittänyt puhua asiasta miehelleni, ja sanoin näistä saksista, että kuinkahan ne täällä olivat. niin mies vaan että, varmaan vahingossa joutuneet.... heh heh ja paskan marjat!

        on raskauden jälkeinen masennus, naurettavaa väittää et anoppisi pöllii sun rättejäsi..luulis pöllivän jotain arvokkaampaa,kun jotain vaippoja hah, hah..keksi parempia anoppivitsejä.

      • edellisen kanssa
        provo..feikki kirjoitti:

        on raskauden jälkeinen masennus, naurettavaa väittää et anoppisi pöllii sun rättejäsi..luulis pöllivän jotain arvokkaampaa,kun jotain vaippoja hah, hah..keksi parempia anoppivitsejä.

        He hehe hehehee tee aloittaja rikosilmoitus varastetuista terveyssiteistä ja tampooneista...
        Olisi poliiseillakin pitkäksi aikaa nauramista kahvihuoneessa.... :)

      • Ruusu on kukka

        Vastauksesi perusteella sulla ei todellakaan ole kaikki kupit kaapissa. Kyllä minä ainakin suunnilleen tiedän, paljonko minulla on siteitä jäljellä, ja tamponien määräkin on tällä hetkellä kokonaiset 2 kpl. Jos sinä et pane tuollaisia asioita merkille niin ei se sitä tarkoita etteikö muut olisi asioistaan paremmin perillä. Ja tuo suihkukaappijuttu... yleensä suihkukaapit on läpinäkyviä ja meillä ainakin oviaukko on aina auki ja heti huomaa mitä tavaraa hyllyssä on, ei tartte edes urkkia sen kummemmin sisälle. Ja saksiasia oli kyllä hyvin perusteltu, eihän tuon paremmin voi enää asiaa esittää. Minä luulen jotta olet antanut itsestäsi riittävät argumentit jotta voin suositella sinua VIP-polille. Ja se VIP- polihan on se Vittumoisten Ihmisten Päivystyspoliklinikka.

      • Tämmöstä tää elämä
        provo..feikki kirjoitti:

        on raskauden jälkeinen masennus, naurettavaa väittää et anoppisi pöllii sun rättejäsi..luulis pöllivän jotain arvokkaampaa,kun jotain vaippoja hah, hah..keksi parempia anoppivitsejä.

        Huomaa noista epäilevistä kommenteista mitä kakaroita täällä pyörii, jos ihminen tahtoo jotain ilmaiseksi niin se pöllii kylästä vaikka vessapaperia laukkuunsa. Meitä on niin moneen junaan ja ite olen kuullut ja nähnyt niin monenlaisia juttuja meistä matkustajista etten enää osaa ihmetellä mitään...

      • rikas.
        Tämmöstä tää elämä kirjoitti:

        Huomaa noista epäilevistä kommenteista mitä kakaroita täällä pyörii, jos ihminen tahtoo jotain ilmaiseksi niin se pöllii kylästä vaikka vessapaperia laukkuunsa. Meitä on niin moneen junaan ja ite olen kuullut ja nähnyt niin monenlaisia juttuja meistä matkustajista etten enää osaa ihmetellä mitään...

        se niiden rahapulaa paljoa auta joku rulla vessapaperia tai siteitä..

    • elli-iita

      Hei,
      eiköhän ensimmäisenä kannata jutella aviomiehen kanssa - ei syyttäen, mutta pohtien, oletko erehtynyt vai onko miehesikin huomannut asian. Anoppisi ei voi olla kuitenkaan kovin vanha, koska opiskelee vielä. Syyn selvittäminen on tärkeää, mutta meillä jokaisella on vain yhdet vanhemmat ja lapsillasikin vain kahdet isovanhemmat, joten kannattaa ainakin yrittää hienotunteisuutta aluksi.
      Varastamisen syyn pohtiminen voi olla hauskaakin. Ex-mieheni pyysi lomalle lähtiessään minulta autoa lainaksi. Unohdin kojelaudalle kännykänlaturin. Kun silloinen naisystävä oli istuutunut ensimmäistä kertaa autoon, hän oli napannut laturin ja sanonut:''Tämä on minun.'' Kun asiaa ei oltu saatu sovittua ilman isompia riitoja, sain rahat uuteen laturiin exältäni. Meillä oli hauskaa, kun pohdimme, mitä kaikki asiat (pikkuhousut, hammasharja, puoliksi syöty karkki, pessaari,ym) olisivat kelvanneet ja millä perusteella, niitä voi väittää omikseen, kun ne ovat toisen omistamassa autossa.

    • hellys

      Voisit jutella ihan kauniisti anopillesi, että ei ole sopivaa että hän ottaa itselleen kysymättä toisen tavaroita. Jotenkin vaikuttaa siltä, että anoppisi ei tajua tekevänsä väärin. LEMPEÄLLÄ OTTEELLA.

