Suomessa on kymmenen vuoden aikana päätynyt eroon kymmeniä tuhanisia kammottavia ydinperheitä, joissa mies tai vaimo juoppoillut, huoraillut tai käyttänyt hyväksen vain kumppaniaan. Kerrottakoon näin, koska täällä nyt näitä uusperheitäkin mollataan, vaikka kummistakin löytyy niitä, joissa asiat ovat suht. hyvin.
Lähtökohtaisesti ydinperhe on se oikea tapa elää mielestäni. Mutta kun ihmiset aloittavat lasten teon niin varhain, että eivät itsekään ole vielä valmiiksi kypsyneitä sitoutumiseen, niin eroja tapahtuu.
Kestävä parisuhde ydinperheessä on se ihannetila perheelle, mutta valitettavasti se niin on, että uusperheitä syntyy ihan luontevasti korkeiden erolukujen maailmassa.
On aivan järjetöntä, että täällä mollataan isäpuolia ja äitipuolia sen vuoksi, että nämä ovat rakastuneet sellaiseen, joka on eronnut ja joilla on lapsia. Aivan samalla tavalla isiä ja äitejäkin voidaan syyttää taikka kehua. Äidit ja isät ne eronsa ovat halunneet taikka aiheuttaneet.
Kyllähän asioiden tulee niin olla, että vanhemmat sanovat lapsille, että uusi kumppani on samalla perheen jäsen, silloin kun toivottavasti tällainen suhde on jo kestävällä pohjalla. Kunnioituksen kuuluisi syntyä uusia perheenjäseniä kohtaan ajan myötä arjen asioiden parissa jos ei mitään väkivaltaa taikka jatkuvaa vittuiluja kuulu viikkojen kulkuihin. Myös näiden lapsien siis tulee oppia ymmärtämään kunnollisen äiti taikka isäpuolen arvo. Huomioikaa että aina ne vaikeat luonteet eivät ole niissä vanhemmissa. Lapset ja nuoret osaavat tehdä asioita raskaiksi. Auktoriteettiä ja lujuutta kaivataan vanhemmilta eikä se ole missään nimessä helppoa aina.
Valitettavasti on myös paljon sellaisia vanhempia ja isovanhempia, jotka katkeruuttaan sekoittavat asioita eivätkä anna uusperheeseen hyvän kehityksen rauhaa. On niin paljon erillaisia kuvioita kuin on perheitäkin ja niissä ne omat koukeronsa.
Lapsille se suoja suotakoon, että heidän ei tarvitse tiuhaan tahtiin vaihtuvia äidin tai isän kumppaneita hyväksyä perheenjäseniksi, sillä sellainen on jo väärää mallia ja rasitusta lapsille.
Lähtökohtaisesti ydinperhe on se oikea tapa elää mielestäni. Mutta kun ihmiset aloittavat lasten teon niin varhain, että eivät itsekään ole vielä valmiiksi kypsyneitä sitoutumiseen, niin eroja tapahtuu.
Kestävä parisuhde ydinperheessä on se ihannetila perheelle, mutta valitettavasti se niin on, että uusperheitä syntyy ihan luontevasti korkeiden erolukujen maailmassa.
On aivan järjetöntä, että täällä mollataan isäpuolia ja äitipuolia sen vuoksi, että nämä ovat rakastuneet sellaiseen, joka on eronnut ja joilla on lapsia. Aivan samalla tavalla isiä ja äitejäkin voidaan syyttää taikka kehua. Äidit ja isät ne eronsa ovat halunneet taikka aiheuttaneet.
Kyllähän asioiden tulee niin olla, että vanhemmat sanovat lapsille, että uusi kumppani on samalla perheen jäsen, silloin kun toivottavasti tällainen suhde on jo kestävällä pohjalla. Kunnioituksen kuuluisi syntyä uusia perheenjäseniä kohtaan ajan myötä arjen asioiden parissa jos ei mitään väkivaltaa taikka jatkuvaa vittuiluja kuulu viikkojen kulkuihin. Myös näiden lapsien siis tulee oppia ymmärtämään kunnollisen äiti taikka isäpuolen arvo. Huomioikaa että aina ne vaikeat luonteet eivät ole niissä vanhemmissa. Lapset ja nuoret osaavat tehdä asioita raskaiksi. Auktoriteettiä ja lujuutta kaivataan vanhemmilta eikä se ole missään nimessä helppoa aina.
Valitettavasti on myös paljon sellaisia vanhempia ja isovanhempia, jotka katkeruuttaan sekoittavat asioita eivätkä anna uusperheeseen hyvän kehityksen rauhaa. On niin paljon erillaisia kuvioita kuin on perheitäkin ja niissä ne omat koukeronsa.