      • Ollie45

        Voisitte katsoa anopin laukkuun hänen lähtiessään kotiin eli pyytää häntä avaamaan sen. Selvä peli.

      • saksikäsi2

        Minäkin ajattelin ehdottaa tätä. Keskustelun voisi avata niin, että kerrot anopillesi, että sinua surettaa, koska sait lapsuudenkodistasi muistoksi sakset ja nyt ne ovat hävinneet. Samoin kerrot hänelle, miten harmittavaa on, että huushollista on kadonnut tarpeellisia tavaroita. Katsot miten anopin ilme muuttuu ja tuoko hän mahdollisesti salaa tavarat takaisin paikoilleen. Jos näin ei tapahdu, voit vierailullasi ottaa sakset käteen ja sanoa: "Hyvänen aika! Tässähän ne minun sakseni ovat. Olenko minä joskus tuonut ne tänne teille?"

      • plokijuyh
        saksikäsi2 kirjoitti:

        anoppi on jo siihen mennessä sujauttanut sakset totaalisesti piiloon! Mua muutenkin surettaa semmoinen mahdollisuus, ettei anoppi suostuisikaan myöntämään tekosiaan vaan alkaisi raivoamaan tai muuten syyttelemään miniäänsä vääristä tuomioista. Varastamisesta kiinni jääminen on aika noloa ja hyökkäys olisi kait hyväkin puolustus. Aloittajan aviomiehen pitäisi ainakin olla tilanteessa mukana, ajantasalla ja vaimonsa kanssa yksimielinen. Täytyy tutkia ennen kuin hutkitaan.

    • huh huh

      aikas hankala juttu ku ovat takaajia,,,,mutta ei se silti anna anopille lupaa omia teidän tavaroita ! se on sairaus anopilla,,,,pitää ottaa vaikkei tarvii,,,,,en tiedä mitä neuvoja antaisin ,,,,no yks on puhuminen miehen kans jos hän vois hieno varasesti sanoo äidilleen,,,,on tosi hankala juttu,,

      • nÄIn on

        Ei ole mitään hankalaa vaikka ovat takaajia. Nimet on alla niin voit käskeä vaikka suksia niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Ne nimet eivät sieltä lainan alta lähde pois ennenkuin uudet tulee tilalle tai lainaa on riittävästi maksettu pois.

    • pitää pitää puoliaan

      Meillä miehen lapset muka lainaavat tavaroita, eivätkä ikinä palauta, eivät edes vaikka pyydetään. Kylmän rauhallisesti otan omani takaisin mm omat kirjani heidän kirjahyllystään. Naama pitkänä katsovat, mutta eivät sentään kehtaa kieltää ottamasta omaa tavaraa takaisin.

      • varkaanviha

        ...jaksanut lukea kaikkia viestejä,koska kaikkiin pätee sama vastaus.

        Ota asia rehellisesti puheeksi. Ei mitään kiertelyä,ei kaartelua vaan kunnolla kissa pöydälle.
        Ja mieluummin asianomaisen puolison kuullen ,jos sellainen on. Silloin viesti menee perille.
        Ei turhia syytöksiä,vaan selkeinä faktoina. Ilman turhaa tunnehäröilyä. Se on tehokkainta. Ja tuokaa ilmi myös selkeästise,että jos moinen toiminta jatkuu,niin ystävyys jäähtyy. Ei suhteisiin kuulu varastelu missään muodossa.
        Tavaroiden ottamiseen kuuluu aina kysyä lupa.

        Mutta varmistu ensin että olet oikealla asialla,ettet syyllisty turhaan syyttelyyn.
        Varmista,että tavara joka on kadonnut,on varmasti sinun jne.

      • Anonyymi

        Miehen veli pisti paremmaksi, lupasin hakea meidän ongenvavat heiltä, hän lupasi laittaa poliisit perään.

    • Pennitön

      mutta silloin kun mieheni oli nuorena opiskelemassa ja kesällä jätti kolikoita taskustaan pöydälleen... Niin äitinsä otti ne ja sanoi, että hän otti ne koska on pessyt poikansa pyykkiä. Kuuntelin kyllä silloin jotta onhan hieman erikoista. Joku taas tietysti tähänkin heittää, että on aivan oikein että äiti vie opiskelijapoikansa pennoset koska joutuu tämän pyykkiä pesemään.

      • åippä83

        kuinka joku on saanu tästä tamppooni side keskustelun, kerroinhan heti alussa että on hävinnyt saksien lisäksi haarukoita veitsiä, lusikoita, nekin olivat savonian.... annoin sakset vaan sen vuoksi esimerkiksi, koska niissä on selvä tuntomerkki, koska remontissa maalia saaneet! mutta muista en voi olla varma! mutta olisi kyllä mielenkiintoista käydä penkomassa anopin luona, että kuinka paljon ja mitä kaikkea meidän tavaroita hänen kaapeistaan löytyy. sen vuoksi epäilen kleptomaaniksi, että aina on pakko saada jotain pientä mukaan, jos ei muuta tilaisuutta vierailun aikana tule, niin vie sitten vessasta siteitä. tiedä häntä...? ja tähän haarukka veitsi lusikka asiaan sen verran lisää, että kun tapaisimme mieheni kanssa, heidän kotonaan oli sarja erilaisia haarukoita lusikoita ja veitsiä, mutta nyt kun meiltä on nämä savoniat hävinneet, heille on ilmestynyt juuri kyseistä sarjaa, liekö sattumaa?! ja tätäkin olen alkanut pohtia vasta kun näin sakseni siellä! en siis ole alusta asti epäillyt anoppiani!

        ja anopista olen muuten ihan pitänyt, ihan ok tyyppi, sen vuoksi tämä ei meinaakkaan mennä jakeluun!!!

      • Vaikea uskoa alkuun.

        Savoniat on lähteneet multakin, keittiöveitset, kinkkuhaarukat ym.
        miesystävän matkaan. Uskon kleptomaniaan, ja on jakanut niitä lähipiirilleen
        ja kirpparipöytää pitävälle jälkikasvulle. Siellä ollaan vaan totuttu saamaan
        kaikkea tuliaisena... ja pidetään luontevana.
        Talousasiat on hällä hyvin, se ei ole syy. Muuten ihana ihminen, mutta ei tässä asiassa.

    • Nämä ihmiset ovat koko omaisuudellaan takaamassa teidän talolainaanne eli olette ottaneet liian suuren lainan, koska talo ja säästöt eivät riitä vakuudeksi. Eli mikäli te ette pysty maksamaan lainaa takaisin, vanhemmat menettävät kaiken omaisuutensa teidän vuoksenne. Pankki repii heiltä ihan kaiken mitä irti saa. Älkää koskaan taatko mitään lainaa! Toistan : älkää koskaan taatko mitään lainaa. Se voi olla tie taloudelliseen katastrofiin.
      Ja sinä kehtaat jostain persanan jalkaraspista valittaa! Tämän verran kiitollisuutta sitten miniältä irtoaa, kun koko omaisuudellaan takaa miniän ja pojan ylisuurta lainaa. Itse olette kleptomaaneja, kun pistätte vanhemmat ihmiset kauheaan taloudelliseen loukkuun. Älkää antako loukun laueta!
      Ja nyt: olet kiitollinen, että laina on taattu. Maksatte sen huolella ja tingitte muista. Etkä vilkaisekaan mitään perskulan jalkaraspeja, kampoja, tamponeja tai saksenretaleita. Päinvastoin kuskaat lahjaa toisensa perään joka kerta, kun anopin näet!! Ja alat tänään olla kiitollinen.
      Et vain siedä: olet kiitollinen ja kuskaat lahjoja!

      • suorat

        Mistä sinä tiedät ihmisten omaisuudesta ja varsinkaan koko omaisuudesta. Ap on varmasti kiitollinen lainantakauksesta, mutta ei se silti oikeuta anoppia varastamaan toisen omaisuutta, oli se sitten miten "pientä" tahansa. Haloo, mietihän vähän laajemmin asioita! Ja tuo kyseinen lainantakaushan saattaa käsittää vain pienen osan appivanhempien omaisuudesta. Tuskin AP:llä on mitään aikomusta jättää lainoja tahallaan maksamatta, sinun kommentista voisi sellaisenkin johtopäätöksen vetää.

      • suorat kirjoitti:

        Olen juristin tytär. Lainan takaaminen on katastrofi. Älä koskaan takaa lainaa!!
        Takaaminen tarkoittaa, että laina on lainan ottajille siis liian suuri ja siihen soppaan tarvitaan lisää porukkaa. Ihan luonnoton rakenne. Ei pitäisi ostaa taloa, jos ei siihen ole varaa. Pitää ostaa niin pieni asunto, että omilla rahoilla ja asunnon arvolla saa sen lainan. Jos olisi tarpeeksi fyffeä, ei takaajaa tarvittaisi. Kun ei ole, joku toinen hoitaa toisen taloutta.
        Lainan takaamisen aiheuttamista taloudellisista katastrofeista olen kuullut isäni ammatin vuoksi koko lapsuuteni. Hänen suoraviivainen neuvonsa oli: älä koskaan takaa lainaa ja jos takaat sen varaudu siihen, että sen joudut maksamaan.
        Ja lisäksi hän kertoi, että se jonka lainan takaat, ei ole koskaan siitä kiitollinen, vaan ruikuttaa koko loppuelämänsä siitä. Näin kävi nähtävästi tässäkin tapauksessa.
        Isäni on pari kertaa oman filosofiansa mukaan hyvää hyvyyttään taannut joidenkin sukulaisten lainoja: ja maksoi ne sitten myös. Oli siis varautunut siihen, että hänhän ne maksaa lopulta. Oltiinko kiitollisia. Ei oltu.
        Mielummin annan varastaa tamponeita vessasta, kun joudun takaamaan lainaa. Minusta suuruusluokka on ihan eri. Toinen laittaa takaajaksi ja toinen kähveltää tamponeita: kenelle pitäisi sanoa ja mitä?