Lapsille se suoja suotakoon, että heidän ei tarvitse tiuhaan tahtiin vaihtuvia äidin tai isän kumppaneita hyväksyä perheenjäseniksi, sillä sellainen on jo väärää mallia ja rasitusta lapsille.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eipä ole tullut isäpuolia ja äitipuolia haukkuvilta rääväsuilta kommenttia. Ymmärrystä heiltä puuttuu toisin kuin sinulta ja tuli tuossa tuo yhden isäpuolen sivistymättömän näköinen haukkuminen mieleen, jossa alkeellisen oloiset rääväsuut pääsivät vauhtiin kuten monissa muissa ketjuissa.
perhehelvetistä tai uusperhehelvetistä.
Sanotaan näin, että ydinperhe ei todellakaan ole mikään onnellisuuden tae.
Paljon on suomalaisissa perheissä väkivaltaa, alkoholiongelmia, sairauksia ja muita ongelmia,
jotka ei tee elämästä helppoa. Tietyissä tilanteissa ero on selvästi paras ratkaisu.
Ongelmat ja arkielämä aiheuttavat ristiriitoja, joista syntyy erimielisyyksiä ja riitoja.
Tästä syntyy ongelma, kun ristiriitoja ja ongelmia ei saada ratkaistua, vaan seurauksena on
jatkuva riitely. Molemmat osapuolet voivat kokea tulleensa kaltoin kohdelluksi, josta seuraa
välinpitämättömyyden kierre. Lasten ilmestyessä elämä muuttuu rankemmaksi, että
parisuhde joutuu koville ja ongelmat kärjistyvät.
Sitten tulee avioero. Vaikka sitä kuinka kaunisteltaisiin ja peiteltäisiin, niin yleensä taustalta
löytyy kolmas osapuoli, mies tai nainen. Toinen osapuoli tulee hylätyksi ja petetyksi.
Jos on lapsia, nämä usein joutuvat seuraamaan toisen osapuolen romahdusta.
Koska lapsilla on tunneside molempiin vanhempiinsa, he tietenkin kärsivät tilanteesta ja usein
syyttävät siitä itseään.
Lapsi ei ole koskaan luonnostaan paha, vaan on se osapuoli joka maksaa vanhempiensa avioero-
laskun. Hän tuntee tuskaa jätetyn puolesta ja asettuu uutta äiti/isäpuolta vastaan.
Lapsi on sinänsä hyvin sopeutumiskykyinen ja viaton koko tilanteessa, mutta yleensä jätetty
osapuoli katkeroituu pahasti ja tekee parhaansa myrkyttääkseen lapsen uutta äiti/isäpuolta
vastaan. Tämä ei tietenkään ole oikein, mutta hyvin inhimillistä.
Pahimmassa tapauksessa lapsi joutuu kärsimään vielä jotain kaltoin kohtelua sen takia,
että toinen vanhempi on eron seurauksena hyvin huonossa jamassa.
Sitten tulee uusperhe. Jos molemmilla on ennestään lapsia, niin yhteisiä lapsia ei ehkä hankita ja
arjessa yritetään löytää yhteiset säännöt sekä isä- että äitipuolta kohtaan. Jos uudella kumppanilla ei ole
lapsia, on riski, että lapsiperheen elämä tulee täytenä yllätyksenä. Omissa kuvitelmissa oli yhteiset hetket kumppanin kanssa, kun tosiasiassa toteutuu yhteiset hetket ainoastaan kun lapset ovat menneet nukkumaan. Muun ajan lapset puuhailevat ympärillä milloin mitäkin keksien ja ilman hetken rauhaa.
Ei ihme, jos tällaisessa tilanteessa odotukset ei toteudu ja yhteinen elämä on pettymys.
Jos perhe sitten hankkii yhteisiä lapsia, niin silloin on todella vaikea pysyä tasapuolisena.
Sitä samaa tunnesidettä kuin omaan lapseen ei ole niitä toisia lapsia kohtaan ja tilanne johtaa
helposti siihen, että oma lapsi/lapset saavat mitä ikinä haluavat ja ne lapset edellisestä liitosta turhankin kovaa kohtelua (esim. kun jotain menee rikki tms.) Ja jälleen kerran maksumiehenä ovat lapset, joiden psyyke kärsii.
Onneksi on kuitenkin varmasti sekä onnellisia ydinperheitä että onnellisia uusperheitä.
Sanoisin, että uusperheen onnistuminen on vielä haasteellisempaa kuin ydinperheen.
Joka tapauksessa lapsen ei pitäisi olla se, joka maksaa laskun vanhempiensa valinnoista.
Kun on pessimistinen, niin ainakaan ei tule pettymyksiä tai ikäviä yllätyksiä.