      • juristin tytär
        boxi kirjoitti:

        mutta tytär kumminkin. Olen kanssasi samaa mieltä tässä lainantakausasiassa, mutta kun se ei minun mielestäni ole TÄSSÄ se pointti. Sitä en käsitä, että miten voit leimata ap:n jotenkin epäkiitolliseksi ihmiseksi. Tässä toinen henkilö VARASTAA toisen omaisuutta! Miten voit juristin tyttärenä puolustella tälläistä toimintaa?

      • juristin tytär kirjoitti:

        Varkaus on tietysti väärin. En varasta enkä näpistä. En koskaan, en töistä en verottajalta, en lapsiltani, en mitään. Minusta se on tyylitöntä.
        Onko se sitten varkautta, jos oma vanha anoppi ottaa tamponeja ja jalkaraspin? Poliisi on kiinnostunut nimenomaan varkauksista, samoin oikeusistuin. Ovatko he näistä kiinnostuneita?
        Lapseni vievät sitä sun tätä -kyllä ensin kysyen- opiskelijakämppiinsä , kun olen sanonut, että älkää ostako turhaan, jos meidän nurkissa on ja oletin, että äitini sai ihan vapaasti aikoinaan ottaa kotoani jalkaraspin, sakset ja siteitä minulta mitään kysymättä. En hahmota omaista varkaaksi näillä eväillä. Minulta täytyy kyllä viedä vähän enemmän, ennen kuin edes huomaan. Jotain työkaluja ehkä tms. Juuri heitän isoa määrää romua ulos, kun ei ihminen niin paljoa tarvitse.
        Jos nyt kerta kaikkiaan AP jotenkin kokee, että varas, mikä varas, niin ei muuta kuin kuulustelemaan ja mäikäämään. Ilmoitus poliisille, käsilaukun penkominen, miehelle valittaminen ja mitä vinkkejä täällä nyt sitten tulikaan. Niin sitten tietty varasta kohdellaan. Meille on kerran murtauduttu, joten noin se menee. Kaikki lukkoon ja piiloon ja sitä rataa. Jos kerran on varas.
        AP ei ollut kiitollinen takauksesta. Siksi hän oli epäkiitollinen. Se on niin suuri ja tyhmä uhraus vanhemmilta, että voisi jotain kiitosta rutinansa lopuksi mainita. Ei silti. Harva ihminen täällä mitään kiitollinen on. Siinä se elämä kuluu valittaessa mukavasti hukkaan.

        niin siis eivät ole laittaneet taloaan ym ym likoon meidän lainan vuoksi. vaan ovat siis takaamassa pientä osaa. ja minun käsittääkseni tämä on hyvin yleinen käytäntö, ainakin pienemmissä pankeissa. en ole juristin tyttö, niin en varmaan sen vuoksi tästäkään asiasta mitään ymmärrä, ainakaan sinun mielestäsi. niin paitsi, jos on varaa ostaa talo käteisellä, silloon ei varmaan tarvitse takaajia tai ottaa valtion takauksen, joka maksaa. olen kiitollinen, että ovat takaamassa, mutta tälläistä en ymmärrä. mielestäni kukaan ei ole silti oikeutettu tulemaan toisen kotiin ja viemään omaansa sieltä jotain, koska hänestä tuntui siltä että tarvitsi. ja, jos edelleen haluat palata näihin siteisiin, ( kirjoitin alussa, että pieni juttu, mutta mielestäni erikoista) niin, luulisi sinun juristin tyttönä tietävän, että jos vie kaupasta tikkarin sekin on rikos. niin ei kuulu tehdä. ei minun kotona ole opetettu käyttäytymään tällälailla. menet johonkin kylään, niin jos löydät kaapista jotain mitä tarvitset, niin ota pois. älytöntä. tuskin oikeasti voit olla juristin lapsi, jos et tämän vertaa ymmärrä!
        ja toiseksi, olen seurustellut ennemminkin, eikä ole tälläisiä asioita ikinä tullut vielä vastaan. siksi täällä kysyinkin, että mitä mieltä ihmiset ovat. koska mielestäni asia ei vielä niin vakava ole, että tarvitsisi sekoittaa poliisia tai mitään muutakaan viranomaista asiaan.
        mutta olen huolestunut anopista, mielestäni tälläinen ei ole normaalia ja niinkuin jo ennemmin kerroin, en vielä tiedä tekeekö hän tätä myös muualla, silloinhan anoppini on todennäköisesti sairas, eli kleptomaani joka ehkä voidaan lääkityksellä hoitaa.

      • åippä83 kirjoitti:

        1) Takaus ei ole todellakaan yleinen käytäntö. Yleensä säästetään pesämuna, otetaan lopulle lainaa ja ostetaan asunto. Asunto jää tällöin velan takuudeksi. En tiedä kaikesta kaikkea, mutta takauksen perusidean tiedän. Sinä et. Olen itse ottanut aikoinani asuntolainan, samaan aikaan kun mieheni otti omansa. Mitään takaajia ei ollut mailla halmeilla eikä asiasta edes puhuttu. Ostettu asunto oli vakuutena.
        Valtio takaa -ainakin ennen takasi- opintolainan, koska opiskelijalla ei ole mitään laittaa velan vakuudeksi. Eli takaaja tarvitaan, jos pankki ei muuten luota saavansa rahaansa takaisin. Normaalisti siis asunnonostossa ei todellakaan ole takausta! Säästetään, otetaan loppu lainaa ja sen lainan takuudeksi jää se ostettu kämppä. Bisnesmaailmassa on omat sääntönsä, aika hurjatkin takausjutut, mutta se ei kuulu talokauppoihin.
        Jos olet kiitollinen, kuten aihetta on, ilmoita netissä jotain muuta, kuin että suku on pahin.

        2) Asuntokaupoissa ei taata satasia eikä tonneja vaan v'ähintään kymppitonneja. Pankki ei tee takausta jollekin sataselle. Se on huolissaan isoista rahoista, ei pienistä. Takaus on vaarallinen tilanne takaajalle. Jos joutuu yhtäkkiä maksamaan kymppitonnin, mistä sen raapaisee. Moni joutuu myymään isoa omaisuutta silloin. Pankki on julma näissä asioissa. Jos takaajia on viisi , jokainen vastaa koko summasta, ellei erikseen sovita, eikä vain viidesosasta. Tämä on monille ollut kova paikka tajuta liian myöhään.

        3) Kauppa ja koti ovat eri asioita. Jokainen tikkarivarkaus voidaan aivan hyvin ilmoittaa poliisille, samoin vieraan varkaus kotona. Mutta et voi soittaa poliisille ja kertoa, että oma anoppi vei jalkaraspin, sakset ja tamponeja. Voisit sanoa asiasta miehellesi ja kerta kaikkiaan sen jälkeen antaa asian olla.
        Koeta jutella terv. keskuslääkärin kanssa tamponivarkaasta, jos haluat hänelle hoitoa.
        4) Olen kyllä juristin lapsi. Hän menehtyi turhan varhain. Toiseksi paras naisystäväni on myös juristi. Hän on taas minulle kertonut, että jokainen torvi käytös ei ole rikos. Minusta liikutaan näin kotioloissa torven käytöksen alueella.
        5)Kysyit mielipidettä. Sait mielipiteeni. Kun täällä mielipidettä kysyy, voi saada sellaisenkin, josta ei itse pidä. Se ei ole vaarallista, ja siihen kannattaa varautua.

      • boxi kirjoitti:

        Ja tässä yleinen viisastelu TAKAUKSESTA tähän loppuun meille kaikille ennen kuin lähden työpaikkakunnalle ja aloitan syksyn työn huomenna.
        1) Pankki ei minusta kerro kunnolla, mistä takauksessa on kyse. Vanhat ja nuoremmat ihmiset ovat menettäneet omaisuutensa tyhmien takausten vuoksi. Pankki on tässä todella härski. Sille riittää, että se pystyy repimään sen rahan jostain, ja sehän repii. Riittää, että takaajalla on omaisuutta, jota viedä. Ja se sitten viedäänkin, jos lainaa ei hoideta kunnolla. Sinne menee omakotitalo, mökki, muu asunto. Säästöt.
        2) Takaaja ei hyödy takauksesta yhtään mitenkään. TAKAAJA EI HYÖDY TAKAUKSESTA YHTÄÄN MITENKÄÄN!!!!Riesaa sen sijaan on. Kiitollisuus on harvinaista, vähättely tavallista. Edellä mainitussa tapauksessa kirjoittaja ei edes tiedä, millä summalla takaajat ovat loukussa. Vähätellään heille koituvaa vaivaa. Tämä on jostain syystä ihan tavallista. Huonoa käytöstähän se on, mutta niin harva tajuaa, miten kamala loukku takaus on. Siitä se vähättely nousee.
        Jatkuvasti on taatun rahan menetyksen uhka päällä. Jos lainan ottaja ei hoida lainaa, takaaja maksaa koko lainan. Jos ei ole lompakossa niitä taattuja tonneja, pankki vaatii sitä omaisuutta myytäväksi, ja sillä on siihen täysi oikeus. Isoäidin tai anopin koti menee humps vaan ja pankki vie. Jos ei riitä, takaaja saa lopun velan niskoilleen. Omaisuutta omistanut on yhtäkkiä velkainen eikä edes oman omaisuutensa vuoksi.
        3) Jos takaajia on viisi, kaikki vastaavat koko summasta. Jos viisi ihmistä vastaa sadan tuhannen takauksesta, pankki repii tarvittaessa rahat siltä, jolta irtoaa, esim. tarpeeksi iso asunto.
        4) Miksi ihmeessä sitten taataan, jos se on niin kamalaa? Sanos sitä!!!!! Minua on kotona varoitettu takaamasta koskaan mitään ja samoin mieheni vanhemmat ovat sanoneet samaa.

        ÄLÄ KOSKAAN TAKAA LAINAA!!!!! ÄLÄ KKOSKAAN TAKAA LAINAA!!!!Anna vaikka sitten tsemppinä ilmaiseksi joku summa ja sano, että se on lahja, jos tulee vaikeuksia kieltäytyä. ÄLÄ TAKAA sitä lainaa!!!
        Ja sitten hommiin toiseen kaupunkiin. Syksyä!

      • qw

        eli kysyä ihan selvästi, että miksi nämä meidän tavarat ovat täällä?

        Eihän takaaminen edellytä varastelua. Jos haluavat vetää pois takauksensa, se pitää neuvotella pankin kanssa, missä kysytään syytä. Silloin sanot todellisen syyn, että aloit ihmetellä, kun teidän tavarat siirtyvät anoppilaan. Tuskin anoppi kehtaa pankissa kuulla tekosiaan ja asia jää silleen.
        Ei rosvoja pidä hyväksyä ja sietää. Jokainen sellainen pitää paljastaa.

      • Prkeleen hulluja

        Meidän lainassa ainakin on takaajat hyvin pienelle osalle; miten voit väittää tuollaisia asioita vaikka et tiedä taustoja. Kyllä vanhemmat voi lapsiaan auttaa elämässä eteenpäin sen verran jotta takaavat osan lainasta. Järjetöntä tuo kommentointi. Huomaa kyllä että olet varakkaasta perheestä kun kuvittelet että kaikilla asuntolainan ottajilla tulisi tai voisi olla rahat itsellään valmiina. Ihan kipee asenne.

      • Prkeleen hulluja kirjoitti:

        Olen maksanut mainitsemani lainan ihan itse, samoin mieheni. Silakka- peruna-linjalla mentiin ja maksettiin laina. Samoin opintolainani maksoin ihan itse. Olen varakkaasta perheestä, mutta koskaan eivät vanhempani ole maksaneet lainaani tai taanneet sitä. Rahaa ja apua olen saanut koko opiskeluajan, sen jälkeen olen ollut omillani.
        En tule takaamaan lasteni lainaa. En aio viettää koko elämääni miettien laukeaako maksettavakseni jotain vai ei. Sen sijaan annan suoraan lapsilleni rahaa mahdollisuuksien ja verotussääntöjen mukaan. Tietää, mitä menee rahaa ja voi auttaa lapsiaan.
        Mikä on pien osa? Pari sataa vai? Kyllä se pakkaa tonneja-kymppejä olemaan.
        Asuntoalainaa varten ensin säästetään ja säästetään ja kitkutetaan. Sitten otetaan sen suuruinen laina, että sen takuudeksi riittää se ostettava asunto. Yhtään ei oteta lainaa mihinkään pintaremontteihin valkoisten kaakelien ja halvan tapetin lisäksi. Sitten maksellaan sitä lainaa ja kun se on maksettu, voidaan ostella jotain kotiin.
        Tällä menolla ei tule taloudellisia vaikeuksia, vaikka tulisivat yhtäkkiä vaikeammat ajat. Olemme ilmeisesti ainoita tuttavapiirissämme jolla ei ole yhtään lainaa. Asumme omassa isossa kerrostaloasunnossa, emme talossa. Juuri ostimme 15 vuoden käytön jälkeen jääkaapin, kun vanha hajosi. Vessoissa on valkoiset kaakelit. On parempi elää vaatimattomasti ja halvalla ja ilman tai pienellä velalla.
        Vanhempien ei tulisi taata lastensa asuntolainoja. Ei kannata ottaa lainaa, kun siihen ei ole varaa.
        Ja tyhjää kun on pääni: suurin osa tekee eri lailla kuin minä ja maksaa ylisuurta lainaa koko elämänsä elleivät takaajat sitten sitä maksa. Pää on tyhjä, onneksi ei tällä hetkellä ainakaan -lompakko, kun on tullut elettyä vaatimattomasti. Kaikki vaatteeni päälläni tällä hetkellä ovat itse tehtyjä.
        Olen kyllä perinyt paljon, ja se on tietty vaikuttanut asiaan. Moni vielä enemmän minua perinyt, on kauheissa veloissa. Asuntolainaani tai opintolainaani en ole perinnöillä maksanut. Olen perinyt kiinteää omaisuutta enkä ole sitä nyt myymässä.
        Jos vanhempanne ovat taanneet asuntolainanne, älkää vähätelkö sitä netissä, vaan olkaa kiitollisia heille ja sanokaa se myös. Maksakaa lainanne mahdollisimman pian pois. Koko sen ajan, kun teillä on lainaa, vanhemmilla on stressi, että joutuvat sen itse maksamaan. Onneksi yleensä takaajat eivät tiedä, mihin nimensä vetävät. Serkkupuoleni ovat ilmiriidoissa, koska menivät takaamaan toisen velkoja. Siinä sitten matkan varrella meni pankille yksi kaupunkiasunto ja yksi kesämökki.
        Kyllä tällaisesta on syytä varoittaa. Ongelmia ei tule, jos maksaa sen lainansa pois! Siis ihan pois. Toivoo tyhjäkallo boxi

      • Prkeleen hulluja kirjoitti:

        Meidän lainassa ainakin on takaajat hyvin pienelle osalle; miten voit väittää tuollaisia asioita vaikka et tiedä taustoja. Kyllä vanhemmat voi lapsiaan auttaa elämässä eteenpäin sen verran jotta takaavat osan lainasta. Järjetöntä tuo kommentointi. Huomaa kyllä että olet varakkaasta perheestä kun kuvittelet että kaikilla asuntolainan ottajilla tulisi tai voisi olla rahat itsellään valmiina. Ihan kipee asenne.

        Jos se rahaosuus, jota vanhempanne takaavat on niin mitättömän pieni ja surkea ja vähäteltävä, että vanhemmille ei siitä tule mitään vaivaa, miksi ette sitten itse siihen osuuteen saaneet lainaa ilman takausta. Ihan tavallista, että takaajaa, joka tekee suurenmoisen palveluksen, vähätellään.

        Se, mitä ehdotan on, että säästetään ensin ja pitkään ja sitten otetaan lainaa, niin se asunto riittää vakuudeksi.
        Vuokralla pienessä asunnossa voi ihan hyvin asua säästäen tulevaisuuden varalle. Ei joudu maksamaan mitään korkojakaan eikä ole lainaa päällä. Pankki on liikelaitos, ei sosiaalivirasto. Se antaa lainaa vain koska se haluaa saada siitä voittoa.

        Vanhemmat voivat hyvin antaa rahaa lapsilleen. Siihen minulla on varaa ja esim. maksan tyttäreni opiskelukämpän kustannukset, mutta minulla ei ole varaa taata mitään. Minulla ei ole minulle arvotonta ja merkityksetöntä käteistä kymmeniä tuhansia euroja, jotka tarpeen tullen voisin lyödä tiskiin.

      • sellaiseen asiaan

        jolla ei ole mitään tekemistä kleptomanian kanssa. Tuohtumisesi ymmärrän vain jos isäsi kävi varkaissa takaamillaan sukulaisilla?

      • sellaiseen asiaan kirjoitti:

        jolla ei ole mitään tekemistä kleptomanian kanssa. Tuohtumisesi ymmärrän vain jos isäsi kävi varkaissa takaamillaan sukulaisilla?

        Sorry, jos kuullosti tuohtumiselta. Mikä minua rassaisi: en ole taannut mitään, en varastanut mitään eikä isä varastanut mitään. Erittäin voimallisesti (tosin vieläkin aivan liian viileästi) varoitan takaamisesta. Se ei ole tuohtumista, vaan aivan suoraa huutoa! Käsiä pitäisi kyllä vielä päästä heiluttamaan.
        Puolustan voimalla niitä. jotka ovat itsensä hyvää hyvyyttään ilman ansaittua kiitosta taloudelliseen hiirenloukkuun laittaneet. Kukaan muu tässä viestiketjussa ei heitä sitten puolustanutkaan eikä heille tunnustusta anna.
        Jos joku todella varastaa, hän jää jossain kyllä kunnolla kiinni. Meidän (ajoittain meillä auttanut) kotiapulainen varasteli juustoja yms. aikoinaan, mutta ei siitä viitsitty nostaa meteliä. Kun hän sitten meni tehtaaseen töihin, hän sai potkut jäätyään rysän päältä kiinni työpaikalta varastettua tavaraa käsilaukku piukassa Siihen meni se työ ja maine.
        Varkaaksi syyttäminen on vain aika kova juttu: tavallinen kunnianloukkausjutun aihe. Olisin sitä mieltä, että jos on taannut toisen lainan, ei sen, joka on takauksen saanut ole syytä arvailla toisen varastamista. Antaa sitten vaikka miehen hoitaa asian tämän omaisensa kanssa.

    • ex

      Kiitos niille, jotka täällä kirjoititte aiheesta.
      Omakohtaista kokemusta on, ja näkemystä tuli tässä lisää.
      Miesystäväni on vienyt myös haarukkaa ja kaikkea mahdollista. Uskomatonta.

    • gerideinj

      Ihan selvä kleptomaani,, tunnen erään vanhemman naisen joka käy kylässä ihmisten luona ja kun toisilla on käsilaukku niin tämä on hommannut selkärepun, ja kun hän luulee ettei kukaan näe niin sinne selkäreppuun katoaa vaikka mitä, puhelinluetteloista kahvikuppiin, kaikki kelpaa, ja toiset sanovat välittömästi hänelle että nyt olet taas varastanut ja pyytävät saada katsoa selkäreppuun, ja aina löytyy jotain. Ja kun häneltä kysytään miksi esin kahvikuppi on joutunut hänen selkäreppuunsa niin hän vaan kohauttelee olkapäitään. Hänellä on dementia ja sen seurauksena muka tullut varastelu kuvaan mukaan. Vaikka minä taas luulen että hän on ollut kleptomaani koko ikänsä. Kyllä niille täytyy sanoa suoraan eikä pelätä riitaa, parempi kunnon selvitys kun kasvava kiukun tunne sisimmässä.

      • Tämä oli hyvä ohje

        Niin se vaan on, ettei tällaisen kanssa kannata jappasta ja odottaa, että se
        tunnustaisi, se vaan inttää ja selittää. On kuin kaksi todellisuutta.
        Se joka joutuu kleptomaanin uhriksi on hämillään ja avuton. Miettii miten tämä on mahdollista ja kuinka tähän voi vaikuttaa.
        Hän alkaa vaan syyttää muistihäiriöiseksi ym.
        Lopulta on kissa nostettava pöydälle, vaikka riita pelottaa.
        Kiitos vaan ed. kirjoittajalle mielipiteestä.

    • näpistele sisko

      Minulla on vastaavanlaista kokemusta sisarestani, hän on koko ikänsä varastanut tavaroitani...Olemme nyt viisissäkymmnissä,hänellä ei itsellään ole lapsia, ja hän onkin tehnyt testamentin omaisuudestaan kahdelle lapselleni, jotka ovat aina olleet hänelle hyvin tärkeitä..
      .Ihan nuoruudesta lähtien on kadonnut aina silloin tällöin t-paita, alushousut, mekko...Nykyisin hän on jo vuosia ollut lihavahko, joten vaatteeni eivät enää hänelle mahdu. Mutta säännölleen jokaisen käyntikerran jälkeen jotain on katosi, kunnes aloin todella varoa. Hän meni aina laukun kanssa vessaan, jossa säilytin kaapistossa hajuvesiä, ym. En enä säilyttänyt niitä vessan kaapistoissa, sekä katsoin ettei hän mene yksin muihinkaan huoneisiin.

      Tiedän miten kiusallista ja noloa tuollaisesta on huomauttaa, alkuun hän laittoi kaiken muka huolimattomuuteni piikkiin...Olen hienovaraisesti huomautellut ja antanut ymmärtää että tiedän, mutta mitään hän ei ole koskaan myöntänyt. Välimme ovat huomattavasti viilentyneet, ja hän käy enää harvoi,
      Kyllä kyse on varmaan jonkilaisetsa vallankäytöstä, toisen alistamisesta ja kteudesta, hän katsoo että hänellä on oikeus ottaa tavaroitani. Ja aivan varmaa on ollut että jos jotain hänen luokseen unohtuu, hän ei palauta tavaroita.

      • Liukasta on

        Mitä välii sillä on - ? menee kuin menee, tulee jos sitten on.
        Noloa tottakai, mutta bliis? No to way?
        Kanttu vei !

      • Anonyymi

        Varas tulee aina rohkeammaksi, kun ei jää kiinni. Joskus sitten jää kiinni itse teossa tai kotoa löytyy varastettu esine. Antaa anopin näpistellä. Joskus asia paljastuu.

    • Anonyymi

      Tiedän ja tunnen tapauksen, varasteleva anoppi
      Sain kuulla, että hän on kleptomaani
      Mutta en koskaan kuvitellut, että hän varastaisi meiltä, kunnes kävimme Unkarissa ja hän tarjoutui ostamiani kahvikuppeja viemään Suomeen. Kysyin mieheltäni kotiin palatessa missä kahvikupit. Mies sanoi, että ei tiedä. Kävin anoppilassa ja huomasin, että siellä hän ne vitriinissä oli. Meni vissiin puoli vuotta kun anoppi kyseli, että enkö halua Unkarista ostettuja kuppeja itselleni. Sanoin, että en, pidä itselläsi vaan. Voi sitä ilmettä 😳

    • Anonyymi

      No on, mutta olen ajatellut, että anopilla on sairaus ja minun on turha häntä enää syyttää. Pitäköön "pienet tavarat" joita minulta on vienyt. Kiksejä hän silloin vasta yritti saada kun kysyi minulta; miltä tuntuu kun nuo sun ostamat kahvikupit on mun vitriinissä.
      Sanoin, että sama se pidä ne kupit. Sen jälkeen ei ole hävinnyt mitään.👍

    • Anonyymi

      Kaikki lukot käyttöön. Monissa kaapeissa ja lokeroissa on avaimet. Lukkoon vaan.
      Tein sen, kun huomasin että laatikoissa käytiin. Eipä asiasta koskaan tullut puhetta, koska toisen olisi ollut vaikea selittää, miksi häntä kiinnosti joku laatikko ja sen lukitus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2661
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      148
      1208
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1105
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      988
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      205
      921
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      835
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      825
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      812
    Aihe